Tutkimus ja julkaisut
Taloudellinen tutkimus toimii päätöksenteon tukena
EKP:ssä tehdään monenlaista tutkimustyötä, jotta päätöksentekijöillä on hyvä pohja päätöksenteolle.
Talouskatsaus
Talouskatsauksissa on tietoa taloudesta, talouskehityksestä ja EKP:n neuvoston päätöksiin vaikuttaneesta kehityksestä. Katsaus ilmestyy kahdeksan kertaa vuodessa – kaksi viikkoa kunkin rahapolitiikkakokouksen jälkeen.
TalouskatsauksetResearch Bulletin
Tutkimuskatsauksissa esitellään EKP:n ekonomistien tuoreimpia tutkimuksia talouteen ja rahoitukseen liittyvistä aiheista. Katsaus ilmestyy kerran kuukaudessa.
TutkimuskatsauksetFinancial Stability Review
Rahoitusjärjestelmän vakautta käsittelevissä selonteoissa analysoidaan mahdollisia euroalueen rahoitusvakautta uhkaavia riskejä. Jos rahoitusjärjestelmässä on ongelmia, se näkyy myös inflaatiokehityksessä.
Tuorein rahoitusvakautta käsittelevä selontekoMacroprudential Bulletin
Joissakin maissa on alettu laajentaa pääomapuskurien käyttömahdollisuuksia. Tuoreimmassa makrovakauskatsauksessa arvioidaan, että pankeilta kannattaa edellyttää hyvinä aikoina enemmän pääomaa, jotta vaatimuksista on helpompi joustaa pahan päivän tullen.
Tuorein makrovakauskatsausTutkimusjulkaisut
Muiden keskuspankkien tavoin myös EKP:ssä tehdään tutkimustyötä. Tutkimusten tuloksia julkaistaan useissa eri tutkimusjulkaisuissa.
JulkaisusarjatEKP:n tutkijat
Tutkimustyö kattaa EKP:n toiminnan keskeiset osa-alueet ja toimii päätöksenteon pohjana. Tutustu tutkijoihin ja heidän työhönsä.
EKP:n tutkijatTUOREIMPIA
EKP:N JULKAISUJA
Tutkijapaikat ja ‑verkostot
Tule EKP:hen tutkijaksi
EKP tarjoaa kiinnostavia ja haastavia työtilaisuuksia tutkijaekonomisteille, harjoittelujaksoja opiskelijoille ja apurahapaikkoja niin aloitteleville kuin kokeneillekin tutkijoille.
Apurahat ja muut työtilaisuudetLiity EKP:n tutkimusverkostoon
EKP edistää tutkimustoimintaa monenlaisissa verkostoissa saadakseen uutta tietoa päätöksenteon tueksi.
Tutkimusverkostot