Hakuehdot
Home Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisu Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:ss
Ehdotukset
Lajitteluperuste

Suomenkielinen toisinto sisältää EKP:n vuoden 2020 lähentymisraportin luvut Johdanto, Arviointimenetelmä, Taloudellisen lähentymisen tila ja Maittaiset yhteenvedot. Raportti on luettavissa kokonaisuudessaan englanniksi EKP:n verkkosivuilla.

1 Johdanto

Euro otettiin käyttöön 1.1.1999, ja nykyään sitä käyttää yhteensä 19 EU:n jäsenvaltiota. Tässä raportissa tarkastellaan seitsemää niistä kahdeksasta jäsenvaltiosta, jotka eivät vielä ole ottaneet euroa käyttöön. Näistä jäsenvaltioista Tanska on ilmoittanut jättäytyvänsä talous- ja rahaliitto EMUn kolmannen vaiheen ulkopuolelle.[1] Tanskasta ei siis tarvitse laatia lähentymisraporttia, ellei se itse pyydä sitä. Tanska ei ole pyytänyt raporttia, joten tässä lähentymisraportissa käsitellään seitsemää maata: Bulgariaa, Tšekkiä, Kroatiaa, Unkaria, Puolaa, Romaniaa ja Ruotsia. Kaikkia seitsemää maata sitoo Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (”perussopimuksen”)[2] velvoite ottaa euro käyttöön. Niiden on siis pyrittävä täyttämään kaikki lähentymiskriteerit.

Laatimalla tämän raportin EKP täyttää perussopimuksen artiklassa 140 määrätyn tehtävän. Sen mukaan Euroopan keskuspankin ja Euroopan komission on laadittava Euroopan unionin neuvostolle (EU:n neuvosto) ”kertomuksia jäsenvaltioiden, joita koskee poikkeus, edistymisestä talous- ja rahaliiton toteuttamiseen liittyvien jäsenvaltioiden velvollisuuksien täyttämisessä” vähintään joka toinen vuosi tai sellaisen jäsenvaltion pyynnöstä, jota koskee poikkeus. Tämä lähentymisraportti on säännöllinen joka toinen vuosi laadittava raportti. Myös Euroopan komissio on laatinut raportin lähentymiskehityksestä. EKP:n ja komission raportit toimitetaan EU:n neuvostolle samanaikaisesti.

Tässä raportissa on käytetty samaa arviointimenetelmää kuin aiemmissakin EKP:n lähentymisraporteissa. EKP arvioi, ovatko tarkasteltavat seitsemän maata saavuttaneet kestävän lähentymisen korkean tason, onko niiden kansallinen lainsäädäntö sopusoinnussa perussopimusten sekä Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön (jäljempänä ”EKPJ:n perussääntö”) kanssa ja onko lainsäädäntöä koskevat vaatimukset täytetty niin, että maiden kansallisista keskuspankeista voi tulla kiinteä osa eurojärjestelmää.

Talouden lähentymisprosessin tarkastelussa käytettävien tilastojen on oltava laadukkaita ja luotettavia. Poliittiset näkökohdat eivät saa vaikuttaa etenkään julkista taloutta koskevien tilastojen laadintaan ja raportointiin. EU:n jäsenvaltioita on kehotettu pitämään tilastojensa laatua ja luotettavuutta ensiarvoisen tärkeänä, asettamaan tilastointia varten vähimmäisstandardit ja varmistamaan, että tilastoja laadittaessa on käytössä asianmukaiset varmistusjärjestelmät. Standardit ovat erityisen tärkeitä siksi, että ne vahvistavat kansallisten tilastolaitosten riippumattomuutta, luotettavuutta ja vastuullisuutta sekä lujittavat osaltaan luottamusta julkisen talouden tilastojen laatuun (ks. englanninkielisen raportin luku 6).

On myös syytä muistaa, että euron käyttöön ottavat maat osallistuvat nyt automaattisesti myös yhteiseen valvontamekanismiin,[3] eli kun jotakin maata koskeva poikkeus kumotaan, sille tulevat kaikki valvontamekanismin mukanaan tuomat oikeudet ja velvollisuudet. On erittäin tärkeää, että maat valmistautuvat tähän ennen euron käyttöönottoa. Kaikkien niiden maiden pankkijärjestelmissä, jotka liittyvät euroalueeseen ja siten yhteiseen valvontamekanismiin, suoritetaan kattava arviointi.[4]

Englanninkielisen lähentymisraportin seitsemästä luvusta neljä ensimmäistä on suomennettu. Luvussa 2 käsitellään taloudellisen ja oikeudellisen lähentymisen arvioinnissa käytettyä menetelmää. Luvussa 3 luodaan yleiskatsaus taloudellisen lähentymisen keskeisiin osa-alueisiin tarkasteltavissa maissa. Tärkeimmät arviointitulokset esitetään maittaisissa yhteenvedoissa luvussa 4. Luvussa 5 (ei suomennettu) arvioidaan yksityiskohtaisemmin taloudellista lähentymistä tarkasteltavina olevissa seitsemässä jäsenvaltiossa. Luvussa 6 (ei suomennettu) käydään läpi lähentymisindikaattorit sekä niiden laskennassa käytetyt tilastolliset menetelmät. Luvussa 7 (ei suomennettu) tarkastellaan, onko tarkasteltavien jäsenvaltioiden kansallinen lainsäädäntö, keskuspankin perussääntö mukaan luettuna, sopusoinnussa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklojen 130 ja 131 kanssa.

2 Arviointimenetelmä

2.1 Taloudellinen lähentyminen

EKP arvioi euron käyttöönottoon valmistautuvien jäsenvaltioiden taloudellista lähentymistä kaikissa lähentymisraporteissaan samalla menetelmällä. Menetelmä perustuu perussopimuksen määräyksiin ja EKP:n tapaan soveltaa niitä. Määräykset koskevat hintojen, julkisen talouden rahoitusaseman ja velkasuhteen, valuuttakurssien sekä pitkien korkojen kehitystä ja muita taloudellisen yhdentymisen ja lähentymisen kannalta merkityksellisiä tekijöitä. Menetelmässä käytetään lisäksi monia mennyttä ja tulevaa kehitystä kuvaavia talouden indikaattoreita, joiden avulla lähentymisen kestävyyttä voidaan arvioida tarkemmin. Arvioitavan jäsenvaltion tarkasteleminen kaikkien näiden tekijöiden perusteella on tärkeää sen varmistamiseksi, että liittyminen euroalueeseen etenee mahdollisimman sujuvasti. Kehikoissa 1–5 käydään lyhyesti läpi oikeudelliset määräykset ja selostetaan yksityiskohtaisemmin, miten EKP arvioi kunkin määräyksen noudattamista.

Raporttia laadittaessa on jatkuvuuden ja tasavertaisen kohtelun varmistamiseksi nojauduttu EKP:n (ja sitä ennen Euroopan rahapoliittisen instituutin EMIn) aiemmissa raporteissa noudatettuihin periaatteisiin. Etenkin lähentymiskriteerien soveltamisessa ja tulkinnassa on tiettyjä johtavia periaatteita. Ensinnäkin yksittäisiä kriteerejä on tulkittu ja sovellettu tiukasti, sillä kriteerien ensisijainen tarkoitus on varmistaa, että euroalueeseen otetaan vain sellaisia jäsenvaltioita, joiden taloudelliset olot edistävät hintavakautta ja euroalueen yhtenäisyyttä. Toiseksi lähentymiskriteerit muodostavat yhtenäisen ja eheän kokonaisuuden, ja jokaisen kriteerin on täytyttävä. Perussopimuksessa kriteerit on esitetty yhdenvertaisina eikä niitä ole asetettu tärkeysjärjestykseen. Kolmanneksi lähentymiskriteerien on täytyttävä arviointihetken tietojen perusteella. Neljänneksi lähentymiskriteereitä tulisi soveltaa johdonmukaisesti, avoimesti ja selkeästi. Lisäksi lähentymiskriteerien noudattamisen arvioinnissa on olennaisen tärkeää kiinnittää huomiota lähentymisen kestävyyteen. Lähentymisessä on onnistuttava pysyvästi eikä vain tiettynä ajankohtana, joten maaraporteissa tarkastellaan erikseen lähentymisen kestävyyttä.

Arvioitavan maan talouskehitystä tarkastellaan takautuvasti, periaatteessa kymmenen edellisen vuoden ajalta. Näin voidaan suhteellisen hyvin päätellä, missä määrin nykyinen kehitys johtuu aidoista rakenteellisista muutoksista, ja tämän perusteella puolestaan voidaan paremmin arvioida taloudellisen lähentymisen kestävyyttä.

Lisäksi tulevaa kehitystä arvioidaan niin laajasti kuin on tarpeen. Tässä yhteydessä korostetaan, että suotuisan talouskehityksen kestävyys riippuu olennaisesti siitä, reagoidaanko talouspolitiikalla nykyisiin ja tuleviin haasteisiin oikealla ja kestävällä tavalla. Vahva hallinto, vakaat laitokset ja kestävä julkinen talous ovat myös olennaisia tuettaessa tuotannon kestävää kasvua keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Ennen kaikkea korostetaan, että taloudellisen lähentymisen kestävyys riippuu siitä, miten vahvat lähtöasemat saadaan, ovatko laitokset vakaita ja harjoitetaanko euron käyttöönoton jälkeen asianmukaista politiikkaa.

Arviointimenetelmää sovelletaan erikseen kuhunkin tarkasteltavista seitsemästä jäsenvaltiosta. Maaraportteja, joissa käsitellään kunkin jäsenvaltion kehitystä, tulee perussopimuksen artiklan 140 mukaisesti tarkastella erikseen.

Tämän lähentymisraportin tilastot perustuvat 7.5.2020 käytettävissä olleisiin tietoihin. Lähentymiskriteerien soveltamisessa käytetyt tilastotiedot on toimittanut Euroopan komissio (ks. englanninkielisen raportin luku 6 sekä taulukot ja kuviot). Valuuttakursseja ja pitkiä korkoja koskevat tiedot se on kerännyt yhteistyössä EKP:n kanssa. Hintavakauskriteerin ja korkokriteerin tarkastelujaksoksi on yhdessä Euroopan komission kanssa valittu ajanjakso huhtikuusta 2019 maaliskuuhun 2020. Valuuttakurssien tarkastelujaksona on 1.4.2018–31.3.2020. Tiedot julkisen talouden rahoitusasemista ulottuvat vuoteen 2019. Huomioon otetaan myös eri lähteistä saadut ennusteet sekä tarkasteltavan jäsenvaltion uusin lähentymisohjelma samoin kuin muita tietoja, jotka ovat merkityksellisiä lähentymisen kestävyyden ennakoivan arvioinnin kannalta. Aineistossa ovat mukana 6.5.2020 julkistettu Euroopan komission kevään 2020 talousennuste[5] ja 17.12.2019 julkistettu varoitusmekanismia koskeva vuoden 2020 kertomus. EKP:n yleisneuvosto hyväksyi lähentymisraportin 4.6.2020.

Tässä lähentymisraportissa koronaviruspandemian (COVID-19) vaikutusta lähentymiseen tarkastellaan vain lyhyesti. Pandemian vaikutusta tarkastellaan seuraavassa lähentymisraportissa, kun pystytään paremmin arvioimaan, miten vaikutukset näkyvät lähentymiskehityksessä ja ilmenevätkö ne symmetrisesti vai epäsymmetrisesti. Koronaviruspandemian vuoksi tulevaan lähentymiskehitykseen liittyy suurta epävarmuutta, eikä kokonaisvaikutusta voida arvioida ennen kuin jälkikäteen. Useimmissa EU-maissa otettiin käyttöön sulkutoimenpiteitä tartuntojen vähentämiseksi, ja taloudellisia vaikutuksia pyrittiin hillitsemään myös erityisillä finanssi- ja rahapoliittisilla toimilla sekä valvontatoimilla. Vaikutus tulee odotettavasti näkymään myös erilaisissa tilastotiedoissa. Epävarmuus koskee kaikkia lähentymiskriteerejä. Inflaatiovauhdin kehitykseen lähikuukausina liittyy merkittävää epävarmuutta. Koronaviruspandemiaan liittyvä talouden laskusuhdanne voi osoittautua odotettua pitkällisemmäksi, tai sitten talous voi elpyä odotettua nopeammin. On myös huomattavan vaikea arvioida, hidastavatko kysynnän heikkenemiseen liittyvät paineet inflaatiota niin paljon, että ne kumoaisivat toimitushäiriöiden hintoja nostavan vaikutuksen. Koronaviruspandemia vaikuttaa myös julkisen talouden näkymiin, mutta tässä raportissa tarkasteltavat vuosien 2010–2019 indikaattorit eivät enää muutu. EKP:n analyysi julkisen talouden näkymistä perustuu pääasiassa Euroopan komission kevään 2020 talousennusteeseen. Sen mukaan kaikkien tarkasteltavien maiden rahoitusasemat heikkenevät voimakkaasti talouskehityksen merkittävän hidastumisen ja kriisin lieventämiseksi toteutettujen finanssipoliittisten toimien vaikutuksesta. Koronaviruspandemian mahdollisia vaikutuksia julkisen talouden rahoitusasemien keskipitkän ja pitkän aikavälin kestävyyteen ei käsitellä tuoreimpia ennusteita lukuun ottamatta, sillä niihin liittyy huomattavaa epävarmuutta. EKP:n analyysissa nojaudutaan erityisesti Euroopan komission velkakestävyyttä koskevaan vuoden 2019 seurantaraporttiin (Debt Sustainability Monitor), joka julkistettiin ennen koronaviruspandemiaa. Valuuttakurssien vaihtelut lisääntyivät ja kansallisten valuuttojen heikkenemispaineet suhteessa euroon kasvoivat koronaviruspandemian puhkeamisen jälkeen. Valuuttakurssikehityksen tarkastelujakso päättyy maaliskuuhun 2019, jotta pandemian vääristävää vaikutusta lähentymisen arviointiin voidaan pienentää. Pitkien korkojen kehityksen arvioinnissa ei oteta huomioon huhtikuun 2020 kehitystä koronaviruspandemian rahoitusmarkkinavaikutuksen vuoksi. Rahoitusmarkkinoiden erittäin suuri epävarmuus ja volatiliteetti voisivat hämärtää rahoitusmarkkinakehitykseen liittyviä tietoja ja siten mahdollisesti vääristää kunkin maan lähentymisprosessin kokonaisarviota. Yhteenvetona voidaan todeta, että pandemian taloudellista vaikutusta lähentymiseen voidaan analysoida asianmukaisesti vasta jälkikäteen.

Kehikossa 1 kuvataan hintakehitystä koskevia oikeudellisia määräyksiä ja EKP:n tapaa soveltaa niitä.

Kehikko 1 Hintakehitys

1. Perussopimuksen määräykset

Perussopimuksen artiklan 140 kohdan 1 ensimmäisessä luetelmakohdassa edellytetään, että lähentymisraportissa arvioidaan kestävän lähentymisen korkean tason saavuttamista kussakin jäsenvaltiossa seuraavan kriteerin perusteella:

”hintatason korkeatasoisen vakauden toteutuminen; tämä on ilmeistä, jos rahanarvon alenemisaste on lähellä korkeintaan kolmen hintatason vakaudessa parhaiten suoriutuneen jäsenvaltion vastaavaa astetta”.

Lähentymisperusteita koskevan pöytäkirjan (N:o 13) artiklassa 1 määrätään seuraavaa:

”Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 140 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitetulla hintatason vakauden arviointiperusteella tarkoitetaan, että jäsenvaltio on saavuttanut kestävän hintatason vakauden ja tarkasteluajankohtaa edeltävän vuoden aikana todetun keskimääräisen rahanarvon alenemisasteen, joka ylittää enintään 1,5 prosentilla enintään kolmen hintatason vakaudessa parhaiten suoriutuneen jäsenvaltion vastaavaan asteen. Rahanarvon aleneminen lasketaan kuluttajahintaindeksin avulla yhtäläisin perustein ottaen huomioon kansallisten määritelmien erot.”

2. Perussopimuksen määräysten soveltaminen

Tässä raportissa EKP soveltaa edellä mainittuja määräyksiä seuraavalla tavalla:

Ensiksikin ”tarkasteluajankohtaa edeltävän vuoden aikana todetun keskimääräisen rahanarvon alenemisasteen” määrittämisessä inflaatiovauhti on laskettu yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin (YKHI) huhtikuusta 2019 maaliskuuhun 2020 ulottuneelta tarkastelujaksolta lasketun 12 kuukauden keskiarvon muutoksena edellisten 12 kuukauden keskiarvoon verrattuna.

Toiseksi viitearvon määrittämisessä tarvittavaa ”enintään kolmen hintatason vakaudessa parhaiten suoriutuneen jäsenvaltion” käsitettä on sovellettu käyttämällä Portugalin, Italian, ja Kyproksen inflaatiovauhtien painottamatonta aritmeettista keskiarvoa. Portugalin inflaatiovauhti oli 0,2 %, Kyproksen 0,4 % ja Italian 0,4 %. Keskimääräiseksi inflaatiovauhdiksi saadaan siis 0,4 %, ja kun siihen lisätään 1,5 prosenttiyksikköä, viitearvoksi tulee 1,8 %. On syytä korostaa, että perussopimuksen mukaisesti maiden inflaatiokehitystä tarkastellaan suhteessa muihin maihin. Hintavakauskriteerissä on siis otettu huomioon, että yleisesti vaikuttavat häiriöt (esimerkiksi raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen muutokset) voivat viedä inflaation hetkellisesti lukemiin, jotka eivät ole hintavakaustavoitteen mukaisia.

Viidessä viimeisimmässä raportissa on käytetty äärihavaintomenettelyä. Sen tarkoituksena on varmistaa, että mahdollisia merkittäviä vääristymiä yksittäisten maiden inflaatiokehityksessä käsitellään tarkoituksenmukaisesti. Jäsenvaltion tiedot katsotaan äärihavainnoksi, jos 1) maan 12 kuukauden keskimääräinen inflaatiovauhti on merkittävästi muiden jäsenvaltioiden vertailuarvoja hitaampi ja 2) poikkeukselliset tekijät ovat vaikuttaneet hintakehitykseen voimakkaasti. Tässä raportissa yhdenkään sellaisen jäsenvaltion, jonka inflaatiovauhti oli hitaimpien joukossa, tietoja ei katsottu äärihavainnoksi.

Inflaatiota on mitattu yhdenmukaistetulla kuluttajahintaindeksillä (YKHI), joka kehitettiin, jotta hintavakautta koskevan lähentymisen arvioinnissa käytettävät tiedot olisivat vertailukelpoisia (ks. englanninkielisen raportin osa 6.2).

Tarkasteltavan maan keskimääräistä YKHI-inflaatiota huhtikuusta 2019 maaliskuuhun 2020 ulottuvalla vuoden pituisella tarkastelujaksolla verrataan maan kymmenen edellisen vuoden hintakehitykseen. Näin kunkin tarkasteltavan maan hintakehityksen kestävyyttä voidaan arvioida yksityiskohtaisesti. Tässä yhteydessä tarkastellaan rahapolitiikan linjaa ja erityisesti sitä, onko hintavakauden saavuttaminen ja ylläpitäminen ollut rahapolitiikasta vastaavien viranomaisten pääasiallisena tavoitteena. Lisäksi arvioidaan, millainen on ollut muun talouspolitiikan sekä makrotaloudellisen ympäristön vaikutus tavoitteeseen pyrittäessä. Hintakehityksen arvioinnissa otetaan huomioon kysyntä- ja tarjontaolot sekä etenkin yksikkötyökustannusten ja tuontihintojen kaltaiset tekijät. Lopuksi vertaillaan hintojen kehitystä muilla hintaindekseillä laskettuna. Inflaationäkymiä tarkastellaan ennakoimalla tulevien vuosien inflaatiokehitystä ja käymällä läpi keskeisten kansainvälisten organisaatioiden ja markkinaosapuolten inflaatioennusteita. Lisäksi nostetaan esiin institutionaalisia ja rakenteellisia näkökohtia, joilla on merkitystä pyrittäessä säilyttämään hintavakauden kannalta otolliset olosuhteet euron käyttöönoton jälkeen.

Kehikossa 2 kuvataan julkisen talouden kehitystä koskevia oikeudellisia määräyksiä ja EKP:n tapaa soveltaa niitä sekä kerrotaan menettelyistä.

Kehikko 2 Julkisen talouden kehitys

1. Perussopimuksen määräykset ja muut oikeudelliset säännökset

Perussopimuksen artiklan 140 kohdan 1 toisessa luetelmakohdassa edellytetään, että lähentymisraportissa arvioidaan kestävän lähentymisen korkean tason saavuttamista kussakin jäsenvaltiossa seuraavan kriteerin perusteella:

”kestävä julkistalouden tilanne; tämä on ilmeistä, jos valtion julkisyhteisöjen talousarvioiden osalta on tilanne, jossa ei ole 126 artiklan 6 kohdassa tarkoitettua liiallista alijäämää”.

Lähentymisperusteita koskevan pöytäkirjan (N:o 13) artiklassa 2 määrätään seuraavaa:

”Mainitun sopimuksen 140 artiklan 1 kohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitettu julkistalouden tilannetta koskeva arviointiperuste merkitsee, ettei jäsenvaltiota tarkasteluajankohtana koske mainitun sopimuksen 126 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu neuvoston päätös liiallisen alijäämän olemassaolosta kyseisessä jäsenvaltiossa.”

Perussopimuksen artiklassa 126 määrätään liiallisia alijäämiä koskevasta menettelystä. Euroopan komission tulee artiklan 126 kohtien 2 ja 3 mukaan laatia kertomus, jos jäsenvaltio ei täytä julkisen talouden kurinalaisuutta koskevia vaatimuksia, erityisesti jos

  • julkisen talouden ennakoidun tai toteutuneen alijäämän suhde BKT:hen ylittää viitearvon (joka liiallisia alijäämiä koskevasta menettelystä laaditun pöytäkirjan mukaan on 3 % suhteessa BKT:hen), paitsi
    • jos tämä osuus on pienentynyt merkittävästi ja jatkuvasti tasolle, joka on lähellä viitearvoa, tai vaihtoehtoisesti
    • jos viitearvon ylittyminen on vain poikkeuksellista ja väliaikaista ja suhde pysyy lähellä viitearvoa.
  • julkisen velan suhde BKT:hen ylittää viitearvon (joka liiallisia alijäämiä koskevasta menettelystä laaditun pöytäkirjan mukaan on 60 % suhteessa BKT:hen), paitsi jos suhde pienenee riittävästi ja lähestyy riittävän nopeasti viitearvoa.

Euroopan komission kertomuksessa tulee ottaa huomioon myös se, onko julkisen talouden alijäämä suurempi kuin julkiset investointimenot, sekä kaikki muut tärkeät tekijät, kuten jäsenvaltion keskipitkän aikavälin taloudellinen tilanne ja julkisen talouden rahoitusasema. Komissio voi laatia kertomuksen silloinkin, kun arviointiperusteet täyttyvät, jos sen näkökulmasta on olemassa riski, että jäsenvaltiolle syntyy liiallinen alijäämä. Talous- ja rahoituskomitea antaa lausunnon Euroopan komission kertomuksesta. Lopuksi EU:n neuvosto päättää artiklan 126 kohdan 6 mukaisesti komission suosituksesta, kokonaistilanteen arvioituaan ja kyseisen jäsenvaltion mahdollisesti esittämät huomautukset huomioon ottaen määräenemmistöllä (ilman kyseistä jäsenvaltiota), onko jäsenvaltiolla liiallinen alijäämä.

Perussopimuksen artiklan 126 määräyksiä tarkennetaan (asetuksella (EU) N:o 1177/2011[6] muutetussa) neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1467/97[7]. Asetuksessa muun muassa

  • vahvistetaan velka- ja alijäämäkriteerien tasavertaisuus määrittämällä, miten velkakriteeriä sovelletaan. Velkasuhteen korjaamiseen on kuitenkin varattu kolmen vuoden siirtymäkausi sellaisille jäsenvaltioille, joiden kohdalla ennen vuotta 2011 alkanut liiallisia ylijäämiä koskeva menettely on kumottu. Asetuksen artiklan 2 kohdassa 1a säädetään seuraavaa: Kun julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen ylittää viitearvon, sen katsotaan pienenevän riittävästi ja lähestyvän riittävän nopeasti viitearvoa, jos ero suhteessa viitearvoon on pienentynyt kolmen edellisen vuoden aikana keskimäärin kahdeskymmenesosan vuosittain (muutos niiden kolmen viimeisen vuoden ajalta, joilta tiedot ovat saatavissa). Velkaperusteen mukaista vaatimusta katsotaan myös noudatetun, jos ero komission talousarvioennusteiden mukaan pienenee vaaditusti kolmen vuoden jakson aikana. Velan supistamista koskevan vertailuarvon noudattamista arvioitaessa on huomioitava suhdannekierron vaikutus velan supistamisvauhtiin.
  • eritellään ne merkitykselliset tekijät, jotka komissio ottaa huomioon laatiessaan perussopimuksen artiklan 126 kohdan 3 mukaista kertomusta. Ennen kaikkea asetuksessa määritellään seikat, jotka huomioidaan arvioitaessa keskipitkän aikavälin taloudellisen tilanteen, julkistalouden rahoitusaseman sekä valtion velka-aseman kehitystä (ks. muutetun asetuksen artiklan 2 kohta 3 ja jäljempänä oleva yksityiskohtainen selvitys EKP:n analyysista).

Hallitustenvälinen sopimus talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta[8] tuli voimaan 1.1.2013. Sopimus pohjautuu muutettuun vakaus- ja kasvusopimukseen. Sopimuksen osastossa III (Finanssipoliittinen sopimus) määrätään muun muassa sitovasta säännöstä, jolla on tarkoitus varmistaa, että julkisen talouden rahoitusasema on tasapainossa tai ylijäämäinen. Sääntöä katsotaan noudatetun, jos julkisen talouden vuosittainen rakenteellinen rahoitusasema on maakohtaisen keskipitkän aikavälin tavoitteen mukainen siten, että BKT:hen suhteutettu (rakenteellinen) alijäämä on enintään 0,5 %. Jos velkasuhde on merkittävästi alle 60 % ja julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyttä uhkaavat riskit vähäisiä, keskipitkän aikavälin tavoitteena voi olla enimmillään 1 prosentin rakenteellinen alijäämä suhteessa BKT:hen. Sopimuksessa talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta määrätään myös velan sopeuttamista koskevasta vertailuarvosta, johon viitataan asetusta (EY) N:o 1467/97 muuttaneessa neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1177/2011. Säännöt ja automaattinen korjausmekanismi, joka otetaan käyttöön tavoitteista poikettaessa, on allekirjoittajamaissa lisättävä perustuslakiin tai vastaavan tasoisiin vuotuista talousarviota koskevaa lakia ylempiin säädöksiin.

2. Perussopimuksen määräysten soveltaminen

Lähentymistä arvioidessaan EKP esittää näkemyksensä julkisen talouden kehityksestä. Voidakseen arvioida julkisen talouden kestävyyttä EKP tutkii tärkeimpiä julkisen talouden indikaattoreita vuodesta 2010 vuoteen 2019 sekä tarkastelee julkisen talouden näkymiä ja haasteita kiinnittäen erityistä huomiota yhteyteen alijäämän ja julkisen velan kehityksen välillä. Arvioidessaan koronaviruspandemian vaikutusta julkisen talouden kehitykseen EKP ottaa huomioon vakaus- ja kasvusopimuksen yleisen poikkeuslausekkeen, joka aktivoitiin 20.3.2020. Neuvoston asetuksen (EY) N:o 1466/97[9] (sellaisena kuin se on muutettuna) artiklan 5 kohdassa 1 ja artiklan 9 kohdassa 1 säädetään ennaltaehkäisevään osaan liittyen seuraavaa: ”Jäsenvaltioiden voidaan sallia tilapäisesti poiketa [...] julkistalouden keskipitkän aikavälin tavoitteeseen tähtäävältä sopeuttamisuralta [...] euroalueen tai koko unionin talouden vakavassa taantumassa edellyttäen, että tämä ei vaaranna julkistalouden keskipitkän aikavälin kestävyyttä”. Neuvoston asetuksen (EY) N:o 1467/97 artiklan 3 kohdassa 5 ja artiklan 5 kohdassa 2 säädetään korjaavaan osaan liittyen seuraavaa: ”Jos euroalueen tai koko unionin talous on vakavassa taantumassa, neuvosto voi myös päättää antaa komission suosituksesta perussopimuksen 126 artiklan 7 kohdan nojalla tarkistetun suosituksen edellyttäen, että tämä ei vaaranna julkisen talouden kestävyyttä keskipitkällä aikavälillä”. EKP myös laatii analyysin kansallisen talousarviokehyksen tehokkuudesta neuvoston asetuksen (EY) N:o 1467/97 artiklan 2 kohdan 3 alakohdan b ja neuvoston direktiivin 2011/85/EU[10] mukaisesti. Toisin kuin komissiolla, EKP:llä ei ole virallista asemaa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklan 126 mukaisessa liiallisia alijäämiä koskevassa menettelyssä. EKP:n raportissa todetaan vain, onko maa liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn kohteena.

Perussopimuksessa edellytetään, että velkasuhde, joka ylittää 60 % suhteessa BKT:hen, ”pienenee riittävästi ja lähestyy riittävän nopeasti viitearvoa”, joten EKP tarkastelee velkasuhteen aikaisempia ja nykyisiä kehityssuuntia. EKP myös arvioi velan kestävyyttä niissä maissa, joiden velkasuhde ylittää viitearvon, ja ottaa huomioon Euroopan komission tuoreimman arvion neuvoston asetuksen (EY) N:o 1467/97 artiklan 2 kohdassa 1a mainitun velan supistamista koskevan vertailuarvon noudattamisesta.

Julkisen talouden kehityksen arviointi perustuu kansantalouden tilinpidon mukaisiin tietoihin, jotka noudattavat Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmää vuodelta 2010 (ks. englanninkielisen raportin luku 6). Useimmat tässä raportissa esitetyt luvut on saatu Euroopan komissiolta huhtikuussa 2020, ja mukana ovat julkisen talouden rahoitusasemia koskevat tiedot vuodesta 2010 vuoteen 2019 sekä komission ennusteet vuosiksi 2020–2021.

Julkisen talouden kestävyyttä arvioitaessa tarkasteluvuoden 2019 lukuja tarkastellaan suhteessa jäsenvaltion kehitykseen edellisten kymmenen vuoden aikana. Ensin katsotaan, miten alijäämäsuhde on kehittynyt. Vuotuisen alijäämäsuhteen muutokseen vaikuttavat monenlaiset tekijät, jotka voidaan jaotella suhdannekehityksen vaikutusta edustaviin ”suhdannetekijöihin” sekä ”ei-suhdannetekijöihin”. Jälkimmäisten katsotaan usein kuvaavan finanssipolitiikan rakenteellisten ja pysyvien muutosten vaikutuksia. Tässä raportissa ei-suhdannetekijöitä kuvaavia lukuja ei kuitenkaan välttämättä voi tulkita yksinomaan rakenteellisiksi muutoksiksi julkisen talouden rahoitusasemassa, sillä niissä on mukana myös poliittisten toimenpiteiden ja erityistekijöiden väliaikaisia vaikutuksia budjettitasapainoon. Potentiaaliseen tuotantoon ja sen kasvuun liittyvä epävarmuus tekee rakenteellisen rahoitusaseman koronapandemian aikaisten muutosten arvioinnista erityisen hankalaa.

Seuraavaksi arvioidaan, miten BKT:hen suhteutettu julkisen talouden velka on kehittynyt, ja tutkitaan sen kehitykseen vaikuttaneita tekijöitä: nimellisen BKT:n kasvuvauhdin ja korkojen välistä eroa, perusjäämää sekä alijäämä-velkaoikaisua. Näin voidaan saada lisätietoa siitä, missä määrin makrotaloudellinen ympäristö ja etenkin BKT:n kasvun ja korkojen yhteisvaikutus ovat vaikuttaneet velan kehitykseen. Perusjäämän perusteella voidaan myös saada tietoa rakenteellisen rahoitusaseman ja suhdannekehityksen vaikutuksesta, ja alijäämä-velkaoikaisu kertoo erityistekijöiden vaikutuksesta. Lisäksi tarkastellaan julkisen velan rakennetta ja erityisesti lyhytaikaisten ja valuuttamääräisten velkojen osuutta ja kehitystä. Näiden velkojen osuus ja julkisen talouden velkasuhde kertovat, kuinka herkkä julkisen talouden rahoitusasema on valuuttakurssien ja korkojen muutoksille.

Tulevaa kehitystä arvioidaan kansallisten budjettisuunnitelmien ja Euroopan komission tuoreiden, vuosia 2020–2021 koskevien ennusteiden pohjalta, ja huomioon otetaan myös lähentymisohjelmassa esitetty finanssipolitiikan keskipitkän aikavälin strategia. Arvioinnin kohteena ovat myös vakaus- ja kasvusopimuksen mukaisen keskipitkän aikavälin tavoitteen saavuttamisennuste sekä velkasuhteen kehitysnäkymät finanssipolitiikan valossa. Koronaviruspandemian vuoksi aktivoitu vakaus- ja kasvusopimuksen yleinen poikkeuslauseke sallii poikkeamat julkistalouden keskipitkän aikavälin tavoitteen mukaiselta sopeutusuralta (ks. kehikko 2). Lisäksi korostetaan pitkän aikavälin haasteita julkisen talouden rahoitusaseman kestävyydelle sekä aloja, joilla vakauttaminen on tarpeen. Erityistä huomiota kiinnitetään rahastoimattomiin julkisiin eläkejärjestelmiin ja väestörakenteen muutoksen vaikutukseen sekä valtioiden vastuusitoumuksiin. Koronaviruspandemian mahdollisia vaikutuksia julkisen talouden rahoitusasemien keskipitkän ja pitkän aikavälin kestävyyteen ei käsitellä tuoreimpia ennusteita lukuun ottamatta, sillä niihin liittyy huomattavaa epävarmuutta. Lisäksi aiemman käytännön mukaisesti analyysi kattaa myös useimmat neuvoston asetuksen (EY) N:o 1467/97 artiklan 2 kohdassa 3 mainitut merkitykselliset tekijät (ks. kehikko 2).

Kehikossa 3 kuvataan valuuttakurssikehitystä koskevia oikeudellisia määräyksiä ja EKP:n tapaa soveltaa niitä.

Kehikko 3 Valuuttakurssikehitys

1. Perussopimuksen määräykset

Perussopimuksen artiklan 140 kohdan 1 kolmannessa luetelmakohdassa edellytetään, että lähentymisraportissa arvioidaan kestävän lähentymisen korkean tason saavuttamista kussakin jäsenvaltiossa seuraavan kriteerin perusteella:

”Euroopan valuuttajärjestelmän valuuttakurssimekanismissa määrättyjen tavanomaisten vaihteluvälien noudattaminen ainakin kahden vuoden ajan siten, ettei valuutan ulkoista arvoa ole alennettu suhteessa euroon”.

Lähentymisperusteita koskevan pöytäkirjan (N:o 13) artiklassa 3 määrätään seuraavaa:

”Mainitun sopimuksen 140 artiklan 1 kohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettu Euroopan valuuttajärjestelmän valuuttakurssijärjestelmään osallistumista koskeva arviointiperuste merkitsee, että jäsenvaltio on noudattanut Euroopan valuuttajärjestelmän valuuttakurssijärjestelmässä määrättyjä tavanomaisia vaihteluvälejä ilman, että sillä on ollut merkittäviä paineita, ainakin kahtena viimeisenä tarkasteluajankohtaa edeltävänä vuotena. Erityisesti jäsenvaltio ei ole omasta aloitteestaan alentanut valuutan kahdenvälistä keskusarvoa suhteessa euroon samana aikana.”

2. Perussopimuksen määräysten soveltaminen

Valuuttakurssin vakautta arvioidessaan EKP tutkii, onko maa osallistunut ERM II:een (valuuttakurssimekanismi ERM:n tilalle tuli tammikuussa 1999 ERM II) ainakin kahden vuoden ajan ennen tarkasteluajankohtaa ilman merkittäviä paineita ja erityisesti siten, ettei valuutan ulkoista arvoa ole alennettu suhteessa euroon. Silloinkin kun osallistumisaika on lyhyempi, valuuttakurssikehitystä kuvataan kahden vuoden pituisena ajanjaksona.

Arvioitaessa valuuttakurssin vakautta suhteessa euroon seurataan erityisesti, onko se ollut lähellä ERM II:n keskuskurssia. Kuten ennenkin, arvioinnissa pyritään ottamaan huomioon mahdollisesti valuuttakurssin vahvistumiseen johtaneita tekijöitä. Valuuttakurssin vaihteluvälin suuruus ERM II:ssa ei vaikuta valuuttakurssin vakautta koskevan kriteerin noudattamisen arviointiin.

”Merkittävien paineiden” esiintymistä on yleensä arvioitu 1) tutkimalla, kuinka paljon valuuttakurssi on poikennut ERM II:n keskuskurssista suhteessa euroon, 2) käyttämällä indikaattoreina mm. valuuttakurssin heilahtelua suhteessa euroon ja lyhyiden korkojen eroja euroalueen korkotasoon nähden, 3) pohtimalla valuuttainterventioiden vaikutusta sekä 4) pohtimalla kansainvälisten rahoitustukiohjelmien merkitystä valuuttojen vakautumisessa.

Tässä raportissa valuuttakurssikehityksen tarkastelujaksona on 1.4.2018–31.3.2020. Tarkastellut kahdenväliset valuuttakurssit ovat EKP:n virallisia viitekursseja (ks. englanninkielisen raportin luku 6).

Sen lisäksi, että raportissa tarkastellaan ERM II:een osallistumista ja nimellisen valuuttakurssin kehitystä suhteessa euroon, siinä käsitellään lyhyesti tämänhetkisen valuuttakurssin kestävyyttä. Kestävyyttä tarkastellaan tutkimalla, miten reaalinen efektiivinen valuuttakurssi on kehittynyt, sekä tarkastelemalla vaihtotasetta, pääomatasetta ja rahoitustasetta maksutaseessa. Niin ikään analysoidaan ulkomaisen bruttovelan sekä ulkomaisen nettovarallisuuden kehitystä pitkällä aikavälillä. Lisäksi valuuttakurssikehitystä koskevassa raportin osassa tarkastellaan indikaattoreita, joilla voidaan mitata maan integroitumista euroalueen yhteyteen. Tätä arvioitaessa tarkastellaan yhdentymistä ulkomaankaupan (viennin ja tuonnin) ja rahoitusmarkkinoiden aloilla. Lisäksi mainitaan tarvittaessa, onko maa saanut kahden vuoden tarkastelujakson aikana likviditeettitukea keskuspankilta tai maksutasetukea joko kahdenvälisesti tai monenvälisesti Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF:n) ja/tai EU:n välityksellä, riippumatta siitä, onko tukea todella käytetty vai onko sitä pyydetty varmuuden vuoksi. Myös esimerkiksi IMF:n Flexible Credit Line ‑luottojärjestelyyn liittyvät varmuusjärjestelyt on otettu mukaan.

Kehikossa 4 kuvataan pitkien korkojen kehitystä koskevia oikeudellisia määräyksiä ja EKP:n tapaa soveltaa niitä.

Kehikko 4 Pitkien korkojen kehitys

1. Perussopimuksen määräykset

Perussopimuksen artiklan 140 kohdan 1 neljännessä luetelmakohdassa edellytetään, että lähentymisraportissa arvioidaan kestävän lähentymisen korkean tason saavuttamista kussakin jäsenvaltiossa seuraavan kriteerin perusteella:

”jäsenvaltion, jota koskee poikkeus, saavuttaman lähentymisen ja jäsenvaltion valuuttakurssimekanismiin osallistumisen pysyvyys, sellaisena kuin se ilmenee pitkän aikavälin korkokantojen tasossa.”

Lähentymisperusteita koskevan pöytäkirjan (N:o 13) artiklassa 4 määrätään seuraavaa:

”Mainitun sopimuksen 140 artiklan 1 kohdan neljännessä luetelmakohdassa tarkoitettu korkokantojen lähentymisperuste tarkasteluajankohtaa edeltävänä vuotena merkitsee, että jäsenvaltion pitkän aikavälin korkokantojen keskimääräinen nimellistaso on enintään kaksi prosenttiyksikköä korkeampi verrattuna enintään kolmen hintatason vakaudessa parhaiten suoriutuneen jäsenvaltion vastaavaan tasoon. Korkokantojen taso lasketaan jäsenvaltioiden pitkän aikavälin obligaatioiden ja vastaavien arvopapereiden perusteella ottaen huomioon kansallisten määrittelyjen erot.”

2. Perussopimuksen määräysten soveltaminen

Tässä raportissa EKP soveltaa edellä mainittuja määräyksiä seuraavalla tavalla:

Jotta saataisiin selville ”pitkän aikavälin korkokantojen keskimääräinen nimellistaso” ”tarkasteluajankohtaa edeltävänä vuotena”, pitkä korko lasketaan aritmeettisena keskiarvona viimeiseltä kahdentoista kuukauden jaksolta, jolta on saatavilla YKHI-tilastot. Raportissa käytetty pitkien korkojen tarkastelujakso ulottuu huhtikuusta 2019 maaliskuuhun 2020, kuten hintavakauskriteerin tarkastelujaksokin.

Viitearvon määrittämisessä tarvittavaa ”enintään kolmen hintatason vakaudessa parhaiten suoriutuneen jäsenvaltion” käsitettä on sovellettu käyttämällä samojen kolmen maan pitkien korkojen painottamatonta aritmeettista keskiarvoa, joita käytettiin hintavakautta koskevan lähentymiskriteerin viitearvon laskennassa (ks. kehikko 1). Tämän raportin tarkastelujaksolla kolmen hintavakauden suhteen parhaiten suoriutuneen maan pitkät korot olivat 0,5 % (Portugali), 0,8 % (Kypros) ja 1,6 % (Italia). Keskikoroksi saadaan siis 0,9 %, ja kun siihen lisätään 2 prosenttiyksikköä, viitearvoksi tulee 2,9 %. Korkotiedot perustuvat lähentymisen arviointia varten kehitettyihin yhdenmukaistettuihin pitkiin korkoihin (ks. englanninkielisen raportin luku 6).

Kuten edellä mainittiin, perussopimuksessa todetaan, että lähentymisen ”pysyvyys [...] ilmenee pitkän aikavälin korkokantojen tasossa”. Sen vuoksi verrataan huhtikuusta 2019 maaliskuuhun 2020 ulottuvan tarkastelujakson korkokehitystä pitkien korkojen kehitykseen kymmenen edellisen vuoden aikana (tai aikana, jolta tiedot ovat saatavilla) ja selvitetään tärkeimpiä tekijöitä, jotka vaikuttivat eroihin suhteessa euroalueen keskimääräisiin pitkiin korkoihin. Tarkastelujakson aikana euroalueen keskimääräisiin pitkiin korkoihin ovat osaltaan voineet vaikuttaa useiden euroalueen maiden suuret riskipreemiot. Sen vuoksi korkoja verrataan myös AAA-luokituksen saaneiden euroalueen maiden pitkien valtion joukkolainojen tuottoihin. Analyysin taustaksi raportissa on myös tietoa rahoitusmarkkinoiden koosta ja kehityksestä. Tiedot perustuvat kolmeen indikaattoriin (yritysten liikkeeseen laskemien velkapaperien kanta, noteerattujen osakkeiden kokonaismarkkina-arvo ja rahalaitosten yksityiselle sektorille myöntämät kotimaiset luotot), jotka yhdessä mittaavat rahoitusmarkkinoiden kokoa.

Perussopimuksen artiklan 140 kohdassa 1 edellytetään, että raportissa otetaan vielä huomioon muita merkityksellisiä tekijöitä (ks. kehikko 5). Artiklan 121 kohdan 6 mukaisesti on otettu käyttöön tehostettu talouspolitiikan ohjausjärjestelmä, joka tuli voimaan 13.12.2011 ja jolla on tarkoitus turvata jäsenvaltioiden talouspolitiikan tiiviimpi yhteensovittaminen ja niiden taloudellisen suorituskyvyn jatkuva lähentyminen. Kehikossa 5 käydään lyhyesti läpi näitä sääntöjä ja selostetaan, miten EKP ottaa mainitut tekijät huomioon lähentymisprosessin arvioinnissa.

Kehikko 5 Muut merkitykselliset tekijät

1. Perussopimuksen määräykset ja muut oikeudelliset säännökset

Perussopimuksen artiklan 140 kohdassa 1 on seuraava vaatimus: ”Komission ja Euroopan keskuspankin kertomuksissa otetaan huomioon myös markkinoiden yhdentymisen tulokset, vaihtotaseiden tasapainon tilanne ja kehitys sekä yksikkötyökustannusten ja muiden hintaosoittimien kehityksen tarkastelu.”

EKP ottaa huomioon EU:n talouden ohjausjärjestelmää koskevan lainsäädäntöpaketin, joka tuli voimaan 13.12.2011. Euroopan parlamentti ja EU:n neuvosto hyväksyivät Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklan 121 kohdissa 3 ja 4 tarkoitetulle monenväliselle valvontamenettelylle yksityiskohtaiset säännöt artiklan 121 kohdan 6 mukaisesti. Säännöt hyväksyttiin ”jäsenvaltioiden talouspolitiikan tiiviimmän yhteensovittamisen ja niiden taloudellisen suorituskyvyn jatkuvan lähentymisen” turvaamiseksi (ks. artiklan 121 kohta 3), sillä talous- ja rahaliiton ”ensimmäisen kymmenvuotiskauden toiminnasta olisi otettava oppia ja unionissa olisi parannettava etenkin talouden ohjausjärjestelmää, jonka on perustuttava jäsenvaltioiden voimakkaampaan sitoutumiseen”.[11] Lainsäädäntöpaketilla luotiin tehostettu valvontajärjestelmä, jonka tarkoituksena on estää liiallisen makrotalouden epätasapainon syntyminen ja auttaa EU:n jäsenvaltioita laatimaan korjaussuunnitelmia, ennen kuin olemassa oleva epätasapaino pääsee juurtumaan. Tämä makrotalouden epätasapainoa koskeva menettely sisältää sekä ennaltaehkäisevän että korjaavan osan, ja kaikki EU:n jäsenvaltiot ovat menettelyssä mukana, jolleivät ne kuulu johonkin ehdolliseen kansainväliseen rahoitustukiohjelmaan, jossa niiden taloutta jo valvotaan tarkasti. Menettelyyn kuuluu myös varoitusjärjestelmä, jonka avulla epätasapaino voidaan havaita ajoissa. Järjestelmän pohjana ovat kaikista EU:n jäsenvaltioista koottava selkeä tulostaulu, joka sisältää epätasapainon indikaattoreita ja niiden kynnysarvot, sekä talousanalyysiin perustuva arvio. Arviossa otetaan huomioon muun muassa nimellinen ja todellinen lähentyminen euroalueella ja sen ulkopuolella.[12] Makrotalouden epätasapainoa arvioitaessa olisi otettava huomioon sen vakavuus ja mahdolliset vaikutukset taloudessa ja rahoitusmarkkinoilla, sillä kerrannaisvaikutukset voivat pahentaa unionin talouden haavoittuvuutta ja uhata talous- ja rahaliiton moitteetonta toimintaa.[13]

2. Perussopimuksen määräysten soveltaminen

Perussopimuksen artiklan 140 kohdassa 1 tarkoitettuja muita tekijöitä tarkastellaan aiempaa käytäntöä noudattaen englanninkielisen raportin luvussa 5. Kutakin kehikoiden 1–4 lähentymiskriteeriä käsitellään oman otsikkonsa alla. Luvussa 3 esitetään lisäksi tulostaulun indikaattorit kaikista tässä raportissa tarkasteltavista maista ja suhteutetaan ne kynnysarvoihin. Näin varmistetaan, että lukija saa kaikki saatavilla olevat makrotalouden ja rahoitusjärjestelmän epätasapainon havaitsemisen kannalta merkittävät tiedot. Epätasapaino voi vaikeuttaa kestävän lähentymisen korkean tason saavuttamista. Jos EU:n jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, on liiallista epätasapainoa koskevan menettelyn kohteena, sen ei suoranaisesti voida katsoa saavuttaneen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen artiklan 140 kohdassa 1 tarkoitettua kestävän lähentymisen korkeaa tasoa.

2.2 Kansallisen lainsäädännön sopusointuisuus perussopimusten kanssa

2.2.1 Johdanto

Perussopimuksen artiklan 140 kohdassa 1 edellytetään, että EKP (ja Euroopan komissio) antaa neuvostolle kertomuksia jäsenvaltioiden, joita koskee poikkeus, edistymisestä talous- ja rahaliiton toteuttamiseen liittyvien velvollisuuksiensa täyttämisessä vähintään joka toinen vuosi tai sellaisen jäsenvaltion pyynnöstä, jota koskee poikkeus. Kertomuksissa on tarkasteltava, onko kunkin jäsenvaltion kansallinen lainsäädäntö, kansallisen keskuspankin perussääntö mukaan luettuna, sopusoinnussa perussopimuksen artiklojen 130 ja 131 kanssa sekä asiaa koskevien EKPJ:n perussäännön artiklojen kanssa. Tästä velvoitteesta, joka perussopimuksessa asetetaan niille jäsenvaltioille, joita koskee poikkeus, käytetään myös nimitystä ”oikeudellinen lähentyminen”.

EKP:n oikeudellista lähentymistä koskeva arviointi ei rajoitu kansallisen lainsäädännön sanamuodon muodolliseen arviointiin, vaan EKP voi myös arvioida, sovelletaanko asianomaisia säännöksiä perussopimusten ja EKPJ:n perussäännön tarkoituksen mukaisesti. EKP seuraa erityisen tarkasti merkkejä jäsenvaltioiden kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelimiin kohdistuvasta painostuksesta, joka olisi keskuspankin riippumattomuuden osalta ristiriidassa perussopimuksen tarkoituksen kanssa. EKP pitää myös kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten joustavaa ja jatkuvaa toimintaa tarpeellisena. Tässä suhteessa jäsenvaltioiden asianomaisilla viranomaisilla on erityinen velvollisuus toteuttaa vaadittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jos kansallisen keskuspankin päätöksentekoelimen jäsenen paikka vapautuu, uusi jäsen nimitetään oikea-aikaisesti.[14] Näin ollen EKP seuraa tilannetta tarkasti ennen sellaisen lopullisen myönteisen yleisarvion antamista, jonka mukaan tietyn jäsenvaltion lainsäädäntö on perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa sopusoinnussa.

Jäsenvaltiot, joita koskee poikkeus, ja oikeudellinen lähentyminen

Bulgaria, Tšekki, Kroatia, Unkari, Puola, Romania ja Ruotsi, joiden kansallista lainsäädäntöä tässä raportissa tarkastellaan, ovat jäsenvaltioita, joita koskee poikkeus, eli ne eivät ole vielä ottaneet euroa käyttöön. Ruotsi sai sellaisen jäsenvaltion aseman, jota koskee poikkeus, Euroopan unionin neuvoston päätöksellä toukokuussa 1998.[15] Muiden mainittujen jäsenvaltioiden osalta liittymisehdoista tehtyjen asiakirjojen artikloissa 4[16] ja 5[17] määrätään, että jokainen uusi jäsenvaltio osallistuu talous- ja rahaliittoon liittymispäivästä alkaen perussopimuksen artiklassa 139 tarkoitettuna jäsenvaltiona, jota koskee poikkeus.

Tämä raportti ei koske Tanskaa, sillä se on erityisasemassa oleva jäsenvaltio, joka ei ole vielä ottanut euroa käyttöön. Eräistä Tanskaa koskevista määräyksistä tehdyssä perussopimusten liitteenä olevassa pöytäkirjassa (N:o 16) todetaan, että ottaen huomioon ilmoituksen, jonka Tanskan hallitus on tehnyt Euroopan unionin neuvostolle 3.11.1993, Tanskaa koskee poikkeus ja että menettely poikkeuksen kumoamiseksi voidaan käynnistää ainoastaan Tanskan aloitteesta. Koska perussopimuksen artiklaa 130 sovelletaan Tanskaan, Tanskan keskuspankin on täytettävä keskuspankin riippumattomuutta koskevat vaatimukset. EMI:n vuoden 1998 lähentymisraportissa tämä vaatimus todettiin täytetyksi. Tanskan lähentymistä ei ole arvioitu vuoden 1998 jälkeen sen erityisaseman vuoksi. Siihen saakka, kunnes Tanska ilmoittaa Euroopan unionin neuvostolle aikovansa ottaa euron käyttöön, Tanskan keskuspankin ei tarvitse oikeudellisesti integroitua eurojärjestelmään eikä Tanskan lainsäädäntöä tarvitse mukauttaa.

Yhdistynyt kuningaskunta ilmoitti 29.3.2017 perussopimuksen artiklan 50 mukaisesti Eurooppa-neuvostolle aikomuksestaan erota EU:sta. Yhdistynyt kuningaskunta erosi EU:sta 31.1.2020 sopimuksessa Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistyneen kuningaskunnan eroamisesta Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä (jäljempänä ’erosopimus’) vahvistettujen järjestelyjen mukaisesti. Unionin oikeutta sovelletaan edelleen Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa erosopimuksen ehtojen mukaisesti siirtymäkaudella, joka alkoi päivänä, jona Yhdistynyt kuningaskunta erosi EU:sta, ja päättyy 31.12.2020.[18] Perussopimusten liitteenä olevan eräistä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneeseen kuningaskuntaan liittyvistä määräyksistä tehdyn pöytäkirjan (N:o 15) mukaan Yhdistynyt kuningaskunta ei kuitenkaan ole velvollinen ottamaan euroa käyttöön, ellei se ilmoita Euroopan unionin neuvostolle tällaisesta aikomuksestaan. Yhdistynyt kuningaskunta ilmoitti Euroopan unionin neuvostolle 30.10.1997, ettei se aio ottaa euroa käyttöön 1.1.1999, eikä tilanne ole muuttunut. Tämän ilmoituksen johdosta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ei sovelleta tiettyjä perussopimuksen määräyksiä (artiklat 130 ja 131 mukaan luettuina) eikä EKPJ:n perussäännön määräyksiä. Näin ollen tällä hetkellä ei ole oikeudellista velvoitetta varmistaa, että kansallinen lainsäädäntö (Englannin keskuspankin perussääntö mukaan luettuna) on sopusoinnussa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa.

Oikeudellisen lähentymisen arvioinnin tarkoituksena on helpottaa Euroopan unionin neuvoston päätöstä siitä, mitkä jäsenvaltiot täyttävät talous- ja rahaliiton toteuttamiseen liittyvät edellytykset (perussopimuksen artiklan 140 kohta 1). Näillä edellytyksillä tarkoitetaan oikeudellisessa mielessä erityisesti keskuspankin riippumattomuutta ja kansallisten keskuspankkien oikeudellista integroitumista eurojärjestelmään.

Oikeudellisen lähentymisen arviointi

Oikeudellisen lähentymisen arvioinnissa noudatetaan yleisesti ottaen EKP:n ja EMIn aiempien oikeudellista lähentymistä koskevien raporttien rakennetta.[19]

Arvioitaessa sitä, onko kansallinen lainsäädäntö sopusoinnussa perussopimusten kanssa, otetaan huomioon ennen 24.3.2020 voimaan tullut lainsäädäntö.

2.2.2 Mukautusten soveltamisala

Mukautettavat alueet

Niiden alueiden määrittämiseksi, joilla kansallista lainsäädäntöä on mukautettava, tutkitaan seuraavat seikat:

  • kansallisen keskuspankin riippumattomuutta koskevien perussopimuksen (artikla 130) ja EKPJ:n perussäännön (artiklat 7 ja 14.2) määräysten noudattaminen;
  • salassapitomääräysten (EKPJ:n perussäännön artikla 37) noudattaminen;
  • keskuspankkirahoitusta (perussopimuksen artikla 123) ja erityisoikeuksia (perussopimuksen artikla 124) koskevien kieltojen noudattaminen;
  • unionin oikeudessa edellytetyn euron yhtenäisen kirjoitustavan noudattaminen sekä
  • kansallisten keskuspankkien oikeudellinen integroituminen eurojärjestelmään (erityisesti perussäännön artiklojen 12.1 ja 14.3 osalta).

”Sopusointu” vai ”yhdenmukaistaminen”

Perussopimuksen artiklassa 131 määrätään, että kansallisen lainsäädännön on oltava ”sopusoinnussa” perussopimusten ja EKPJ:n perussäännön kanssa. Mahdolliset ristiriitaisuudet on siksi poistettava. Tämän velvoitteen noudattaminen on tarpeen riippumatta perussopimusten ja EKPJ:n perussäännön ensisijaisuudesta kansalliseen lainsäädäntöön nähden ja kulloisenkin ristiriitaisuuden luonteesta.

Vaatimus siitä, että kansallisen lainsäädännön on oltava ”sopusoinnussa”, ei tarkoita, että perussopimuksessa edellytettäisiin kansallisten keskuspankkien perussääntöjen ”yhdenmukaistamista” toisiinsa tai EKPJ:n perussääntöön nähden. Kansallisia erityispiirteitä saa edelleen olla, kunhan ne eivät loukkaa unionille peruuttamattomasti annettua yksinomaista toimivaltaa rahapolitiikan alalla. EKPJ:n perussäännön artiklassa 14.4 kansallisille keskuspankeille sallitaankin myös muita kuin EKPJ:n perussäännössä määrättyjä tehtäviä, kunhan ne eivät ole ristiriidassa EKPJ:n tavoitteiden ja tehtävien kanssa. Tällaisia muita tehtäviä mahdollistavat säännökset ovat selkeä esimerkki tapauksista, joissa kansallisten keskuspankkien perussääntöjen sallitaan edelleen poiketa toisistaan. Ilmaisu ”sopusoinnussa” merkitseekin, että kansallista lainsäädäntöä ja kansallisen keskuspankin perussääntöä täytyy muuttaa siten, etteivät ne ole ristiriidassa perussopimusten ja EKPJ:n perussäännön kanssa ja että kansalliset keskuspankit integroituvat EKPJ:hin tarvittavalla tavalla. Erityisesti on muutettava kaikkia säännöksiä, jotka loukkaavat kansallisen keskuspankin riippumattomuutta koskevia perussopimuksen määräyksiä ja sen asemaa EKPJ:n erottamattomana osana. Tämän saavuttamiseksi ei siten ole riittävää nojautua yksinomaan unionin lainsäädännön ensisijaisuuteen kansalliseen lainsäädäntöön nähden.

Perussopimuksen artiklan 131 mukainen velvoite kattaa ainoastaan yhteensopimattomuuden perussopimusten ja EKPJ:n perussäännön kanssa. Myös unionin johdetun oikeuden kanssa ristiriidassa oleva kansallinen lainsäädäntö olisi kuitenkin mukautettava tähän johdettuun oikeuteen, jos kyseessä oleva johdettu oikeus on relevantti tässä lähentymisraportissa tarkasteltavien mukautettavien alueiden kannalta. Unionin lainsäädännön ensisijaisuus ei poista velvollisuutta mukauttaa kansallista lainsäädäntöä. Tämä yleisvaatimus ei perustu yksinomaan perussopimuksen artiklaan 131 vaan myös Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön.[20]

Perussopimuksissa ja EKPJ:n perussäännössä ei kummassakaan määrätä, millä keinoin kansallista lainsäädäntöä on mukautettava. Se voidaan tehdä sisällyttämällä kansalliseen lainsäädäntöön joko viittauksia perussopimukseen ja EKPJ:n perussääntöön tai sisällyttämällä siihen näiden määräyksiä siten, että niiden alkuperä mainitaan, tai poistamalla ristiriitaisuudet taikka käyttämällä näitä menetelmiä yhdessä.

Jotta kansallisen lainsäädännön sopusointuisuus perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa voidaan saavuttaa ja sitä voidaan ylläpitää, unionin toimielinten ja jäsenvaltioiden on lisäksi muun muassa kuultava EKP:tä lakiehdotuksista EKP:n toimivaltaan kuuluvilla aloilla mainitun sopimuksen artiklan 127 kohdan 4 ja artiklan 282 kohdan 5 sekä EKPJ:n perussäännön artiklan 4 mukaisesti. Jäsenmaiden viranomaisten velvollisuudesta kuulla Euroopan keskuspankkia suunnitelmista lainsäädännöksi 29.6.1998 tehdyssä neuvoston päätöksessä 98/415/EY[21] edellytetään nimenomaisesti, että jäsenvaltiot toteuttavat tarpeelliset toimenpiteet varmistaakseen tämän vaatimuksen noudattamisen.

2.2.3 Kansallisten keskuspankkien riippumattomuus

Keskuspankkien riippumattomuudesta on todettava, että EU:hun vuosina 2004, 2007 ja 2013 liittyneiden jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä oli mukautettava siten, että se oli perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön määräysten mukainen ja voimassa liittymisvuodesta riippuen 1.5.2004, 1.1.2007 tai 1.7.2013.[22] Ruotsi oli sen sijaan velvollinen saattamaan tarvittavat mukautukset voimaan EKPJ:n perustamiseen eli 1.6.1998 mennessä.

Keskuspankin riippumattomuus

EMI määritteli marraskuussa 1995 keskuspankin riippumattomuuden tunnusmerkit (joita kuvattiin sittemmin yksityiskohtaisesti vuoden 1998 lähentymisraportissa), jotka olivat tuolloin jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön, erityisesti kansallisten keskuspankkien perussääntöjen, arvioinnin perustana. Keskuspankin riippumattomuuden käsitteeseen sisältyy riippumattomuuden eri osatekijöitä, joita on arvioitava erikseen, eli toiminnallinen, institutionaalinen, henkilökohtainen ja taloudellinen riippumattomuus. Viime vuosina näitä keskuspankin riippumattomuuden osatekijöitä on tarkennettu edelleen EKP:n lausunnoissa. Näiden osatekijöiden perusteella arvioidaan sellaisten jäsenvaltioiden, joita koskee poikkeus, lainsäädännön lähentymistä perussopimuksiin ja EKPJ:n perussääntöön nähden.

Toiminnallinen riippumattomuus

Keskuspankin riippumattomuus ei ole päämäärä sinänsä, vaan keino saavuttaa kaikkia muita tavoitteita tärkeämpi, selkeästi määritelty tavoite. Toiminnallinen riippumattomuus edellyttää, että jokaisen kansallisen keskuspankin ensisijainen tavoite on määritelty selkeästi ja oikeusvarmuuden periaatteen mukaisesti ja on perussopimuksessa määritetyn hintatason vakauden ensisijaisen tavoitteen kanssa täysin sopusoinnussa. Sen toteuttaminen edellyttää, että kansallisilla keskuspankeilla on käytettävissään tarvitsemansa keinot ja välineet tämän tavoitteen saavuttamiseksi muista viranomaisista riippumatta. Perussopimuksen vaatimus keskuspankin riippumattomuudesta kuvastaa yleistä näkemystä, jonka mukaan ensisijaisesta hintavakauden tavoitteesta pystyy parhaiten huolehtimaan täysin riippumaton laitos, jonka toimivalta on tarkasti määritelty. Keskuspankin riippumattomuus on täysin sopusoinnussa sen kanssa, että kansallinen keskuspankki on tilivelvollinen päätöksistään. Tällä on tärkeä merkitys pyrittäessä lisäämään luottamusta niiden riippumattomaan asemaan. Se edellyttää avoimuutta ja vuoropuhelua kolmansien osapuolten kanssa.

Ajoituksesta on todettava, että perussopimuksen sanamuoto ei ole selkeä sen osalta, mistä lukien niiden jäsenvaltioiden kansallisten keskuspankkien, joita koskee poikkeus, on noudatettava mainitun sopimuksen artiklan 127 kohdassa 1 ja artiklan 282 kohdassa 2 sekä EKPJ:n perussäännön artiklassa 2 määriteltyä hintavakauden ensisijaista tavoitetta. Niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka liittyivät unioniin sen päivämäärän jälkeen, jona euro otettiin käyttöön unionissa, on tulkinnanvaraista, onko tämä velvoite voimassa liittymispäivästä vai euron käyttöönottopäivästä lukien. Vaikka perussopimuksen artiklan 127 kohtaa 1 ei sovelleta jäsenvaltioihin, joita koskee poikkeus (ks. artiklan 139 kohdan 2 alakohta c), EKPJ:n perussäännön artiklaa 2 sovelletaan näihin jäsenvaltioihin (ks. perussäännön artikla 42.1). EKP katsoo, että hintavakauden tulee olla kansallisen keskuspankin ensisijaisena tavoitteena Ruotsin osalta 1.6.1998 lukien sekä unioniin 1.5.2004, 1.1.2007 ja 1.7.2013 liittyneiden jäsenvaltioiden osalta niiden liittymispäivästä lukien. Tämä perustuu siihen, että yhtä unionin johtavista periaatteista eli hintavakautta (perussopimuksen artikla 119) sovelletaan myös jäsenvaltioihin, joita koskee poikkeus. Se perustuu myös mainitun sopimuksen tavoitteeseen, jonka mukaan kaikkien jäsenvaltioiden on pyrittävä makrotalouden reaaliseen lähentymiseen ja myös hintavakauteen. Tämä tavoite on myös EKP:n ja Euroopan komission säännöllisten raporttien taustalla. Lisäksi tämä näkemys pohjautuu taustalla olevaan keskuspankin riippumattomuusvaatimukseen, joka on perusteltavissa vain, jos yleinen hintavakauden tavoite on ensisijainen.

Tämän raportin maakohtaiset arviot perustuvat näihin päätelmiin ajankohdasta, jolloin hintavakauden on oltava niiden jäsenvaltioiden, joita koskee poikkeus, kansallisten keskuspankkien ensisijaisena tavoitteena.

Institutionaalinen riippumattomuus

Institutionaalisen riippumattomuuden periaatteeseen viitataan nimenomaisesti perussopimuksen artiklassa 130 ja EKPJ:n perussäännön artiklassa 7. Näissä kahdessa artiklassa kansallisia keskuspankkeja ja niiden päätöksentekoelinten jäseniä kielletään pyytämästä tai ottamasta ohjeita unionin toimielimiltä tai laitoksilta, jäsenvaltioiden hallituksilta ja muilta tahoilta. Lisäksi niissä kielletään unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia sekä jäsenvaltioiden hallituksia yrittämästä vaikuttaa kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten sellaisiin jäseniin, joiden päätökset voivat vaikuttaa keskuspankkien toimintaan näiden suorittaessa EKPJ:hin liittyviä tehtäviään. Jos kansalliseen lainsäädäntöön on otettu perussopimuksen artiklan 130 ja EKPJ:n perussäännön artiklan 7 määräykset, lainsäädännön tulisi sisältää molemmat kiellot eikä sen tulisi kaventaa niiden soveltamisalaa.[23] Keskuspankkien riippumattomuuden tunnustamisesta ei seuraa, että keskuspankit jäisivät säädösten ja lainsäätäjän normatiivisten toimien soveltamisalan ulkopuolelle.[24]

Jos kansallinen keskuspankki on muodostettu siten, että se on valtion omistama laitos, julkisoikeudellinen erityislaitos tai tavallinen osakeyhtiö, vaarana on, että omistaja saattaa omistajuutensa perusteella vaikuttaa sen päätöksentekoon EKPJ:hin liittyvissä tehtävissä.[25] Tällainen vaikutusvalta, jota käytetään osakkeenomistajan oikeuksien kautta tai muulla tavoin, saattaa heikentää kansallisen keskuspankin riippumattomuutta, ja sitä tulee sen vuoksi rajoittaa lailla.

Keskuspankkitoimintaa koskevan lainsäädännön on tarjottava vakaa ja pitkäaikainen perusta keskuspankin toiminnalle. Lainsäädäntö, joka sallii kansallisen keskuspankin institutionaalisen rakenteen tiheät muutokset ja vaikuttaa siten organisaation ja hallinnon vakauteen, voi vaikuttaa kielteisesti kansallisen keskuspankin institutionaaliseen riippumattomuuteen.[26]

Ohjeidenantokielto

Kolmansien osapuolten oikeudet antaa EKPJ:hin liittyviä tehtäviä koskevia ohjeita kansallisille keskuspankeille, niiden päätöksentekoelimille tai jäsenille ovat ristiriidassa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa.

Kansallisen keskuspankin osallistumisen rahoitusvakauden vahvistamiseen tähtäävien toimenpiteiden toteuttamiseen on oltava sopusoinnussa perussopimuksen kanssa. Kansallisten keskuspankkien on siis suoritettava nämä tehtävät tavalla, joka on täysin sopusoinnussa kyseisten keskuspankkien toiminnallisen, institutionaalisen ja taloudellisen riippumattomuuden periaatteiden kanssa, jotta turvattaisiin niille kuuluvien tehtävien asianmukainen hoitaminen perussopimuksessa ja EKPJ:n perussäännössä tarkoitetulla tavalla.[27] Siltä osin kuin kansallisessa lainsäädännössä annetaan kansalliselle keskuspankille muita kuin neuvoa-antavia tehtäviä tai edellytetään sen ottavan muita tehtäviä, on varmistettava, että nämä tehtävät eivät toiminnalliselta ja taloudelliselta kannalta vaikuta kansallisen keskuspankin kykyyn suorittaa EKPJ:hin liittyviä tehtäviään.[28] Lisäksi kansallisen keskuspankin edustajien ottaminen kollegiaalisia päätöksiä tekevien valvontaelinten tai muiden viranomaisten piiriin edellyttää tarkkaa harkintaa kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten jäsenten henkilökohtaisen riippumattomuuden suojaamiseksi.[29]

Päätösten hyväksymistä, kumoamista, lykkäämistä tai täytäntöönpanon keskeyttämistä koskeva kielto

Kolmansien osapuolten oikeudet kansallisten keskuspankkien päätösten hyväksymiseen, kumoamiseen, lykkäämiseen tai täytäntöönpanon keskeyttämiseen ovat ristiriidassa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa siltä osin kuin kyse on EKPJ:hin liittyvistä tehtävistä.[30]

Päätösten laillisuusvalvontaa koskeva kielto

Muiden laitosten kuin riippumattomien tuomioistuinten oikeus harjoittaa laillisuusvalvontaa EKPJ:hin liittyvien tehtävien suorittamista koskevien päätösten osalta on ristiriidassa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa, koska näiden tehtävien suorittamista ei saa arvioida uudelleen poliittisella tasolla. Kansallisen keskuspankin pääjohtajan oikeus keskeyttää EKPJ:n tai kansallisen keskuspankin päätöksentekoelimen päätöksen täytäntöönpano oikeudellisin perustein ja jättää se poliittisen elimen lopullisesti päätettäväksi vastaisi ohjeiden pyytämistä kolmansilta osapuolilta.

Kielto osallistua kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten toimintaan äänioikeutta käyttäen

Kolmansien osapuolten edustajien osallistuminen kansallisen keskuspankin päätöksentekoelimen toimintaan äänioikeutta käyttäen asioissa, jotka koskevat EKPJ:hin liittyvien tehtävien suorittamista kansallisissa keskuspankeissa, ovat ristiriidassa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa, vaikkei kyseessä olisikaan ratkaiseva ääni. Osallistuminen ilman äänioikeuttakin on ristiriidassa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa, jos osallistuminen vaikuttaa EKPJ:hin liittyvien tehtävien hoitoon tai vaarantaa EKPJ:n salassapitomääräysten noudattamisen.[31]

Kansallisen keskuspankin päätöksiä edeltävää kuulemista koskeva kielto

Lainsäädännöstä johtuva kansallisen keskuspankin nimenomainen velvollisuus kuulla ennakolta kolmansia osapuolia kansallisen keskuspankin päätöksestä antaa näille kolmansille osapuolille virallisen väylän vaikuttaa lopulliseen päätökseen ja on sen vuoksi ristiriidassa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa.

Kansallisen keskuspankin ja kolmansien osapuolten välinen vuoropuhelu on kuitenkin sopusoinnussa keskuspankin riippumattomuuden kanssa, vaikka se perustuisikin lainsäädännöstä johtuviin velvollisuuksiin antaa tietoja ja vaihtaa näkemyksiä, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

  • sillä ei vaaranneta kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäsenten riippumattomuutta,
  • pääjohtajien erityisasemaa EKP:n päätöksentekoelinten jäseninä kunnioitetaan kaikilta osin ja
  • EKPJ:n perussäännön määräyksistä johtuvia salassapitovaatimuksia noudatetaan.[32]

Vastuuvapauden myöntäminen kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten jäsenille

Niissä säädöksissä ja määräyksissä, jotka koskevat kolmansien osapuolten (esimerkiksi hallitusten) kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten jäsenille (esimerkiksi tilinpidon osalta) myöntämää vastuuvapautta, tulee olla riittävät suojalausekkeet siten, että tällainen oikeus vastuuvapauden myöntämiseen ei vaikuta kansallisen keskuspankin päätöksentekoelimen yksittäisen jäsenen mahdollisuuteen tehdä itsenäisesti EKPJ:hin liittyviä tehtäviä koskevia päätöksiä (tai panna täytäntöön EKPJ:n puitteissa hyväksyttyjä päätöksiä). Tätä koskeva nimenomainen määräys suositellaan otettavaksi kansallisten keskuspankkien perussääntöihin.

Henkilökohtainen riippumattomuus

Myös EKPJ:n perussäännön määräys kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäsenten toimikausiturvasta suojaa keskuspankin riippumattomuutta. Kansallisten keskuspankkien pääjohtajat ovat EKP:n yleisneuvoston jäseniä, ja heistä tulee EKP:n neuvoston jäseniä sen jälkeen, kun heidän jäsenvaltionsa on ottanut euron käyttöön. EKPJ:n perussäännön artiklan 14.2 mukaan kansallisten keskuspankkien perussäännöissä on erityisesti määrättävä keskuspankin pääjohtajan toimikaudeksi vähintään viisi vuotta. Lisäksi kyseinen artikla suojaa keskuspankkien pääjohtajia mielivaltaiselta erottamiselta, sillä sen mukaan pääjohtaja voidaan erottaa tehtävästään ainoastaan, jos hän ei enää täytä niitä vaatimuksia, joita hänen tehtävänsä edellyttävät, tai jos hän on syyllistynyt vakavaan rikkomukseen. Tällaisissa tapauksissa pääjohtaja voi hakea muutosta erottamispäätökseen Euroopan unionin tuomioistuimelta, jolla on toimivalta kumota kansallinen päätös, jolla pääjohtaja on erotettu toimestaan.[33] Pääjohtajalle osoitettu tilapäinen kielto harjoittaa tehtäväänsä voi tosiasiallisesti merkitä EKP:n perussäännön artiklassa 14.2 tarkoitettua erottamista.[34] Tätä määräystä on noudatettava kansallisten keskuspankkien perussäännöissä siten kuin jäljempänä esitetään.

Perussopimuksen artiklan 130 mukaan kansalliset hallitukset tai mitkään muut elimet eivät saa yrittää vaikuttaa kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten jäsenten toimintaan. Jäsenvaltioiden ei varsinkaan tule pyrkiä vaikuttamaan kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten jäsenten toimintaan muuttamalla näiden palkkausta koskevaa kansallista lainsäädäntöä. Tällaisten muutosten tulisi lähtökohtaisesti vaikuttaa vain tuleviin nimityksiin.[35]

Pääjohtajien vähimmäistoimikausi

Kansallisten keskuspankkien perussäännöissä on EKPJ:n perussäännön artiklan 14.2 mukaisesti määrättävä pääjohtajalle vähintään viiden vuoden toimikausi. Tämä ei estä määräämästä pidempää toimikautta. Jos toimikausi on voimassa toistaiseksi, kansallisen keskuspankin perussääntöä ei tarvitse muuttaa, kunhan pääjohtajan erottamisperusteet ovat EKPJ:n perussäännön artiklan 14.2 mukaisia. Lyhyempi toimikausi ei ole perusteltavissa edes silloin, kun sitä sovelletaan vain siirtymäkauden ajan.[36] Jos kansallisessa lainsäädännössä on vahvistettu pakollinen eläkeikä, on varmistettava, että tämä ei keskeytä perussäännön artiklassa 14.2 määrättyä vähimmäistoimikautta, jolla on etusija pääjohtajaan mahdollisesti sovellettavaan pakolliseen eläkeikään nähden.[37] Kun kansallisen keskuspankin perussääntöä muutetaan, muutetun lain tulee taata pääjohtajan ja niiden päätöksentekoelinten muiden jäsenten toimikausiturva, jotka hoitavat EKPJ:hin liittyviä tehtäviä.[38]

Pääjohtajien erottamisperusteet

Kansallisten keskuspankkien perussäännöissä on varmistettava, että pääjohtajaa ei saa erottaa tehtävästään muista kuin perussäännön artiklassa 14.2 mainituista syistä. Kyseisen artiklan mukaisen vaatimuksen tarkoituksena on estää pääjohtajien nimitykseen osallistuvia tahoja, erityisesti hallitusta tai parlamenttia, käyttämästä harkintavaltaansa pääjohtajan erottamiseksi. Kansallisten keskuspankkien perussäännöissä olisi oltava joko viittaus EKPJ:n perussäännön artiklaan 14.2 tai kyseistä artiklaa vastaava teksti ja maininta tekstin alkuperästä, tai vaihtoehtoisesti olisi poistettava EKPJ:n perussäännön artiklan 14.2 erottamisperusteiden kanssa ristiriidassa olevat kohdat tai jätettävä kokonaan pois maininnat tehtävästä erottamisen perusteista, koska artiklaa 14.2 sovelletaan suoraan.[39] Kun pääjohtaja on valittu tai nimitetty, häntä ei saa erottaa tehtävästään kuin EKPJ:n perussäännön artiklassa 14.2 mainituilla perusteilla siinäkään tapauksessa, että pääjohtaja ei ole vielä aloittanut tehtäviensä hoitamista. Koska pääjohtajan tehtävästä erottamisen perusteet ovat unionin oikeuden itsenäisiä käsitteitä, niiden soveltaminen ja tulkinta eivät riipu toimenpiteen kansallisesta kontekstista.[40] Viime kädessä on Euroopan unionin tuomioistuimen tehtävänä varmistaa, sille EKPJ:n perussäännön artiklan 14.2 toisessa kohdassa annetun toimivallan puitteissa, että kansallisen keskuspankin pääjohtajan tehtävästä erottamista koskevan päätöksen perusteena on riittävä näyttö siitä, että hän on syyllistynyt toimenpiteen oikeuttavaan vakavaan rikkomukseen.[41]

EKPJ:hin liittyviä tehtäviä hoitaville kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten muille jäsenille kuin pääjohtajille taattava toimikausiturva sekä erottamisperusteet

EKPJ:hin liittyviä tehtäviä hoitavien kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten muiden jäsenten henkilökohtaista riippumattomuutta suojataan soveltamalla myös heihin pääjohtajan toimikausiturvaa ja erottamisperusteita vastaavia sääntöjä.[42] EKPJ:n perussäännön artiklan 14.2 määräykset toimikausiturvasta eivät rajoitu ainoastaan pääjohtajiin, ja perussopimuksen artiklassa 130 ja EKPJ:n perussäännön artiklassa 7 viitataan kansallisten keskuspankkien ”päätöksentekoelinten jäseniin” eikä nimenomaisesti pääjohtajiin. Tämä koskee erityisesti tilannetta, jossa pääjohtaja on valittu vertaistensa joukosta ja kollegoilla on yhtäläinen äänioikeus, tai jossa muut jäsenet hoitavat EKPJ:hin liittyviä tehtäviä.

Oikeus tuomioistuinkäsittelyyn

Kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäsenillä tulee olla oikeus saattaa heitä koskeva erottamispäätös riippumattoman tuomioistuimen käsiteltäväksi, jotta rajoitetaan poliittisen harkintavallan käyttämisen mahdollisuutta tällaisten päätösten perusteiden arvioinnissa.

EKPJ:n perussäännön artiklassa 14.2 määrätään, että tehtävästään erotettu keskuspankin pääjohtaja voi saattaa erottamispäätöksen Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi. Kansallisessa lainsäädännössä tulee joko viitata EKPJ:n perussääntöön tai siinä ei saa mainita mitään oikeudesta saattaa päätös unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, koska EKPJ:n perussäännön artikla 14.2 on suoraan sovellettava.

Kansallisessa lainsäädännössä pitäisi myös säätää kansallisten tuomioistuinten oikeudesta käsitellä kansallisen keskuspankin EKPJ:hin liittyviä tehtäviä hoitavien päätöksentekoelinten kaikkia muitakin jäseniä koskevia erottamispäätöksiä. Tämä oikeus voi perustua joko yleisesti sovellettavaan lainsäädäntöön, tai siitä voidaan määrätä erikseen. Vaikka tällainen oikeus voikin olla olemassa yleisesti sovellettavan lainsäädännön perusteella, saattaa oikeusvarmuussyistä olla suositeltavaa säätää tällaisesta oikeudesta erikseen.

Eturistiriitojen estäminen

Henkilökohtaisen riippumattomuuden takaamiseksi on myös varmistettava, ettei synny eturistiriitaa niiden velvollisuuksien, joita kansallisten keskuspankkien EKPJ:hin liittyviä tehtäviä hoitavilla päätöksentekoelinten jäsenillä (tai pääjohtajilla) on kansallisia keskuspankkeja kohtaan, ja muiden sellaisten tehtävien välille, joita näiden päätöksentekoelinten jäsenet saattavat hoitaa ja jotka voivat vaarantaa jäsenten henkilökohtaisen riippumattomuuden.[43] Jäsenyys EKPJ:hin liittyviä tehtäviä hoitavassa päätöksentekoelimessä on lähtökohtaisesti ristiriidassa muiden, mahdollisesti eturistiriitaan johtavien tehtävien hoitamisen kanssa. Päätöksentekoelinten jäsenillä ei etenkään saa olla tehtävien hoitoon mahdollisesti vaikuttavia toimia tai intressejä sen paremmin valtion kuin alueellisten tai paikallisten hallintoelinten toimeenpano- tai lainsäädäntöelimissä olevien tointen tai yritystoiminnankaan kautta. Erityistä varovaisuutta mahdollisten eturistiriitojen estämiseksi tulee noudattaa silloin, kun kyseessä ovat päätöksentekoelinten riippumattomat jäsenet.

Taloudellinen riippumattomuus

Kansallisen keskuspankin yleinen riippumattomuus vaarantuu, jos se ei voi itsenäisesti käyttää riittäviä taloudellisia resursseja tehtävänsä täyttämiseksi eli perussopimuksessa ja EKPJ:n perussäännössä edellytettyjen EKPJ:hin liittyvien tehtävien suorittamiseksi.

Jäsenvaltiot eivät saa asettaa kansallisia keskuspankkejaan sellaiseen asemaan, että niillä on riittämättömät taloudelliset resurssit tai riittämätön oma pääoma[44] EKPJ:hin tai eurojärjestelmään liittyvien tehtäviensä suorittamiseksi. EKPJ:n perussäännön artikloissa 28.1 ja 30.4 määrätään EKP:n mahdollisuudesta vaatia kansallisia keskuspankkeja siirtämään EKP:lle lisää pääomaa ja valuuttavarantoja.[45] Lisäksi perussäännön artiklassa 33.2 määrätään[46], että jos EKP:n tulos on tappiollinen eikä tappiota voida täysin kattaa yleisrahastosta, EKP:n neuvosto voi päättää tappion kattamisesta kyseisen tilikauden rahoitustulolla kansallisille keskuspankeille kohdennettuun määrään asti. Taloudellisen riippumattomuuden periaate merkitsee sitä, että näiden määräysten noudattaminen edellyttää kansallisen keskuspankin mahdollisuutta suorittaa tehtävänsä esteettä.

Taloudellisen riippumattomuuden periaate edellyttää myös sitä, että kansallisella keskuspankilla on riittävät varat paitsi EKPJ:hin liittyvien tehtäviensä myös omien kansallisten tehtäviensä hoitamiseen (esim. rahoitussektorin valvonta, oman hallintonsa ja omien operaatioidensa rahoittaminen ja hätärahoituksen myöntäminen[47]).

Kaikista edellä mainituista syistä taloudellinen riippumattomuus edellyttää lisäksi, että kansallisen keskuspankin pääoman tulee aina olla riittävä. Erityisesti olisi vältettävä sellaisen tilanteen pitkittymistä, jossa kansallisen keskuspankin oma pääoma alittaa sen lakisääteisen pääoman tai on jopa negatiivinen, mukaan lukien tilanteet, joissa pääoman ja rahastojen määrän ylittäviä tappioita siirretään seuraaville vuosille.[48] Tällainen tilanne voi vaikuttaa kielteisesti kansallisen keskuspankin kykyyn suorittaa EKPJ:hin liittyvät tehtävänsä ja myös kansalliset tehtävänsä. Lisäksi se voi vaikuttaa eurojärjestelmän rahapolitiikan uskottavuuteen. Sen vuoksi tilanne, jossa kansallisen keskuspankin oma pääoma alittaa lakisääteisen pääoman määrän tai on jopa negatiivinen, edellyttäisi asianomaisen jäsenvaltion osoittavan kansalliselle keskuspankille tarpeellisen määrän pääomaa vähintään laissa säädettyyn pääoman määrään saakka kohtuullisen ajan kuluessa, niin että taloudellisen riippumattomuuden periaatetta kunnioitetaan. Euroopan unionin neuvosto on jo tunnustanut tämän seikan merkityksen EKP:n osalta Euroopan keskuspankin pääoman korottamisesta 8 päivänä toukokuuta 2000 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1009/2000.[49] Asetuksen mukaan EKP:n neuvosto voi päättää pääoman varsinaisesta korottamisesta EKP:n toiminnan tukemiseksi tarvittavan pääomapohjan riittävyyden varmistamiseksi;[50] kansallisilla keskuspankeilla tulisi olla taloudelliset valmiudet toimia EKP:n päätöksen mukaisesti.

Taloudellisen riippumattomuuden käsitettä tulee arvioida siitä näkökulmasta, voiko jokin kolmas osapuoli vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti paitsi kansallisen keskuspankin toimintaan myös sen kykyyn täyttää tehtävänsä tarkasteltuna sekä toiminnallisesti työvoiman että taloudellisesti tarkoituksenmukaisten taloudellisten resurssien kannalta. Jäljempänä esitettävät taloudellisen riippumattomuuden osatekijät ovat tässä yhteydessä erityisen tärkeitä.[51] Nämä ovat niitä taloudellisen riippumattomuuden alueita, joilla kansalliset keskuspankit ovat herkimpiä ulkopuolisille vaikutteille.

Budjetista määrääminen

Kolmannen osapuolen oikeus määrätä kansallisen keskuspankin budjetista tai vaikuttaa siihen on ristiriidassa taloudellisen riippumattomuuden kanssa, ellei laissa ole suojalauseketta, jonka mukaan tällainen oikeus ei rajoita keskuspankin taloudellisia resursseja, joita se tarvitsee suorittaakseen EKPJ:hin liittyvät tehtävänsä.[52]

Tilinpitosäännöt

Tilinpidossa tulee noudattaa joko yleisiä tilinpitosääntöjä tai kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten määrittelemiä sääntöjä. Jos sen sijaan kolmannet osapuolet laativat tällaiset säännöt, ne on ainakin laadittava kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten esityksen perusteella.

Kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten tulee vahvistaa tilinpäätös käyttäen apunaan riippumattomia tilintarkastajia. Tilinpäätös saattaa edellyttää kolmansien osapuolten (kuten hallitus tai kansallinen parlamentti) jälkikäteistä hyväksyntää. Kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten tulee voida päättää itsenäisesti ja ammattimaisesti voittojen laskennasta.

Jos julkisten varojen käyttöä valvova valtion tilintarkastusvirasto tai vastaava elin valvoo kansallisen keskuspankin toimintaa, valvonnan laajuus tulee määritellä selvästi lainsäädännössä.[53] Valvonta tulee myös toteuttaa siten, ettei se rajoita kansallisen keskuspankin riippumattomien ulkopuolisten tilintarkastajien toimintaa[54], ja lisäksi siinä tulisi institutionaalisen riippumattomuuden periaatteen mukaisesti noudattaa kieltoa antaa ohjeita kansalliselle keskuspankille ja sen päätöksentekoelimille, eikä valvonnassa tulisi puuttua kansallisen keskuspankin EKPJ:hin liittyviin tehtäviin.[55] Valtion tilintarkastus tulee suorittaa epäpoliittisesti, riippumattomasti ja täysin ammattimaisesti.[56]

Voitonjakoa, kansallisten keskuspankkien pääomaa ja taloutta koskevat määräykset

Kansallisen keskuspankin perussäännössä voidaan määrätä, miten sen voitot tulee jakaa. Jos tällaista määräystä ei ole, kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten tulee päättää voitonjaosta ammatillisin perustein eikä sitä tule jättää kolmansien osapuolten harkintaan, ellei ole nimenomaista suojalauseketta, jonka mukaan näin voidaan menetellä rajoittamatta kansallisen keskuspankin EKPJ:hin liittyvien tehtävien ja kansallisten tehtävien suorittamiseen tarvittavia taloudellisia resursseja.[57]

Voittoa voidaan jakaa valtion talousarvioon vasta sen jälkeen, kun edellisiltä vuosilta kertyneet tappiot on katettu[58] ja tarpeellisiksi katsotut varaukset on tehty kansallisen keskuspankin pääoman ja varallisuuden reaaliarvon turvaamiseksi. Tilapäiset tai yksittäistapaukseen sovellettavat lainsäädäntötoimet, joilla annetaan kansallisille keskuspankeille niiden voitonjakoon liittyviä määräyksiä, eivät ole hyväksyttäviä.[59] Taloudellisen riippumattomuuden periaatteen kunnioittamisen vaarantaisi myös kansallisen keskuspankin realisoitumattomiin pääomatuottoihin kohdistuva vero.[60]

Jäsenvaltio ei saa pienentää kansallisen keskuspankin pääomaa ilman keskuspankin päätöksentekoelinten etukäteissuostumusta, millä on varmistettava, että keskuspankilla on edelleen käytössään riittävät taloudelliset resurssit perussopimuksen artiklan 127 kohdan 2 ja EKPJ:n perussäännön mukaisten tehtäviensä täyttämiseksi EKPJ:n jäsenenä. Samasta syystä kansallisen keskuspankin voitonjakoa koskevien sääntöjen muuttaminen olisi voitava panna vireille ja siitä olisi voitava päättää ainoastaan tiiviissä yhteistyössä keskuspankin kanssa, jolla on parhaat edellytykset arvioida vararahastojensa tarpeellinen määrä.[61] Varausten tai puskurirahastojen osalta kansallisilla keskuspankeilla tulee olla mahdollisuus tehdä itsenäisesti varauksia pääomansa ja varojensa todellisen arvon turvaamiseksi. Jäsenvaltio ei myöskään saa estää kansallista keskuspankkia kasvattamasta vararahastoaan sellaiselle tasolle, joka on tarpeen sille EKPJ:n jäsenenä kuuluvien tehtävien suorittamiseksi.[62]

Valvontaviranomaisia koskeva taloudellinen vastuu

Useimmissa jäsenvaltioissa finanssialan valvontaviranomaiset on sijoitettu kansallisiin keskuspankkeihin. Jos tällainen viranomainen toimii kansallisen keskuspankin riippumattomien päätöksentekoelinten alaisuudessa, ongelmaa ei ole. Jos laissa kuitenkin säädetään, että valvontaviranomaiset tekevät päätöksensä keskuspankista erillään, on tärkeää varmistaa, että valvontaviranomaisten tekemät päätökset eivät vaaranna kansallisen keskuspankin taloutta kokonaisuutena. Tällaisissa tapauksissa kansalliselle keskuspankille pitäisi antaa kansallisessa lainsäädännössä mahdollisuus tutkia viimeisenä elimenä sellainen valvontaviranomaisen päätös, joka saattaisi vaikuttaa keskuspankin riippumattomuuteen ja erityisesti sen taloudelliseen riippumattomuuteen.

Riippumattomuus henkilöstöasioissa

Jäsenvaltiot eivät saa heikentää kansallisen keskuspankin mahdollisuuksia ottaa palvelukseensa ja pitää palveluksessaan sellaista pätevää henkilöstöä, joka on tarpeen, jotta kansallinen keskuspankki voi suorittaa sille perussopimuksessa ja EKPJ:n perussäännössä osoitetut tehtävät riippumattomasti.[63] Kansallista keskuspankkia ei myöskään tule saattaa tilanteeseen, jossa sillä olisi rajoitettu päätäntävalta tai ei lainkaan päätäntävaltaa henkilöstöään koskevissa asioissa tai jossa jäsenvaltion hallitus voi vaikuttaa kansallisen keskuspankin henkilöstöpolitiikkaan.[64] Mikä tahansa muutos kansallisen keskuspankin työntekijöiden ja päätöksentekoelinten jäsenten palkkausta koskevaan lainsäädäntöön tulisi sopia tiiviissä ja tosiasiallisessa yhteistyössä kansallisen keskuspankin kanssa[65] sen näkemykset huomioon ottaen, jotta varmistetaan kansallisen keskuspankin jatkuva kyky suoriutua tehtävistään riippumattomasti.[66] Riippumattomuus henkilöstöasioissa koskee myös henkilöstön eläkkeisiin liittyviä kysymyksiä. Kansallisen keskuspankin henkilöstön palkan alenemiseen johtavat muutokset eivät saa vaikuttaa kyseisen kansallisen keskuspankin oikeuteen hallita taloudellisia resurssejaan, joihin lasketaan myös sellaiset varat, jotka kansallinen keskuspankki saa maksamiensa palkkojen alentumisen johdosta.[67]

Omistusoikeudet ja omaisuutta koskeva määräysvalta

Kolmansien osapuolten oikeus vaikuttaa kansallisen keskuspankin omaisuutta koskeviin kysymyksiin tai antaa keskuspankille sen omaisuutta koskevia määräyksiä ei ole sopusoinnussa taloudellisen riippumattomuuden periaatteen kanssa.

2.2.4 Salassapitovelvollisuus

EKPJ:n perussäännön artiklan 37 mukainen EKP:n ja kansallisten keskuspankkien henkilöstön sekä EKP:n ja kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäsenten salassapitovelvollisuus saattaa edellyttää vastaavia määräyksiä kansallisten keskuspankkien perussääntöihin tai jäsenvaltioiden lainsäädäntöön. Unionin oikeuden ja sen nojalla annettujen määräysten ensisijaisuuden vuoksi lainsäädännön, joka koskee ulkopuolisten oikeuksia saada asiakirjoja, on oltava sopusoinnussa asianomaisen unionin oikeuden – EKPJ:n perussäännön artikla 37 mukaan luettuna – kanssa, eikä kyseinen lainsäädäntö saa johtaa EKPJ:n salassapitomääräysten rikkomiseen. Valtion tilintarkastusviraston tai vastaavan laitoksen oikeuden saada kansallista keskuspankkia koskevia salaisia tietoja ja asiakirjoja on oltava rajoitettu siten, että oikeus koskee vain tietoja, jotka ovat välttämättömiä kyseisen tietoja saavan laitoksen lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi. Tämä oikeus ei myöskään saa vaikuttaa EKPJ:n riippumattomuuteen eikä kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten jäseniin ja henkilöstöön sovellettaviin EKPJ:n salassapitomääräyksiin.[68] Kansallisten keskuspankkien tulisi varmistaa, että tällaiset laitokset pitävät luovutetut tiedot ja asiakirjat salassa samassa määrin kuin kansallinen keskuspankki.

2.2.5 Keskuspankkirahoitusta ja erityisoikeuksia koskeva kielto

Keskuspankkirahoitusta ja erityisoikeuksia koskevan kiellon suhteen Euroopan unioniin vuonna 2004, 2007 tai 2013 liittyneiden jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä oli mukautettava siten, että se oli perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön määräysten mukainen liittymisajankohdasta riippuen joko 1.5.2004, 1.1.2007 tai 1.7.2013. Ruotsin oli saatettava tarvittavat mukautukset voimaan 1.1.1995.

Keskuspankkirahoitusta koskeva kielto

Perussopimuksen artiklan 123 kohdassa 1 kielletään tilinylitysoikeudet ja muut sellaiset luottojärjestelyt EKP:ssä tai jäsenvaltioiden kansallisissa keskuspankeissa unionin toimielinten, elinten tai laitosten, jäsenvaltioiden keskushallintojen, alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten, muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten hyväksi, samoin kuin se, että EKP tai kansalliset keskuspankit hankkisivat suoraan velkasitoumuksia näiltä julkisen sektorin yksiköiltä. Siinä kielletään myös se, että EKP tai kansalliset keskuspankit hankkivat suoraan velkasitoumuksia näiltä julkisen sektorin elimiltä. Perussopimukseen sisältyy yksi poikkeus tästä keskuspankkirahoituksen kiellosta: sitä ei sovelleta julkisessa omistuksessa oleviin luottolaitoksiin, joita on kohdeltava samalla tavalla kuin yksityisiä luottolaitoksia keskuspankkirahoituksen suhteen (perussopimuksen artiklan 123 kohta 2). Lisäksi EKP ja kansalliset keskuspankit voivat toimia edellä mainittujen julkisen sektorin elinten verojen ja maksujen välittäjinä (EKPJ:n perussäännön artikla 21.2). Keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon täsmällistä soveltamisalaa selvennetään lisäksi perustamissopimuksen 104 artiklassa ja104 b artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen kieltojen soveltamiseksi tarvittavien määritelmien täsmentämisestä 13.12.1993 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 3603/93[69], jonka mukaan kielto sisältää kaikenlaisen julkisen sektorin kolmansille antamien sitoumusten rahoituksen.

Keskuspankkirahoitusta koskeva kielto on olennaisen tärkeä sen varmistamiseksi, ettei rahapolitiikan ensisijaisen tavoitteen (eli hintavakauden säilyttämisen) saavuttaminen esty. Lisäksi julkisen sektorin keskuspankkirahoitus vähentäisi painetta noudattaa kurinalaista talouspolitiikkaa. Tästä syystä kieltoa on tulkittava laajasti, jotta varmistetaan sen tarkka noudattaminen, ja sitä rajoittavat ainoastaan tietyt perussopimuksen artiklan 123 kohtaan 2 ja asetukseen (EY) N:o 3603/93 sisältyvät vähäiset poikkeukset. Näin ollen kieltoa on sitäkin suuremmalla syyllä sovellettava myös sellaiseen rahoitukseen, joka ei sisällä takaisinmaksuvelvoitetta, vaikka perussopimuksen artiklan 123 kohdassa 1 viitataan nimenomaisesti ”luottojärjestelyihin” eli järjestelyihin, joihin liittyy velvollisuus varojen takaisinmaksuun.

EKP:n yleistä linjaa sen suhteen, onko kansallisessa lainsäädännössä noudatettu mainittua kieltoa, on täsmennetty lähinnä silloin kun jäsenvaltiot ovat pyytäneet EKP:ltä perussopimuksen artiklan 127 kohtaan 4 ja artiklan 282 kohtaan 5 perustuvia lausuntoja kansallisista lakiehdotuksista.[70]

Keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon täytäntöönpano kansallisessa lainsäädännössä

Jos kansallisiin säännöksiin sisällytetään perussopimuksen artiklaa 123 tai asetusta (EY) N:o 3603/93 vastaavia oikeussääntöjä, niillä ei saa kaventaa keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon soveltamisalaa eikä laajentaa unionin oikeuden mukaisten poikkeusten soveltamisalaa. Esimerkiksi kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan kansallinen keskuspankki rahoittaa jäsenvaltion kansainvälisille rahoituslaitoksille (muille kuin IMF:lle, asetuksessa (EY) N:o 3603/93 tarkoitetussa ominaisuudessa)[71] tai kolmansille maille antamia taloudellisia sitoumuksia, on ristiriidassa keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon kanssa.

Julkisen sektorin tai julkisen sektorin kolmansille osapuolille antamien sitoumusten rahoittaminen

Kansallisessa lainsäädännössä ei voida edellyttää, että kansallinen keskuspankki rahoittaa muiden julkisen sektorin laitosten tehtävien hoitamista tai julkisen sektorin velvoitteita kolmansia osapuolia kohtaan. Sama koskee uusien tehtävien antamista kansallisille keskuspankeille. Näin ollen on arvioitava tapauskohtaisesti, onko kansallisille keskuspankeille annettava tehtävä luonteeltaan keskuspankkitehtävä vai valtion vastuualueeseen kuuluva tehtävä.[72] Toisin sanoen on varmistettava asianmukaisesti, ettei julkisen rahoituksen kiellon tavoitetta kierretä. EKP:n neuvosto on hyväksynyt kriteerit, joiden perusteella määritellään, mitä olisi katsottava kuuluvan asetuksessa (EY) N:o 3606/93 tarkoitettuihin julkisen sektorin velvoitteisiin eli toisin sanoen mitä tarkoitetaan valtion vastuualueeseen kuuluvilla tehtävillä.[73] Keskuspankkirahoituksen kiellon noudattamiseksi on varmistettava, että kansalliselle keskuspankille maksetaan kattava ja asianmukainen korvaus, jos sille annetaan uusi tehtävä, joka a) ei ole keskuspankkitehtävä tai keskuspankkitehtävien hoitamista edesauttava toimi tai b) liittyy valtion vastuualueeseen kuuluvaan tehtävään ja palvelee valtion etuja.[74] Seuraavat kriteerit ovat tärkeitä harkittaessa luetaanko uusi tehtävä valtion vastuualueeseen kuuluvaksi: a) tehtävän epätyypillinen luonne; b) tehtävän hoitaminen valtion puolesta ja yksinomaan valtion intressissä, ja c) tehtävän vaikutukset kansallisen keskuspankin institutionaaliseen, taloudelliseen ja henkilökohtaiseen riippumattomuuteen. Erityisesti seuraavat seikat puoltavat uuden tehtävän luokittelemista valtion vastuualueeseen kuuluvaksi: a) uusi tehtävä johtaa eturistiriitoihin nykyisten keskuspankkitehtävien kanssa, eikä näihin ristiriitoihin ole esitetty riittäviä ratkaisuja, b) uusi tehtävä ei ole suhteessa kansallisen keskuspankin taloudellisiin ja organisatorisiin resursseihin, c) uusi tehtävä ei sovi kansallisen keskuspankin institutionaalisen rakenteeseen, d) uuteen tehtävään liittyy olennaisia taloudellisia riskejä ja e) se altistaa kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten jäsenet poliittisille riskeille, jotka ovat kohtuuttomia ja jotka voivat vaikuttaa kielteisesti näiden päätöksentekoelinten jäsenten henkilökohtaiseen riippumattomuuteen.[75]

Seuraavat kansallisille keskuspankeille annetut uudet tehtävät on katsottu valtion vastuualueeseen kuuluviksi: a) kriisinratkaisurahaston tai rahoitusjärjestelyjen taikka talletusten vakuusjärjestelmien ja sijoittajien korvausjärjestelmien rahoittamiseen liittyvät tehtävät,[76] b) keskitetyn pankkitilinumerorekisterin perustamiseen liittyvät tehtävät,[77] c) luottoneuvojan tehtävät,[78] d) vakuutusmaksujen siirtojen laskentaa tukevien tietojen keräämiseen, ylläpitämiseen ja käsittelyyn liittyvät tehtävät,[79] e) kilpailun turvaamiseen asuntolainamarkkinoilla liittyvät tehtävät,[80] f) tehtävät, jotka liittyvät resurssien tarjoamiseen kansallisesta keskuspankista riippumattomille elimille, jotka hoitavat valtiolle kuuluvia tehtäviä,[81] g) sellaisen tiedotusviranomaisen tehtävät, jonka tarkoituksena on tukea rajat ylittävää velkojen perintää siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa,[82] h) vakuutussaatavien tietokannan perustamiseen liittyvät tehtävät[83] ja i) kansalliseen puolustusalan varautumiseen liittyvät tehtävät, jotka ylittävät keskuspankin sisäiseen varautumiseen liittyvät tehtävät.[84] Sitä vastoin keskuspankit voivat hoitaa muun muassa valvontatehtäviä tai näihin valvontatehtäviin liittyviä tehtäviä, kuten kuluttajansuojatehtäviä rahoituspalvelujen alalla[85] tai tehtäviä sen varmistamiseksi, että luottolaitokset noudattavat lainojen uudelleenjärjestelyä koskevia vaatimuksia,[86] luottoja hankkivien yritysten[87] tai rahoitusleasingyritysten valvontatehtäviä,[88] kulutusluottoja tarjoavien tai välittävien yhteisöjen valvontatehtäviä,[89] mikrolainoja myöntävien tahojen toimilupiin ja valvontaan liittyviä tehtäviä,[90] luottoluokituslaitosten valvontatehtäviä,[91] korkokantojen vertailuarvojen hallinnoijien valvontatehtäviä,[92] unionin lainsäädännön noudattamisen varmistamiseen sijoituspalveluiden ja -tuotteiden alalla liittyviä valvontatehtäviä,[93] maksujärjestelmien yleisvalvontaan liittyviä tehtäviä,[94] maksutilejä koskevan unionin lainsäädännön soveltamiseen ja täytäntöönpanoon liittyviä tehtäviä,[95] hallinnollisia kriisinratkaisutehtäviä[96] ja luottorekisterin operointiin ja hallinnointiin liittyviä tehtäviä.[97]

Lisäksi on huomioitava, että kansallinen keskuspankki ei saa tarjota siltarahoitusta, jonka avulla jäsenvaltio voi täyttää pankkien velkojen vakuudeksi annetuista valtiontakauksista johtuvat velvoitteensa.[98] Sellaisten keskuspankin voittojen jakaminen, jotka eivät ole täysin realisoituneet tai joita ei ole viety kirjanpitoon eikä tilintarkastettu, ei ole sopusoinnussa keskuspankkirahoituksen kiellon kanssa. Keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon noudattaminen edellyttää, että sovellettavien voitonjakosääntöjen nojalla valtion talousarvioon jaettavaa määrää ei voida maksaa edes osaksi kansallisen keskuspankin vararahastosta. Voitonjakosäännöillä ei siis tulisi voida puuttua kansallisten keskuspankkien vararahastoihin. Lisäksi kun kansallisten keskuspankkien omaisuutta siirretään valtiolle, siitä on maksettava markkina-arvon mukainen hinta ja maksun on tapahduttava samanaikaisesti omaisuuden siirron kanssa.[99]

Niin ikään kiellettyä on puuttuminen muiden eurojärjestelmälle kuuluvien tehtävien suorittamiseen, kuten valuuttavarantojen hoitoon, ryhtymällä verottamaan teoreettisia ja realisoitumattomia pääomatuottoja, sillä tämä merkitsisi keskuspankkiluottoa julkiselle sektorille jakamalla ennenaikaisesti tulevaa ja epävarmaa voittoa.[100]

Julkisen sektorin veloista vastaaminen

Kansallinen lainsäädäntö, jossa edellytetään kansallisen keskuspankin ottavan vastattavakseen aikaisemmin riippumattoman julkisen laitoksen velat tiettyjen tehtävien ja velvoitteiden kansallisten uudelleenjärjestelyjen vuoksi (esimerkiksi tilanteessa, jossa kansalliselle keskuspankille siirretään tiettyjä valvontatehtäviä, jotka valtio taikka riippumattomat viranomaiset tai laitokset ovat aikaisemmin hoitaneet), ilman että kansallinen keskuspankki jätettäisiin täysimääräisesti tällaisten laitosten aikaisemmista toimenpiteistä johtuvien kaikkien taloudellisten velvoitteiden ulkopuolelle, on ristiriidassa keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon kanssa.[101] Vastaavalla tavalla keskuspankkirahoituksen kiellon kanssa ristiriidassa on kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan kansallinen keskuspankki tarvitsee eri tilanteissa valtion luvan ennen kuin se voi ryhtyä kriisinratkaisutoimiin, mutta kansallisen keskuspankin vahingonkorvausvastuuta ei ole tästä huolimatta rajoitettu kattamaan ainoastaan sen omia hallinnollisia toimia.[102] Keskuspankkirahoituksen kiellon kanssa ristiriidassa ovat vastaavasti myös kansalliset säännökset, joiden mukaan kansallisen keskuspankin on maksettava korvauksia vahingoista, jotka kuuluvat valtion vahingonkorvausvastuun piiriin.[103]

Luotto- ja/tai rahoituslaitoksille annettava taloudellinen tuki

Kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan kansallinen keskuspankki antaa riippumattomasti ja oman harkintansa mukaan luottolaitoksille rahoitusta muussa yhteydessä kuin keskuspankkitehtäviin (kuten rahapolitiikkaan, maksujärjestelmiin tai tilapäiseen hätärahoitukseen) liittyen tai erityisesti tukee maksuvaikeuksissa olevia luotto- ja/tai muita rahoituslaitoksia, on keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon vastainen.

Tämä koskee erityisesti maksukyvyttömiä luottolaitoksia. Perusteluna on, että jos kansallinen keskuspankki rahoittaisi maksukyvytöntä luottolaitosta, se ottaisi hoitaakseen valtiolle kuuluvan tehtävän.[104] Samasta syystä eurojärjestelmä ei voi rahoittaa luottolaitosta, jota on vakavaraisuuden palauttamiseksi pääomitettu siten, että sille on vaihtoehtoisen markkinalähtöisen rahoituksen puuttuessa tarjottu valtion liikkeeseen laskemia velkainstrumentteja (jäljempänä ’pääomitusjoukkovelkakirja’), joita on tarkoitus käyttää vakuutena. Jos valtio on pääomittanut luottolaitosta tarjoamalla suoraan pääomitusjoukkovelkakirjoja, niiden käyttö myöhemmin vakuutena keskuspankin likviditeettioperaatioissa on keskuspankkirahoituksen kiellon kannalta huolestuttavaa.[105] Jos kansallinen keskuspankki antaa itsenäisesti ja täysin oman harkintansa mukaan vakavaraiselle luottolaitokselle maksuvalmiuden turvaamiseksi hätärahoitusta vakuuden muodostavan valtiontakauksen perusteella, tällaisen hätärahoituksen on täytettävä seuraavat edellytykset: i) varmistetaan, että kansallisen keskuspankin myöntämä luotto on mahdollisimman lyhytaikainen, ii) rahoitusjärjestelmän vakaus on vaarantunut, iii) ei ole epäilyksiä siitä, että valtiontakaus on sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaan juridisesti pätevä ja täytäntöönpanokelpoinen ja iv) ei ole epäilyksiä siitä, että valtiontakaus on taloudellisessa mielessä riittävä siten, että se kattaa sekä lainan pääoman että korot.[106]

Näiltä osin tulisi harkita perussopimuksen artiklaa 123 koskevien viittausten lisäämistä kansalliseen lainsäädäntöön.

Taloudellinen tuki kriisinratkaisurahastoille tai rahoitusjärjestelyille talletusten vakuusjärjestelmille ja sijoittajien korvausjärjestelmille

Vaikka hallinnollisten kriisinratkaisutehtävien voidaan yleisesti ottaen katsoa liittyvän perussopimuksen artiklan 127 kohdassa 5 tarkoitettuihin tehtäviin, kriisinratkaisurahaston tai rahoitusjärjestelyjen rahoittaminen ei ole linjassa keskuspankkirahoituksen kiellon kanssa.[107] Jos kansallinen keskuspankki toimii kriisinratkaisuviranomaisena, se ei saa missään tapauksessa ottaa vastuulleen tai rahoittaa omaisuudenhoitoyhtiön tai erillisen varainhoitoyhtiön sitoumuksia.[108] Näin ollen kansallisessa lainsäädännössä olisi selkeyden vuoksi vahvistettava, että kansallinen keskuspankki ei ota vastatakseen tai rahoita tällaisten yhteisöjen sitoumuksia.[109]

Talletusten vakuusjärjestelmistä annetussa direktiivissä[110] ja sijoittajien korvausjärjestelmistä annetussa direktiivissä[111] säädetään siitä, että talletusten vakuusjärjestelmien ja sijoittajien korvausjärjestelmän rahoituskulut kuuluvat luottolaitosten ja sijoitusyhtiöiden itsensä vastattaviksi. Kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan kansallinen keskuspankki rahoittaa kansallista talletusten vakuusjärjestelmää luottolaitosten puolesta tai kansallista sijoittajien korvausjärjestelmää sijoitusyhtiöiden puolesta, on sopusoinnussa keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon kanssa ainoastaan, jos rahoitus on lyhytaikaista ja kohdistuu hätätilanteisiin, jos kyse on järjestelmien vakauden vaarantumisesta ja jos päätösten tekeminen on kansallisen keskuspankin harkintavallassa.[112] Näiltä osin tulisi harkita perussopimuksen artiklaa 123 koskevien viittausten lisäämistä kansalliseen lainsäädäntöön. Myöntäessään harkintansa mukaan lainoja kansallisen keskuspankin on varmistettava, että se ei tosiasiassa ota hoitaakseen valtiolle kuuluvaa tehtävää.[113] Erityisesti on pantava merkille, että keskuspankin tuki talletusten vakuusjärjestelmille ei saisi merkitä järjestelmällistä etukäteisrahoitusta.[114]

Tehtävä verojen ja maksujen välittäjänä

EKPJ:n perussäännön artiklassa 21.2 vahvistetaan, että EKP ja kansalliset keskuspankit voivat toimia unionin toimielinten, elinten tai laitosten, jäsenvaltioiden keskushallintojen, alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten, muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten verojen ja maksujen välittäjinä. EKPJ:n perussäännön artiklan 21.2 säätämisen tarkoituksena oli selkiyttää, että kansalliset keskuspankit voivat keskuspankkirahoituksen kieltoa rikkomatta edelleen hoitaa perinteistä tehtäväänsä valtion ja muiden julkisyhteisöjen verojen ja maksujen välittäjänä myös sen jälkeen, kun rahapoliittiset toimivaltuudet on siirretty eurojärjestelmälle. Lisäksi asetuksessa (EY) N:o 3603/93 säädetään verojen ja maksujen välittämistä koskevan tehtävän osalta tietyistä tarkoin määritellyistä ja soveltamisalaltaan suppeista poikkeuksista keskuspankkirahoituksen kieltoon: i) julkiselle sektorille myönnetyt päivänsisäiset luotot ovat sallittuja, jos ne rajoittuvat yhteen päivään ja niiden jatkaminen ei ole mahdollista[115], ii) kolmannen osapuolen liikkeeseen laskemien sekkien hyvittäminen julkiselle sektorille ennen kuin maksajapankkia on laskutettu niistä, on sallittua, jos sekin vastaanottamisen jälkeen kulunut aika vastaa kyseisen jäsenvaltion tavanomaista sekkien perimisaikaa, ja sillä edellytyksellä, että mahdollinen kellunta on poikkeuksellista, koskee pientä määrää ja kumoutuu lyhyen ajan kuluessa[116] ja iii) julkisen sektorin liikkeeseen laskemien ja sille hyvitettävien kolikkojen hallussa pitäminen on sallittua, jos kolikkojen määrä on pienempi kuin 10 prosenttia liikkeessä olevista kolikoista[117].

Kansallisen lainsäädännön, joka koskee tehtävää verojen ja maksujen välittäjänä, tulisi yleisesti olla sopusoinnussa unionin oikeuden kanssa ja erityisesti keskuspankkirahoituksen kiellon kanssa.[118] Kun otetaan huomioon perussäännön artiklan 21.2 nimenomainen toteamus, että verojen ja maksujen välittäminen on kansallisten keskuspankkien perinteisesti hoitama sallittu tehtävä, näiden verojen ja maksujen välittäminen ei ole vastoin keskuspankkirahoituksen kieltoa, jos palvelu kattaa ainoastaan verojen ja maksujen välittämisen eikä merkitse sitä, että keskuspankki rahoittaisi julkisen sektorin velvoitteita kolmansia osapuolia kohtaan tai luotottaisi julkista sektoria muulla tavalla kuin asetuksessa (EY) N:o 3603/93 säädettyjen tiukasti määriteltyjen poikkeusten mukaisesti.[119] Kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan kansallinen keskuspankki voi ottaa valtiolta talletuksia ja pitää valtion tilejä, ei herätä epäilyksiä keskuspankkirahoituksen kiellon rikkomisesta, sikäli kuin säännöksissä ei sallita luoton myöntämistä, mukaan lukien yön yli -tilinylitysoikeudet. Kysymys keskuspankkirahoituksen kiellon rikkomisesta nousee esiin kuitenkin esimerkiksi silloin, kun kansallisen lainsäädännön mukaan talletuksille tai pankkitalletuksille voidaan maksaa markkinakoron ylittävää korkoa (markkinakorkoa vastaavan tai sen alittavan koron sijaan). Markkinahinnan ylittävä korko merkitsee käytännössä luottoa, joka on vastoin keskuspankkirahoituksen kiellon tavoitetta, ja se voi näin ollen vaarantaa niiden tavoitteiden toteutumisen, joihin kiellolla pyritään. On olennaisen tärkeää, että tileille maksettava korko määräytyy markkinaparametrien mukaan ja erityisesti että talletusten korko ja juoksuaika korreloivat keskenään.[120] Kansallisen keskuspankin tarjoamat ilmaiset verojen ja maksujen välityspalvelut eivät ole ristiriidassa keskuspankkirahoituksen kiellon kanssa, kunhan ne ovat maksujen välittämisen ydinpalveluja.[121]

Erityisoikeuksia koskeva kielto

Perussopimuksen artiklan 124 mukaan ”[k]aikki toimenpiteet, joilla unionin toimielimille tai laitoksille, jäsenvaltioiden keskushallinnoille, alueellisille, paikallisille tai muille viranomaisille, muille julkisoikeudellisille laitoksille tai julkisille yrityksille annetaan erityisoikeuksia rahoituslaitoksissa, ovat kiellettyjä, jos ne eivät perustu toiminnan vakauden valvontaan liittyviin seikkoihin.” Keskuspankkirahoituksen kieltoa vastaavasti erityisoikeuksia koskevan kiellon tarkoituksena on kannustaa jäsenvaltioita noudattamaan tervettä finanssipolitiikkaa, joka ei salli julkisen talouden alijäämän keskuspankkirahoitusta tai julkisten viranomaisten erityisoikeuksia rahoitusmarkkinoilla, mikä voisi johtaa liialliseen velkaantumiseen tai jäsenvaltion liialliseen alijäämään.[122]

Neuvoston asetuksen (EY) N:o 3604/93[123] artiklan 1 kohdan 1 mukaan erityisoikeudella tarkoitetaan mitä tahansa julkista valtaa käytettäessä annettua lakia, asetusta tai muuta sitovaa säädöstä, a) jonka mukaan rahoituslaitosten on hankittava tai omistettava unionin toimielinten tai laitosten tai jäsenvaltioiden keskushallinnon tai alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten tai muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten velkaa tai b) jolla säädetään verohelpotuksista ainoastaan rahoituslaitosten hyväksi tai markkinatalouden periaatteen kanssa yhteensopimattomista taloudellisista eduista, joiden tarkoituksena on edistää näiden laitosten halukkuutta hankkia tai omistaa tällaisia velkoja.

Kansalliset keskuspankit eivät saa viranomaisina ryhtyä toimenpiteisiin, joilla julkiselle sektorille annetaan erityisoikeuksia rahoituslaitoksissa, elleivät tällaiset toimenpiteet perustu vakauden valvontaan liittyviin seikkoihin. Kansallisten keskuspankkien suorittamia velkainstrumenttien siirtoja tai panttauksia koskevia sääntöjä ei saa myöskään käyttää keinona kiertää erityisoikeuksia koskevaa kieltoa.[124] Jäsenvaltioiden tällä alalla antamalla lainsäädännöllä ei saa ottaa käyttöön tällaista erityisoikeutta.

Asetuksen (EY) N:o 3604/93 artiklan 2 mukaan "toiminnan vakauden valvontaan liittyvät seikat" ovat unionin oikeuteen perustuvien tai niiden kanssa sopusoinnussa olevien sellaisten kansallisten lakien, asetusten tai hallinnollisten toimien taustalla, jotka on laadittu rahoituslaitosten vakavaraisuuden edistämiseksi, ja joiden tarkoituksena on koko rahoitusjärjestelmän sekä kyseisten laitosten ja niiden asiakkaiden suojaaminen. Toiminnan vakauden valvonnan tarkoituksena on turvata pankkien vakavaraisuus tallettajien kannalta.[125] Vakauden valvonnan alalla unionin johdetussa oikeudessa on vahvistettu vaatimuksia, joiden tarkoituksena on rahoituslaitosten vakauden varmistaminen.[126] ”Luottolaitos” on määritelty yritykseksi, joka liiketoimintanaan ottaa vastaan yleisöltä talletuksia tai muita takaisin maksettavia varoja ja myöntää luottoja omaan lukuunsa.[127] Luottolaitoksia kutsutaan yleisesti ”pankeiksi” ja ne tarvitsevat palveluiden tarjoamiseksi toimiluvan toimivaltaiselta jäsenvaltiolta.[128]

Vaikka vähimmäisvarannot voidaan nähdä vakavaraisuusvaatimuksina, ne kuuluvat kansallisen keskuspankin ohjausjärjestelmään ja useimmissa talouksissa, myös euroalueella, niitä käytetään rahapolitiikan välineenä.[129] Myös suuntaviivojen EKP/2014/60[130] liitteen I kohdassa 2 vahvistetaan, että eurojärjestelmän vähimmäisvarantojärjestelmän tavoite on ensisijaisesti tasata rahamarkkinakorkoja sekä luoda (tai lisätä) rakenteellisen keskuspankkirahoituksen tarvetta.[131] EKP edellyttää, että euroalueelle sijoittautuneilla luottolaitoksilla on vaaditut vähimmäisvarannot (talletuksina) tilillä kansallisessa keskuspankissaan.[132]

Tässä raportissa keskitytään siihen, että kansallisten keskuspankkien antamissa kansallisessa lainsäädännössä tai muissa säännöissä ja kansallisten keskuspankkien perussäännöissä noudatetaan Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa vahvistettua erityisoikeuksia koskevaa kieltoa. Tämä raportti ei kuitenkaan vaikuta arviointiin siitä, käytetäänkö lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä jäsenvaltioissa vakauden valvontaan liittyvinä verukkeina erityisoikeuksia koskevan kiellon kiertämiseksi. Tällainen arviointi ei kuulu tähän raporttiin.

2.2.6 Euron yhtenäinen kirjoitustapa

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen artiklan 3 kohdassa 4 määrätään, että ”unioni perustaa talous- ja rahaliiton, jonka rahayksikkö on euro”. Euron kirjoitusasu on yksikön nominatiivimuodossa yhdenmukaisesti ”euro” kaikissa perussopimusten latinalaisin aakkosin kirjoitetuissa todistusvoimaisissa kieliversioissa. Kreikkalaisin aakkosin kirjoitetussa tekstissä euron kirjoitusasu on ”ευρώ” ja kyrillisin aakkosin kirjoitetussa tekstissä ”евро”.[133] Samoin euron käyttöönotosta 3.5.1998 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 974/98[134] selvennetään, että yhteisen rahan nimen on oltava sama kaikilla EU:n virallisilla kielillä ottaen huomioon olemassa olevat erilaiset aakkoset. Perussopimuksissa edellytetään näin ollen, että sana ”euro” kirjoitetaan yksikön nominatiivimuodossa samalla tavalla kaikissa unionin säännöksissä ja kansallisissa säännöksissä siten, että erilaiset aakkoset otetaan huomioon.

Koska EU:lla on yksinomainen toimivalta päättää yhteisen rahan nimestä, kaikki poikkeamiset tästä säännöstä ovat perussopimusten vastaisia, ja ne on poistettava.[135] Vaikka tätä periaatetta sovelletaan kaikkeen kansalliseen lainsäädäntöön, maakohtaisissa arvioinneissa keskitytään arvioimaan kansallisten keskuspankkien perussääntöjä ja euron käyttöönottoa koskevia lakeja.

2.2.7 Kansallisten keskuspankkien oikeudellinen integroituminen eurojärjestelmään

Kansalliset (erityisesti kansallisten keskuspankkien perussääntöihin mutta myös muuhun lainsäädäntöön sisältyvät) säännökset, jotka estäisivät eurojärjestelmään liittyvien tehtävien suorittamista tai EKP:n päätösten noudattamista, ovat ristiriidassa eurojärjestelmän tehokkaan toiminnan kanssa sen jälkeen, kun kyseinen jäsenvaltio on ottanut euron käyttöön. Sen vuoksi kansallista lainsäädäntöä on mukautettava, jotta se olisi sopusoinnussa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa eurojärjestelmään liittyvien tehtävien osalta. Jotta kansallinen lainsäädäntö olisi sopusoinnussa perussopimuksen artiklan 131 kanssa, sitä oli mukautettava EKPJ:n perustamispäivään mennessä (Ruotsin osalta) sekä 1.5.2004, 1.1.2007 ja 1.7.2013 mennessä (kyseisinä päivinä EU:hun liittyneiden jäsenvaltioiden osalta). Säännösten kansallisten keskuspankkien täydellisestä oikeudellisesta integroitumisesta eurojärjestelmään ei kuitenkaan tarvitse tulla voimaan ennen kuin täydellinen integroituminen toteutuu eli jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, ottaa yhteisen rahan käyttöön.

Tässä raportissa tarkastelun kohteena ovatkin lähinnä ne alueet, joilla kansallisen keskuspankin perussäännön määräykset voivat estää kansallista keskuspankkia noudattamasta eurojärjestelmän vaatimuksia. Näillä tarkoitetaan säännöksiä, i) jotka voivat estää kansallisia keskuspankkeja osallistumasta EKP:n päätöksentekoelinten määrittämän yhteisen rahapolitiikan toteuttamiseen, ii) jotka voivat estää pääjohtajaa täyttämästä tehtäviään EKP:n neuvoston jäsenenä, iii) jotka eivät kunnioita EKP:n valtaoikeuksia, iv) joissa ei tunnusteta sitä, että EKPJ:hin liittyviä tehtäviä koskeva yksinomainen toimivalta on peruuttamattomasti luovutettu unionille niissä jäsenvaltioissa, joiden rahayksikkö on euro,[136] tai v) joiden nojalla kansalliset keskuspankit ovat EKPJ:hin liittyviä tehtäviä hoitaessa sidottuja EKP:n säädösten kanssa ristiriidassa oleviin kansallisten viranomaisten päätöksiin. Seuraavat alueet voidaan erottaa toisistaan: talouspolitiikan tavoitteet, tehtävät, taloutta koskevat määräykset, valuuttakurssipolitiikka ja kansainvälinen yhteistyö. Jäljempänä mainitaan myös muita alueita, joilla keskuspankkien perussääntöjä saatetaan joutua mukauttamaan.

Talouspolitiikan tavoitteet

Kansallisen keskuspankin täydellinen integroituminen eurojärjestelmään edellyttää, että sen perussäännössä mainitut tavoitteet ovat sopusoinnussa EKPJ:n tavoitteiden kanssa, sellaisina kuin ne on vahvistettu EKPJ:n perussäännön artiklassa 2. Tämä merkitsee muun muassa sitä, että ”kansallisesti painottuneita” perussäännön tavoitteita, kuten siinä määrättyä velvollisuutta harjoittaa rahapolitiikkaa osana asianomaisen jäsenvaltion yleistä talouspolitiikkaa, on mukautettava. Lisäksi kansallisen keskuspankin toissijaiset tavoitteet eivät saa olla vastoin tai haitata velvoitetta tukea yleistä talouspolitiikkaa EU:ssa ja siten edistää Euroopan unionista tehdyn sopimuksen artiklassa 3 määrättyjen EU:n tavoitteiden saavuttamista, mikä taas ei saa rajoittaa hintavakauden ylläpitämisen tavoitetta.[137]

Tehtävät

Sellaisen jäsenvaltion, jonka rahayksikkö on euro, kansallisen keskuspankin tehtävät määräytyvät lähinnä perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön perusteella, kun otetaan huomioon kansallisen keskuspankin asema eurojärjestelmän erottamattomana osana. Perussopimuksen artiklan 131 noudattamiseksi kansallisten keskuspankkien perussääntöjen määräyksiä niiden tehtävistä on verrattava mainitun sopimuksen ja EKPJ:n perussäännön vastaaviin määräyksiin ja mahdolliset ristiriitaisuudet on poistettava.[138] Tämä koskee kaikkia sellaisia määräyksiä, jotka euron käyttöönoton ja eurojärjestelmään integroitumisen jälkeen voisivat estää EKPJ:hin liittyvien tehtävien suorittamista, ja erityisesti määräyksiä, joissa ei oteta huomioon EKPJ:n perussäännön luvussa IV määriteltyä EKPJ:n toimivaltaa.

Rahapolitiikkaa koskevissa kansallisissa säännöksissä tulee ottaa lähtökohdaksi, että unionin rahapolitiikkaa toteutetaan eurojärjestelmän kautta.[139] Kansallisen keskuspankin perussäännössä voi olla määräyksiä rahapolitiikan välineistä. Tällaisten määräysten on vastattava perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön määräyksiä, ja mahdolliset ristiriitaisuudet on poistettava mainitun sopimuksen artiklan 131 noudattamiseksi.

Kansalliset keskuspankit seuraavat säännöllisesti julkisen talouden kehitystä, jotta ne voivat päättää asianmukaisesti rahapoliittisesta linjasta. Seurannan perusteella ne voivat myös esittää riippumattoman kantansa julkisen talouden kehityksestä edistääkseen unionin rahaliiton moitteetonta toimintaa. Kun kansallinen keskuspankki seuraa rahapoliittisia tarkoituksia varten julkisen talouden kehitystä, sillä tulisi olla täysimääräinen pääsy julkistaloutta koskeviin tietoihin. Näin ollen EKP:llä tulisi olla ehdoton ja automaattinen oikeus saada kaikki asianmukaiset julkista taloutta koskevat tilastotiedot oikea-aikaisesti. Kansallisten keskuspankkien roolin olisi rajoituttava sellaisten seikkojen seuraamiseen, jotka – välillisesti tai välittömästi – ovat niiden rahapoliittisen tehtävän hoidon seurauksia tai liittyvät siihen.[140] Jos kansallisella keskuspankilla olisi muodollisesti mandaatti arvioida ja ennakoida julkisen talouden kehitystä, tämä merkitsisi valtuutta harjoittaa talouspolitiikkaa (ja vastaavasti myös vastuuta talouspolitiikasta), mikä saattaisi vaarantaa eurojärjestelmän rahapoliittisen tehtävän hoitamisen ja kansallisen keskuspankin riippumattomuuden.[141]

EKP on korostanut niiden kansallisten lainsäädäntöaloitteiden yhteydessä, joita on käynnistetty rahoitusmarkkinoiden levottomaan tilanteeseen reagoimiseksi, että olisi vältettävä vääristymiä euroalueen rahamarkkinoiden kansallisilla segmenteillä, sillä ne voivat vaarantaa yhteisen rahapolitiikan toteutuksen. Tämä koskee erityisesti valtiontakausten soveltamisalan laajentamista pankkien välisiin talletuksiin.[142]

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että yritysten tai ammatinharjoittajien likviditeettiongelmien vuoksi (esimerkiksi rahoituslaitoksille olevien velkojen hoitamiseksi) annettu kansallinen lainsäädäntö ei vaikuta kielteisellä tavalla markkinoiden likviditeettiin. Nämä toimet eivät etenkään saa olla vastoin vapaan markkinatalouden periaatetta, jota Euroopan unionista tehdyn sopimuksen artikla 3 ilmentää, sillä tällaiset toimenpiteet saattaisivat haitata luottovirtaa, vaikuttaa merkittävästi rahoituslaitosten ja markkinoiden vakauteen ja siten vaikuttaa eurojärjestelmälle kuuluvien tehtävien suorittamiseen.[143]

Sellaisissa kansallisissa säännöksissä, joissa säädetään kansallisen keskuspankin yksinoikeudesta laskea liikkeeseen seteleitä, on todettava, että sen jälkeen kun euro on otettu käyttöön, EKP:n neuvostolla on perussopimuksen artiklan 128 kohdan 1 ja EKPJ:n perussäännön artiklan 16 nojalla yksinoikeus antaa lupa eurosetelien liikkeeseen laskemiseen, ja että oikeus eurosetelien liikkeeseen laskemiseen kuuluu puolestaan EKP:lle ja kansallisille keskuspankeille. Kansalliset säännökset, joiden nojalla hallitukset voivat vaikuttaa esimerkiksi eurosetelien nimellisarvoihin, valmistukseen, liikkeeseen laskettaviin määriin ja liikkeestä poistamiseen, on siis joko kumottava tai niissä on tunnustettava perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön määräysten mukainen euroseteleihin liittyvä EKP:n toimivalta. Riippumatta kolikoita koskevasta tehtävänjaosta hallitusten ja kansallisten keskuspankkien kesken asianomaisissa säännöksissä on tunnustettava EKP:n toimivalta hyväksyä liikkeeseen laskettavien eurokolikoiden määrä sen jälkeen kun euro on otettu käyttöön. Jäsenvaltio ei voi katsoa liikkeessä olevaa rahaa kansallisen keskuspankin velaksi kyseiselle jäsenvaltiolle, sillä se tekisi tyhjäksi yhteisen rahan käsitteen ja olisi ristiriidassa niiden vaatimusten kanssa, jotka koskevat oikeudellista integroitumista eurojärjestelmään.[144]

Valuuttavarantojen hoidosta[145] todettakoon, että euron käyttöön ottanut jäsenvaltio, joka ei siirrä virallisia varantojaan[146] kansalliselle keskuspankilleen, toimii perussopimuksen vastaisesti. Myöskään kolmannen osapuolen, kuten hallituksen tai parlamentin, oikeus vaikuttaa kansallisen keskuspankin päätöksiin virallisten valuuttavarantojen hoitoa koskevissa asioissa ei ole perussopimuksen artiklan 127 kohdan 2 kolmannen luetelmakohdan mukainen. Kunkin kansallisen keskuspankin on myös siirrettävä EKP:lle valuuttavarantosaamisiaan määrä, joka vastaa niiden osuutta EKP:n merkitystä pääomasta. Tämä merkitsee sitä, ettei kansallisilla keskuspankeilla saa olla säädöksiin perustuvia esteitä siirtää valuuttavarantosaamisia EKP:lle.

Tilastotietojen osalta on todettava, että vaikka perussäännön artiklan 34.1 nojalla annetuissa tilastoja koskevissa asetuksissa ei myönnetä oikeuksia eikä aseteta velvollisuuksia jäsenvaltioille, joiden rahayksikkö ei ole euro, perussäännön artikla 5 koskee kaikkia jäsenvaltioita siihen katsomatta, onko niiden rahayksikkö euro. Näin ollen niiden jäsenvaltioiden, joiden rahayksikkö ei ole euro, on laadittava ja toteutettava kansallisella tasolla kaikki toimenpiteet, joita ne pitävät tarkoituksenmukaisina tilastoihin liittyvien EKP:n tietojenantovaatimusten edellyttämän tiedonkeruun järjestämiseksi ja saatava tilastoihin liittyvät valmistelunsa ajoissa valmiiksi, jotta niistä voi tulla jäsenvaltioita, joiden rahayksikkö on euro.[147] Kansallisten keskuspankkien ja kansallisten tilastoviranomaisten välisiä yhteistyöjärjestelyjä koskevassa lainsäädännössä on varmistettava, että kansalliset keskuspankit voivat hoitaa EKPJ:n tilastojärjestelmään liittyviä tehtäviään riippumattomasti.[148]

Taloutta koskevat määräykset

Taloutta koskevat perussäännön määräykset ovat määräyksiä tilinpidosta[149], tilintarkastuksesta[150], pääoman merkitsemisestä[151], valuuttavarantosaamisten siirroista[152] ja rahoitustulon jakamisesta[153]. Kansallisten keskuspankkien on pystyttävä noudattamaan näihin määräyksiin perustuvia velvollisuuksiaan, ja sen vuoksi EKPJ:n perussäännön kanssa ristiriidassa olevat kansalliset säännökset on kumottava.

Valuuttakurssipolitiikka

Jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, voi pitää voimassa kansallisen lainsäädännön, jossa säädetään, että hallitus vastaa kyseisen jäsenvaltion valuuttakurssipolitiikasta ja että kansallinen keskuspankki toimii neuvonantajana ja/tai toteuttajana. Siihen mennessä, kun kyseinen jäsenvaltio ottaa euron käyttöön, näistä säännöksistä on kuitenkin käytävä ilmi, että vastuu euroalueen valuuttakurssipolitiikasta on siirretty unionin tasolle perussopimuksen artiklojen 138 ja 219 mukaisesti.

Kansainvälinen yhteistyö

Jotta euro voidaan ottaa käyttöön, kansallisen lainsäädännön tulee olla sopusoinnussa EKPJ:n perussäännön artiklan 6.1 kanssa, jonka mukaan silloin, kun kansainväliseen yhteistyöhön liittyy eurojärjestelmälle uskottuja tehtäviä, EKP päättää, miten EKPJ on edustettuna. Kansallisessa lainsäädännössä, jossa annetaan kansalliselle keskuspankille mahdollisuus osallistua kansainvälisten rahalaitosten toimintaan, on osallistumisen edellytykseksi asetettava EKP:n suostumus (EKPJ:n perussäännön artikla 6.2).

Muut määräykset

Edellä mainittujen lisäksi tiettyjen jäsenvaltioiden osalta saattaa olla myös muita alueita, joilla kansallisia määräyksiä on mukautettava (kuten selvitys- ja maksujärjestelmät sekä tietojen vaihto).

3 Taloudellisen lähentymisen tila

Tässä luvussa lähentymistä tarkastellaan kokonaistasolla, ei maittain. Joitakin kokonaisarvioon vaikuttavia tekijöitä käsitellään tämän luvun asemesta luvuissa 4 ja 5.

Lähentymiskriteerien täyttämisessä on edistytty vain vähän EKP:n vuoden 2018 lähentymisraportin jälkeen (ks. taulukko 3.1). Tässä raportissa tarkastelluista seitsemästä maasta viiden YKHI-inflaatiovauhti ylittää viitearvon. Vuonna 2018 tällaisia maita oli vain kaksi. Toukokuusta 2018 pitkien korkojen ero euroalueen korkotasoon nähden (12 kuukauden keskiarvolla mitattuna) on edelleen supistunut kolmessa maassa, ja vain yksi maa ylittää viitearvon. Vuonna 2018 viitearvo ylittyi kahdella maalla. Yhdenkään tarkasteltavan maan valuutta ei osallistu valuuttakurssimekanismiin (ERM II), mutta kaksi maata on ilmoittanut aikovansa liittää valuuttansa mekanismiin. Joidenkin tässä raportissa tarkasteltavien maiden valuuttojen eurokurssit ovat heilahdelleet tuntuvasti viime vuosina. Julkisen talouden epätasapaino on pienentynyt jonkin verran suurimmassa osassa maista yhtä huomattavaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Taulukko 3.1

Talouden lähentymistä kuvaavat indikaattorit

Lähteet: Euroopan komissio (Eurostat, talouden ja rahoituksen pääosasto) ja Euroopan keskuspankkijärjestelmä.
1) Keskimääräinen vuotuinen prosenttimuutos. Vuoden 2020 tiedot ajalta huhtikuu 2019 – maaliskuu 2020.

2) Onko maalla ollut voimassa olevalla EU:n neuvoston päätöksellä todettu liiallinen alijäämä ainakin osan vuotta.
3) Vuoden 2020 tiedot 7.5.2020 saakka.
4) Prosentteina suhteessa BKT:hen. Vuoden 2020 tiedot Euroopan komission kevään 2020 talousennusteesta.
5) Vuotuinen prosenttimuutos. Positiivinen luku merkitsee kurssin vahvistumista suhteessa euroon, negatiivinen luku kurssin heikkenemistä. Vuoden 2020 tiedot ajalta 1.1. 2020 – 31.6.2020.
6) Keskimääräinen vuosikorko. Vuoden 2020 tiedot ajalta huhtikuu 2019 – maaliskuu 2020.
7) YKHI-inflaation ja pitkien korkojen viitearvot ajalta huhtikuu 2019 – maaliskuu 2020. Julkisen talouden rahoitusaseman ja velan viitearvot on määritelty Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklassa 126 ja sopimuksen liitteenä olevassa liiallisia alijäämiä koskevasta menettelystä tehdyssä pöytäkirjassa (pöytäkirja nro 12).

Tarkasteltavien seitsemän maan taloustilanne pysyi jokseenkin vankkana edellisen lähentymisraportin julkaisun ja vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä alkaneen koronaviruspandemian välisenä aikana. Vahva kotimainen kysyntä on tukenut talouskasvua useimmissa maissa, vaikka ulkoisen ympäristön kehitys on heikentynyt erityisesti vuodesta 2019 alkaen. Kotimainen kysyntä on nojannut pääasiassa kestävään työllisyyden kasvuun ja palkkojen jatkuvaan nousuun sekä kasvua tukevaan raha- ja finanssipolitiikkaan monissa maissa. Työmarkkinatilanne on kiristynyt entisestään useimmissa maissa. Joissain maissa työvoimapulaan vaikutti myös työikäisen väestön väheneminen netto maastamuuton vuoksi. Kaikissa maissa on edistytty ulkoisen epätasapainon korjaamisessa ja pystytty vähentämään riippuvuutta ulkoisesta rahoituksesta. Useimpien tarkasteltujen maiden häiriönsietokyky onkin parantunut. Maittain esiintyy kuitenkin vielä erityyppisiä merkittäviä heikkouksia. Jollei heikkouksiin puututa, ne todennäköisesti jarruttavat lähentymisprosessia pitkällä aikavälillä maissa, joiden asukasta kohden laskettu BKT-luku on verrattain alhainen. Taloustilanne on kuitenkin heikentynyt merkittävästi vuoden 2020 alun jälkeen koronaviruspandemian puhkeamisen vuoksi. Talouskasvu hidastui huomattavasti kaikissa tarkasteltavissa maissa, ja joissain maissa tuotanto supistui. Kansalliset viranomaiset ovat toteuttaneet merkittäviä finanssi- ja rahapoliittisia toimia sekä valvontatoimia koronaviruspandemian taloudellisten haittavaikutusten kumoamiseksi.

Tässä raportissa tarkastelluista seitsemästä maasta viidessä 12 kuukauden keskimääräinen inflaatiovauhti ylitti hintavakauskriteerin viitearvon eli 1,8 % (ks. kuvio 3.1). Bulgariassa, Puolassa, Romaniassa, Tšekissä ja Unkarissa inflaatio oli viitearvoa selvästi nopeampaa, kun taas Ruotsissa inflaatio alitti viitearvon ja Kroatiassa viitearvo alittui selvästi. Koronaviruspandemian valossa inflaatiovauhdin kehitykseen lähikuukausina liittyy merkittävää epävarmuutta. Vuoden 2018 lähentymisraportissa Tšekki ja Unkari olivat ainoita maita, joiden inflaatiovauhti oli silloinkin viitearvoa (1,9 %) nopeampi.

Kuvio 3.1.

YKHI-inflaatio

(keskimääräinen vuotuinen prosenttimuutos)

Lähde: Eurostat.

Tämän raportin julkaisuhetkellä yksi tarkastelluista maista on liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn kohteena. Edellistä lähentymisraporttia laadittaessa yksikään maista ei ollut menettelyn kohteena. Kaikkien maiden julkisen talouden rahoitusaseman odotetaan kuitenkin heikkenevän merkittävästi vuonna 2020 koronaviruspandemian vuoksi. Vuonna 2019 kaikkien tarkasteltavien maiden julkisen talouden alijäämä oli alle 3 prosentin viitearvon Romaniaa lukuun ottamatta. Bulgariassa, Kroatiassa, Tšekissä ja Ruotsissa julkinen talous oli ylijäämäinen vuonna 2019. Romaniassa alijäämä on kasvanut nopeasti vuoden 2018 lähentymisraportin julkaisemisen jälkeen. Maan BKT:hen suhteutettu julkisen talouden alijäämä oli 2,6 % vuonna 2017 ja 4,3 % vuonna 2019 (ks. kuvio 3.2). Liiallisia alijäämiä koskeva menettely käynnistettiin huhtikuussa 2020. Euroopan komission kevään 2020 talousennusteen mukaan alijäämäsuhteen odotetaan koronaviruspandemian vuoksi ylittävän 3 prosentin viitearvon vuonna 2020 kaikissa maissa Bulgariaa lukuun ottamatta. Kriisin lieventämiseksi toteutettujen finanssipoliittisten toimien oletetaan olevan väliaikaisia, joten kun politiikan oletetaan pysyvän muuten ennallaan, alijäämien odotetaan supistuvan selvästi vuonna 2021 kaikissa tarkasteltavissa maissa Romaniaa lukuun ottamatta ja alittavan 3 prosentin viitearvon Bulgariassa, Ruotsissa ja Kroatiassa. Puolan velkasuhde oli vuonna 2019 alle 50 %, Tšekin, Romanian ja Ruotsin velkasuhteet olivat 30 ja 40 prosentin välillä, ja Bulgarian velkasuhde oli hieman yli 20 % (ks. kuvio 3.3). Kroatia ja Unkari olivat vuonna 2019 ainoat maat (kuten myös vuonna 2017), joiden julkisen velan suhde BKT:hen ylitti 60 prosentin viitearvon. Vuosina 2015–2019 molempien maiden velkasuhteet pienenivät, ja vuoden 2019 loppuun saakka ne lähentyivät velkakriteerin 60 prosentin viitearvoa riittävän nopeasti. Euroopan komission kevään 2020 talousennusteen mukaan koronapandemian odotetaan kuitenkin kasvattavan velkasuhteita kaikissa tarkasteltavissa maissa vuonna 2020.

Kuvio 3.2

Julkisen talouden ylijäämä (+) / alijäämä (–)

(% suhteessa BKT:hen)

Lähde: Eurostat.
Huom. Vuoden 2017 tietoja on hieman tarkistettu vuoden 2018 lähentymisraportin julkaisemisen jälkeen.

Kuvio 3.3

Julkisen talouden bruttovelka

(% suhteessa BKT:hen)

Lähde: Eurostat.
Huom. Vuoden 2017 tietoja on hieman tarkistettu vuoden 2018 lähentymisraportin julkaisemisen jälkeen.

Yhdenkään tässä raportissa käsiteltävän maan valuutta ei osallistu ERM II:een raportin julkaisuhetkellä. Bulgaria ja Romania ovat kuitenkin ilmaisseet aikovansa liittää valuuttansa ERM II -järjestelmään. Euroalueen maiden valtiovarainministerit, EKP sekä Tanskan valtiovarainministerin ja Tanskan keskuspankin pääjohtajan edustajat ilmaisivat heinäkuussa 2018 tukensa Bulgarian valmistelutoimille ERM II ‑järjestelmään liittymistä varten. Heinäkuussa 2019 euroalueen valtiovarainministerit, Tanskan valtiovarainministeri, EKP ja Tanskan keskuspankin pääjohtajan edustaja ilmaisivat tukensa Kroatian viranomaisten valmistelutoimille ERM II ‑järjestelmään liittymistä varten. Jotta osallistuminen ERM II:een olisi kitkatonta, Bulgaria ja Kroatia ovat sitoutuneet useisiin toimiin politiikan aloilla, jotka ovat erityisen tärkeitä ERM II -järjestelmän kannalta. Useimpien tarkasteltujen maiden valuuttojen eurokurssit vaihtelivat suhteellisen runsaasti suurimman osan tarkastelujaksosta (helmikuuhun 2020). Poikkeuksena olivat vain Bulgarian valuutta, joka on kiinnitetty euroon valuuttakatejärjestelmän kautta, Kroatian valuutta, jonka kelluntaa ohjataan tiukasti, ja Romanian valuutta, jonka eurokurssi vaihteli vähemmän. Helmikuuhun 2020 mennessä Unkarin forintin ja vähäisemmässä määrin myös Romanian leun ja Ruotsin kruunun eurokurssit heikkenivät. Puolan zlotyn kurssi euroon nähden pysyi lähes ennallaan ja Tšekin korunan eurokurssi vahvistui. (ks. kuvio 3.4). Maaliskuusta 2020 alkaen kaikkien tarkasteltujen valuuttojen vaihtokursseihin (Bulgarian leviä lukuun ottamatta) kohdistui merkittäviä heikkenemispaineita, kun koronaviruksen leviäminen Euroopassa vaikutti talouskehitykseen ja maailman rahoitusmarkkinoihin.

Kuvio 3.4

Kahdenvälinen eurokurssi

(indeksi: huhtikuun 2018 keskikurssi = 100; päivähavaintoja; 1.4.2018–31.3.2020)

Lähde: EKP.
Huom. Käyrän nousu merkitsee valuutan eurokurssin vahvistumista ja lasku heikkenemistä.

Tarkasteltavista seitsemästä maasta vain yhden pitkät korot ylittivät korkokriteerin viitearvon (2,9 %) tarkastelujaksolla (ks. kuvio 3.5). Romanian pitkät korot ylittivät viitearvon. Korot olivat matalimmat Bulgariassa ja Ruotsissa. Vuoden 2018 lähentymisraportissa Puolan ja Romanian pitkät korot ylittivät silloisen viitearvon (3,2 %).

Kuvio 3.5

Pitkät korot

(vuotuinen keskikorko prosentteina)

Lähteet: Eurostat ja EKP.

Lähentymiskriteerien täyttämisen arvioinnissa on olennaisen tärkeää kiinnittää huomiota lähentymisen kestävyyteen. Lähentymisessä on onnistuttava pysyvästi eikä vain tiettynä ajankohtana. Talous- ja rahaliitto EMUn ensimmäisen vuosikymmenen kokemusten perusteella tiedetään, että yksittäisten maiden talouden perustekijöiden heikkous, liian löysä talouspolitiikka ja yltiöoptimistiset odotukset reaalitulojen lähentymisestä ovat riskitekijöitä paitsi maiden itsensä myös koko euroalueen toiminnan kannalta. Määrällisten lähentymiskriteerien täyttäminen tiettynä ajankohtana ei vielä takaa, että maa voisi liittyä euroalueeseen ongelmitta. Lähentymisprosessin tulisi siis olla kestävä, ja ennen liittymistä maiden tulisi osoittaa kykenevänsä selviytymään euron käyttöönottoon liittyvistä pysyväisluonteisista vaatimuksista. Kestävä lähentyminen palvelee sekä maiden omaa että euroalueen etua.

Kestävä lähentyminen edellyttää monissa tarkasteltavista maista pysyviä talouspolitiikan muutoksia. Kestävä lähentyminen edellyttää vakaata makrotaloustilannetta ja etenkin tervettä finanssipolitiikkaa. Makrotalouden häiriöistä selviydytään parhaiten, jos työ- ja hyödykemarkkinoilla on runsaasti joustoa. Vakauteen tähtäävän politiikan on oltava vakiintunut, ja inflaatio-odotusten tulisi pysyä hintavakaustavoitteen mukaisina, jolloin hintavakautta on helpompi ylläpitää. Lisäksi tarvitaan suotuisat olosuhteet pääoman ja työvoiman tehokkaalle käytölle, jotta voidaan parantaa kokonaistuottavuutta ja nopeuttaa pitkän aikavälin talouskasvua. Kestävä lähentyminen edellyttää myös vakaita instituutioita ja suotuisaa liiketoimintaympäristöä. Euroalueen talouden on oltava hyvin yhdentynyt, jotta suhdannekierto on kaikkialla mahdollisimman samanaikaista. Asianmukaisin makrovakaustoimin on myös varmistettava, että esimerkiksi varallisuushintojen liiallisesta noususta tai luotonannon voimakkaan kasvun ja supistumisen syklistä ei pääse syntymään makrotalouden epätasapainoa. Maissa pitää myös olla asianmukaiset rahoituslaitosten valvontajärjestelyt. Euroopan komission perusteellisen tarkastelun kohteena olevien maiden on olennaisen tärkeää korjata talouden epätasapainonsa. Myös institutionaalisen ympäristön vahvuus on tärkeä tekijä arvioitaessa taloudellisen yhdentymisen ja lähentymisen kestävyyttä.

3.1 Hintavakaus

Tässä raportissa tarkastelluista seitsemästä maasta viidessä 12 kuukauden keskimääräinen inflaatiovauhti ylitti maaliskuussa 2020 hintavakauskriteerin viitearvon (1,8 %). Inflaatio nopeutui euroalueella vuonna 2018, mutta vuonna 2019 se hidastui merkittävästi pääasiassa energian hinnan laskun ja talouskasvun hidastumisen vuoksi. Useimmissa raportissa tarkasteltavissa maissa inflaatiovauhti kuitenkin jatkoi nopeutumista tai pysyi verraten nopeana pääasiassa vahvan kotimaisen kysynnän tukemana. Bulgariassa, Puolassa, Romaniassa, Tšekissä ja Unkarissa inflaatio oli viitearvoa selvästi nopeampaa, kun taas Ruotsissa inflaatio alitti viitearvon ja Kroatiassa viitearvo alittui selvästi. Vuoden 2020 alussa inflaatio hidastui useimmissa maissa jonkin verran pääasiassa öljyn hinnan laskun vuoksi.

Tarkasteltavien maiden välillä on kymmenen viime vuoden aikana ollut merkittäviä eroja sekä keskimääräisessä inflaatiovauhdissa että sen vaihteluissa. Tuona ajanjaksona Romanian ja Unkarin keskimääräinen YKHI-inflaatiovauhti oli selvästi yli 2 %, kun taas Tšekissä ja Puolassa keskimääräinen inflaatiovauhti oli lähempänä 1,5 prosenttia. Bulgariassa, Kroatiassa ja Ruotsissa inflaatiovauhti on kymmenen viime vuoden aikana ollut keskimäärin vain hieman yli 1,0 %. Hintakehitys vaihteli tuona ajanjaksona erityisen paljon Bulgariassa, Unkarissa, Kroatiassa, Puolassa ja Romaniassa, joissa inflaatiovauhdin vaihteluväli oli suhteellisen suuri. Ruotsissa inflaatio vaihteli vähiten. Vaikka viimeisen vuosikymmenen aikana lähentyminen on edennyt jonkin verran, inflaatioerot kasvoivat huhtikuusta 2019 maaliskuuhun 2020 kestäneellä viiteajanjaksolla.

Pidemmän aikavälin hintakehityksessä näkyi se, että monen maan makrotalousympäristö oli aiempaa epävakaampi. Vuonna 2010 useimmissa tarkasteltavissa maissa hintakehitys oli vaihtelevampaa, mikä johtui osaksi siitä, että eri maissa talous elpyi eri tahtiin ja hallinnollisesti säänneltyjä hintoja mukautettiin maakohtaisesti äkillisen laskusuhdanteen jälkeen. Vuonna 2013 inflaatio alkoi hidastua kaikissa tarkasteltavissa maissa: se on sittemmin ollut poikkeuksellisen hidas ja usein jopa negatiivinen. Pääasiallisena syynä inflaation laaja-alaiseen hidastumiseen olivat raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen kehitys, tuonti-inflaation hitaus sekä käyttämättömän kapasiteetin runsaus osassa maista. Raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen kehityksellä on ollut erityisen suuri vaikutus inflaatiovauhtiin Keski- ja Itä-Euroopan maissa, sillä energian ja elintarvikkeiden hinnoilla on suhteellisen suuri paino niiden YKHI-koreissa. Osassa tarkasteltavista maista inflaatiota hidasti myös hallinnollisesti säänneltyjen hintojen ja välillisten verojen lasku tai nimellisen efektiivisen valuuttakurssin vahvistuminen. Näissä olosuhteissa rahapolitiikkaa on kevennetty huomattavasti. Vuodesta 2017 lähtien inflaatio on nopeutunut merkittävästi talouskehityksen vahvistumisen myötä. Sitä ovat vauhdittaneet pääasiassa vahva kotimainen kysyntä ja energian ja raaka-aineiden hintojen nousu. Euroalueen ulkopuolisista haasteista ja energian hinnan laskusta huolimatta inflaatiovauhti pysyi nopeana vuonna 2019 ja vuoden 2020 alussa useimmissa tarkasteltavissa maissa vahvan kotimaisen kysynnän, kiristyvän työmarkkinatilanteen ja elintarvikkeiden hintojen nousun vuoksi. Talous- ja finanssipolitiikka on kuitenkin ollut useimmissa maissa elvyttävää tai hyvin elvyttävää.

Inflaation odotetaan tulevina vuosina hidastuvan useimmissa maissa mutta pysyvän joissain maissa vielä suhteellisen nopeana. Vallitsevien poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi ennusteisiin liittyy tavanomaista suurempaa epävarmuutta. Useimpien tarkasteltavien maiden inflaatiovauhdin lähentymisen kestävyydestä pidemmällä aikavälillä on epäilyksiä. Euroopan komission kevään 2020 talousennusteen mukaan inflaation odotetaan hidastuvan ennustejaksolla useimmissa maissa Puolaa lukuun ottamatta. Kansainvälinen ympäristö on heikentynyt edelleen vuonna 2020 koronaviruspandemian vuoksi. On huomattavan vaikea arvioida, hidastavatko kysynnän heikkenemiseen liittyvät paineet inflaatiota niin paljon, että ne kumoaisivat toimitushäiriöiden hintoja nostavan vaikutuksen. Toimitushäiriöt liittyvät erityisesti elintarvikkeiden hintoihin, joilla on merkittävä paino joidenkin maiden YKHI-koreissa. Vuonna 2020 deflaatiopaineita voimistanee myös öljyn hinnan jyrkkä lasku. Inflaatiovauhdin odotetaan kuitenkin pysyvän ennustejaksolla yli 1,8 prosentissa Tšekissä, Unkarissa, Puolassa ja Romaniassa. Inflaationäkymiin liittyvät riskit ovat jokseenkin tasapainossa kaikissa maissa lukuun ottamatta Puolaa, jossa inflaationäkymiin kohdistuvat riskit kallistuvat odotettua heikomman kehityksen suuntaan. Inflaatiokehitys voi olla myös ennakoitua nopeampaa, jos talous elpyy odotettua nopeammin koronapandemian aiheuttamasta taantumasta. Pandemiaan liittyvän talouden laskusuhdanteen pitkittyminen voisi puolestaan heikentää huomattavasti inflaationäkymiä. Talouden lähentymisprosessin vuoksi inflaatiovauhti on useissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa todennäköisesti jatkossa nopeampaa kuin euroalueella keskimäärin, sillä niiden hintataso ja BKT asukasta kohden ovat edelleen merkittävästi alhaisemmat kuin euroalueella, joskin joissakin maiden nimellisen valuuttakurssin vahvistuminen voi hidastaa inflaatiota.

Jotta hintavakaus voidaan saavuttaa kestävästi, muun muassa tässä raportissa tarkasteltavissa maissa on jatkettava vakauteen tähtäävää talouspolitiikkaa sekä toteutettava rakenneuudistuksia ja rahoitusvakauden turvaavia toimia. Hintavakautta tukevien olosuhteiden luomiseksi ja ylläpitämiseksi tarvitaan uusia rakenneuudistuksia. Palkankorotusten tulisi myötäillä työn tuottavuuden kasvua yrityksissä, ja niissä olisi otettava huomioon myös kilpailijamaiden työmarkkinatilanne ja -kehitys. Lisäksi tarvitaan työ- ja hyödykemarkkinoiden toimintaa parantavia uudistuksia, jotta edellytykset talouden ja työllisyyden kasvulle säilyisivät suotuisina. Siksi Keski- ja Itä-Euroopan maissa onkin toteutettava hallintoa vahvistavia ja instituutioiden laatua parantavia toimia. Bulgarian ja Kroatian rahapolitiikassa on vain vähän liikkumavaraa, sillä Kroatian valuuttakurssia ohjataan tiukasti ja Bulgarialla on valuuttakatejärjestelmä. Näissä maissa on siis ehdottoman tärkeää, että muulla talouspolitiikalla tuetaan talouden kykyä ylläpitää hintavakautta, selviytyä maakohtaisista häiriöistä ja välttää makrotalouden epätasapainon syntyminen. Nämä toimet ovat tarpeen myös siksi, että osallistuminen ERM II:een olisi kitkatonta. Rahoitussektorin sääntelyssä ja valvonnassa olisi keskityttävä toimiin rahoitusvakauden turvaamiseksi. Jotta voidaan lujittaa luottamusta rahoitusjärjestelmään, kansallisten toimivaltaisten viranomaisten tulisi edelleen parantaa valvontakäytäntöjään muun muassa noudattamalla kansainvälisten ja EU:n organisaatioiden suosituksia ja tekemällä valvontakollegioissa tiivistä yhteistyötä muiden EU:n jäsenvaltioiden kansallisten valvontaviranomaisten kanssa.

3.2 Julkinen talous

Tämän raportin julkaisuhetkellä yksi tarkastelluista maista on liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn kohteena. Vuonna 2018 yksikään maista ei ollut menettelyn kohteena. Romanian alijäämä on kasvanut nopeasti vuodesta 2018, ja se ylitti BKT:hen suhteutetun julkisen talouden alijäämän 3,0 prosentin viitearvon vuonna 2019. Liiallisia alijäämiä koskeva menettely käynnistettiin huhtikuussa 2020, ja alijäämä on korjattava vuoteen 2022 mennessä. Vuonna 2019 kaikkien muiden tarkasteltavien maiden alijäämäsuhteet alittivat 3 prosentin viitearvon tai niiden julkinen talous oli ylijäämäinen. Unkarin BKT:hen suhteutettu julkisen talouden alijäämä oli 2,0 % ja Puolan 0,7 %. Muiden maiden julkinen talous oli hieman ylijäämäinen: Kroatialla BKT:hen suhteutettu ylijäämä oli 0,3 %, Tšekillä 0,4 %, Ruotsilla 0,5 % ja Bulgarialla hieman yli 2,0 %.

Julkisen talouden rahoitusasemat heikkenivät vuosien 2017 ja 2019 välisenä aikana useimmissa tässä raportissa tarkasteltavissa maissa, poikkeuksina Bulgaria, Unkari ja Puola, joiden rahoitusasemat kohenivat. Romaniassa, Kroatiassa, Tšekissä ja Ruotsissa julkisen talouden rahoitusasemien heikkeneminen johtuu pääasiassa siitä, että suotuisa makrotalouskehitys ei riittänyt kumoamaan finanssipolitiikan keventämisen vaikutusta rahoitusasemaan. Puolassa ja Unkarissa suotuisa makrotaloudellinen tilanne edisti alijäämäsuhteen pienenemistä.

Euroopan komission talousennusteen mukaan kaikkien tarkasteltavien maiden – paitsi Bulgarian – alijäämäsuhteet ovat vuonna 2020 koronaviruspandemian vuoksi yli 3 prosentin viitearvon. Alijäämäsuhteen merkittävän heikkenemisen ennakoidaan johtuvan talouskasvun huomattavasta hidastumisesta ja kriisin lieventämiseksi toteutetuista finanssipoliittisista toimista. Alijäämäsuhteen ennakoidaan heikkenevän noin 3 prosenttiyksikköä Unkarissa, noin 5 prosenttiyksikköä Bulgariassa ja Romaniassa, 6–7 prosenttiyksikköä Tšekissä ja Ruotsissa, 7,5 prosenttiyksikköä Kroatiassa ja noin 9 prosenttiyksikköä Puolassa.

Vuonna 2019 julkisen velan suhde BKT:hen ylitti 60 prosentin viitearvon Kroatiassa ja Unkarissa. Muiden tarkasteltavien maiden velkasuhteet olivat alle tai selvästi alle viitearvon (ks. taulukko 3.1 ja kuvio 3.2 b). Vuodesta 2017 vuoteen 2019 kaikkien tarkasteltavien maiden velkasuhteet pienenivät lukuun ottamatta Romaniaa, jossa velkasuhde käytännössä vakautui. Unkarin velkasuhde pieneni 6,6 prosenttiyksikköä, Ruotsin 5,7 prosenttiyksikköä, Bulgarian 4,9 prosenttiyksikköä, Puolan 4,7 prosenttiyksikköä, Kroatian 4,5 prosenttiyksikköä ja Tšekin 3,9 prosenttiyksikköä. Pidemmällä aikavälillä eli vuodesta 2010 vuoteen 2019 velkasuhteen kasvu oli vahvaa Kroatiassa (15,4 prosenttiyksikköä) sekä merkittävää Romaniassa (5,6 prosenttiyksikköä) ja Bulgariassa (5,0 prosenttiyksikköä). Muissa maissa velkasuhde pieneni.

Euroopan komission ennusteen mukaan velkasuhteet kasvavat vuonna 2020 kaikissa maissa koronaviruspandemian vuoksi. Velkasuhteiden ennustetaan myös pysyvän vuonna 2020 alle tai selvästi alle 60 prosentin viitearvon kaikissa maissa paitsi Kroatiassa ja Unkarissa.

Vaikka koronaviruspandemian vuoksi toteutettuja politiikan toimia ei oteta huomioon, tarkasteltavien maiden on jatkossa välttämätöntä saavuttaa ja/tai säilyttää terve ja kestävä julkisen talouden rahoitusasema. Alijäämäkriteerin viitearvon vuonna 2019 ylittäneen Romanian on varmistettava, että se täyttää vakaus- ja kasvusopimuksen säännöt ja korjaa liiallisen alijäämänsä vuoteen 2022 mennessä. Lisäksi niiden maiden, joiden velkasuhde ylittää viitearvon, tulisi varmistaa velkasuhteen riittävä supistuminen vakaus- ja kasvusopimuksen vaatimusten mukaisesti, joskin koronaviruspandemian vaikutukset on otettava huomioon. Vakauttamisen jatkaminen myös helpottaisi sopeutumista epäsuotuisasta väestönkehityksestä aiheutuviin julkisen talouden haasteisiin ja auttaisi kerryttämään puskureita, jotta automaattiset vakauttajat pääsevät toimimaan. Tarvitaan EU:n sääntöjen mukaiset ja tehokkaasti toteutetut vahvat kansalliset finanssipolitiikan ohjausjärjestelmät, jotta voidaan tukea julkisen talouden vakauttamista, välttää ylimääräisiä julkisia menoja ja pienentää samalla uuden makrotaloudellisen epätasapainon syntymisen riskiä. Yleisesti ottaen julkisen talouden strategioiden tueksi tarvitaan kattavia rakenneuudistuksia, joilla lisätään kasvupotentiaalia ja työllisyyttä.

3.3 Valuuttakurssit

Tämän raportin julkaisun aikaan yhdenkään tarkasteltavan jäsenvaltion valuutta ei osallistu ERM II -järjestelmään. Mailla on erityyppisiä valuuttakurssijärjestelyjä. Bulgaria ja Romania ilmaisivat (Bulgaria heinäkuussa 2018 ja Romania heinäkuussa 2018) aikovansa liittää valuuttansa ERM II -järjestelmään. Taustaprosesseissa on edistytty huomattavasti.

Bulgarian levin kurssi on kiinnitetty euroon valuuttakatejärjestelmän kautta, joten sen eurokurssi oli koko tarkastelujakson ajan kiinteä 1,95583 BGN. Maan lyhyiden korkojen ero euroalueen korkotasoon nähden oli enimmäkseen pieni.

Kroatialla ja Romanialla on valuuttakurssijärjestelmät, joissa Kroatian kunan ja Romanian leun eurokurssit kelluvat ohjatusti. Kroatian kunan kurssi vaihteli erittäin vähän, ja maan lyhyiden korkojen ero euroalueen korkotasoon nähden oli pieni. Romanian leun eurokurssi vaihteli vähän, ja maan lyhyiden korkojen ero euroalueen korkotasoon nähden oli suhteellisen suuri koko tarkastelujakson ajan. Molempiin valuuttoihin kohdistui kuitenkin heikkenemispaineita sen jälkeen, kun koronaviruspandemian voimistuminen maaliskuussa 2020 aiheutti jännitteitä rahoitusmarkkinoilla.

Kaikilla muilla mailla on joustavat valuuttakurssijärjestelmät, ja kurssivaihtelut olivat tarkastelujaksolla suuria valtaosassa maista erityisesti sen jälkeen, kun koronaviruspandemia voimistui maaliskuussa 2020 ja aiheutti jännitteitä rahoitusmarkkinoilla. Lyhyiden korkojen ero euroalueen korkotasoon nähden oli pieni Ruotsissa ja Unkarissa mutta suhteellisen suuri Puolassa ja Tšekissä. Tarkastelujakson aikana Ruotsin keskuspankilla oli EKP:n kanssa valuutanvaihtosopimus, jonka avulla pystyttiin vähentämään taloudellista haavoittuvuutta ja joka saattoi vaikuttaa kruunun valuuttakurssikehitykseen.

3.4 Pitkät korot

Seitsemästä tarkasteltavasta maasta vain yhden keskimääräiset pitkät korot ylittivät huhtikuusta 2019 maaliskuuhun 2020 kestäneen tarkastelujakson aikana 2,9 prosentin viitearvon. Ruotsin keskimääräiset pitkät korot olivat hieman alle nollan (-0,1 %). Bulgariassa pitkät korot olivat 0,3 %, Tšekissä 1,5 % ja Kroatiassa 0,9 %. Unkarissa ja Puolassa korot vakautuivat alle 2,5 prosenttiin. Romaniassa keskimääräiset pitkät korot olivat 4,4 % eli yli 2,9 prosentin viitearvon. Kroatian, Unkarin, Puolan ja Romanian keskuspankit ilmoittivat valtion joukkolainaosto-ohjelmista ja osa niistä toteutti ostoja tarkastelujakson lopulla maaliskuussa 2020 voimistuneen koronaviruspandemian aiheuttamien rahoitusmarkkinoiden jännitteiden vuoksi. Ruotsi ilmoitti lisäävänsä ostoja joukkovelkakirjojen osto-ohjelmassaan, jossa hankitaan myös valtion joukkovelkakirjoja.

Vuoden 2018 lähentymisraportin jälkeen pitkien korkojen ero euroalueen keskimääräiseen korkotasoon nähden on vaihdellut melko paljon maasta toiseen. Vaihtelun taustalla ovat erot sekä maiden suhdannetilanteissa että rahoitusmarkkinoiden arvioissa kunkin maan sisäisistä ja ulkoisista heikkouksista sekä julkisen talouden tilanteen kehityksestä ja kestävän lähentymisen näkymistä. Tarkasteltavista maista Ruotsissa korkoero on negatiivinen, ja Bulgariassa eroa ei ole. Ruotsi on moderni ja kehittynyt talous, jonka rahoitusjärjestelmä on jo kiinteästi integroitunut euroalueeseen. Bulgarian pankkijärjestelmä on suurelta osin euroalueella sijaitsevien luottolaitosten omistuksessa ja keskuspankilla on käytössä valuuttakatejärjestelmä, joten käytännössä rahatalouden tila on sama kuin euroalueella. Kroatiassa on viime vuosina jatkuvasti tasapainotettu julkista taloutta, ja ero euroalueen korkotasoon nähden supistui noin 0,80 prosenttiyksikköön tarkasteluajanjakson loppuun mennessä. Tšekin, Unkarin ja Puolan korkojen ero euroalueen korkotasoon nähden on 1,1–2,2 prosenttiyksikköä. Taustalla ovat pääasiassa nopea inflaatio ja BKT:n kasvu. Romania on ainoa maa, jossa korkoero on merkittävä – tarkasteluajanjakson lopussa ero oli noin 4,4 prosenttiyksikköä. Se on kasvanut kolmen vuoden ajan sekä kotimaisten että ulkoisten epätasapainotekijöiden seurauksena.

3.5 Muut merkitykselliset tekijät

Euroopan komission mukaan valtaosa tarkasteltavista maista on edistynyt taloutensa epätasapainon korjaamisessa. Maiden välillä on kuitenkin eroja edistymisessä. Komission perusteellisten maakohtaisten arvioiden tulokset julkistettiin 26.2.2020. Niiden mukaan Kroatialla, Romanialla ja Ruotsilla on makrotalouden epätasapaino. Bulgarialla ei enää todettu makrotalouden epätasapainoa. Komissio arvioi, että Kroatian talouden epätasapaino liittyy julkisen, yksityisen ja ulkomaisen velan suureen määrään. Velkatilanteen epätasapaino on alkanut pienentyä talouden elpymisen myötä. Romaniasta komissio totesi, että erittäin elvyttävän finanssipolitiikan vuoksi maan kustannuskilpailukyvyn heikkenemiseen ja vaihtotaseen alijäämän kasvuun liittyvät heikkoudet ovat pitkittyneet ja voimistuvat edelleen, jos nykyistä kehityskulkua ei käännetä. Ruotsista komissio totesi, että viimeaikaisesta korjausliikkeestä huolimatta asuntojen hinnat ovat edelleen ennätyksellisen korkeita ja kotitalouksien velkaantuneisuus kasvaa edelleen. Muilla tässä raportissa tarkasteltavilla mailla ei todettu olevan makrotalouden epätasapainoa, mutta niilläkin on vastassaan useita haasteita.

Vaihtotaseet ovat vakaantuneet useimmissa maissa viime vuosina. Makrotalouden epätasapainoa seuraavan tulostaulun (ks. taulukko 3.2) mukaan vaihtotaseet pysyivät ylijäämäisinä vuosina 2018 ja 2019 lähes kaikissa tarkasteltavissa maissa. Puolassa vaihtotase oli hieman alijäämäinen, ja Romanian vaihtotaseen alijäämä kasvoi edelleen.

BKT:hen suhteutettu ulkomainen nettovarallisuusasema on edelleen selvästi negatiivinen lähes kaikissa tarkasteltavissa maissa, mutta nettovelat ovat pienentyneet. Keski- ja Itä-Euroopan maiden ulkomainen nettovelka koostuu pääasiassa ulkomaisista suorista sijoituksista, joita pidetään verraten vakaana rahoitusmuotona. Tarkasteltavista seitsemästä maasta neljällä ulkomaisen nettorahoitusaseman BKT-suhde oli ohjeellista -35 prosentin kynnysarvoa heikompi vuonna 2019. Pienin ulkomainen nettovelka oli Tšekissä (20,7 % suhteessa BKT:hen), ja Ruotsin nettovarallisuusasema osoitti ulkomaisia nettosaamisia (20,9 % suhteessa BKT:hen).

Hinta- ja kustannuskilpailukyvyn kehityksestä kertoo se, että Ruotsia lukuun ottamatta kaikkien tarkasteltavien maiden YKHI-deflatoidut reaaliset efektiiviset valuuttakurssit vahvistuivat vuosien 2016 ja 2019 välisenä ajanjaksona, joskin maiden välillä oli eroja. Yksikkötyökustannusten kolmen vuoden kasvuvauhti oli kriisiä edeltäneinä vuosina erittäin nopea lähes kaikissa maissa. Vauhti on nopeutunut jälleen, ja neljässä raportissa tarkasteltavista maista se ylittää ohjeellisen 12 prosentin kynnysarvon – joissakin tapauksissa erittäin merkittävästi. Romaniassa yksikkötyökustannusten kolmen vuoden kasvuvauhti oli erityisen nopeaa (24,9 % vuonna 2019). Vuosien 2015 ja 2019 välisenä viiden vuoden jaksona kaikkien maiden paitsi Ruotsin vientimarkkinaosuudet kasvoivat merkittävästi, joskin kasvu hidastui ajan mittaan.

Asuntojen hinnat nousivat edelleen kaikissa tarkasteltavissa maissa Ruotsia lukuun ottamatta. Asuntojen hinnat nousivat aiempaa nopeammin, ja nopeutumisvauhti oli lähellä 6 prosentin ohjeellista viitearvoa kaikissa maissa paitsi Bulgariassa ja Ruotsissa. Ruotsissa asuntojen hinnat kääntyivät laskuun noustuaan useita vuosia vahvasti muun muassa tarjonnan kapeuden ja ennätyksellisen matalan korkotason vuoksi. Tšekissä ja erityisesti Unkarissa hinnat puolestaan nousivat edelleen hyvin voimakkaasti ja viitearvoa nopeammin, samaten matalan korkotason vauhdittamina.

Taulukko 3.2

Makrotalouden epätasapainoa seuraava tulostaulu

3.2 a – Ulkoisen epätasapainon ja kilpailukyvyn indikaattorit

Lähteet: Euroopan komissio (Eurostat, talouden ja rahoituksen pääosasto) ja Euroopan keskuspankkijärjestelmä.
Huom. Taulukon tiedot perustuvat 7.5.2020 saatavilla olleisiin tietoihin ja eroavat siksi marraskuussa 2019 julkaistun varoitusmekanismia koskevan kertomuksen tulostaulun tiedoista.

1) Prosentteina suhteessa BKT:hen, kolmen vuoden keskiarvo.
2) Prosentteina suhteessa BKT:hen.
3) Kolmen vuoden prosenttimuutos suhteessa 41 muuhun teollisuusmaahan. Positiivinen luku tarkoittaa kilpailukyvyn heikkenemistä.
4) Viiden vuoden prosenttimuutos.
5) Kolmen vuoden prosenttimuutos.
6) Vuotuinen prosenttimuutos.
7) Kolmen vuoden keskiarvo.
8) Kolmen vuoden muutos prosenttiyksikköinä.

3.2 b – Sisäisen epätasapainon ja työttömyyden indikaattorit

Finanssikriisin edellä luotonanto kasvoi suhteellisen pitkään, minkä seurauksena yksityisen ei-rahoitussektorin velkaantuneisuusaste on ollut osassa tarkasteltavista maista korkea, vaikkakin vähitellen laskussa. Korkea velkaantuneisuusaste on näissä maissa edelleen keskeinen heikkoustekijä, vaikka yksityisen sektorin luottokannan kasvu on rauhoittunut eikä ylitä ohjeellista 14 prosentin viitearvoa yhdessäkään tarkasteltavista maissa. Kuitenkin Ruotsissa yksityisen sektorin velkakanta oli edelleen vuonna 2019 erityisen suuri eli yli 200 % suhteessa BKT:hen.

Rahoitussektorin sääntelyllä tulisi varmistaa, että rahoitussektorin toiminta edistää talouskasvua ja hintavakautta tarkasteltavissa maissa, ja valvontapolitiikassa olisi keskityttävä luomaan vakaat valvontajärjestelyt, jotta maat voivat osallistua yhteiseen valvontamekanismiin. Jotta voidaan entisestään lujittaa luottamusta rahoitusjärjestelmään, kansallisten toimivaltaisten viranomaisten tulisi edelleen parantaa valvontakäytäntöjään muun muassa noudattamalla kansainvälisten ja EU:n organisaatioiden suosituksia ja tekemällä valvontakollegioissa tiivistä yhteistyötä muiden EU-maiden kansallisten valvontaviranomaisten kanssa.

Osassa tarkasteltavista maista työttömyys kasvoi verrattain suureksi talouden kriisin jälkeisen sopeutumisprosessin vuoksi, mutta aivan viime vuosina työttömyys on vähentynyt. Työttömyysaste laski tarkastelujaksolla edelleen useimmissa maissa, ja se on alle ohjeellisen 10 prosentin kynnysarvon kaikissa tarkasteltavissa maissa. Kroatiassa työttömyysaste on edelleen korkea, vaikka se on pienentynyt merkittävästi osittain pitkäaikaistyöttömyyden ja erityisesti nuorisotyöttömyyden huomattavan laskun vuoksi. Unkarissa, Tšekissä ja Puolassa työttömyysaste on ennätyksellisen alhainen, ja joissain maissa on enenevissä määrin työvoimapulaa tietyillä työmarkkina-aloilla.

Myös institutionaalisen ympäristön vahvuus on tärkeä tekijä arvioitaessa taloudellisen yhdentymisen ja lähentymisen kestävyyttä. Instituutioiden ja hallinnon huonon laadun osatekijöitä voivat esimerkiksi olla liiketoimintaympäristön heikkoudet, tehoton julkinen hallinto, veronkierto, korruptio, sosiaalinen syrjäytyminen, avoimuuden ja riippumattoman oikeuslaitoksen puute ja/tai huono verkkopalvelujen saatavuus. Talouden pitkän aikavalin kasvupotentiaalia voitaisiin parantaa useissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa parantamalla instituutioiden laatua ja poistamalla siten jäykkyyksiä ja esteitä, jotka haittaavat tuotannontekijöiden tehokasta käyttöä ja kohdentamista. Jos heikko institutionaalinen ympäristö haittaa tuotannon potentiaalista kasvua, se voi samalla heikentää myös maan velanhoitokykyä ja vaikeuttaa talouden sopeuttamista. Lisäksi se voi vaikuttaa maan kykyyn toteuttaa tarvittavia korjaustoimia.

Ruotsia lukuun ottamatta instituutioiden ja hallinnon laatu on verrattain heikko kaikissa tarkasteltavissa maissa ja erityisesti Bulgariassa, Romaniassa, Kroatiassa ja Unkarissa. Instituutioiden heikko laatu voi muodostaa uhan talouden häiriönsietokyvylle ja lähentymisen kestävyydelle. Instituutioiden laatua kuvaavien yksittäisten indikaattorien perusteella instituutioiden ja hallinnon laatu on tarkasteltavissa maissa yleisesti ottaen heikko, joskin huomattavia erojakin on (ks. kuviot 3.6 ja 3.7).[154] EU:ssa instituutioiden laadussa on suurimpia puutteita Bulgariassa, Romaniassa, Kroatiassa ja Unkarissa.

Kuvio 3.6

EU-maiden paremmuusjärjestys – instituutioiden laatu kokonaisuutena

Lähteet: Worldwide Governance Indicators (2019), Maailman talousfoorumi (Global Competitiveness Report 2019), Transparency International (Corruption Perceptions Index 2019) sekä Maailmanpankki (Doing Business 2020).
Huom. EU-maat on asetettu paremmuusjärjestykseen niiden keskimääräisen tuoreimman sijan mukaan, kun huomioon otetaan kaikki indikaattorit. Malta on ollut mukana Doing Business -indikaattorissa vuoden 2013 raportista ja Kypros vuoden 2010 raportista alkaen.

Kuvio 3.7

EU-maiden paremmuusjärjestys – instituutioiden laatu eri indikaattoreiden mukaan

Lähteet: Worldwide Governance Indicators (2019), Maailman talousfoorumi (Global Competitiveness Report 2019), Transparency International (Corruption Perceptions Index 2019) sekä Maailmanpankki (Doing Business 2020).
Huom. EU-maat on asetettu paremmuusjärjestykseen niiden keskimääräisen tuoreimman sijan mukaan, kun huomioon otetaan kaikki indikaattorit.

Laajamittaiset rakenneuudistukset ovat tarpeen useimmissa tarkasteltavissa maissa talouskasvun ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Tuottavuuden kasvua voitaisiin nopeuttaa parantamalla paikallisten instituutioiden, hallinnon ja liiketoimintaympäristön laatua, viemällä edelleen eteenpäin valtionyritysten yksityistämistä ja uudistamista sekä tehostamalla EU-rahoituksen käyttöä. Näin myös lisättäisiin kilpailua keskeisillä säännellyillä toimialoilla (kuten energia- ja kuljetusaloilla), vähennettäisiin markkinoille pääsyn esteitä ja houkuteltaisiin kaivattuja yksityisiä investointeja.

Tilastojen laatuun liittyvät institutionaaliset tekijät ovat niin ikään olennaisen tärkeitä lähentymisprosessin sujuvuuden kannalta. Näihin seikkoihin kuuluvat kansallisen tilastolaitoksen oikeudellinen riippumattomuus, taloudellinen itsenäisyys ja hallinnollinen valvonta sekä sen oikeudelliset tiedonkeruuvaltuudet ja tilastosalaisuutta koskevat säännöt (ks. englanninkielisen raportin luku 6).

4 Maittaiset yhteenvedot

4.1 Bulgaria

Maaliskuussa 2020 Bulgarian vuotuisen YKHI-inflaatiovauhdin 12 kuukauden keskiarvo oli 2,6 % eli selvästi yli hintavakauskriteerin viitearvon (1,8 %). Koronaviruspandemian valossa inflaatiovauhdin kehitykseen lähikuukausina liittyy merkittävää epävarmuutta. Kansalliset viranomaiset ovat toteuttaneet merkittäviä finanssi- ja makrovakaustoimia koronaviruspandemian aiheuttamien taloudellisten haittavaikutusten kumoamiseksi. Kymmenen viime vuoden aikana vuotuinen YKHI-inflaatio on ollut hitaimmillaan -1,7 % ja nopeimmillaan 3,8 %, eli vaihteluväli on ollut verrattain leveä. Keskimääräinen inflaatiovauhti on ollut vaimea eli 1,1 %. Bulgarian inflaatiovauhdin lähentymisen kestävyydestä pitkällä aikavälillä on epäilyksiä, kun otetaan huomioon yksikkötyökustannusten selkeä nousu erityisesti vuosina 2017 ja 2018. Talouden lähentymisprosessin vuoksi inflaatiovauhti on Bulgariassa todennäköisesti jatkossa nopeampaa kuin euroalueella keskimäärin, sillä sen hintataso ja BKT asukasta kohden ovat edelleen merkittävästi alhaisemmat kuin euroalueella. Lähentymisprosessin tueksi tarvitaan asianmukaista politiikkaa, jotta hintapaineet ja makrotalouden epätasapaino eivät pääse kasvamaan liiallisiksi.

Bulgarian julkisen talouden alijäämä- ja velkasuhteet olivat lähentymiskriteerien mukaisia vuonna 2019, mutta julkisen talouden tilanteen odotetaan heikentyvän merkittävästi vuosina 2020 ja 2021. Bulgaria on ollut vakaus- ja kasvusopimuksen ennaltaehkäisevän osan piirissä vuodesta 2012. Bulgaria täytti vuosina 2012‑2019 selvästi sekä alijäämäkriteerin (vuotta 2014 lukuun ottamatta) että velkakriteerin. Euroopan komission kevään 2020 talousennusteen mukaan maan rahoitusasema heikkenee tuntuvasti vuonna 2020 talouskehityksen merkittävän hidastumisen ja kriisin lieventämiseksi toteutettujen finanssipoliittisten toimien vaikutuksesta. Komissio katsoo velkakestävyyttä koskevassa vuoden 2019 seurantaraportissaan, että Bulgarian julkisen talouden kestävyyteen liittyy keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä pieniä riskejä. Raportti julkaistiin ennen koronaviruspandemiaa. Vaikka koronapandemian vuoksi toteutettuja politiikan toimia ei oteta huomioon, terveen julkisen talouden varmistamiseksi tarvitaan jatkossakin varovaista ja kasvua tukevaa finanssipolitiikkaa.

Kaksivuotisen tarkastelujakson (1.4.2018–20.5.2018) aikana Bulgarian lev ei osallistunut ERM II ‑järjestelmään, vaan sen kurssi oli kiinnitetty euroon (1,95583 BGN/EUR) valuuttakatejärjestelmässä. Bulgarian yhteenlaskettu vaihto- ja pääomatase on kohentunut kymmenen viime vuoden aikana, ja ulkomainen nettovelka on vähentynyt merkittävästi. Bulgaria ilmaisi 29.6.2018 aikovansa liittää valuuttansa ERM II:een. Euroalueen maiden valtiovarainministerit, EKP sekä Tanskan valtiovarainministerin ja Tanskan keskuspankin pääjohtajan edustajat ilmaisivat 12.7.2018 tukensa Bulgarian valmistelutoimille ERM II ‑järjestelmään liittymistä varten. Jotta osallistuminen ERM II:een olisi kitkatonta, Bulgaria on sitoutunut useisiin toimiin politiikan aloilla, jotka ovat erityisen tärkeitä ERM II -järjestelmän kannalta. Sitoumukset liittyvät pankkivalvontaan, muihin rahoitussektorin seikkoihin ja instituutioiden laatuun ja hallintoon. EKP ja Euroopan komissio seuraavat sitoumusten toimeenpanon tehokkuutta omilla tehtäväalueillaan perussopimusten ja johdetun oikeuden mukaisesti.

Bulgarian pitkät korot olivat huhtikuusta 2019 maaliskuuhun 2020 ulottuneen tarkastelujakson aikana keskimäärin 0,3 % eli reilusti alle korkokriteerin viitearvon (2,9 %). Bulgarian pitkät korot ovat olleet laskussa vuodesta 2010 lähtien. Silloin pitkien korkojen 12 kuukauden keskiarvo oli yli 7 %, nyt enää alle 0,5 %.

Jotta Bulgarian lähentyminen voi olla kestävää, maan on harjoitettava vakauteen tähtäävää talouspolitiikkaa ja toteutettava laajoja rakenteellisia uudistuksia. Euroopan komissio ei laatinut varoitusmekanismia koskevan kertomuksensa pohjalta perusteellista arviota Bulgarian makrotalouden tilasta vuonna 2020. Lähentymisen kestävyys ja talouden häiriönsietokyky hyötyisivät laajoista rakenteellisista uudistuksista, joilla parannettaisiin rakenteellista kestokykyä, liiketoimintaympäristöä, rahoitusvakautta, instituutioiden laatua ja hallintoa. Pankkivalvonnan alalla Bulgarian viranomaiset esittivät 18.7.2018 yhteiselle valvontamekanismille hakemuksen tiiviin yhteistyön aloittamisesta EKP:n pankkivalvonnan kanssa, sillä Bulgaria valmistautuu liittymään ERM II -järjestelmään. Menettelyyn liittyen EKP julkaisi 26.7.2019 kuuden bulgarialaispankin kattavan arvioinnin tulokset. Arvioinnin tuloksena kahdessa pankissa todettiin tarve korjaaville toimille, jotka on toteutettava yhdeksän kuukauden kuluessa tulosten julkaisusta.

Bulgarian lainsäädäntö ei ole sopusoinnussa keskuspankkirahoituksen kiellon eikä kaikkien niiden vaatimusten kanssa, joiden on täytyttävä, ennen kuin keskuspankki on riippumaton ja voi integroitua oikeudellisesti eurojärjestelmään. Bulgaria on EU:n jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, eli sen on perussopimuksen artiklan 131 nojalla noudatettava kaikkia mukauttamisvaatimuksia.

4.2 Tšekki

Maaliskuussa 2020 Tšekin YKHI-inflaatiovauhdin 12 kuukauden keskiarvo oli 2,9 % eli reilusti yli hintavakauskriteerin viitearvon (1,8 %). Koronaviruspandemian valossa inflaatiovauhdin kehitykseen lähikuukausina liittyy merkittävää epävarmuutta. Kansalliset viranomaiset ovat toteuttaneet merkittäviä finanssi- ja rahapoliittisia toimia sekä makrovakaustoimia koronaviruspandemian aiheuttamien taloudellisten haittavaikutusten kumoamiseksi. Kymmenen viime vuoden aikana vuotuinen YKHI-inflaatio on ollut hitaimmillaan 0,2 % ja nopeimmillaan 3,6 %. Keskimääräinen inflaatiovauhti on ollut maltillinen eli 1,6 %. Tšekin inflaatiovauhdin lähentymisen kestävyydestä pitkällä aikavälillä on epäilyksiä, ja talouden lähentymisprosessin vuoksi inflaatiovauhti voi Tšekissä olla jatkossa nopeampaa kuin euroalueella keskimäärin, sillä sen hintataso ja BKT asukasta kohden ovat edelleen merkittävästi alhaisemmat kuin euroalueella, ellei nimellinen valuuttakurssi vahvistu ja jarruta hintakehitystä. Lähentymisprosessin tueksi tarvitaan asianmukaista politiikkaa, jotta hintapaineet ja makrotalouden epätasapaino eivät pääse kasvamaan liiallisiksi.

Tšekin julkisen talouden rahoitusasema ja velkasuhde olivat lähentymiskriteerien mukaisia vuonna 2019. Julkisen talouden rahoitusaseman odotetaan kuitenkin heikkenevän merkittävästi vuosina 2020 ja 2021 koronapandemian vuoksi. Tšekki on ollut vakaus- ja kasvusopimuksen ennaltaehkäisevän osan piirissä vuodesta 2014. Tšekki täytti ajanjaksolla 2014–2019 selvästi sekä alijäämä- että velkakriteerin. Euroopan komission kevään 2020 talousennusteen mukaan maan rahoitusasema heikkenee voimakkaasti talouskehityksen merkittävän hidastumisen ja kriisin lieventämiseksi tehtyjen finanssipoliittisten toimien vaikutuksesta. Komissio katsoo velkakestävyyttä koskevassa vuoden 2019 seurantaraportissaan, että julkisen talouden riskit ovat vähäisiä sekä lyhyellä että keskipitkällä aikavälillä, joskin väestön ikääntyminen aiheuttanee haasteita pitkällä aikavälillä. Raportti julkaistiin ennen koronaviruspandemiaa. Koronapandemian vuoksi tehtyjä politiikkatoimia lukuun ottamatta terveen julkisen talouden varmistamiseksi tarvitaan jatkossakin varovaista finanssipolitiikkaa.

Kahden vuoden tarkastelujaksona 1.4.2018–31.3.2020 Tšekin koruna ei osallistunut ERM II:een, vaan maalla oli joustava valuuttakurssijärjestelmä. Tšekin keskuspankin lakattua soveltamasta korunan valuuttakurssin alarajaa euroon nähden vuonna 2017 korunan eurokurssi heilahteli suhteellisen voimakkaasti kahden vuoden tarkastelujakson aikana. Tarkastelujakson lopussa 31.3.2020 koruna eurokurssi oli 27,312 CZK eli 7,7 % heikompi kuin vuoden 2018 huhtikuussa keskimäärin. Viimeisten kymmenen vuoden aikana maan yhteenlaskettu vaihto- ja pääomatase on kohentunut ja ulkomainen nettovelka on supistunut.

Tšekin pitkät korot olivat huhtikuusta 2019 maaliskuuhun 2020 ulottuneen tarkastelujakson aikana keskimäärin 1,5 % eli alle korkokriteerin viitearvon (2,9 %). Tšekin pitkät korot ovat olleet laskussa vuodesta 2010 lähtien. Silloin pitkien korkojen 12 kuukauden keskiarvo oli lähes 5 %, nyt enää noin 1,5 prosenttia.

Jotta Tšekin lähentyminen voi olla kestävää, maassa on harjoitettava hintavakauteen tähtäävää talouspolitiikkaa eli muun muassa toteutettava kohdennettuja rakenteellisia uudistuksia, joilla varmistetaan makrotalouden vakaus. Euroopan komissio ei laatinut varoitusmekanismia koskevan kertomuksensa pohjalta perusteellista arviota Tšekin makrotalouden tilasta vuonna 2020. Työ- ja hyödykemarkkinapolitiikkaan liittyviä kohdennettuja rakenneuudistuksia on kuitenkin lisättävä ja liiketoimintaympäristöä parannettava rakenteellisten heikkouksien poistamiseksi, sillä ne voivat heikentää kasvunäkymiä. Jotta voidaan entisestään lujittaa luottamusta rahoitusjärjestelmään, kansallisten toimivaltaisten viranomaisten tulisi edelleen parantaa valvontakäytäntöjään muun muassa noudattamalla kansainvälisten ja EU:n organisaatioiden suosituksia ja tekemällä valvontakollegioissa tiivistä yhteistyötä muiden EU:n jäsenvaltioiden kansallisten valvontaviranomaisten kanssa.

Tšekin lainsäädäntö ei ole sopusoinnussa keskuspankkirahoituksen kiellon eikä kaikkien niiden vaatimusten kanssa, joiden on täytyttävä, ennen kuin keskuspankki on riippumaton ja voi integroitua oikeudellisesti eurojärjestelmään. Tšekki on EU:n jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, eli sen on perussopimuksen artiklan 131 nojalla noudatettava kaikkia mukauttamisvaatimuksia.

4.3 Kroatia

Maaliskuussa 2020 Kroatian YKHI-inflaatiovauhdin 12 kuukauden keskiarvo oli 0,9 % eli selvästi alle hintavakauskriteerin viitearvon (1,8 %). Koronaviruspandemian valossa inflaatiovauhdin kehitykseen lähikuukausina liittyy merkittävää epävarmuutta. Kansalliset viranomaiset ovat toteuttaneet merkittäviä finanssi- ja rahapoliittisia toimia koronaviruspandemian aiheuttamien taloudellisten haittavaikutusten kumoamiseksi. Kymmenen viime vuoden aikana vuotuinen YKHI-inflaatio on ollut hitaimmillaan -0,8 % ja nopeimmillaan 4,0 %, eli vaihteluväli on ollut verrattain leveä. Keskimääräinen inflaatiovauhti on ollut vaimea eli 1,2 %. Inflaatiovauhdin lähentymisen kestävyydestä pitkällä aikavälillä on epäilyksiä. Talouden lähentymisprosessin vuoksi inflaatiovauhti on Kroatiassa todennäköisesti jatkossa nopeampaa kuin euroalueella keskimäärin, sillä sen hintataso ja BKT asukasta kohden ovat edelleen merkittävästi alhaisemmat kuin euroalueella. Lähentymisprosessin tueksi tarvitaan asianmukaista politiikkaa, jotta hintapaineet ja makrotalouden epätasapaino eivät pääse kasvamaan liiallisiksi.

Kroatian julkisen talouden rahoitusasema oli lähentymiskriteerien mukainen vuonna 2019. Velkasuhde ylitti velkakriteerin viitearvon mutta pieneni vuosina 2015‑2019. Rahoitusaseman odotetaan kuitenkin heikentyvän huomattavasti ja velkasuhteen kasvavan merkittävästi vuosina 2020–2021 koronaviruspandemian seurauksena. Kroatia oli vakaus- ja kasvusopimuksen korjaavan osan piirissä vuodesta 2014 vuoden 2017 kesäkuuhun, jolloin sen liiallista alijäämää koskeva menettely päättyi. Vuoteen 2019 asti Kroatia täytti selvästi alijäämäkriteerin ja velkasuhde supistui. Euroopan komission kevään 2020 talousennusteen mukaan maan rahoitusasema heikkenee voimakkaasti vuonna 2020 talouskehityksen merkittävän hidastumisen ja kriisin lieventämiseksi tehtyjen finanssipoliittisten toimien vaikutuksesta. Komissio katsoo velkakestävyyttä koskevassa vuoden 2019 seurantaraportissaan, että Kroatian velkatilanteen kestävyyteen liittyy keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä pieniä riskejä. Raportti julkaistiin ennen koronaviruspandemiaa. Pitkällä aikavälillä Kroatian velkakestävyyteen kohdistuvat riskit ovat vähäisiä väestön ikääntymiseen liittyvien kustannusten arvioidun supistumisen vuoksi. Korvaussuhteen ennakoidaan kuitenkin laskevan selvästi, mikä herättää huolta eläkejärjestelmän riittävyydestä. Vaikka koronaviruspandemian vuoksi toteutettuja politiikan toimia ei oteta huomioon, velkasuhde olisi saatava laskemaan pitkäkestoisesti harjoittamalla varovaista finanssipolitiikkaa, jolla tehostetaan entisestään sekä tulo- että menopuolta.

Kaksivuotisen tarkastelujakson (1.4.2018–31.3.2020) aikana Kroatian kuna ei osallistunut ERM II ‑järjestelmään, vaan maalla oli valuuttakurssijärjestelmä, jossa valuutan kelluntaa ohjattiin tiukasti. Kunan eurokurssi heilahteli tarkastelujakson aikana keskimäärin erittäin vähän. Tarkastelujakson lopussa 31.3.2020 kunan eurokurssi oli 7,6255 HRK eli 2,8 % heikompi kuin vuoden 2018 huhtikuussa keskimäärin. Kroatian yhteenlaskettu vaihto- ja pääomatase on vahvistunut kymmenen viime vuoden aikana. Maan ulkomainen nettovelka on pienenemisestään huolimatta edelleen erittäin suuri. Kroatian viranomaiset ilmaisivat 4.7.2019 aikovansa liittää valuuttansa ERM II -järjestelmään ja julkistivat toimintasuunnitelman uudistuksista, jotka maa aikoo toteuttaa ennen ERM II:een osallistumista. 8.7.2019 euroalueen valtiovarainministerit, Tanskan valtiovarainministeri, EKP ja Tanskan keskuspankin pääjohtajan edustaja ilmaisivat tukensa Kroatian viranomaisten tarvittaville valmistelutoimille ERM II ‑järjestelmään liittymistä varten. Jotta osallistuminen ERM II:een olisi kitkatonta, Kroatia on sitoutunut useisiin toimiin politiikan aloilla, jotka ovat erityisen tärkeitä ERM II -järjestelmän kannalta. Pankkivalvonnan lisäksi sitoumukset liittyvät Kroatian makrovakausjärjestelyihin, sen rahanpesun vastaisiin menettelyihin, tilastojen keruuseen, tuottamiseen ja jakeluun, julkisen sektorin hallintoon ja taloudelliseen sekä hallinnolliseen taakkaan. EKP ja Euroopan komissio seuraavat sitoumusten toimeenpanon tehokkuutta omilla tehtäväalueillaan perussopimusten ja johdetun oikeuden mukaisesti.

Kroatian pitkät korot olivat huhtikuusta 2019 maaliskuuhun 2020 ulottuneen tarkastelujakson aikana keskimäärin 0,9 % eli selvästi alle korkokriteerin viitearvon (2,9 %). Kroatian pitkät korot ovat olleet laskussa vuodesta 2010 lähtien. Silloin pitkien korkojen 12 kuukauden keskiarvo oli hieman alle 7 %, nyt enää noin 1,0 %.

Jotta Kroatian lähentyminen voi olla kestävää, maan on harjoitettava vakauteen tähtäävää talouspolitiikkaa ja toteutettava laajoja rakenteellisia uudistuksia. Euroopan komissio laati varoitusmekanismia koskevan kertomuksensa pohjalta perusteellisen arvion Kroatian makrotalouden tilasta vuonna 2020 ja totesi, että Kroatiassa on makrotalouden epätasapaino. Kroatia hyötyisi rakenteellisista uudistuksista, joilla parannetaan maan instituutioita ja liiketoimintaympäristöä, edistetään kilpailua hyödykemarkkinoilla, vähennetään työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmia ja työvoiman saatavuusongelmia sekä parannetaan julkishallinnon ja oikeusjärjestelmän tehokkuutta. Pankkivalvonnan alalla Kroatian viranomaiset esittivät 27.5.2019 yhteiselle valvontamekanismille hakemuksen tiiviin yhteistyön aloittamisesta EKP:n pankkivalvonnan kanssa, sillä Kroatia valmistautuu liittymään ERM II -järjestelmään.

Kroatian lainsäädäntö ei ole sopusoinnussa kaikkien niiden vaatimusten kanssa, joiden on täytyttävä, ennen kuin keskuspankki on riippumaton. Kroatia on EU:n jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, eli sen on perussopimuksen artiklan 131 nojalla noudatettava kaikkia mukauttamisvaatimuksia.

4.4 Unkari

Maaliskuussa 2020 Unkarin vuotuisen YKHI-inflaatiovauhdin 12 kuukauden keskiarvo oli 3,7 % eli selvästi yli hintavakauskriteerin viitearvon (1,8 %). Koronaviruspandemian valossa inflaatiovauhdin kehitykseen lähikuukausina liittyy merkittävää epävarmuutta. Kansalliset viranomaiset ovat toteuttaneet merkittäviä finanssi- ja rahapoliittisia toimia sekä makrovakaustoimia koronaviruspandemian aiheuttamien taloudellisten haittavaikutusten kumoamiseksi. Kymmenen viime vuoden aikana vuotuinen YKHI-inflaatio on ollut hitaimmillaan -0,3 % ja nopeimmillaan 5,7 %, eli vaihteluväli on ollut verrattain leveä. Keskimääräinen inflaatiovauhti on ollut nopeahko eli 2,5 %. Inflaatiovauhdin lähentymisen kestävyydestä pitkällä aikavälillä on epäilyksiä, ja Talouden lähentymisprosessin vuoksi inflaatiovauhti on Unkarissa todennäköisesti jatkossa nopeampaa kuin euroalueella keskimäärin, sillä sen hintataso ja BKT asukasta kohden ovat edelleen merkittävästi alhaisemmat kuin euroalueella, ellei nimellinen valuuttakurssi vahvistu ja jarruta hintakehitystä. Lähentymisprosessin tueksi tarvitaan asianmukaista politiikkaa, jotta hintapaineet ja makrotalouden epätasapaino eivät pääse kasvamaan liiallisiksi.

Unkarin julkisen talouden rahoitusasema oli lähentymiskriteerien mukainen vuonna 2019. Velkasuhde ylitti velkakriteerin viitearvon mutta pieneni vuosina 2012–2019. Rahoitusaseman odotetaan kuitenkin heikentyvän huomattavasti ja velkasuhteen kasvavan merkittävästi vuosina 2020–2021 koronaviruspandemiasta johtuen. Unkari on ollut vakaus- ja kasvusopimuksen ennaltaehkäisevän osan piirissä vuodesta 2013 ja merkittävän poikkeaman menettelyssä vuodesta 2018 lähtien. Euroopan komission kevään 2020 talousennusteen mukaan maan rahoitusasema heikkenee voimakkaasti vuonna 2020 talouskehityksen merkittävän hidastumisen ja kriisin lieventämiseksi tehtyjen finanssipoliittisten toimien vaikutuksesta. Komissio katsoo velkakestävyyttä koskevassa vuoden 2019 seurantaraportissaan, että Unkarin julkisen talouden riskit ovat vähäisiä lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä mutta keskisuuria pitkällä aikavälillä. Raportti julkaistiin ennen koronaviruspandemiaa. Väestön ikääntyminen asettaa haasteita julkisen talouden kestävyydelle. Koronapandemian vuoksi tehtyjä politiikkatoimia lukuun ottamatta terveen julkisen talouden varmistamiseksi tarvitaan jatkossakin varovaista finanssipolitiikkaa.

Kaksivuotisen tarkastelujakson (1.4.2018–31.3.2020) aikana Unkarin forintti ei osallistunut ERM II ‑järjestelmään, vaan maalla oli joustava valuuttakurssijärjestelmä. Forintin eurokurssi vaihteli tarkastelujakson aikana keskimäärin suhteellisen runsaasti. Tarkastelujakson lopussa 31.3.2020 forintin eurokurssi oli 360,02 HUF eli 15,5 % heikompi kuin vuoden 2018 huhtikuussa keskimäärin. Kymmenen viime vuoden aikana Unkarin vaihto- ja pääomatase on ollut jatkuvasti ylijäämäinen, joten maan ulkomaista nettovelka on jonkin verran pienentynyt, joskin se on edelleen suuri.

Unkarin pitkät korot olivat huhtikuusta 2019 maaliskuuhun 2020 ulottuneen tarkastelujakson aikana keskimäärin 2,3 % eli alle korkokriteerin viitearvon (2,9 %). Unkarin pitkät korot ovat olleet laskussa vuodesta 2010 lähtien. Silloin pitkien korkojen 12 kuukauden keskiarvo oli yli 9 %, nyt enää alle 3 %.

Jotta Unkarin lähentyminen voi olla kestävää, maan on harjoitettava vakauteen tähtäävää talouspolitiikkaa ja toteutettava laajoja rakenteellisia uudistuksia. Euroopan komissio ei laatinut varoitusmekanismia koskevan kertomuksensa pohjalta perusteellista arviota Unkarin makrotalouden tilasta vuonna 2020. Unkari kuitenkin hyötyisi julkisten instituutioiden laatua ja hallintoa edistävistä rakenteellisista uudistuksista sekä asianmukaisen työ- ja hyödykemarkkinapolitiikan toteuttamisesta. Jotta voidaan entisestään lujittaa luottamusta rahoitusjärjestelmään, kansallisten toimivaltaisten viranomaisten tulisi edelleen parantaa valvontakäytäntöjään muun muassa noudattamalla kansainvälisten ja EU:n organisaatioiden suosituksia ja tekemällä valvontakollegioissa tiivistä yhteistyötä muiden EU:n jäsenvaltioiden kansallisten valvontaviranomaisten kanssa.

Unkarin lainsäädäntö ei ole sopusoinnussa keskuspankkirahoituksen kiellon, euron yhtenäistä kirjoitustapaa koskevan vaatimuksen eikä kaikkien niiden vaatimusten kanssa, joiden on täytyttävä, ennen kuin keskuspankki on riippumaton ja voi integroitua oikeudellisesti eurojärjestelmään. Unkari on EU:n jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, eli sen on perussopimuksen artiklan 131 nojalla noudatettava kaikkia mukauttamisvaatimuksia.

4.5 Puola

Maaliskuussa 2020 Puolan vuotuisen YKHI-inflaatiovauhdin 12 kuukauden keskiarvo oli 2,8 % eli selvästi yli hintavakauskriteerin viitearvon (1,8 %). Koronaviruspandemian valossa inflaatiovauhdin kehitykseen lähikuukausina liittyy merkittävää epävarmuutta. Kansalliset viranomaiset ovat toteuttaneet merkittäviä finanssi- ja rahapoliittisia toimia sekä makrovakaustoimia koronaviruspandemian aiheuttamien taloudellisten haittavaikutusten kumoamiseksi. Kymmenen viime vuoden aikana vuotuinen YKHI-inflaatio on ollut hitaimmillaan -0,7 % ja nopeimmillaan 4,1 %, eli vaihteluväli on ollut verrattain leveä. Keskimääräinen inflaatiovauhti on ollut maltillinen eli 1,5 %. Inflaatiovauhdin lähentymisen kestävyydestä pitkällä aikavälillä on epäilyksiä, ja Talouden lähentymisprosessin vuoksi inflaatiovauhti on Puolassa todennäköisesti jatkossa nopeampaa kuin euroalueella keskimäärin, sillä sen hintataso ja BKT asukasta kohden ovat edelleen merkittävästi alhaisemmat kuin euroalueella, ellei nimellinen valuuttakurssi vahvistu ja jarruta hintakehitystä. Lähentymisprosessin tueksi tarvitaan asianmukaista politiikkaa, jotta hintapaineet ja makrotalouden epätasapaino eivät pääse kasvamaan liiallisiksi.

Puolan julkisen talouden rahoitusasema ja velkasuhde olivat lähentymiskriteerien mukaisia vuonna 2019. Rahoitusaseman odotetaan kuitenkin heikentyvän huomattavasti ja velkasuhteen kasvavan merkittävästi vuosina 2020–2021 koronaviruspandemiasta johtuen. Puola on ollut vakaus- ja kasvusopimuksen ennaltaehkäisevän osan piirissä vuodesta 2015. Puola täytti vuoteen 2019 asti alijäämäkriteerin, ja velkasuhde supistui. Euroopan komission kevään 2020 talousennusteen mukaan maan rahoitusasema heikkenee voimakkaasti vuonna 2020 talouskehityksen merkittävän hidastumisen ja kriisin lieventämiseksi tehtyjen finanssipoliittisten toimien vaikutuksesta. Komission velkakestävyyttä koskevan vuoden 2019 seurantaraportin mukaan Puolan julkisen talouden kestävyyteen liittyy keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä pieniä riskejä. Raportti julkaistiin ennen koronaviruspandemiaa. Eläkejärjestelmän riittävyys on kuitenkin varmistettava, jotta korvaussuhde ei supistu merkittävästi keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Koronapandemian vuoksi tehtyjä politiikkatoimia lukuun ottamatta terveen julkisen talouden varmistamiseksi tarvitaan jatkossakin varovaista finanssipolitiikkaa.

Kaksivuotisen tarkastelujakson (1.4.2018–31.3.2020) aikana Puolan zloty ei osallistunut ERM II ‑järjestelmään, vaan maalla oli joustava valuuttakurssijärjestelmä. Zlotyn eurokurssi vaihteli tarkastelujakson aikana keskimäärin suhteellisen runsaasti. Tarkastelujakson lopussa 31.3.2020 zlotyn eurokurssi oli 4,5506 PLN eli 8,5 % heikompi kuin vuoden 2018 huhtikuussa keskimäärin. Puolan yhteenlaskettu vaihto- ja pääomatase on vahvistunut kymmenen viime vuoden aikana. Maan ulkomainen nettovelka on kuitenkin edelleen erittäin suuri huolimatta siitä, että se on pienentynyt vuodesta 2017 lähtien. Puolan nettovelka muodostuu pääasiassa maahan tehdyistä nettomääräisistä suorista sijoituksista.

Puolan pitkät korot olivat huhtikuusta 2019 maaliskuuhun 2020 ulottuneen tarkastelujakson aikana keskimäärin 2,2 % eli alle korkokriteerin viitearvon (2,9 %). Puolan pitkät korot ovat olleet laskussa vuodesta 2010 lähtien. Silloin pitkien korkojen 12 kuukauden keskiarvo oli noin 6 %, nyt enää noin 2 %.

Jotta Puolan lähentyminen voi olla kestävää, maan on harjoitettava vakauteen tähtäävää talouspolitiikkaa ja toteutettava rahoitusvakautta turvaavia toimia sekä kohdennettuja rakenteellisia uudistuksia. Euroopan komissio ei laatinut varoitusmekanismia koskevan kertomuksensa pohjalta perusteellista arviota Puolan makrotalouden tilasta vuonna 2020. Pankkisektori on tärkeää pitää taloudellisesti vahvana, jotta se voi osaltaan vahvistaa talouskasvua ja jotta ulkomaisten sijoittajien luottamus säilyy. Lisäksi talouskasvun tueksi on toteutettava hyvin kohdennettuja rakenneuudistuksia, joilla vähennetään kitkaa työmarkkinoilla, tehostetaan kilpailua hyödykemarkkinoilla sekä nopeutetaan innovaatioita, yksityistämistä ja infrastruktuurin uudistamista. Jotta voidaan entisestään lujittaa luottamusta rahoitusjärjestelmään, kansallisten toimivaltaisten viranomaisten tulisi edelleen parantaa valvontakäytäntöjään muun muassa noudattamalla kansainvälisten ja EU:n organisaatioiden suosituksia ja tekemällä valvontakollegioissa tiivistä yhteistyötä muiden EU:n jäsenvaltioiden kansallisten valvontaviranomaisten kanssa.

Puolan lainsäädäntö ei ole sopusoinnussa keskuspankkirahoituksen kiellon, salassapitovaatimuksen eikä kaikkien niiden vaatimusten kanssa, joiden on täytyttävä, ennen kuin keskuspankki on riippumaton ja voi integroitua oikeudellisesti eurojärjestelmään. Puola on EU:n jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, eli sen on perussopimuksen artiklan 131 nojalla noudatettava kaikkia mukauttamisvaatimuksia.

4.6 Romania

Maaliskuussa 2020 Romanian vuotuisen YKHI-inflaatiovauhdin 12 kuukauden keskiarvo oli 3,7 % eli selvästi yli hintavakauskriteerin viitearvon (1,8 %). Koronaviruspandemian valossa inflaatiovauhdin kehitykseen lähikuukausina liittyy merkittävää epävarmuutta. Kansalliset viranomaiset ovat toteuttaneet merkittäviä finanssi- ja rahapoliittisia toimia sekä makrovakaustoimia koronaviruspandemian aiheuttamien taloudellisten haittavaikutusten kumoamiseksi. Kymmenen viime vuoden aikana vuotuinen kuluttajahintainflaatio on ollut hitaimmillaan -1,7 % ja nopeimmillaan 7,8 %, eli vaihteluväli on ollut verrattain leveä. Keskimääräinen inflaatiovauhti on ollut nopeahko eli 2,7 %. Inflaatiovauhdin lähentymisen kestävyydestä pitkällä aikavälillä on vakavia epäilyksiä, ja talouden lähentymisprosessin vuoksi inflaatiovauhti on Romaniassa todennäköisesti jatkossa nopeampaa kuin euroalueella keskimäärin, sillä sen hintataso ja BKT asukasta kohden ovat edelleen merkittävästi alhaisemmat kuin euroalueella, ellei nimellinen valuuttakurssi vahvistu ja jarruta hintakehitystä. Lähentymisprosessin tueksi tarvitaan asianmukaista politiikkaa, jotta hintapaineet ja makrotalouden epätasapaino eivät pääse kasvamaan liiallisiksi.

Romanian velkasuhde oli lähentymiskriteerien mukainen, mutta julkisen talouden alijäämäsuhde ylitti 3 prosentin viitearvon vuonna 2019; huhtikuussa 2020 käynnistetyssä liiallisia alijäämiä koskevassa menettelyssä vaaditaan, että maa korjaa liiallisen alijäämänsä vuoteen 2022 mennessä. Romania oli vuodesta 2017 lähtien vakaus- ja kasvusopimuksen ennaltaehkäisevään osaan kuuluvassa merkittävän poikkeaman menettelyssä ja huhtikuusta 2020 korjaavaan osaan kuuluvassa liiallisia alijäämiä koskevassa menettelyssä. Viranomaiset eivät onnistuneet toteuttamaan tehokkaita toimia korjatakseen merkittävän poikkeaman keskipitkän aikavälin tavoitteen mukaiselta sopeutusuralta; poikkeama rakenteellista rahoitusasemaa koskevasta vaatimuksesta oli vuodesta 2016 merkittävä ja kasvoi jatkuvasti. Euroopan komission kevään 2020 talousennusteen mukaan julkisen talouden alijäämän arvioidaan kasvavan huomattavasti ja ylittävän yhä selkeämmin BKT:hen suhteutetun julkisen talouden alijäämän 3,0 prosentin viitearvon. Julkisen talouden rahoitusaseman ja rakenteellisen rahoitusaseman jyrkkä heikkeneminen johtuu talouskehityksen selvästä hidastumisesta ja kriisin lieventämiseksi toteutettujen finanssipoliittisten toimien vaikutuksesta sekä merkittävistä vanhuuseläkkeiden korotuksista, joista säädettiin kesällä 2019. Korotukset edistävät myös velkasuhteen kasvua. Komissio katsoo velkakestävyyttä koskevassa vuoden 2019 seurantaraportissaan, että velkakestävyyteen kohdistuu keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä suuria riskejä, jotka johtuvat pääasiassa ennustetusta rakenteellisen perusjäämän heikkenemisestä ja väestön ikääntymiseen liittyvien menojen kasvusta. Raportti julkaistiin ennen koronaviruspandemiaa. Vaikka pandemian vuoksi toteutettuja politiikan toimia ei oteta huomioon, julkisen talouden kestävyyden turvaamiseksi vaaditaan lisäuudistuksia näillä aloilla sekä merkittäviä vakauttamistoimia, jotta liiallinen alijäämä korjautuu.

Kaksivuotisen tarkastelujakson (1.4.2018–31.3.2020) aikana Romanian leu ei osallistunut ERM II ‑järjestelmään, vaan maalla oli joustava valuuttakurssijärjestelmä, jossa valuutan kelluntaa ohjattiin. Leun eurokurssi vaihteli tarkastelujakson aikana keskimäärin vain vähän. Tarkastelujakson lopussa 31.3.2020 leun eurokurssi oli 4,8283 RON eli 3,7 % heikompi kuin vuoden 2018 huhtikuussa keskimäärin. Romanian vaihto- ja pääomatase on vahvistunut kymmenen viime vuoden aikana. Maan ulkomainen nettovelka on pienenemisestään huolimatta edelleen suuri.

Romanian pitkät korot olivat huhtikuusta 2019 maaliskuuhun 2020 ulottuneen tarkastelujakson aikana keskimäärin 4,4 % eli yli korkokriteerin viitearvon (2,9 %). Romanian pitkät korot ovat olleet laskussa vuodesta 2010 lähtien. Silloin pitkien korkojen 12 kuukauden keskiarvo oli hieman alle 10 %, nyt enää noin 4,5 %.

Jotta Romanian lähentyminen voi olla kestävää, maan on harjoitettava vakauteen tähtäävää talouspolitiikkaa ja toteutettava laajoja rakenteellisia uudistuksia. Euroopan komissio laatii varoitusmekanismia koskevan kertomuksensa pohjalta perusteellisen arvion Romanian makrotalouden tilasta alkuvuodesta 2020. Romaniassa tarvitaan huomattavia toimia, joilla parannetaan maan instituutioita ja liiketoimintaympäristöä, edistetään investointeja ja kilpailua hyödykemarkkinoilla, vähennetään huomattavia osaamisen kohtaanto-ongelmia ja työvoiman saatavuusongelmia, kasvatetaan työvoiman osallistumisastetta työmarkkinoiden jännitteiden lieventämiseksi sekä parannetaan julkishallinnon ja oikeusjärjestelmän laatua ja tehokkuutta. Tämä on erityisen tärkeää tilanteessa, jossa kehitys on ottanut takapakkia tärkeillä osa-alueilla, kuten korruption torjunnassa. Lisäksi EU-rahoituksen käyttöä olisi tehostettava merkittävästi. Jotta voidaan entisestään lujittaa luottamusta rahoitusjärjestelmään, kansallisten toimivaltaisten viranomaisten tulisi edelleen parantaa valvontakäytäntöjään muun muassa noudattamalla kansainvälisten ja EU:n organisaatioiden suosituksia ja tekemällä valvontakollegioissa tiivistä yhteistyötä muiden EU:n jäsenvaltioiden kansallisten valvontaviranomaisten kanssa.

Romanian lainsäädäntö ei ole sopusoinnussa keskuspankkirahoituksen kiellon eikä kaikkien niiden vaatimusten kanssa, joiden on täytyttävä, ennen kuin keskuspankki on riippumaton ja voi integroitua oikeudellisesti eurojärjestelmään. Romania on EU:n jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, eli sen on perussopimuksen artiklan 131 nojalla noudatettava kaikkia mukauttamisvaatimuksia.

4.7 Ruotsi

Maaliskuussa 2020 Ruotsin YKHI-inflaatiovauhdin 12 kuukauden keskiarvo oli 1,6 % eli alle hintavakauskriteerin viitearvon (1,8 %). Koronaviruspandemian valossa inflaatiovauhdin kehitykseen lähikuukausina liittyy merkittävää epävarmuutta. Kansalliset viranomaiset ovat toteuttaneet merkittäviä finanssi- ja rahapoliittisia toimia sekä makrovakaustoimia koronaviruspandemian aiheuttamien taloudellisten haittavaikutusten kumoamiseksi. Kymmenen viime vuoden aikana vuotuinen YKHI-inflaatio on ollut hitaimmillaan 0,2 % ja nopeimmillaan 2,1 %, eli vaihteluväli on ollut verrattain kapea. Keskimääräinen inflaatiovauhti on ollut vaimea eli 1,2 %. Asukasta kohti laskettu BKT on Ruotsissa jo suurempi kuin euroalueella. Rahapolitiikan sekä vakautta edistävän institutionaalisen rakenteen odotetaan jatkossakin tukevan hintavakaustavoitteen saavuttamista Ruotsissa.

Ruotsin julkisen talouden rahoitusasema oli lähentymiskriteerien mukainen vuonna 2019, mutta sen odotetaan heikentyvän huomattavasti vuonna 2020 koronaviruspandemian vuoksi. Ruotsi ei ole ollut liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn kohteena vuosina 1998–2019. Euroopan komission kevään 2020 talousennusteen mukaan Ruotsin julkisen talouden rahoitusaseman arvioidaan heikkenevän merkittävästi vuonna 2020 ja olevan BKT:hen suhteutetun alijäämän arvioidaan olevan 5,6 % koranaviruspandemian makrotaloudellisten vaikutusten ja siihen liittyvien finanssipoliittisten toimien vuoksi. Alijäämän odotetaan alittavan 3 prosentin viitearvon jälleen vuonna 2021. Julkisen velan suhteen BKT:hen arvioidaan myös kasvavan merkittävästi mutta pysyvän alle 60 prosentin viitearvon. Komission velkakestävyyttä koskevan vuoden 2019 seurantaraportin mukaan Ruotsin julkisen talouden kestävyyteen liittyy edelleen alhaisen velkatason ansiosta keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä pieniä riskejä. Raportti julkaistiin ennen koronaviruspandemian puhkeamista. Vaikka koronaviruspandemian vuoksi toteutettuja politiikan toimia ei oteta huomioon, pysymällä keskipitkän aikavälin tavoitteessa jatkossakin voidaan varmistaa, että julkinen talous on entistäkin vahvemmalla pohjalla.

Kaksivuotisen tarkastelujakson (1.4.2018–31.3.2020) aikana Ruotsin kruunu ei osallistunut ERM II ‑järjestelmään vaan maalla oli joustava valuuttakurssijärjestelmä. Kruunun eurokurssi vaihteli tarkastelujakson aikana keskimäärin suhteellisen runsaasti laskevaa trendiä noudatellen. Tarkastelujakson lopussa 31.3.2020 kruunun eurokurssi oli 11,0613 SEK eli 6,6 % heikompi kuin vuoden 2018 huhtikuussa keskimäärin. Kymmenen viime vuoden aikana Ruotsilla on ollut suuri vaihtotaseen ylijäämä, ja sen ulkomainen nettovarallisuusasema on ollut vuodesta 2015 lähtien positiivinen.

Ruotsin pitkät korot olivat huhtikuusta 2019 maaliskuuhun 2020 ulottuneen tarkastelujakson aikana keskimäärin -0,1 % eli selvästi alle korkokriteerin viitearvon (2,9 %). Ruotsin pitkät korot ovat olleet laskussa vuodesta 2010 lähtien. Silloin pitkien korkojen 12 kuukauden keskiarvo oli yli 3 %, nyt enää noin 0 %.

Jotta Ruotsin lähentyminen voi olla kestävää, maassa on jatkettava vakauteen tähtäävää talouspolitiikkaa sekä toteutettava kohdennettuja rakenneuudistuksia ja rahoitusvakautta turvaavia toimia. Euroopan komissio totesi varoitusmekanismia koskevassa vuoden 2020 kertomuksessaan, että Ruotsissa on edelleen makrotalouden epätasapaino. Tarvitaan siis lisätoimia, jotta historiallisen korkeista asuntohinnoista ja niihin liittyvästä kotitalouksien suuresta velkaantuneisuudesta johtuvat riskit eivät pääse uhkaamaan makrotalouden vakautta. Jotta voidaan entisestään lujittaa luottamusta rahoitusjärjestelmään, kansallisten toimivaltaisten viranomaisten tulisi edelleen parantaa valvontakäytäntöjään muun muassa noudattamalla kansainvälisten ja EU:n organisaatioiden suosituksia ja tekemällä valvontakollegioissa tiivistä yhteistyötä muiden EU:n jäsenvaltioiden kansallisten valvontaviranomaisten kanssa.

Ruotsin lainsäädäntö ei ole sopusoinnussa keskuspankkirahoituksen kiellon eikä kaikkien niiden vaatimusten kanssa, joiden on täytyttävä, ennen kuin keskuspankki on riippumaton ja voi integroitua oikeudellisesti eurojärjestelmään. Ruotsi on EU:n jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, eli sen on perussopimuksen artiklan 131 nojalla noudatettava kaikkia mukauttamisvaatimuksia. Perussopimuksen nojalla Ruotsilla on 1.6.1998 lähtien ollut velvollisuus säätää kansallisia lakeja, jotka mahdollistaisivat integroitumisen eurojärjestelmään. Tähän mennessä Ruotsin viranomaiset eivät kuitenkaan ole ryhtyneet minkäänlaisiin lainsäädäntötoimiin korjatakseen tässä ja aiemmissa raporteissa havaittuja epäkohtia.

© Euroopan keskuspankki 2020

Postiosoite 60640 Frankfurt am Main, Germany
Puhelin +49 69 1344 0

Internet www.ecb.europa.eu

Kaikki oikeudet pidätetään. Kopiointi on sallittu opetuskäyttöön ja ei-kaupallisiin tarkoituksiin, kunhan lähde mainitaan.

Tämän raportin luvut perustuvat 7.5.2020 käytettävissä olleisiin tietoihin.

Termien ja lyhenteiden selityksiä on EKP:n verkkosivuilla olevassa (englanninkielisessä) sanastossa.

HTML ISBN 978-92-899-4312-3, ISSN 1725-9576, doi:10.2866/1880, QB-AD-20-001-FI-Q

  1. Tanskalle myönnettiin vuonna 1992 allekirjoitetussa Maastrichtin sopimuksessa oikeus olla ottamatta euroa käyttöön.
  2. Jollei toisin mainita, ”perussopimuksella” tarkoitetaan tässä raportissa Euroopan unionin toiminnasta tehtyä sopimusta, ja artiklaviittauksissa noudatetaan 1.12.2009 alkaen voimassa ollutta numerointia. ”Perussopimuksilla” tarkoitetaan Euroopan unionista tehtyä sopimusta ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyä sopimusta yhdessä. Ks. myös EKP:n verkkosivuilla oleva (englanninkielinen) sanasto.
  3. Näin on ollut siitä lähtien, kun EKP ryhtyi 4.11.2014 hoitamaan valvontatehtäviään luottolaitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvää politiikkaa koskevien erityistehtävien antamisesta Euroopan keskuspankille 15.10.2013 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1024/2013 artiklan 33 kohdan 2 mukaisesti.
  4. Ks. kehyksen perustamisesta YVM:n puitteissa tehtävälle yhteistyölle EKP:n ja kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välillä sekä kansallisten nimettyjen viranomaisten kanssa 16.4.2014 annettu Euroopan keskuspankin asetus EKP/2014/17 (YVM-kehysasetus), johdanto-osan kappale 10.
  5. Poikkeuksellisen tilanteen ja vallitsevan merkittävän epävarmuuden vuoksi Euroopan komission ennustetta tulisi pitää yhtenä useista mahdollisista skenaarioista.
  6. Neuvoston asetus (EY) N:o 1467/97, annettu 7 päivänä heinäkuuta 1997, liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn täytäntöönpanon nopeuttamisesta ja selkeyttämisestä (EYVL L 209, 2.8.1997, s. 6).
  7. Neuvoston asetus (EU) N:o 1177/2011, annettu 8 päivänä marraskuuta 2011, liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn täytäntöönpanon nopeuttamisesta ja selkeyttämisestä annetun asetuksen (EY) N:o 1467/97 muuttamisesta (EUVL L 306, 23.11.2011, s. 33).
  8. Sopimusta talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta sovelletaan myös niihin sen ratifioineisiin EU:n jäsenvaltioihin, joita koskee poikkeus, alkaen siitä päivästä, jona päätös poikkeuksen kumoamisesta tulee voimaan, tai alkaen aikaisemmasta päivästä, mikäli jäsenvaltio on ilmoittanut aikovansa kyseisestä päivästä lähtien sitoutua noudattamaan kaikkia sopimuksen määräyksiä tai osaa niistä.
  9. Neuvoston asetus (EY) N:o 1466/97, annettu 7 päivänä heinäkuuta 1997, julkisyhteisöjen rahoitusaseman valvonnan sekä talouspolitiikan valvonnan ja koordinoinnin tehostamisesta (EYVL L 209, 2.8.1997, s. 1).
  10. Neuvoston direktiivi 2011/85/EU, annettu 8 päivänä marraskuuta 2011, jäsenvaltioiden julkisen talouden kehyksiä koskevista vaatimuksista (EUVL L 306, 23.11.2011, s. 41).
  11. Ks. Makrotalouden epätasapainon ennalta ehkäisemisestä ja korjaamisesta 16 päivänä marraskuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1176/2011 johdanto-osan kappale 2 (EUVL L 306, 23.11.2011, s. 25).
  12. Ks. asetuksen (EY) N:o 1176/2011 artiklan 4 kohta 4.
  13. Ks. asetuksen (EY) N:o 1176/2011 johdanto-osan kappale 17.
  14. Lausunnot CON/2010/37 ja CON/2010/91.
  15. Neuvoston päätös 98/317/EY, tehty 3 päivänä toukokuuta 1998, perustamissopimuksen 109 j artiklan 4 kohdan mukaisesti (EYVL L 139, 11.5.1998, s. 30). Huomautus: Päätöksen 98/317/EY otsikko viittaa Euroopan yhteisön perustamissopimukseen (ennen tämän sopimuksen artiklojen uudelleennumerointia Amsterdamin sopimuksen artiklan 12 mukaisesti); tämä säännös on kumottu Lissabonin sopimuksella.
  16. Asiakirja Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan liittymisehdoista ja niiden sopimusten mukautuksista, joihin Euroopan unioni perustuu (EUVL L 236, 23.9.2003, s. 33).
  17. Bulgarian ja Romanian osalta ks. asiakirja Bulgarian tasavallan ja Romanian liittymisehdoista ja niiden sopimusten mukautuksista, joihin Euroopan unioni perustuu (EUVL L 157, 21.6.2005, s. 203), artikla 5. Kroatian osalta ks. asiakirja Kroatian tasavallan liittymisehdoista ja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen mukautuksista (EUVL L 112, 24.4.2012, s. 21), artikla 5.
  18. Erosopimuksen artiklan 127 kohta 1. Ks. myös erosopimuksen artiklan 127 kohdat 3 ja 6 sekä artiklan 7 kohta 1. Erosopimuksen artiklan 128 kohdan 4 mukaan siirtymäkauden aikana katsotaan, että Englannin keskuspankki ei ole jäsenvaltion kansallinen keskuspankki, kun on kyse perussopimuksen artikloissa 282 ja 283 sekä EKPJ:n perussäännössä (lukuun ottamatta sen artiklan 21 kohtaa 2) vahvistetuista institutionaalisista järjestelyistä.
  19. Näitä ovat erityisesti toukokuussa 2018 julkaistu (Bulgariaa, Tšekkiä, Kroatiaa, Unkaria, Puolaa, Romaniaa ja Ruotsia koskeva) lähentymisraportti, kesäkuussa 2016 julkaistu (Bulgariaa, Tšekkiä, Kroatiaa, Unkaria, Puolaa, Romaniaa ja Ruotsia koskeva) lähentymisraportti, kesäkuussa 2014 julkaistu (Bulgariaa, Tšekkiä, Kroatiaa, Liettuaa, Unkaria, Puolaa, Romaniaa ja Ruotsia koskeva) lähentymisraportti, kesäkuussa 2013 julkaistu (Latviaa koskeva) lähentymisraportti, toukokuussa 2012 julkaistu (Bulgariaa, Tšekkiä, Latviaa, Liettuaa, Unkaria, Puolaa, Romaniaa ja Ruotsia koskeva) lähentymisraportti, toukokuussa 2010 julkaistu (Bulgariaa, Tšekkiä, Viroa, Latviaa, Liettuaa, Unkaria, Puolaa, Romaniaa ja Ruotsia koskeva) lähentymisraportti, toukokuussa 2008 julkaistu (Bulgariaa, Tšekkiä, Viroa, Latviaa, Liettuaa, Unkaria, Puolaa, Romaniaa, Slovakiaa ja Ruotsia koskeva) lähentymisraportti, toukokuussa 2007 julkaistu (Kyprosta ja Maltaa koskeva) lähentymisraportti, joulukuussa 2006 julkaistu (Tšekkiä, Viroa, Kyprosta, Latviaa, Unkaria, Maltaa, Puolaa, Slovakiaa ja Ruotsia koskeva) lähentymisraportti, toukokuussa 2006 julkaistu (Liettuaa ja Sloveniaa koskeva) lähentymisraportti, lokakuussa 2004 julkaistu (Tšekkiä, Viroa, Kyprosta, Latviaa, Liettuaa, Unkaria, Maltaa, Puolaa, Sloveniaa, Slovakiaa ja Ruotsia koskeva) lähentymisraportti, toukokuussa 2002 julkaistu (Ruotsia koskeva) lähentymisraportti ja huhtikuussa 2000 julkaistu (Kreikkaa ja Ruotsia koskeva) lähentymisraportti sekä maaliskuussa 1998 julkaistu EMI:n lähentymisraportti.
  20. Ks. mm. Euroopan yhteisöjen komissio v. Ranskan tasavalta, C-265/95, ECLI:EU:C:1997:595.
  21. EYVL L 189, 3.7.1998, s. 42.
  22. Tämä koskee myös EKPJ:n salassapitosäännöksiä; ks. tämän lähentymisraportin kohta 2.2.4.
  23. Lausunto CON/2011/104.
  24. Ks. lausunto CON/2019/15 ja tuomio komissio v. Euroopan keskuspankki, C-11/00, ECLI:EU:C:2003:395, kohdat 134–136.
  25. Lausunto CON/2019/23.
  26. Lausunnot CON/2011/104 ja CON/2017/34.
  27. Lausunto CON/2010/31.
  28. Lausunto CON/2009/93.
  29. Lausunto CON/2010/94.
  30. Lausunto CON/2016/33.
  31. Lausunnot CON/2014/25 ja CON/2015/57.
  32. Lausunto CON/2018/17.
  33. Ks. tuomio Rimšēvičs v .Latvia, C-202/18, ECLI:EU:C:2019:139, kohta 76.
  34. Ks. tuomio Rimšēvičs v .Latvia, C-202/18, ECLI:EU:C:2019:139, kohta 52 ja lausunto CON/2011/9.
  35. Ks. esim. lausunnot CON/2010/56, CON/2010/80, CON/2011/104 ja CON/2011/106.
  36. Lausunto CON/2018/23.
  37. Lausunto CON/2012/89.
  38. Lausunnot CON/2018/17, CON/2019/19 ja CON/2019/36.
  39. Lausunto CON/2018/53.
  40. Ks. lausunto CON/2019/36 ja julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus Rimšēvičs v. Latvia, C-202/18, ECLI:EU:C:2018:1030, kohta 77.
  41. Ks. tuomio Rimšēvičs v .Latvia, C-202/18, ECLI:EU:C:2019:139, kohta 96.
  42. Lausunnot CON/2004/35, CON/2005/26, CON/2006/32, CON/2006/44, CON/2007/6, CON/2019/19 ja CON/2019/24.
  43. Lausunto CON/2018/23.
  44. Lausunnot CON/2014/24, CON/2014/27, CON/2014/56 ja CON/2017/17.
  45. EKPJ:n perussäännön artikla 30.4 soveltuu vain eurojärjestelmän sisällä.
  46. EKPJ:n perussäännön artikla 33.2 soveltuu vain eurojärjestelmän sisällä.
  47. Lausunto CON/2016/55.
  48. Lausunto CON/2018/17.
  49. EYVL L 115, 16.5.1998, s. 1.
  50. Päätös EKP/2010/26, annettu 13 päivänä joulukuuta 2010, EKP:n pääoman korottamisesta (EUVL L 11, 15.1.2011, s. 53).
  51. Tärkeimmät tätä koskevat EKP:n lausunnot ovat seuraavat: CON/2002/16, CON/2003/22, CON/2003/27, CON/2004/1, CON/2006/38, CON/2006/47, CON/2007/8, CON/2008/13, CON/2008/68 and CON/2009/32.
  52. Lausunto CON/2019/12.
  53. Lausunto CON/2019/19.
  54. Kansallisten keskuspankkien riippumattomien ulkopuolisten tilintarkastajien toimintojen osalta ks. EKPJ:n perussäännön artikla 27.1.
  55. Lausunnot CON/2011/9, CON/2011/53, CON/2015/57 ja CON/2018/17.
  56. Lausunnot CON/2015/8, CON/2015/57, CON/2016/24, CON/2016/59 ja CON/2018/17.
  57. Lausunnot CON/2017/17 ja CON/2018/17.
  58. Lausunnot CON/2009/85 ja CON/2017/17.
  59. Lausunnot CON/2009/26 ja CON/2013/15.
  60. Lausunnot CON/2009/59 ja CON/2009/63.
  61. Lausunnot CON/2009/53, CON/2009/83 ja CON/2019/21.
  62. Lausunnot CON/2009/26 ja CON/2012/69.
  63. Lausunto CON/2019/19.
  64. Lausunnot CON/2008/9, CON/2008/10 ja CON/2012/89.
  65. Lausunto CON/2019/19.
  66. Lausunnot CON/2010/42, CON/2010/51, CON/2010/56, CON/2010/69, CON/2010/80, CON/2011/104, CON/2011/106, CON/2012/6, CON/2012/86 ja CON/2014/7.
  67. Lausunto CON/2014/38.
  68. Lausunnot CON/2015/8 ja CON/2015/57.
  69. EYVL L 332, 31.12.1998, s. 1. Euroopan yhteisön perustamissopimuksen artikla 104 ja artiklan 104b kohta 1 ovat nykyään perussopimuksen artikla 123 ja artiklan 125 kohta 1.
  70. Ks. vuoden 2008 lähentymisraportin sivulla 23 oleva alaviite 13, jossa luetellaan EMIn ja EKP:n tätä koskevat lausunnot, jotka on annettu toukokuun 1995 ja maaliskuun 2008 välillä.
  71. Lausunnot CON/2013/16, CON/2016/21 ja CON/2017/4.
  72. Tällainen arvio ei ole tarpeen, jos kansalliselle keskuspankille annettava tehtävä ainoastaan täydentää kansallisen keskuspankin olemassa olevia tehtäviä eikä sitä ole pidettävä todellisena uutena tehtävänä.
  73. Ks. esim. lausunto CON/2016/54.
  74. Lausunnot CON/2011/30, CON/2015/36 ja CON/2015/46.
  75. Lausunto CON/2015/22.
  76. Ks. osio ”Taloudellinen tuki kriisinratkaisurahastoille tai rahoitusjärjestelyille talletusten vakuusjärjestelmille ja sijoittajien korvausjärjestelmille”, jossa käsitellään joitakin yksittäistapauksia.
  77. Lausunnot CON/2015/36, CON/2015/46, CON/2016/49, CON/2016/57 ja CON/2018/57.
  78. Lausunto CON/2015/12.
  79. Lausunto CON/2016/45.
  80. Lausunto CON/2016/54.
  81. Lausunto CON/2017/19.
  82. Lausunto CON/2017/32.
  83. Lausunto CON/2018/43.
  84. Lausunto CON/2020/2.
  85. Lausunnot CON/2007/29, CON/2016/31, CON/2017/3 ja CON/2017/12.
  86. Lausunto CON/2019/27.
  87. Lausunto CON/2015/45.
  88. Lausunto CON/2016/31.
  89. Lausunnot CON/2015/54, CON/2016/34 ja CON/2017/3.
  90. Lausunto CON/2019/07.
  91. Lausunto CON/2019/02.
  92. Lausunto CON/2017/52.
  93. Lausunnot CON/2018/2 ja CON/2018/5.
  94. Lausunto CON/2016/38.
  95. Lausunto CON/2017/2.
  96. Tätä käsitellään lähemmin jäljempänä osiossa ”Taloudellinen tuki kriisinratkaisurahastoille tai rahoitusjärjestelyille, talletusten vakuusjärjestelmille ja sijoittajien korvausjärjestelmille”.
  97. Lausunto CON/2016/42.
  98. Lausunto CON/2012/4.
  99. Lausunnot CON/2011/91 ja CON/2011/99.
  100. Lausunnot CON/2009/59 ja CON/2009/63.
  101. Lausunto CON/2013/56.
  102. Lausunto CON/2015/22.
  103. Lausunto CON/2019/20.
  104. Lausunto CON/2013/5.
  105. Lausunnot CON/2012/50, CON/2012/64 ja CON/2012/71.
  106. Lausunto CON/2012/4 ja sen alaviitteessä 42 mainitut muut asiaan liittyvät lausunnot. Ks. myös lausunnot CON/2016/55 ja CON/2017/1.
  107. Lausunnot CON/2015/22, CON/2016/28 ja CON/2019/16.
  108. Lausunnot CON/2011/103, CON/2012/99, CON/2015/3 ja CON/2015/22.
  109. Lausunnot CON/2015/33, CON/2015/35 ja CON/2016/60.
  110. Talletusten vakuusjärjestelmistä 16 päivänä huhtikuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/49/EY (EYVL L 173, 12.6.2014, s. 149) johdanto-osan kappale 27.
  111. Sijoittajien korvausjärjestelmistä 3 päivänä maaliskuuta 1997 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/9/EY (EYVL L 84, 26.3.1997, s. 22) johdanto-osan kappale 23.
  112. Lausunnot CON/2015/40 ja CON/2016/60.
  113. Lausunnot CON/2011/83 ja CON/2015/52.
  114. Lausunto CON/2011/84.
  115. Asetuksen (EY) N:o 3603/93 artikla 4 ja lausunto CON/2013/2.
  116. Asetuksen (EY) N:o 3603/93 artikla 5.
  117. Asetuksen (EY) N:o 3603/93 artikla 6.
  118. Lausunto CON/2013/3.
  119. Lausunnot CON/2009/23, CON/2009/67 ja CON/2012/9.
  120. Ks. mm. lausunnot CON/2010/54, CON/2010/55 ja CON/2013/62.
  121. Lausunto CON/2012/9.
  122. Ks. tältä osin tuomio Smaranda Bara ym. v. Casa Naţională de Asigurări de Sănătate ym., C-201/14, ECLI:EU:C:2015:638, kohta 22 ja tuomio Peter Gauweiler ym. v. Deutscher Bundestag, C-62/14, ECLI:EU:C:2015:400, kohta 100.
  123. Neuvoston asetus (EY) N:o 3604/93, annettu 13 päivänä joulukuuta 1993, perustamissopimuksen 104 a artiklassa tarkoitetun erityisoikeuksia koskevan kiellon soveltamiseksi tarvittavien määritelmien täsmentämisestä (EYVL L 332, 31.12.1993, s. 4). Euroopan yhteisön perustamissopimuksen artiklasta 104 a on tullut perussopimuksen artikla 124.
  124. Asetuksen (EY) N:o 3604/9 artiklan 3 kohta 2 ja sen johdanto-osan kappale 10.
  125. Julkisasiamies Elmerin ratkaisuehdotus Société civile immobilière Parodi v. Banque H. Albert de Bary et Cie., C-222/95, ECLI:EU:C:1997:345, kohta 24.
  126. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 575/2013, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 176, 27.6.2013, s. 1) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/36/EU, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta (EUVL L 176, 27.6.2013, s. 338).
  127. Asetuksen (EU) N:o 575/2013 artiklan 4 kohdan 1 alakohta 1.
  128. Direktiivin 2013/36/EU artikla 8.
  129. Tätä tukevat asetuksen (EY) N:o 3604/93 artiklan 3 kohta 2 ja sen johdanto-osan kappale 9.
  130. Euroopan keskuspankin suuntaviivat (EU) 2015/510, annettu 19 päivänä joulukuuta 2014, eurojärjestelmän rahapolitiikan kehyksen täytäntöönpanosta (yleisasiakirjasuuntaviivat) (EKP/2014/60) (EUVL L 91, 2.4.2015, s. 3).
  131. Mitä korkeampi varantovelvoite on, sitä vähemmän rahaa pankit voivat käyttää antolainaukseen, mikä johtaa siihen, että luodaan vähemmän rahaa.
  132. Ks. EKPJ:n perussäännön artikla 19, neuvoston asetus (EY) N:o 2531/98, annettu 23 päivänä marraskuuta 1998, Euroopan keskuspankin soveltamista vähimmäisvarannoista (EYVL L 318, 27.11.1998, s. 1), Euroopan keskuspankin asetus (EY) N:o 1745/2003, annettu 12 päivänä syyskuuta 2003, vähimmäisvarantojen soveltamisesta (EKP/2003/9) (EUVL L 250, 2.10.2003, s. 10) ja Euroopan keskuspankin asetus (EU) N:o 1071/2013, annettu 24 päivänä syyskuuta 2013, rahalaitossektorin taseesta (EKP/2013/33) (EUVL L 297, 27.11.2013, s. 1).
  133. Perussopimuksiin liitetyssä Latvian tasavallan, Unkarin tasavallan ja Maltan tasavallan julistuksessa yhteisen rahan nimen kirjoitusasusta perussopimuksissa todetaan, että ”vaikuttamatta perussopimuksissa tarkoitetun, seteleissä ja metallirahoissa käytettävän Euroopan unionin yhteisen rahan yhdenmukaiseen kirjoitusasuun Latvia, Unkari ja Malta julistavat, että yhteisen rahan nimen kirjoitusasu, sen perussopimusten latvian-, unkarin- ja maltankielisessä tekstissä käytetyt johdokset mukaan lukien, ei vaikuta latvian, unkarin ja maltan kielen voimassa oleviin nykyisiin sääntöihin”.
  134. EYVL L 139, 11.5.1998, s. 1.
  135. Lausunto CON/2012/87.
  136. Lausunto CON/2020/2.
  137. Lausunnot CON/2010/30 ja CON/2010/48.
  138. Ks. erityisesti perussopimuksen artiklat 127 ja 128 sekä EKPJ:n perussäännön artiklat 3–6 ja 16.
  139. Perussopimuksen artiklan 127 kohdan 2 ensimmäinen luetelmakohta.
  140. Lausunnot CON/2012/105, CON/2013/90 ja CON/2013/91.
  141. Esimerkiksi säännökset, jolla saatetaan jäsenvaltioiden julkisen talouden kehyksiä koskevista vaatimuksista 8 päivänä marraskuuta 2011 annettu neuvoston direktiivi 2011/85/EU (EUVL L 306, 23.11.2011, s. 41) osaksi kansallista lainsäädäntöä. Ks. lausunnot CON/2013/90 ja CON/2013/91.
  142. Lausunnot CON/2009/99, CON/2011/79 ja CON/2017/1.
  143. Lausunto CON/2010/8.
  144. Lausunto CON/2008/34.
  145. Perussopimuksen artiklan 127 kohdan 2 kolmas luetelmakohta.
  146. Lukuun ottamatta valuuttamääräisiä käyttövaroja, joita jäsenvaltioiden hallitukset voivat pitää hallussaan perustamissopimuksen artiklan 127 kohdan 3 nojalla.
  147. Lausunto CON/2013/88.
  148. Lausunnot CON/2015/5 ja CON/2015/24.
  149. EKPJ:n perussäännön artikla 26.
  150. EKPJ:n perussäännön artikla 27.
  151. EKPJ:n perussäännön artikla 28.
  152. EKPJ:n perussäännön artikla 30.
  153. EKPJ:n perussäännön artikla 32.
  154. Instituutioiden laatua on vaikea mitata, ja indikaattoreita voidaan tulkita monin tavoin.
    Havaintopohjaisilla mittareilla on tiettyjä etuja. Kyselytutkimusten avulla saadaan yleiskuva mittauskohteesta, kun taas yksittäisiä elementtejä mittaavilla täsmäindikaattoreilla kuva voi olla varsin yksipuolinen. Havaintopohjaiset mittarit eivät tuota absoluuttista tietoa, mutta niiden avulla on helpompi vertailla eri maiden tilannetta, kunhan niissä ei ilmene rakenteellisia maakohtaisia ennakkoluuloja. Indikaattoreita määritettäessä ei esimerkiksi kannata tarkastella ainoastaan, mitä maiden lainsäädäntöön on kirjattu, vaan niissä on otettava huomioon todellinen tilanne eli miten lait on pantu täytäntöön. Monenlaiset institutionaaliset mallit voivat osoittautua toimiviksi, ja ennakkoluulojen välttämiseksi voi olla hyvä toteuttaa havaintopohjaisia tutkimuksia, ennen kuin talouspolitiikan ohjausjärjestelmän eri osa-alueita ryhdytään arvottamaan.
    Kyselytutkimuksissakin voi ilmetä vääristymiä. Kysymysten asettelu vaikuttaa tuloksiin, ja lähiaikojen kehitys voi painottua vastauksissa.
    Kuvioissa 3.6 ja 3.7 esitetään näin ollen sekä kyselytutkimuksiin että institutionaalisiin indikaattoreihin perustuvia tuloksia. Esimerkiksi korruptiota mitataan havaintopohjaisesti, kun taas liiketoiminnan mittarit ovat täsmällisempiä.
    EU-maiden instituutioiden indikaattoreita on viime vuosina kehitetty sekä analyyttisesta että poliittisesta näkökulmasta,. mutta mittausmenetelmissä on yhä parantamisen varaa. Eri maissa instituutioiden laatu ja hyvä hallinto ilmenevät eri tavoin, joten vertailu on vaikeaa ja sitä on täydennettävä maakohtaisilla pidemmän aikavälin arvioilla. Instituutioiden laatu ja hyvä hallinto ovat niin tärkeitä pitkän aikavälin vaurauden, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin kannalta, että on tärkeää jatkaa niiden mittaamista ja mittausmenetelmien kehittämistä.