Mikä on vähimmäisvarantovelvoite?

11.8.2016

Euroalueen pankkien on pidettävä tietty osa varoistaan sekkitilillä kansallisessa keskuspankissaan. Tätä kutsutaan vähimmäisvarannoksi. Vähimmäisvarantovelvoitteen määrä määritetään kuuden viikon jaksolle eli pitoajanjaksolle. Määrä lasketaan pankin taseen pohjalta ennen pitoajanjakson alkua.

Pankkien on huolehdittava siitä, että velvoite täyttyy pitoajanjaksolla keskimäärin. Se tarkoittaa, että niiden ei tarvitse pitää koko summaa sekkitilillä koko ajan. Pankit voivat siis tasoittaa rahamarkkinoiden lyhytaikaisten liikkeiden vaikutusta rahatilanteeseensa pitämällä keskuspankissa milloin enemmän, milloin vähemmän varantoja. Tasoittava vaikutus vakauttaa pankkien keskinäisten lyhytaikaisten lainojen korkoja.

Vuoden 2012 tammikuuhun saakka pankkien oli talletettava keskuspankkeihin vähintään summa, joka vastasi kahta prosenttia niiden tietyistä veloista (lähinnä asiakkaiden talletuksista). Sen jälkeen vähimmäisvarantovelvoite on laskettu yhteen prosenttiin. Vuoden 2016 alussa euroalueen pankkien varantovelvoitteet olivat yhteensä noin 113 miljardia euroa.

Pitoajanjaksojen lopussa keskuspankki maksaa pankkien vähimmäisvarannoille korkoa, joka määräytyy perusrahoitusoperaatioiden koron mukaan.

Vähimmäisvarannot ovat keskuspankkien yleisesti käyttämä rahapolitiikan väline. Esimerkiksi Australiassa, Kanadassa ja Ruotsissa niitä ei kuitenkaan käytetä.