Mikä on nettorahoitusvaroja koskeva sopimus (ANFA-sopimus)?

5.2.2016 (päivitetty 15.11.2019)

Nettorahoitusvaroja koskeva sopimus (Agreement on Net Financial Assets, ANFA) on eurojärjestelmän keskuspankkien – eli euroalueen kansallisten keskuspankkien ja Euroopan keskuspankin (EKP) – välinen sopimus. Sillä säännellään ja rajoitetaan sellaisia kansallisten keskuspankkien sijoituksia, jotka liittyvät niiden kansallisten tehtävien hoitoon. Tällaiset sijoitukset voivat liittyä esimerkiksi keskuspankin pääoman ja rahastojen sekä muiden erityisten velkaerien vastaerän sijoittamiseen, valuuttavarannon hoitoon tai työntekijöiden eläkerahaston varojen sijoittamiseen. Lisäksi sijoituksia voidaan tehdä osana yleistä sijoitustoimintaa.

Muista kuin rahapoliittisista syistä tehtävät sijoitukset ovat olleet olennainen osa keskuspankkien toimintaa Euroopassa jo euron käyttöönottoa edeltävältä ajalta lähtien. Rahaliittoa luotaessa päätettiin hoitaa yhteisesti vain ne keskuspankkitoiminnot, jotka ovat välttämättömiä koko euroalueen yhteisen rahapolitiikan harjoittamiseksi. Samalla päätettiin, että kansalliset keskuspankit säilyttäisivät riippumattomuutensa ja voisivat hoitaa sellaisia kansallisia tehtäviä, jotka eivät ole ristiriidassa yhteisen rahapolitiikan kanssa.

Kansalliset keskuspankit ovat siis taloudellisesti riippumattomia laitoksia, ja niillä on eurojärjestelmän ensisijaiseen tavoitteeseen eli hintavakauden ylläpitämiseen liittyvien rahapoliittisten tehtävien lisäksi myös kansallisia tehtäviä. ANFA-sopimuksella määritetään, paljonko varoja kansalliset keskuspankit voivat vuosittain käyttää kansallisten tehtäviensä hoitoon ilman että siitä on haittaa rahapolitiikan harjoittamiselle.

ANFA-sopimus käytännössä

Miksi kansalliset keskuspankit pitävät hallussaan rahoitusvaroja muistakin kuin rahapoliittisista syistä?

Kaikilla keskuspankeilla on varoja, jotka eivät liity rahapolitiikan hoitamiseen. Euroalueella EKP:n neuvosto päättää kaikkien 19 jäsenmaan rahapolitiikasta. Talous- ja rahaliittoa perustettaessa valtiot kirjasivat Euroopan unionin perussopimuksiin, että rahapolitiikkaan liittyvät tehtävät siirretään EKP:lle. Kansalliset keskuspankit saivat ja saavat kuitenkin edelleen suorittaa kansallisia rahapolitiikkaan liittymättömiä tehtäviä, kunhan ne eivät ole ristiriidassa Euroopan keskuspankkijärjestelmän (EKPJ) tavoitteiden ja tehtävien – ja erityisesti rahapolitiikan – kanssa. Tämä periaate perustuu EKPJ:n ja EKP:n perussäännön artiklaan 14.4. Siksi kansallisilla keskuspankeilla on myös varoja, jotka eivät liity rahapolitiikan tai eurojärjestelmän valuuttamarkkinatoimien toteuttamiseen. Tällaisia varoja ovat esimerkiksi kulta- ja valuuttavarannot, työntekijöiden eläkerahastovarojen sijoitussalkut ja muut sijoitussalkut sekä esimerkiksi keskuspankkien tai valtioiden tekemien talletusten vastaerät. Kansallisilla keskuspankeilla on taseessaan vastaavasti myös rahapolitiikkaan liittymättömiä velkoja, kuten edellä mainitut muiden keskuspankkien tai valtioiden talletukset. Samaan tapaan myös EKP:llä on omien varojen sijoitussalkku, jossa ovat sen pääoman ja rahastojen varojen sijoitukset, sekä työntekijöiden eläkerahaston varojen sijoitussalkku.

Kansallisilla keskuspankeilla oli edellä mainitut sijoitussalkut jo ennen eurojärjestelmään liittymistä, ja niiden tuotot ovat osa kansallisten keskuspankkien rahoitustuloa. Euroaluetta luotaessa oli selvää, että sijoitussalkut täyttäisivät osaltaan euroalueen pankkijärjestelmän likviditeettitarpeita, sillä ne huomioitaisiin rahapoliittisten operaatioiden mitoittamisessa. Rahapolitiikan kannalta ei pidetty ongelmallisena, että sijoitussalkut jäisivät kansallisten keskuspankkien hallintaan rahapolitiikan ulkopuolelle. Todettiin, että niiden voitaisiin antaa kasvaa ajan myötä samaan tahtiin (tai hitaammin) kuin setelien kysyntä ja pankkijärjestelmän varantovelvoitteet. EKP:n neuvosto on kuitenkin katsonut, että mikäli rahapolitiikkaan liittymättömien nettorahoitusvarojen annettaisiin pidemmän aikaa kasvaa nopeammin kuin likviditeettitarpeet, tilanne voisi vaarantaa rahapolitiikan tavoitteet. ANFA-sopimus laadittiin näiden nettorahoitusvarojen kasvun hallitsemiseksi ja rajoittamiseksi.

Mitä ovat nettorahoitusvarat?

Keskuspankin taseessa on myös saamisia, jotka eivät suoraan liity rahapolitiikkaan. Samaten taseen vastattavaa-puolella on sellaisiakin velkoja, jotka eivät suoraan liity rahapolitiikkaan. Nettorahoitusvarat tarkoittavat näiden saamis- ja velkaerien erotusta. Asiaa havainnollistaa alla oleva EKP:n verkkosivuilla julkaistu eurojärjestelmän viikkotase 18.10.2019 päättyneeltä viikolta. Nettorahoitusvarojen tarkka määritelmä on ANFA-sopimuksen liitteessä I.

Viikkotaseesta näkyy, että eurojärjestelmän nettorahoitusvaroja laskettaessa otetaan huomioon vastaavaa-puolen erät 1–4, 5.6, 6, 7.2, 8 ja 9. Vastattavaa-puolelta otetaan huomioon erät 2.5 ja 3–12. Nettorahoitusvarat saadaan vähentämällä vastaavaa-puolen saamisten summasta vastattavaa-puolen velkaerien summa (ks. alla olevan tasetaulukon oranssilla korostetut osat).

Mikä on eurojärjestelmän nettorahoitusvarojen arvo?

Lokakuun 2019 lopussa eurojärjestelmän nettorahoitusvarat olivat ‑186 miljardia euroa. Ne ovat supistuneet jatkuvasti vuodesta 2014 lähtien lähinnä siksi, että eurojärjestelmän taseen vastattavaa-puoli on kasvanut selvästi enemmän kuin vastaavaa-puoli: esimerkiksi setelien kokonaisarvon ja vähimmäisvarantotalletusten vuotuinen kokonaiskasvu on ollut vuodesta 2002 alkaen keskimäärin 6,4 %.

Nettorahoitusvarat (NRV), setelien määrä ja vähimmäisvarantovelvoitteet (VVV) (milj. euroa)

Mikä on ANFA-sopimus?

Nettorahoitusvaroja koskeva ANFA-sopimus on eurojärjestelmän keskuspankkien – eli EKP:n ja euroalueen kansallisten keskuspankkien – välinen sopimus. Siihen kirjattujen sääntöjen mukaan määritetään rajat sellaisille kansallisten keskuspankkien sijoituksille, jotka liittyvät niiden kansallisten tehtävien hoitoon.

Miksi nettorahoitusvaroja on rajoitettava?

ANFA-sopimus rajoittaa kansallisten keskuspankkien nettorahoitusvarojen määrää. Näin voidaan varmistaa, että eurojärjestelmän taseen koko on EKP:n neuvoston päätösvallassa ja rahapolitiikkaa voidaan toteuttaa tehokkaasti. Ennen kriisiä tehokkain tapa toteuttaa rahapolitiikkaa oli varmistaa, että pankit tarvitsivat likviditeettiä eurojärjestelmältä. Rahapolitiikan toteuttamisen perustana oli siis pankkien likviditeettivaje eurojärjestelmään nähden. ANFA-sopimuksella varmistettiin likviditeettivajeen säilyminen. Finanssikriisin aikana pankeille oli tarjottava enemmän likviditeettiä kuin vähimmäisvarantovelvoitteen täyttäminen itse asiassa edellytti. Nyt pankkijärjestelmässä on likviditeettivajeen sijaan ylimääräistä likviditeettiä. Muuttuneessa tilanteessa ANFA-sopimuksella ei enää ylläpidetä likviditeettivajetta vaan varmistetaan, että ylimääräisen likviditeetin määrä ei ylitä tasoa, jonka EKP:n neuvosto katsoo rahapolitiikan mitoituksen kannalta sopivaksi.

Onko kansallisilla keskuspankeilla ANFA-sopimuksen perusteella lupa luoda rajattomasti uutta rahaa?

Ei. ANFA-sopimuksella päinvastoin asetetaan kansallisten keskuspankkien nettorahoitusvaroille enimmäismäärä. Näin varmistetaan, että muutokset rahapolitiikkaan liittymättömissä keskuspankkien rahoitusvaroissa ja ‑veloissa eivät haittaa eurojärjestelmän rahapolitiikkaa.

Mitkä tekijät vaikuttavat nettorahoitusvarojen enimmäismäärään?

Liikkeessä olevien setelien kokonaisarvon kasvu sekä pankkien velvoite pitää keskuspankissa varantotalletuksia synnyttävät pankkijärjestelmään likviditeettitarpeen, joka täytetään eurojärjestelmän rahapoliittisten operaatioiden ja kansallisten keskuspankkien nettorahoitusvarojen avulla. Kun rahapoliittisissa operaatioissa jaettavalle likviditeetille asetetaan vähimmäismäärä, määritetään samalla kansallisten keskuspankkien nettorahoitusvarojen enimmäismäärä. Tilanteissa, joissa EKP:n neuvoston tavoitteena on saada aikaan likviditeettiylijäämä, ANFA-sopimuksen rajoituksilla varmistetaan, että likviditeettiylijäämä ei pääse muodostumaan liian suureksi nettorahoitusvarojen takia.

Miksi ANFA-sopimuksella rajoitetaan nimenomaan nettorahoitusvaroja (eikä bruttorahoitusvaroja)?

Kaikki keskuspankin taseessa olevat saamiset luovat keskuspankkirahaa eli likviditeettiä, ja kaikki keskuspankin velat vähentävät likviditeettiä. Kun kaikki rahapolitiikkaan liittymättömät saamiset ja velat nettoutetaan (eli saamisista vähennetään velat), pystytään määrittämään keskuspankin muuten kuin rahapoliittisten operaatioiden kautta tarjoaman likviditeetin kokonaismäärä. Rahapolitiikan tehokkaan toteuttamisen edellytyksenä on, että juuri tätä kansallisten keskuspankkien operaatioiden nettolikviditeettivaikutusta voidaan rajoittaa. Siksi nimenomaan nettorahoitusvaroille on asetettu enimmäismäärä.

Miten nettorahoitusvarojen enimmäismäärä lasketaan?

EKP:n neuvosto määrittää laskennassa tarvittavat rahapolitiikan parametrit vuosittain. Se määrittää eurojärjestelmän kannalta tarkoituksenmukaisen likviditeettitason, vähimmäisvarantoihin sovellettavan velvoiteprosentin sekä suorina kauppoina tehtävien rahapoliittisten arvopaperisijoitusten kokonaisvolyymin osana rahapolitiikan toteutusta. Kun myös liikkeessä olevien setelien määrän kehitys otetaan huomioon, näiden parametrien pohjalta saadaan eurojärjestelmän yhteenlaskettujen nettorahoitusvarojen enimmäismäärä.

Miten eurojärjestelmän nettorahoitusvarojen enimmäismäärä jakautuu kansallisten keskuspankkien kesken?

Kun koko eurojärjestelmän nettorahoitusvarojen kokonaismäärä on määritetty seuraavaksi vuodeksi, se jaetaan kansallisten keskuspankkien kesken suhteessa niiden osuuksiin EKP:n pääomasta. Näin saadaan vuotuiset keskuspankkikohtaiset enimmäismäärät. Niissä otetaan huomioon myös kunkin keskuspankin historiallinen lähtötilanne. Jos jokin kansallinen keskuspankki ei aio käyttää koko sallittua enimmäismääräänsä, ANFA-sopimus antaa mahdollisuuden siirtää käyttämättä jäävän osuuden tilapäisesti toisille keskuspankeille – edelleen suhteessa niiden osuuksiin EKP:n pääomasta. Keskuspankkikohtaiset enimmäismäärät vahvistetaan mahdollisen siirron jälkeen. Kansallisten keskuspankkien nettorahoitusvarojen on kunakin vuonna pysyttävä keskimäärin alle enimmäismäärän. Enimmäismäärät tarkistetaan vuosittain.

Mikä on poikkeuskiintiöiden (waivers) vaikutus?

Poikkeuskiintiöt eivät voi kasvattaa eurojärjestelmän kansallisten keskuspankkien yhteenlaskettujen nettorahoitusvarojen enimmäismäärää, mutta niillä voi olla vaikutusta enimmäismäärän jakautumiseen keskuspankkien välillä.

Poikkeuskiintiöiden mukaan määräytyy se nettorahoitusvarojen määrä, joka kullakin kansallisella keskuspankilla on vähintään oikeus pitää. Poikkeuskiintiö voi olla myös suurempi kuin EKP:n pääomaosuuksien pohjalta laskettu keskuspankin osuus eurojärjestelmän nettorahoitusvarojen enimmäismäärästä. Eurojärjestelmän yhteenlaskettujen nettorahoitusvarojen enimmäismäärä ei kuitenkaan voi ylittyä, eli jos joidenkin kansallisten keskuspankkien poikkeuskiintiöt ylittävät EKP:n pääomaosuuksien mukaan lasketun määrän, toisten keskuspankkien poikkeuskiintiöiden on vastaavasti oltava pääomaosuuksien mukaista määrää pienempiä.

Poikkeuskiintiöitä on kolmenlaisia.

  1. Historiallinen poikkeuskiintiö on kytketty kansallisen keskuspankin historialliseen lähtötilanteeseen, ja sillä varmistetaan, että keskuspankilla on oikeus pitää hallussaan nettorahoitusvaroja ainakin lähtötilanteen mukaan määritetty määrä. Historiallinen poikkeuskiintiö määritellään ANFA-sopimuksen liitteessä III.
  2. Omaisuuseräkohtaisen poikkeuskiintiön nojalla kansalliset keskuspankit voivat ylläpitää sellaisia sijoituksiaan, joita ei ole helppo realisoida sopimus- ja muiden rajoitteiden vuoksi (esim. kullan myyntejä on rajoitettu keskuspankkien kultasopimuksella). Omaisuuseräkohtainen poikkeuskiintiö määritellään ANFA-sopimuksen liitteessä IV.
  3. Dynaamisilla poikkeuskiintiöillä pienten kansallisten keskuspankkien historiallisia kiintiöitä voidaan muuttaa samassa suhteessa kuin eurojärjestelmän yhteenlasketut nettorahoitusvarat kulloinkin kasvavat/supistuvat.

Kussakin tapauksessa poikkeuskiintiöistä sovelletaan vain suurinta.

Mitä tapahtuu, jos yhden tai useamman kansallisen keskuspankin sijoitukset jäävät niille alun perin määritettyä enimmäismäärää pienemmiksi? Voivatko ne siirtää käyttämättä jäävän osuuden muille keskuspankeille?

Tällaisessa tapauksessa käyttämättä jäävä osuus jaetaan ANFA-sopimuksessa määritellyn keskitetyn mekanismin avulla uudelleen niiden keskuspankkien kesken, jotka haluavat kasvattaa sijoituksiaan. Käyttämättömän osuuden uudelleenjako tehdään vuodeksi kerrallaan aina nettorahoitusvarojen enimmäismäärien vuotuisen tarkistamisen yhteydessä. Uudelleenjako ei vaikuta euroalueen kansallisten keskuspankkien yhteenlaskettujen nettorahoitusvarojen enimmäismäärään, joka määräytyy EKP:n neuvoston rahapoliittisten päätösten perusteella.

Miksi joidenkin kansallisten keskuspankkien nettorahoitusvarat jäävät alle sallitun enimmäismäärän?

Taustalla on institutionaalisia syitä. Joidenkin maiden lainsäädännössä kansallisen keskuspankin rahapolitiikkaan liittymättömiä sijoituksia on rajoitettu, ja toisissa maissa keskuspankin on lain mukaan otettava osakkaidensa edut huomioon muussa kuin rahapolitiikkaan liittyvässä sijoitustoiminnassaan. Lisäksi osalla kansallisista keskuspankeista on taseensa vastattavaa-puolella suuria talletuksia valtiolta tai muilta asiakkailta, mikä vaikuttaa myös rahapolitiikkaan liittymättömiin sijoituksiin taseen vastaavaa-puolella.

Taustalla on myös historiallisia syitä. Ennen euron käyttöönottoa vuonna 1999 monilla EU-maiden keskuspankeilla oli varsin suuret valuuttavarannot, joiden avulla hallittiin kansallisen valuutan kurssia etenkin suhteessa Saksan markkaan. Vastaavasti euroalueeseen vuoden 1999 jälkeen liittyneiden EU:n jäsenvaltioiden kansallisilla keskuspankeilla oli eurojärjestelmään liittymiseen saakka mittavia valuuttavarantoja, joilla keskuspankit säätelivät kansallisen valuutan kurssia suhteessa euroon. Erilaisten lähtötilanteiden vuoksi kansallisten keskuspankkien taseiden koostumuksessa voi olla huomattavia eroja, jotka joissakin tapauksissa väistyvät vasta vuosia euroalueeseen liittymisen jälkeen.

Mitä tapahtuu, jos jonkin kansallisen keskuspankin nettorahoitusvarat ylittävät sallitun enimmäismäärän?

Jos jonkin kansallisen keskuspankin nettorahoitusvarat ylittäisivät sallitun enimmäismäärän jatkuvasti, rahapolitiikan toteutus voisi vaikeutua. Siksi EKP seuraa vuosittain ANFA-sopimuksen vaatimusten noudattamista kansallisissa keskuspankeissa. EKP:n neuvosto voi EKPJ:n ja EKP:n perussäännön artiklan 14.4 nojalla tarvittaessa kieltää rahapolitiikkaan liittymättömät kansallisten keskuspankkien operaatiot tai rajoittaa niitä, jos ne ovat ristiriidassa EKPJ:n tavoitteiden ja tehtävien ja etenkin eurojärjestelmän rahapolitiikan kanssa. Nettorahoitusvaroille asetettuja enimmäismääriä ei toistaiseksi ole kertaakaan ylitetty perusteetta.

Enimmäismäärän ylitys on perusteltua esimerkiksi silloin, kun se johtuu kansallisen keskuspankin velvoitteista Kansainväliselle valuuttarahastolle (IMF) tai hätärahoituksen tarjonnasta maan pankkijärjestelmälle (ANFA-sopimuksen mukaan hätärahoitus luetaan nettorahoitusvaroihin). Tällöin kansallisen keskuspankin on pyrittävä supistamaan nettorahoitusvaransa mahdollisimman pian ANFA-sopimuksen sallimiin rajoihin. Jos enimmäismäärän ylitys johtuu IMF-velvoitteista, keskuspankilla on vuosi aikaa korjata tilanne.

Mitä tapahtuu, jos kansallisten keskuspankkien yhteenlasketut nettorahoitusvarat jäävät alle lasketun enimmäismäärän?

Nettorahoitusvarojen jääminen laskettua enimmäismäärää pienemmiksi ei ole yleensä ongelma. Näin tapahtuu tälläkin hetkellä. Nettorahoitusvarat ovat supistuneet vuodesta 2014 lähtien, kun taas liikkeessä olevien setelien määrä kasvaa jatkuvasti. Eurojärjestelmän keskuspankkien nettorahoitusvarojen tuottama likviditeettiä lisäävä vaikutus jää siten pienemmäksi kuin liikkeessä olevista seteleistä aiheutuvat koko euroalueen likviditeettitarpeet. Kattamatta jäävät likviditeettitarpeet täytetäänkin EKP:n rahapoliittisilla toimilla – joko eurojärjestelmän säännöllisten rahoitusoperaatioiden avulla tai rakenteellisilla operaatioilla, kuten rahapoliittisista syistä tehtävillä suorilla omaisuuseräostoilla tai rakenteellisilla käänteisoperaatioilla.

Mitä tapahtuu, jos kansallisten keskuspankkien yhteenlasketut nettorahoitusvarat ylittävät lasketun enimmäismäärän?

Näin ei ole tapahtunut vielä kertaakaan, ja on hyvin epätodennäköistä, että niin tapahtuisi jatkossakaan. Kansalliset keskuspankit ja EKP laativat ANFA-sopimuksen yksimielisesti, ja ne kaikki ovat sitoutuneet noudattamaan sitä. Lisäksi nettorahoitusvarojen enimmäismäärien määrittämisessä käytetään varovaisia oletuksia, mikä entisestään pienentää riskiä, että yhteenlasketut nettorahoitusvarat olisivat liian suuret. Näin ollen toivottu rakenteellinen likviditeettiasema saavutettaisiin todennäköisesti siinäkin tapauksessa, että nettorahoitusvarat ylittäisivät sallitun enimmäismäärän ja rahapoliittiset operaatiot jäisivät siten volyymiltaan ennakoitua pienemmiksi. Tällaisessa tilanteessa rahapoliittisten operaatioiden volyymi voisi siis olla pienempi kuin mitä rahapolitiikan tehokas toteuttaminen edellyttäisi, mutta lyhyellä aikavälillä tilanne ei aiheuttaisi akuutteja ongelmia. Lisäksi EKP ryhtyisi korjaaviin toimiin. EKP:n neuvostolla on käytettävissään useita välineitä, joilla varmistetaan, että rahapoliittisten operaatioiden volyymi on riittävä. Se voi esimerkiksi käyttää likviditeettiä vähentäviä operaatioita tai poistaa likviditeettiä suurentamalla vähimmäisvarantovelvoitteita, jolloin jää enemmän tilaa likviditeettiä lisääville rahoitusoperaatioille.

Entä jos liikkeessä olevien setelien määrä tai muut tekijät kehittyvät odotuksista poikkeavasti?

ANFA-sopimuksen mukaisten enimmäismäärien vuotuinen tarkistus tehdään varovaisten oletusten pohjalta. Enimmäismäärissä on siis mukana riittävät puskurit ennakoimattomien kehityskulkujen varalta. Seuraavan vuoden enimmäismääriä määritettäessä esimerkiksi oletetaan, että liikkeessä olevien setelien kokonaisarvo pysyy samana kuin kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä keskimäärin.

Millaisessa tilanteessa nettorahoitusvarat voisivat olla ristiriidassa rahapolitiikan kanssa?

ANFA-sopimus solmittiin nimenomaan siksi, etteivät nettorahoitusvarat pääsisi haittaamaan rahapolitiikan toteuttamista. Jos yhteenlasketut nettorahoitusvarat kuitenkin ylittäisivät sallitun enimmäismäärän, rahapoliittisten operaatioiden volyymi voisi jäädä liian pieneksi, jotta rahapolitiikkaa voitaisiin toteuttaa tehokkaasti.

Nettorahoitusvaroissa on tärkeää paitsi niiden määrä myös niiden koostumus. Jos esimerkiksi yksittäiset rahapoliittiset ja rahapolitiikkaan liittymättömät toimet kumoavat toistensa vaikutuksen (kun vaikkapa samaa arvopaperia sekä ostetaan rahapoliittisista syistä että myydään rahapolitiikkaan liittymättömissä operaatioissa), eurojärjestelmän rahapoliittisista aikeista saattaa syntyä ristiriitainen kuva tai rahapolitiikan tehokkuus saattaa heikentyä. Keskuspankin valuuttavarannon hoitoon liittyvät transaktiot puolestaan voivat vaikuttaa valuuttakursseihin, tai ne voidaan tulkita väärin valuuttainterventioiksi. Jotta tällaiset toimet eivät haittaisi rahapolitiikan toteuttamista, EKP on antanut ANFA-sopimusta täydentäviä säädöksiä. Se on esimerkiksi laatinut uudelleen suuntaviivat kansallisten keskuspankkien suorittamista varojen ja vastuiden kotimaisista hallintatoimista (EKP/2019/7) sekä antanut julkisen sektorin velkapapereiden osto-ohjelman perustamispäätöksen (EKP/2015/10) ja tehnyt siihen sittemmin muutoksia. Suuntaviivoilla esimerkiksi säännellään kansallisten keskuspankkien operaatioiden nettomääräistä likviditeettivaikutusta, ja julkisen sektorin velkapapereiden osto-ohjelmaa koskevalla päätöksellä esimerkiksi asetetaan enimmäismäärä eurojärjestelmän omistusosuuksille ostokelpoisten velkapapereiden emissioista.

Miten varmistetaan, ettei sijoitustoiminta vaikuta rahapolitiikan mitoitukseen?

ANFA-sopimuksella on asetettu enimmäismäärä kansallisten keskuspankkien nettorahoitusvaroille. Tätä kautta rajoitetaan myös keskuspankkien rahapolitiikkaan liittymättömien operaatioiden likviditeettivaikutusta. Kun kansalliset keskuspankit ostavat omaisuuseriä muista kuin rahapoliittisista syistä, ne toimivat institutionaalisina sijoittajina. Tällöin ne noudattavat samoja kriteerejä kuin muutkin institutionaaliset sijoittajat ja tekevät sijoituspäätökset täysin irrallaan rahapolitiikasta. Niiden on noudatettava ANFA-sopimuksen sääntöjä sekä muita sijoituksiin sovellettavia ohjeita. Kansalliset keskuspankit toimittavat EKP:lle säännöllisesti tiedot 1) rahapolitiikkaan liittymättömistä operaatioistaan, joista osa edellyttää EKP:n ennakkolupaa, 2) saamisistaan ja veloistaan sekä 3) nettorahoitusvarojensa odotetusta ja toteutuneesta määrästä. EKP voi ryhtyä korjaaviin toimiin, jos ilmoitetut rahapolitiikkaan liittymättömät toimet ovat ristiriidassa rahapolitiikan toteuttamisen kanssa. EKP:n neuvosto voi myös päättää erityistoimista, jotka sitovat kansallisia keskuspankkeja.

Miksi kansallisten keskuspankkien rahapolitiikkaan liittymättömiä saamisia ja velkoja salaillaan?

Kansalliset keskuspankit noudattavat tietojen julkaisemisessa kansallisia ja EU:n sääntöjä, joiden pohjalta ne päättävät, julkaisevatko ne tietoja rahapolitiikkaan liittymättömistä saamisistaan ja veloistaan (kuten tietoja rahapolitiikkaan liittymättömien sijoitusten koostumuksesta). Useimmat kansalliset keskuspankit julkaisevat sijoitustietojaan vuosikertomuksessaan, muissa julkaisuissaan tai verkkosivuillaan. Tiedoista voi käydä ilmi esimerkiksi sijoitusten jakautuminen julkisen sektorin velkapapereihin ja muihin velkapapereihin. Kuten muutkin sijoittajat, kansalliset keskuspankit pitävät salassa sellaiset tiedot, joiden pohjalta voitaisiin tehdä päätelmiä niiden tulevasta sijoituskäyttäytymisestä.

Eurojärjestelmällä ei ole valtuuksia julkistaa kansallisten keskuspankkien rahapolitiikkaan liittymättömien saamisten ja velkojen koostumusta.

Miten varmistetaan, että muista kuin rahapoliittisista syistä tehtäviä sijoituksia ei käytetä julkisen sektorin keskuspankkirahoituksen kiellon kiertämiseen?

EKP:n vastuulla on valvoa, että EKPJ:n keskuspankit noudattavat EKPJ:n ja EKP:n perussääntöön kirjattua keskuspankkirahoituksen kieltoa. ANFA-sopimuksella ei puututa keskuspankkirahoituksen kieltoon. Sopimuksella säännellään vain rahapolitiikan kannalta toivottavaa rakenteellista likviditeettitilannetta ja asetetaan siten enimmäismäärä nettorahoitusvaroille. ANFA-sopimuksella ei puututa rahapolitiikkaan liittymättömien saamisten ja velkojen koostumukseen eikä niiden kertymistapaan.

Jotta EKP voi valvoa keskuspankkirahoituksen kiellon noudattamista, EKPJ:n kansallisten keskuspankkien on toimitettava sille tiedot saamisistaan. Näiden tietojen pohjalta EKP varmistaa, etteivät kansalliset keskuspankit myönnä julkisyhteisöille keskuspankkirahoitusta ostamalla niiden velkapapereita ensimarkkinoilta. EKP seuraa myös jälkimarkkinoilla tehtäviä ostoja. EKP:n päätelmät keskuspankkirahoituksen kiellon noudattamisesta julkistetaan EKP:n vuosikertomuksessa.

Mitä tapahtuu, jos julkisen sektorin keskuspankkirahoituksen kieltoa rikotaan?

Keskuspankkirahoituksen kiellosta ei määrätä ANFA-sopimuksessa vaan korkeimmassa mahdollisessa EU:n lainsäädännössä eli Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa (artiklat 123 ja 124). EKP:n neuvosto on määrittänyt kansallisten keskuspankkien kaikelle sijoitustoiminnalle säännöt sen varmistamiseksi, ettei sijoituksilla rikota keskuspankkirahoituksen kieltoa. Julkisyhteisöjen velkapaperien ostot ensimarkkinoilta ovat kokonaan kiellettyjä, ja kansallisten keskuspankkien on toimitettava EKP:lle tiedot jälkimarkkinoilla tekemistään ostoista. EKP seuraa keskuspankkirahoituksen kiellon noudattamista ja raportoi seurannan tuloksista vuosikertomuksessaan.

Päivitys: Sivun tiedot on päivitetty 15.11.2019 ANFA-sopimukseen vuoden 2019 tarkistuksessa tehtyjen muutosten huomioimiseksi. ANFA-sopimus tarkistetaan vähintään viiden vuoden välein.