Kansainvälinen rahoitusjärjestelmä

Maailmanlaajuinen talous- ja finanssikriisi on herättänyt laajalti keskustelua kansainvälisen valuutta- ja rahoitusjärjestelmän rakenteesta ja toiminnasta. Seuraavassa käydään läpi G20-maiden johtajien tekemiä sopimuksia ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) toimia viime vuosilta.

G20-maat

G20-maiden johtajat ryhtyivät vuonna 2008 pitämään erillisiä huippukokouksia – ensimmäinen pidettiin marraskuussa 2008 Washingtonissa. Toisessa huippukokouksessa Lontoossa huhtikuussa 2009

  • peräänkuulutettiin toimia rahoitusalan sääntelyn ja makrotalouspolitiikan alalla
  • korostettiin sitoutumista markkinoiden ja kaupan vapauteen
  • sovittiin suunnitelmasta kansainvälisten rahoituslaitosten rahoittamiseksi ja uudistamiseksi
  • sovittiin finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän (Financial Stability Board) perustamisesta vakausfoorumin (Financial Stability Forum) seuraajaksi, sen mandaatin laajentamisesta ja institutionaalisen pohjan vahvistamisesta.

Kolmannessa huippukokouksessa Pittsburghissa syyskuussa 2009 G20-maiden johtajat

  • vahvistivat sitoutumisensa jatkuvaan kansainväliseen yhteistyöhön maailmanlaajuisten poliittisten haasteiden käsittelyssä. Johtajat katsoivat G20-ryhmän vaikuttaneen merkittävästi maailman finanssikriisin hoitoon ja totesivat ryhmän olevan talouden alan kansainvälisen yhteistyön ensisijainen foorumi.
  • käynnistivät vahvaa, kestävää ja tasapainoista kasvua koskevan suunnitelman, jonka avulla maailmantaloudessa on tarkoitus siirtyä hallitusti kriisinhoidosta vahvan, kestävän ja tasapainoisen kasvun kauteen sekä puuttua joihinkin tasapainottomuuksiin, jotka vaikuttivat finanssikriisin syntyyn. Suunnitelman mukaan G20-maat arvioivat yhteisesti, kuinka hyvin niiden kansallinen ja alueellinen politiikka on sovitettavissa yhteen ja edistääkö vai haittaako politiikka vahvaa, kestävää ja tasapainoista kasvua. Kunkin G20-maan politiikasta on koottu määrämuotoinen esitys, ja EU:n puheenjohtajavaltio, euroryhmä, Euroopan komissio ja EKP ovat laatineet yhteisen esityksen euroalueen ja Euroopan unionin politiikasta. Kansainvälinen valuuttarahasto, jolla on kokemusta kahden- ja monenvälisestä valvonnasta, avustaa G20-maita niiden keskinäisessä arviointityössä ja pyytää kommentteja myös muilta kansainvälisiltä organisaatioilta kuten finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmältä (Financial Stability Board).
  • totesivat sääntelyn ja valvonnan eri osa-alueilla tapahtuneen huomattavaa edistystä ja myönsivät, että on tehtävä vielä paljon enemmän. Työ kansainvälisen rahoitusjärjestelmän vahvistamiseksi jatkuu G20-maiden ministerien ja keskuspankkien pääjohtajien julkilausuman mukaisesti neljällä keskeisellä osa-alueella (laadukkaan pääoman luominen ja suhdanteita vahvistavan vaikutuksen minimointi, palkitsemisjärjestelmien uudistaminen, OTC-johdannaismarkkinoiden parantaminen sekä ulkomaisten yritysten purkamisen ja systeemisesti merkittävien rahoituslaitosten tarkastelu). Lisäksi tavoitteeksi otettiin Basel II -vakavaraisuussäännöstön omaksuminen kaikissa G20-maiden suurissa finanssikeskuksissa vuoteen 2011 mennessä.

Neljännessä G20-maiden johtajien huippukokouksessa Torontossa kesäkuussa 2010

  • saatiin päätökseen Pittsburghissa sovittuun suunnitelmaan sisältyvän keskinäisen arviointiprosessin ensimmäinen vaihe. Kehittyneet alijäämäiset maat sitoutuivat lisäämään säästämistä, ja ylijäämäiset taloudet sitoutuivat uudistuksiin pienentääkseen riippuvuuttaan ulkomaisesta kysynnästä ja siirtääkseen kasvun painopistettä kotimaahan. Kehittyvät ylijäämäiset maat sitoutuivat uudistamaan ja lujittamaan sosiaalista turvaverkkoaan, mikä vähentäisi varovaisuussäästämistä ja lisäisi yksityistä kulutusta, sekä lisäämään valuuttakurssinsa joustavuutta, jotta se kehittyisi talouden perustekijöiden mukaisesti. Lisäksi kaikki G20-ryhmän jäsenet lupasivat toteuttaa rakenteellisia uudistuksia talouskasvun edistämiseksi.
  • todettiin, että vakauden yleisvalvonnassa sekä riskienhallinnan ja avoimuuden parantamisessa oli edistytty huomattavasti. Pyrkimyksenä oli vahvistaa maailman finanssijärjestelmää. Samalla myönnettiin, että työtä oli vielä tehtävä, jotta aiempien kolmen huippukokouksen sitoumukset pystyttäisiin täyttämään. G20-ryhmä päätti keskittyä finanssimarkkinoiden sääntelyn uudistamisessa neljään osa-alueeseen (uudet pääomavaatimukset, tehokas valvonta, systeemisesti tärkeät rahoituslaitokset sekä kansainvälisten arvioiden ja vertaisarvioinnin selkeys ja avoimuus).

Viidennessä huippukokouksessa Soulissa marraskuussa 2010 G20-maiden johtajat

  • sopivat konkreettisia poliittisia sitoumuksia sisältäneestä toimintasuunnitelmasta, jonka tavoitteena oli edistää aiemman kasvusuunnitelman tavoitteiden toteutumista
  • ilmaisivat tyytyväisyytensä tuloksiin, joita huippukokouksen edellä oli saavutettu useilla tärkeillä työsaroilla: Kansainvälisen valuuttarahaston jäsenosuuksien ja hallinnon uudistus sekä Baselin komitean työ ja muut tärkeät osa-alueet pyrittäessä puuttumaan kriisin alkusyihin ja uudistamaan siten rahoitusjärjestelmää
  • osoittivat G20-ryhmän tiedostavan, että sen pitää tarttua myös sellaisiin kysymyksiin, jotka koskevat ryhmään kuulumatonta kehitysmaiden ja köyhien maiden laajaa joukkoa.

Marraskuussa 2011 G20-maiden johtajat vahvistivat jälleen sitoutumisensa yhteistyöhön ja poliittiseen koordinointiin. Huippukokouksessa Cannesissa 3.–4.11.2011 he

  • pääsivät sopimukseen toimintasuunnitelmasta kasvun ja työpaikkojen lisäämiseksi ja määrittivät maakohtaisia lyhyen ja keskipitkän aikavälin poliittisia toimia, joiden avulla maailmantalous saataisiin kasvamaan vahvemmin, kestävämmin ja tasapainoisemmin
  • päättivät kansainvälisen valuuttajärjestelmän häiriönsietokykyä vahvistavista toimista. G20-maiden valtiovarainministerit ja keskuspankkien pääjohtajat olivat sopineet 1) pääomavirtojen hallintaa ohjaavista periaatteista, 2) yhteisistä periaatteista Kansainvälisen valuuttarahaston ja alueellisten rahoitusjärjestelyjen väliselle yhteistyölle sekä 3) toimintasuunnitelmasta markkinoiden kehittämiseksi paikallisen valuutan määräisille joukkolainoille. Lisäksi G20-maiden johtajat tukivat Kansainvälisen valuuttarahaston ehdotusta uuden Precautionary and Liquidity Line ‑luottojärjestelyn luomisesta. Järjestelystä voitaisiin myöntää tapauskohtaisesti joustavaa lyhytaikaista rahoitusta sellaisille tervettä politiikkaa harjoittaville ja talouden perustekijöiltään vahvoille maille, jotka kärsivät ulkoisista sokeista.
  • veivät rahoitussektorin uudistusta eteenpäin. G20-maiden johtajat kannattivat yhdennettyjä politiikkatoimia, joilla pyritään puuttumaan systeemisesti merkittävistä rahoituslaitoksista aiheutuviin kansainvälistä rahoitusjärjestelmää uhkaaviin riskeihin, sekä hyväksyivät niiden toteutusaikataulun. Maailmanlaajuisesti toimivien systeemisesti merkittävien rahoituslaitosten valvontaa tiukennetaan, ja käyttöön otetaan uusia pääomavaatimuksia sekä uusi kansainvälinen normi laitosten purkujärjestelyille. G20-maiden johtajat myös kehottivat maita pitämään kiinni sitoutumisestaan Basel II ‑säännöstön johdonmukaiseen ja kattavaan täytäntöönpanoon sekä Basel II.5 ‑lisävaatimusten ja Basel III ‑säännöstön vakavaraisuus- ja maksuvalmiusvaatimusten noudattamiseen.

Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF): viimeaikainen kehitys

IMF tuki edelleen kansainvälisiä finanssikriisin hoitotoimia tehostamalla valvontaa, neuvomalla päätöksentekijöitä ja antamalla jäsenmailleen rahoitustukea.

  • G20-maiden johtajat sitoutuivat huippukokouksessaan Lontoossa huhtikuussa 2009 kasvattamaan kansainvälisten rahoituslaitosten resursseja, minkä seurauksena maaliskuussa 2011 otettiin käyttöön aiempaa laajempi ja uudistettu NAB-lainajärjestely (New Arrangements to Borrow). Lainanantajamaiden määrä nostettiin 40:een (aiemmin 26), ja IMF:n luottolimiittien kokonaismäärä (erityisnosto-oikeuksina ilmaistuna) kasvatettiin 34 miljardista 369,9 miljardiin. NAB-lainajärjestelyyn on ajan mittaan tarkoitus sisällyttää myös valtaosa IMF:n ja sen jäsenmaiden välillä vuonna 2009 tai sen jälkeen solmituista kahdenvälisistä lainasopimuksista ja velkapaperien ostosopimuksista (kokonaisarvoltaan 196 miljardia erityisnosto-oikeutta).
  • Marraskuussa 2011 IMF teki antolainausjärjestelyihinsä uusia muutoksia, joiden tarkoituksena on ehkäistä ongelmien leviämistä sellaisiin maihin, joiden talouden perustekijät ovat kunnossa. Elokuussa 2010 luodun Precautionary Credit Line ‑varmuusluottojärjestelyn joustavuutta parannettiin siten, että se on myös akuuteista maksutaseongelmista kärsivien jäsenmaiden käytettävissä ja että tarjolla on yksi- ja kaksivuotisten järjestelyjen lisäksi myös puolivuotisia järjestelyjä. Muutosten myötä luottojärjestelyn nimeksi vaihdettiin Precautionary and Liquidity Line.
  • Vuonna 2011 G20-maiden ja IMF:n välillä oli keskustelua erityisnosto-oikeuksien pohjana olevan valuuttakorin koostumuksesta. Todettiin, että valuuttajakauman tulisi jatkossakin heijastaa valuuttojen suhteellista merkitystä maailmankaupassa ja rahoitusjärjestelmässä. Myös korin arvon määräytymistä ohjaavat periaatteet pidettiin ennallaan, eli suurten valuuttojen asema on vakaa, mutta uusien valuuttojen mukaan ottamista varten laaditaan tarkempia kriteereitä. Nykyisessä valuuttakorissa on neljä valuuttaa, joista euron osuudeksi määriteltiin 37,4 % eli 42,3 senttiä 1.1.2011.
  • IMF:n valvontatehtävää arvioidaan kolmen vuoden välein. Vuoden 2011 arvioinnissa käytiin läpi maailmanlaajuisen finanssikriisin opetuksia valvonnan kannalta ja tarkasteltiin vuoden 2008 arvioinnin jälkeen saavutettua edistystä (esim. ongelmien leviämistä koskevat raportit sekä vuonna 2007 päätetyn jäsenvaltioiden politiikan kahdenvälisen valvonnan toteutus). Näiden painopisteiden myötä arvioinnista tuli entistä tiukempi ja kattavampi. Valvontaa päätettiin kehittää yhtenäisemmäksi, tasapuolisemmaksi ja tehokkaammaksi, jotta talouden ja rahoitusmarkkinoiden vakautta uhkaavia suoria ja välillisiä riskejä pystytään tunnistamaan paremmin ja niihin on helpompi puuttua. IMF:n pääjohtaja esitti toimintasuunnitelman, jonka avulla pyritään saamaan aikaan parannuksia kuudella osa-alueella: 1) keskinäiset yhteydet, 2) riskiarviot, 3) rahoitusvakaus, 4) ulkoinen vakaus, 5) lainsäädäntö ja 6) IMF:n suositusten huomioon ottaminen ja noudattaminen.