2 euron erikoisrahat – 2015

Tämän sivun kolikkokuvaukset ovat peräisin Euroopan unionin virallisesta lehdestä, eikä niitä ole yhdenmukaistettu aiempien vuosien kolikkokuvausten kanssa.

Liettua

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Liettuan kieli

Kuvaus: Kuva-aiheessa on sana ”AČIŪ” (kiitos), joka on yksi liettuan kielen kauneimmista sanoista. Erikoisrahassa käytetään alkuperäistä liettualaista kirjasinlajia, jotta liettuan kielessä useimmiten käytetyt kirjainyhdistelmät voidaan järjestää selkeästi. Tämä kirjasinlaji luotiin latinalaisen kirjasintyypin pohjalta juhlistamaan liettuankielisten painotuotteiden julkaisukiellon poistamisen satavuotispäivää. Sanan ”AČIŪ” taustalla esitetään avainsanapilvessä kaikki liettuan kielen kirjaimet. Alaosassa on liikkeeseenlaskun toteuttavan maan nimi ”LIETUVA” ja nimen alapuolella vuosiluku ”2015”. Alaosassa oikealla sanan ”AČIŪ” alapuolella on Liettuan rahapajan tunnus. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1 miljoona kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta:
joulukuu 2015


Andorra

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: 30 vuotta täysi-ikäisyyden rajan ja poliittisten oikeuksien käyttämisen ikärajan laskemisesta 18 vuoteen

Kuvaus: Kuva-aiheena on osittainen kuva äänestävästä nuoresta henkilöstä. Hahmon pitelemässä äänestyslipussa on kirjoitus ”ANDORRA”. Hahmon vasemmalle puolelle on painettu juhlavuodet ”1985” ja ”2015” (joista jälkimmäinen on myös kolikon liikkeeseenlaskuvuosi). Kuva-aihetta ympäröi juhlavuoden lyhennetty tunnus ”30è ANIVERSARI MAJORIA D’EDAT ALS 18 ANYS” (30 vuotta täysi-ikäisyyden rajan laskemisesta 18 vuoteen). Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 85 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta:
joulukuu 2015


Andorra

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: 25 vuotta tullisopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin kanssa

Kuvaus: Kuva-aiheena on Andorran kartta, jonka sisällä on kohokuviona ruhtinaskunnan vaakuna. Kuvan alaosassa on kaksi vastakkaisiin suuntiin osoittavaa osittain limittäistä nuolta, jotka symboloivat Andorran ja EU:n välistä tullisopimusta ja joihin on painettu juhlavuodet ”1990” ja ”2015” (joista jälkimmäinen on myös kolikon liikkeeseenlaskuvuosi) sekä liikkeeseenlaskun toteuttavan maan nimi ”ANDORRA”. Andorran kartan ympärillä on merkintä ”25è aniversari de la Signatura de l’Acord Duaner amb la Unió Europea” (25 vuotta tullisopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin kanssa). Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 85 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta:
joulukuu 2015


Monaco

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Kallioiselle niemelle rakennetun ensimmäisen linnan 800-vuotisjuhla

Kuvaus: Kuva-aiheessa on torni kallion huipulla. Ylhäällä on liikkeeseenlaskun toteuttavan maan nimi ”MONACO”, jota reunustavat Pariisin rahapajan tunnus ja rahamestarin tunnus. Alaosassa on teksti ”FONDATION DE LA FORTERESSE” (linnoituksen perustaminen), jota reunustavat vuosiluvut ”1215” ja ”2015”.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 10 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: marraskuu 2015


Vatikaanivaltio

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Perhettä käsittelevä 8. kansainvälinen kokoontuminen

Kuvaus: Kolikossa on kuvattu kaksi maapalloa syleilevää perhettä. Ylhäällä on liikkeeseenlaskuvuosi 2015. Vasemmalla puolella on taiteilijan nimi C. Principe. Rahapajan tunnus ”R” on yhden oikealla olevan perheenjäsenen käsivarressa. Kuvaa ympäröi vasemmalta oikealle puoliympyrän muodossa kirjoitus ”VIII INCONTRO MONDIALE DELLE FAMIGLIE” (Perhettä käsittelevä 8. kansainvälinen kokoontuminen) ja alapuolella lukee ”CITTÀ DEL VATICANO”. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 122 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta:
lokakuu 2015


Suomi

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: 150 vuotta taiteilija Akseli Gallen-Kallelan syntymästä

Kuvaus: Kolikon yläosassa Tuonelan joutsen ui virrassa. Joutsenen alapuolella vesi lainehtii laskeutuvan hengen voimasta. Liikkeeseen laskevan maan tunnus ”FI” on horisonttilinjan oikeanpuoleisessa päässä. Kuvan alaosassa on taiteilijan paletti, Gallen-Kallelan syntymävuosi ”1865” ja liikkeeseenlaskuvuosi ”2015”. Paletin vieressä on rahapajan leima. Taiteilijan nimi ”AKSELI GALLEN KALLELA” on kolikon sisäkehällä, horisonttilinjan alapuolella. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 500 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta:
lokakuu 2015


Latvia

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Uhanalainen luonto – mustahaikara

Kuvaus: Kuva-aiheena on mustahaikara (Ciconia nigra), jota pidetään yhtenä Euroopan luonnonsuojelun lippulaivalajeista. Vuonna 2005 Latviassa hyväksyttiin mustahaikaran suojelusuunnitelma. Kuvan alaosassa on liikkeeseenlaskun toteuttavan maan nimi ”LATVIJA” ja sen alapuolella liikkeeseenlaskuvuosi ”2015”. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1 010 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta:
lokakuu 2015


Slovakia

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Ľudovít Štúrin syntymän 200-vuotisjuhla

Kuvaus: Kolikossa on Ľudovít Štúrin muotokuva. Muotokuvan oikealle puolelle kolikon keskiosaan on merkitty reunan suuntaisesti liikkeeseenlaskuvuosi 2015, ja lähempänä oikeaa reunaa on liikkeeseenlaskijamaan nimi ”SLOVENSKO”. Muotokuvan vasemmalla puolella ovat sisäreunan suuntaisesti Štúrin syntymä- ja kuolinvuodet 1815–1856, ja lähempänä vasenta reunaa on nimi ”ĽUDOVÍT ŠTÚR”. Oikealla ylhäällä on Kremnican rahapajan (Mincovňa Kremnica) tunnus, joka muodostuu kahden leimasimen välissä olevista kirjaimista ”MK”. Oikealla alhaalla ovat kolikon suunnittelijan Ivan Řehákin tyylitellyt nimikirjaimet ”IR”. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1 miljoona kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: lokakuu 2015


Euroalueen maat

2 euron erikoisrahan kuva-aihe 2 euron erikoisrahan kuva-aihe 2 euron erikoisrahan kuva-aihe 2 euron erikoisrahan kuva-aihe 2 euron erikoisrahan kuva-aihe 2 euron erikoisrahan kuva-aihe 2 euron erikoisrahan kuva-aihe 2 euron erikoisrahan kuva-aihe 2 euron erikoisrahan kuva-aihe 2 euron erikoisrahan kuva-aihe 2 euron erikoisrahan kuva-aihe 2 euron erikoisrahan kuva-aihe 2 euron erikoisrahan kuva-aihe 2 euron erikoisrahan kuva-aihe 2 euron erikoisrahan kuva-aihe 2 euron erikoisrahan kuva-aihe 2 euron erikoisrahan kuva-aihe 2 euron erikoisrahan kuva-aihe 2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: EU:n lipun 30-vuotispäivä

Kuvaus: Kuva-aiheessa esitetään EU:n lippu symbolina, joka yhdistää kansoja ja kulttuureja, joiden yhteisenä tavoitteena on parempi yhteinen tulevaisuus. Kaksitoista tähteä ovat muuttuneet ihmishahmoiksi, jotka muodostavat EU:n lippua ympyröivän kehän symboloiden uuden Euroopan syntyä. Ylhäällä oikealla on puoliympyrän muodossa liikkeeseen laskevan maan nimi sekä vuosiluvut ”1985–2015”. Alhaalla oikealla ovat suunnittelijan (Georgios Stamatopoulos) nimikirjaimet. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: vaihtelee maittain

Liikkeeseenlaskun ajankohta:
vuoden 2015 kolmas neljännes


Kreikka

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: 75 vuotta Spiros Luisin kuolemasta

Kuvaus: Kuva-aiheena on Spiros Luis ja hänen voittamansa pokaali sekä taustalla Panathinaikó-stadion. Kolikon sisäosan reunaa vasten on kirjoitettu kreikaksi liikkeeseenlaskun toteuttava maa ”HELLEENIEN TASAVALTA” ja ”75 VUOTTA SPIROS LUISIN KUOLEMASTA”. Pokaalin yläpuolella on liikkeeseenlaskuvuosi ”2015” ja sen oikealla puolella palmetti (Kreikan rahapajan leima). Kuva-aiheen alaosassa on sen suunnittelijan (Georgios Stamatopoulos) monogrammi. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 750 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: 
vuoden 2015 kolmas neljännes


Malta

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Maltasta tuli tasavalta vuonna 1974

Kuvaus: Kyseessä on viimeinen kolikko viiden kolikon sarjasta, jossa kuvataan perustuslakiin liittyviä vaiheita Maltan historiassa. Malta julistettiin tasavallaksi 13. joulukuuta 1974, kun maan parlamentti oli hyväksynyt perustuslakiin tehtävät muutokset suurella ääntenenemmistöllä. Kuva esittää Vallettassa sijaitsevan presidentinlinnan julkisivuun kiinnitettyä marmorilaattaa, jossa muistetaan Maltan muuttumista kuningaskunnasta tasavallaksi. Oikeassa yläreunassa on puoliympyrän muodossa teksti ”MALTA – Republic 1974” (Malta – tasavalta 1974). Alaosassa on vuosiluku ”2015”. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 400 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta:
syyskuu 2015


San Marino

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Saksan yhdistymisen 25-vuotispäivä

Kuvaus: Kuva-aiheena on Brandenburgin portti, joka kylmän sodan aikana sijaitsi Itä-Berliinissä. Kolikossa kaksi Brandenburgin porttia kietoutuu toisiinsa kahden käden lailla symboloiden Berliinin kahden osan yhdistymistä. Oikealla on rahapajan tunnus ”R” ja vasemmalla taiteilijan nimikirjaimet ”ES” (Erik Spiekermann). Kuva-aihetta ympäröivät teksti ”25o ANNIVERSARIO DELLA RIUNIFICAZIONE DELLA GERMANIA 1990–2015” (Saksan yhdistymisen 25-vuotispäivä) ja liikkeeseenlaskijamaan nimi sekä liikkeeseenlaskuvuosi ”San Marino MMXV”. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin lipun 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 100 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta:
syyskuu 2015


Belgia

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Kehitysyhteistyön eurooppalainen teemavuosi 2015

Kuvaus: Kolikon keskiosassa on käsi, joka pitelee maapalloa. Maapallon edessä on kasvi. Maapalloa ympäröivän kehän yläkaaressa lukee ”2015 EUROPEAN YEAR FOR DEVELOPMENT”. Käden alapuolella on kansallistunnus ”BE” ja vasemmalla puolella Brysselin rahapajan johtajan tunnus ja rahapajan tunnus, arkkienkeli Mikaelin profiili päähineineen. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 250 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: syyskuu 2015


Luxemburg

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Nassau-Weilbourgin hallitsijasuvun 125-vuotisjuhla

Kuvaus: Kolikon vasemmalla puolella on suurherttua Henrin kuva. Oikealla puolella ovat puoliympyrässä aikaisempien hallitsijoiden Adolphen, Guillaume IV:n, Marie-Adélaïden, Charlotten ja Jeanin kuvat aikajärjestyksessä. Kuva-aiheen oikealla puolella on niin ikään puoliympyrän muotoon kaiverrettu kirjoitus ”1890 – DYNASTIE NASSAU-WEILBOURG”. Keskelle kuviota on kaiverrettu liikkeeseenlaskijamaan nimi ”LUXEMBOURG” ja vuosiluku 2015. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1,4 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: elokuu 2015


Ranska

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Ranskan kansallispäivän 225-vuotisjuhla

Kuvaus: Ranskan kansallispäivän juhlinta yhdistää kaikki ranskalaiset. Kolikon kuva-aihe esittää Ranskan tasavallan symbolia, Mariannea. Kuvan tyyli on graafinen ja moderni. Kuvassa Mariannella on päässään fryygialaismyssy. Kolikossa on oikealla hahmotelma kokardista, jonka alla ovat kirjaimet "RF". Vuosiluku on kaiverrettu kolikon keskelle. Kolikossa on vasemmalla säkeistö ranskalaisen runoilijan Paul Eluardin runosta Liberté (Vapaus) viittauksena tasavallan mottoon. Rahapajan tunnukset on yhdistetty runokatkelmaan. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 4 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: heinäkuu 2015


Italia

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: 750 vuotta Dante Alighierin syntymästä (1265–2015)

Kuvaus: Kuva esittää Dantea, jolla on avoin kirja vasemmassa kädessään ja kiirastulen vuori takanaan: kyseessä on yksityiskohta Jumalaiseen näytelmään perustuvasta teoksesta, jonka Domenico di Michelino (1417–1491) on maalannut Santa Maria del Fioren katedraaliin Firenzessä. Keskellä näkyvät Italian tasavallan alkukirjaimet ”RI”. Oikealla on Rooman rahapajan tunnus ”R”. Alaosaan on merkitty Silvia Petrassin nimen alkukirjaimet ”SP” sekä vuosiluvut 1265–2015, joista ensiksi mainittu on Danten syntymävuosi ja jälkimmäinen kolikon liikkeeseenlaskuvuosi. Dante Alighierin nimi on kirjoitettu kaaren muotoon. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 3,5 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: heinäkuu 2015


Portugali

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: 500 vuotta ensimmäisestä tutkimusretkestä Timoriin, joka on nykyään itsenäinen portugalinkielinen maa (Itä-Timor eli Timor Lorosae)

Kuvaus: Kolikon kuvassa on 1500-luvun alus, joka edustaa portugalilaisten merenkulkijoiden saapumista saarelle, sekä paikallinen olkikattoinen talo tyypillisine puuveistoksineen, jotka muistuttavat saaren myyteistä ja legendoista. Kolikon kuva-aihe edustaa ensimmäisten saarelle muualta Aasian maanosasta veneellä saapuneiden asukkaiden historiaa sekä hevosten merkitystä matkattaessa jyrkkärinteisillä vuorilla, jotka peittävät saaresta suurimman osan. Oikeassa yläreunassa on vuosiluku 1515 ja liikkeeseenlaskijamaan nimi ”PORTUGAL”. Vasemmassa alareunassa on merkintä ”TIMOR” ja vuosiluku 2015. Alareunassa on taiteilija Fernando Fonsecan nimikirjoitus. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 520 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: heinäkuu 2015


Portugali

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: 150 vuotta Portugalin Punaisen Ristin perustamisesta

Kuvaus: Kuva-aiheen sommitelma perustuu yleisesti tunnettuun ristiin, järjestön symboliin, jota toistetaan useita kertoja sen kuvaamiseksi, miten humanitaarinen toiminta on laajentunut niin Portugalissa kuin ulkomaillakin. Käden ääriviivat taustalla kuvastavat järjestön antaman avun eri muotoja, joita ovat ennen kaikkea lääkinnällinen apu, mutta sen lisäksi muun muassa yhteistyö, rakentaminen ja tukitoiminta. Vasemmalle puolelle on kaiverrettu puoliympyrän muotoon teksti ”CRUZ VERMELHA PORTUGUESA”. Yläosassa on liikkeeseenlaskijamaan vaakuna ja nimi ”Portugal” ja alaosassa vuosiluvut 1865 ja 2015. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 520 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: huhtikuu 2015


San Marino

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: 750 vuotta Dante Alighierin syntymästä

Kuvaus: Annalisa Masinin suunnittelemassa kuvassa on Botticellin freskosta peräisin oleva Danten muotokuva. Muotokuvan oikealla puolella on pystysuunnassa kirjoitus ”DANTE”. Keskellä oikealla on kolikon liikkeeseen laskevan maan nimi ”SAN MARINO” puoliympyrän muodossa. Näiden kahden kirjoituksen välissä on rahapajan tunnus ”R”, vuosiluvut 1265 ja 2015 sekä suunnittelijan nimen alkukirjaimet ”AM”. Maan ja kirjailijan nimissä käytetyn kirjasintyypin mallina on ollut Danten Jumalaisen näytelmän ensipainoksessa käytetty kirjasintyyppi. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 104 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: huhtikuu 2015


Malta

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Ensimmäinen lento Maltalta

Kuvaus: Kolikossa kuvataan Maltan ilmailuhistorian tärkeää merkkipaalua, ensimmäistä Maltalta lähtenyttä lentoa, josta on kulunut 100 vuotta. Lentokapteeni Kilmer nousi 13. helmikuuta 1915 Vallettan Grand Harbourin satamasta vesitasolla, joka tuotiin paikalle brittiläisellä HMS Ark Royal -aluksella. Lentokone laskeutui satamaan 55 minuutin lennon jälkeen. Kolikkoon on kuvattu kapteeni Kilmerin vesitaso, jonka taustalla on Grand Harbourin satamasta näkyvä maamerkki eli Senglea Pointin vanha kaupunki. Kuvan yläpuolella on teksti ”FIRST FLIGHT FROM MALTA” (ensimmäinen lento Maltalta) puoliympyrän muodossa. Oikealla ovat vuosiluvut 1915–2015. Alhaalla vasemmalla on 100-vuotisjuhlaa kuvaava teksti ”100TH ANNIVERSARY” ja alareunassa kolikon suunnittelijan nimikirjaimet ”NGB” (Noel Galea Bason). Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 300 000 kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: maaliskuu 2015


Luxemburg

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Suurherttuan valtaistuimelle nousun 15-vuotisjuhlapäivä

Kuvaus: Kolikossa ovat suurherttua Henrin ja suurherttuattaren muotokuvat sekä vuosiluku 2000, jolloin suurherttua Henri nousi valtaistuimelle. Lisäksi kolikossa on liikkeeseenlaskijamaan nimi ”Luxembourg” ja liikkeeseenlaskun vuosi 2015. Muotokuvien alla keskellä on teksti ”15e anniversaire de l’accession au trône de S.A.R. le Grand-Duc”. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1,4 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: maaliskuu 2015


Italia

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Milanon maailmannäyttely 2015

Kuvaus: Kolikon keskellä on maan hedelmällisyyttä symbolisoiva kuva, jossa veden ravitsema siemen odottaa itämistä maankuorta kuvaavan puolikaaren päällä. Maankuoren yläpuolella kasvaa puunrungosta viiniköynnöksen ja oliivipuun oksa sekä viljan tähkä. Kuva-aihetta ympäröi teksti ”NUTRIRE IL PIANETA”. Vasemmalla on kolikon suunnittelijan Maria Grazia Urbanin nimikirjaimet ”MGU”, oikealla Italian tasavallan monogrammi ”RI” ja Rooman rahapajan tunnus ”R”. Kolikon alaosassa keskellä on Milanon maailmannäyttelyn logo ”EXPO MILANO 2015”. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 3,5 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: maaliskuu 2015


Espanja

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Altamiran luola 30 vuotta Unescon maailmanperintökohteena

Kuvaus: Kolikkoon on kuvattu biisonia esittävä kalliomaalaus, joka on löydetty Altamiran luolasta Espanjan Cantabrian maakunnasta. Kuvan yläpuolella on maan nimi "ESPAÑA" kaaren muodossa, ja kolikon alaosaan on merkitty liikkeeseenlaskuvuosi 2015. Kuvan oikealla puolella on rahapajan tunnus. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 8 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: helmikuu 2015


Saksa

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Saksan yhdistymisen 25-vuotisjuhla

Kuvaus: Etualalla Brandenburgin portin, Saksan yhdistymisen symbolin, edessä seisova ihmisjoukko kuvastaa uutta alkua ja kehitystä kohti parempaa tulevaisuutta. Kansalaisten tahtoa ilmaiseva iskulause Wir sind ein Volk (”olemme yksi kansa”) kolikon reunoilla kuvaa Saksan yhdistymiseen johtavaa, eteenpäin vievää tietä. Kolikon sisäosassa on kolikon lyöneen rahapajan tunnus (”A”, ”D”, ”F”, ”G” tai ”J”), liikkeeseenlaskijamaan maatunnus ”D” ja suunnittelijan nimikirjaimet ”BW” (Bernd Wendhut). Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 30 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: tammikuu 2015


Saksa

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Hessenin osavaltio

Kuvaus: Kuvassa on Frankfurtin Paavalinkirkon (Paulskirche) julkisivu. Paavalinkirkossa kokoontui Saksan ensimmäinen vapailla vaaleilla vuonna 1849 valittu lainsäädäntöelin. Juuri kolikkoon kuvattu perspektiivi yhdistetään laajalti Paavalinkirkon symboliseen merkitykseen Saksan demokratian kehtona. Kuva tuo osuvasti esiin hallitsevan tornin ja kirkon elliptisen rakenteen välisen kontrastin. Hieman todellisuutta suurempana esitetyt kirkon portaat antavat kirkolle kutsuvan ilmeen, ja samalla ne luovat taustan alla olevalle kirjoitukselle ”HESSEN” (kirkko sijaitsee Hessenin osavaltiossa). Kolikon keskiosan vasemmassa reunassa on vuosiluku 2015 sekä rahapajan tunnus (joko ”A”, ”D”, ”F”, ”G” tai ”J”) ja oikeassa reunassa Saksan maatunnus ”D” sekä kaivertajan tunnus (”HH” – Heinz Hoyer). Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 30 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: tammikuu 2015


Slovenia

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Emona-Ljubljana

Kuvaus: Kolikon keskiosan kuvio koostuu kirjaimista, jotka yhdessä muodostavat sanan ”EMONA” tai ”AEMONA”, sekä roomalaista Emonan siirtokuntaa esittävästä tyylitellystä kuviosta. Kolikon alaosassa lukee kaaren muodossa ”EMONA LJUBLJANA SLOVENIJA 2015”. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1 miljoona kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: tammikuu 2015


Ranska

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Eurooppa rauhan ja turvallisuuden edistäjänä jo vuodesta 1945

Kuvaus: Kolikon keskiosassa on modernia tyyliä edustava kyyhkysen kuva. Kyyhkynen kantaa oliivipuun oksaa, rauhan symbolia, jonka lehtien tilalla ovat Euroopan unionin lipun 12 tähteä. Kolikon keskiosassa ovat myös EU:n 28 jäsenvaltion ISO-koodit. Kolikon alaosassa ovat kirjaimet ”RF” (République Française). Rahapajan tunnukset ovat vasemmalla puolella ja vuosiluku 2015 oikealla puolella. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 4 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: tammikuu 2015


Suomi

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Säveltäjä Jean Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhla

Kuvaus: Kolikon sisäosassa on tähtitaivas ja sen oikealla puolella puunlatvoja. Kolikon sisäosan vasemmassa reunassa on teksti ”JEAN SIBELIUS” ja liikkeeseenlaskuvuosi 2015. Oikeassa reunassa on liikkeeseenlaskijamaan tunnus ”FI” ja rahapajan tunnus. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 1 miljoona kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: tammikuu 2015


Latvia

2 euron erikoisrahan kuva-aihe

Aihe: Latvia EU:n neuvoston puheenjohtajamaana

Kuvaus: Kuvassa on Latvian virallinen logo Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajana. Logoa täydentää teksti "LATVIJAS PREZIDENTŪRA ES PADOMĒ" (”Latvia – EU:n neuvoston puheenjohtaja”) sekä puheenjohtajavaltion verkkosivujen osoite ”EU2015.LV”. Kolikon ulkokehää koristavat Euroopan unionin 12 tähteä.

Liikkeeseen laskettujen rahojen määrä: 2 miljoonaa kolikkoa

Liikkeeseenlaskun ajankohta: tammikuu 2015