Lähentymisraportista on suomennettu ainoastaan luvut 1–4. Raportti on luettavissa kokonaisuudessaan englanniksi EKP:n verkkosivuilla.

1 Johdanto

EU:n 27 jäsenvaltiosta 21 on jo ottanut euron käyttöön yhteisenä rahanaan. Tässä raportissa tarkastellaan viittä niistä kuudesta jäsenvaltiosta, jotka eivät vielä ole ottaneet euroa käyttöön. Nämä viisi jäsenvaltiota ovat Tšekki, Unkari, Puola, Romania ja Ruotsi. Näitä maita sitoo Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (”perussopimuksen”) velvoite ottaa euro käyttöön. Niiden on siis pyrittävä täyttämään kaikki lähentymiskriteerit.^[1] Kuudes jäsenvaltio, Tanska, on erityisasemassa, joten sitä ei käsitellä tässä raportissa.^[2]

Laatimalla tämän raportin EKP täyttää perussopimuksen artiklassa 140 asetetun vaatimuksen. Artiklan 140 mukaan Euroopan keskuspankin ja Euroopan komission on laadittava Euroopan unionin neuvostolle (EU:n neuvosto) ”kertomuksia jäsenvaltioiden, joita koskee poikkeus, edistymisestä talous- ja rahaliiton toteuttamiseen liittyvien jäsenvaltioiden velvollisuuksien täyttämisessä”. Kertomuksia on laadittava vähintään joka toinen vuosi tai sellaisen jäsenvaltion pyynnöstä, jota koskee poikkeus. Tämä edellä mainittuja viittä maata koskeva lähentymisraportti laaditaan säännöllisesti joka toinen vuosi. Myös Euroopan komissio on laatinut raportin lähentymiskehityksestä. EKP:n ja komission raportit toimitetaan EU:n neuvostolle samanaikaisesti.

Tässä raportissa on käytetty samaa arviointimenetelmää kuin aiemmissakin EKP:n lähentymisraporteissa. EKP arvioi, ovatko tarkasteltavat viisi maata saavuttaneet kestävän lähentymisen korkean tason, onko niiden kansallinen lainsäädäntö sopusoinnussa perussopimusten sekä Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan (jäljempänä ”EKPJ:n perussääntö”) kanssa ja onko lainsäädäntöä koskevat vaatimukset täytetty niin, että maiden kansallisista keskuspankeista voi tulla kiinteä osa eurojärjestelmää.

Talouden lähentymisprosessin tarkastelussa käytettävien tilastojen on oltava laadukkaita ja luotettavia. Poliittiset näkökohdat eivät saa vaikuttaa tilastojen laadintaan ja raportointiin. EU:n jäsenvaltioita on kehotettu pitämään tilastojensa laatua ja luotettavuutta ensiarvoisen tärkeänä, asettamaan tilastointia varten vähimmäisstandardit ja varmistamaan, että tilastoja laadittaessa on käytössä asianmukaiset varmistusjärjestelmät. Standardit ovat erityisen tärkeitä siksi, että ne vahvistavat kansallisten tilastolaitosten riippumattomuutta, luotettavuutta ja vastuullisuutta sekä lujittavat osaltaan luottamusta julkisen talouden tilastojen laatuun (ks. englanninkielisen raportin luku 6).

Jos EU:n jäsenvaltiota koskeva poikkeus kumotaan, sen on 4.11.2014 voimaan tulleen päätöksen mukaisesti liityttävä myös yhteiseen valvontamekanismiin viimeistään silloin, kun se ottaa euron käyttöön.^[3] Tällöin siihen aletaan soveltaa kaikkia valvontamekanismiin liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia. On siis erittäin tärkeää, että maat valmistautuvat yhteiseen pankkivalvontaan ennen euron käyttöönottoa. Kaikkien niiden maiden pankkijärjestelmissä, jotka liittyvät euroalueeseen ja siten yhteiseen valvontamekanismiin, suoritetaan kattava arviointi.^[4]

Englanninkielisen lähentymisraportin seitsemästä luvusta neljä ensimmäistä on suomennettu. Luvussa 2 käsitellään taloudellisen ja oikeudellisen lähentymisen arvioinnissa käytettyä menetelmää. Luvussa 3 luodaan yleiskatsaus taloudellisen lähentymisen keskeisiin osa-alueisiin tarkasteltavissa maissa. Luvussa 4 esitetään maittaiset yhteenvedot, joihin sisältyvät tärkeimmät arviointitulokset. Luvussa 5 (ei suomennettu) arvioidaan yksityiskohtaisemmin taloudellista lähentymistä tarkasteltavina olevissa viidessä jäsenvaltiossa. Luvussa 6 (ei suomennettu) käydään läpi lähentymisindikaattorit sekä niiden laskennassa käytetyt tilastolliset menetelmät. Luvussa 7 (ei suomennettu) tarkastellaan, onko tarkasteltavien jäsenvaltioiden kansallinen lainsäädäntö, keskuspankin perussääntö mukaan luettuna, sopusoinnussa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklojen 130 ja 131 kanssa.

2 Arviointimenetelmä

2.1 Taloudellinen lähentyminen

EKP arvioi euron käyttöönottoon valmistautuvien jäsenvaltioiden taloudellista lähentymistä kaikissa lähentymisraporteissaan samalla menetelmällä. Menetelmä perustuu perussopimuksen määräyksiin, joita EKP soveltaa tarkastellessaan hintojen, julkisen talouden rahoitusaseman, velkasuhteen, valuuttakurssien ja pitkien korkojen kehitystä sekä muita taloudellisen yhdentymisen ja lähentymisen kannalta merkityksellisiä tekijöitä. Menetelmässä käytetään lisäksi monia talouden mennyttä ja tulevaa kehitystä kuvaavia indikaattoreita, joiden avulla lähentymisen kestävyyttä voidaan arvioida tarkemmin. Joitakin menetelmän osia on parannettu vuosien varrella. Arvioitavan jäsenvaltion tarkasteleminen kaikkien näiden tekijöiden perusteella on tärkeää, sillä näin voidaan varmistaa, että liittyminen euroalueeseen etenee mahdollisimman sujuvasti. Kehikoissa 1–5 käydään läpi oikeudelliset määräykset ja selostetaan yksityiskohtaisemmin, miten EKP soveltaa niitä.

Raporttia laadittaessa on jatkuvuuden ja tasavertaisen kohtelun varmistamiseksi nojauduttu EKP:n aiemmissa raporteissa noudatettuihin periaatteisiin. Etenkin lähentymiskriteerien soveltamisessa ja tulkinnassa EKP soveltaa tiettyjä johtavia periaatteita (samoin kuin sen edeltäjä, Euroopan rahapoliittinen instituutti EMI). Ensinnäkin yksittäisiä kriteerejä on tulkittu ja sovellettu tiukasti, sillä kriteerien ensisijainen tarkoitus on varmistaa, että euroalueeseen otetaan vain sellaisia jäsenvaltioita, joiden taloudelliset olot edistävät hintavakautta ja euroalueen yhtenäisyyttä. Toiseksi lähentymiskriteerit muodostavat yhtenäisen ja eheän kokonaisuuden, ja jokaisen kriteerin on täytyttävä. Perussopimuksessa kriteerit on esitetty yhdenvertaisina eikä niitä ole asetettu tärkeysjärjestykseen. Kolmanneksi lähentymiskriteerien on täytyttävä arviointihetken tietojen eikä ennusteiden perusteella. Neljänneksi lähentymiskriteereitä tulisi soveltaa johdonmukaisesti, avoimesti ja selkeästi. Lähentymiskriteerien täyttymisen arvioinnissa on tärkeää tarkastella lisäksi lähentymisen kestävyyttä, sillä lähentymisen on toteuduttava pysyvästi eikä vain tiettynä ajankohtana. Lähentymisen kestävyyttä tarkastellaankin erikseen maittaisissa yhteenvedoissa.

Arvioitavien maiden talouskehitystä tarkastellaan takautuvasti, periaatteessa kymmenen edellisen vuoden ajalta. Näin voidaan paremmin päätellä, missä määrin saavutettu edistys johtuu aidoista rakenteellisista muutoksista, jolloin taloudellisen lähentymisen kestävyydestä pystytään tekemään parempi arvio.

Lisäksi arvioidaan tarvittaessa tulevaa kehitystä. Suotuisan talouskehityksen kestävyys riippuu olennaisesti siitä, reagoidaanko talouspolitiikassa nykyisiin ja tuleviin haasteisiin oikealla ja kestävällä tavalla. Lisäksi vahva hallinto, vakaat instituutiot ja kestävä julkinen talous ovat tärkeä tuki hintavakaudelle ja tuotannon kestävälle kasvulle keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Lähentymisen kestävyyden varmistamiseksi on tärkeää, että maalla on vahva lähtötilanne, vakaat instituutiot, hyvä häiriönsietokyky ja asianmukaiset politiikkatoimet euron käyttöönoton jälkeen.

Tämän lähentymisraportin tilastojen koontipäivä oli 17.6.2026. Lähentymiskriteerien täyttymisen arvioinnissa käytetään Euroopan komission toimittamia tilastotietoja (ks. englanninkielisen raportin luku 6 sekä taulukot ja kuviot). EKP osallistuu valuuttakursseja ja pitkiä korkoja koskevien tietojen kokoamiseen. Hintavakauskriteerin ja korkokriteerin tarkastelujaksoksi on yhdessä komission kanssa valittu ajanjakso kesäkuusta 2025 toukokuuhun 2026. Valuuttakurssien tarkastelujakso on 18.6.2024–17.6.2026. Tiedot julkisen talouden rahoitusasemista ulottuvat vuoteen 2025. Lisäksi on otettu huomioon eri lähteistä saatuja ennusteita ja muita tietoja, jotka ovat olennaisia lähentymisen kestävyyden ennakoivassa tarkastelussa. Aineistossa on huomioitu myös Euroopan komission kevään 2026 talousennuste, joka julkaistiin 21.5.2026, ja varoitusmekanismia koskeva vuoden 2026 kertomus, joka julkaistiin 25.11.2025. Tämä lähentymisraportti hyväksyttiin EKP:n yleisneuvostossa 19.6.2026.

Tämänkertaisessa lähentymisraportissa otetaan huomioon myös Lähi-idän sodan vaikutukset lähentymiskehitykseen. Viimeaikaiset geopoliittiset jännitteet ovat osaltaan lisänneet epävarmuutta muun muassa energiamarkkinoihin, kauppareitteihin ja globaaleihin rahoitusoloihin kohdistuvien potentiaalisten vaikutustensa kautta. Sodan vaikutukset näkyvät jo inflaatiokehityksessä ja luottamusindikaattoreissa, mutta sen vaikutus talouteen riippuu energian hintasokin voimakkuudesta ja kestosta sekä sen välillisten vaikutusten ja kerrannaisvaikutusten suuruusluokasta. Taloudellinen vaikutus saattaa olla suurempi maissa, jotka ovat riippuvaisempia energiantuonnista ja joilla on vahvemmat kauppasuhteet Lähi-itään. Vaikutus riippuu myös makrotalouden olosuhteista ja yksittäisten valtioiden toimista sodan tuomissa muutoksissa. Lähentymisen tulevaa kehitystä koskeviin arvioihin liittyy siis tavallista enemmän epävarmuutta.

Kehikossa 1 esitetään hintakehitystä koskevat oikeudelliset määräykset ja EKP:n tapa soveltaa niitä.

Kunkin maan keskimääräistä YKHI-inflaatiota 12 kuukauden tarkastelujaksolla kesäkuusta 2025 toukokuuhun 2026 verrataan kymmenen edellisen vuoden hintavakauskehitykseen. Näin tarkasteltavien maiden hintakehityksen kestävyyttä voidaan arvioida yksityiskohtaisemmin. Tässä yhteydessä tarkastellaan myös rahapolitiikan linjausta ja erityisesti sitä, onko hintavakauden saavuttaminen ja ylläpitäminen ollut rahapolitiikasta vastaavien viranomaisten pääasiallisena tavoitteena ja onko muulla talouspolitiikalla edistetty tavoitteen saavuttamista. Lisäksi otetaan huomioon, miten makrotalouden olosuhteet ovat vaikuttaneet hintavakauden saavuttamiseen. Hintakehityksen arvioinnissa otetaan huomioon kysyntä- ja tarjontaolot ja niistä etenkin yksikkötyökustannusten ja tuontihintojen kaltaiset tekijät. Lopuksi tarkastellaan muiden olennaisten hintaindeksien kehitystä. Tulevien vuosien inflaatiokehitystä pyritään ennakoimaan esimerkiksi keskeisten kansainvälisten organisaatioiden ja markkinaosapuolten inflaatioennusteiden perusteella. Raportissa tuodaan esiin myös institutionaalisia ja rakenteellisia näkökohtia, jotka vaikuttavat hintavakauden kannalta otollisten olosuhteiden säilyttämiseen euron käyttöönoton jälkeen.

Kehikossa 2 esitetään julkisen talouden kehitystä koskevat oikeudelliset määräykset ja EKP:n tapa soveltaa niitä. Lisäksi kerrotaan julkista taloutta koskevista menettelyistä.

Julkisen talouden kestävyyttä arvioitaessa tarkasteluvuoden 2025 lukuja tarkastellaan suhteessa jäsenvaltion kehitykseen edellisten kymmenen vuoden aikana. Ensin katsotaan, miten alijäämäsuhde on kehittynyt. Vuotuisen alijäämäsuhteen muutokseen vaikuttavat monenlaiset tekijät, jotka voidaan jaotella suhdannekehityksen vaikutusta edustaviin ”suhdannetekijöihin” sekä ”muihin kuin suhdannetekijöihin”. Jälkimmäisten katsotaan usein kuvaavan finanssipolitiikan rakenteellisten ja pysyvien muutosten vaikutuksia. Tässä raportissa muita kuin suhdannetekijöitä kuvaavia lukuja ei kuitenkaan välttämättä voi tulkita yksinomaan rakenteellisiksi muutoksiksi julkisen talouden rahoitusasemassa, sillä niissä on mukana myös poliittisten toimenpiteiden ja erityistekijöiden väliaikaisia vaikutuksia rahoitusasemaan.

Seuraavaksi arvioidaan, miten julkisen talouden velka suhteessa BKT:hen on kehittynyt, ja tutkitaan kehitykseen vaikuttaneita tekijöitä. Tekijät ovat nimellisen BKT:n kasvuvauhdin ja korkojen välinen ero, perusjäämä sekä alijäämä-velkaoikaisu. Näin voidaan saada lisätietoa siitä, missä määrin makrotaloudellinen ympäristö ja etenkin BKT:n kasvun ja korkojen yhteisvaikutus ovat vaikuttaneet velan kehitykseen. Lisäksi tarkastellaan julkisen velan rakennetta ja erityisesti lyhytaikaisten ja valuuttamääräisten velkojen osuutta ja kehitystä. Näiden velkojen osuus ja julkisen talouden velkasuhde kertovat, kuinka herkkä julkisen talouden rahoitusasema on valuuttakurssien ja korkojen muutoksille.

Uudistetun vakaus- ja kasvusopimuksen voimaantulo vuonna 2024 toi mukanaan uudet säännöt liiallisen alijäämän menettelyn käynnistämisestä velkakriteerin perusteella. Vaikka säännöt liiallisen alijäämän menettelyn käynnistämisestä ovat alijäämäkriteerin osalta pääosin ennallaan, velkakriteerin osalta niihin on tehty kehikossa 2 kuvatut muutokset. Liiallisen alijäämän menettelyä ei ole kuitenkaan käynnistetty velkasäännön perusteella ennen vuotta 2026, sillä neuvoston asettamat nettomenopolut koskevat finanssipoliittisia strategioita vasta vuodesta 2025 alkaen.

Vakaus- ja kasvusopimuksen yleistä poikkeuslauseketta sovellettiin jaksolla 2020–2023, ja huhtikuussa 2025 neuvosto käynnisti koordinoidun pyynnön kansallisen poikkeuslausekkeen aktivoimiseksi. Yleisen poikkeuslausekkeen soveltamisen ansiosta jäsenvaltiot saivat poiketa niihin muutoin sovellettavista budjettirajoitteista, ja näin ne saattoivat toteuttaa koronaviruspandemian ja Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan edellyttämät talouspolitiikan koordinointitoimet sopimuksen mukaisesti. Sittemmin Euroopan komissio esitti 19.3.2025 kansallisen poikkeuslausekkeiden koordinoitua aktivointia. Sen myötä jäsenvaltiot voisivat poiketa hyväksytyiltä nettomenopoluiltaan ja lisätä talousarvioihinsa liikkumavaraa puolustusmenojen suurentamiseksi. Komissio totesi erityisesti, että Venäjän Ukrainassa käymä hyökkäyssota ja sitä aiheutuva uhka Euroopan turvallisuudelle ovat poikkeuksellisia olosuhteita, jotka eivät ole jäsenvaltioiden hallittavissa ja joilla on merkittävä vaikutus jäsenvaltioiden julkiseen talouteen puolustusmenojen toteutuneiden ja/tai suunniteltujen lisäysten kautta.^[11] EKP:n neuvosto antoi 30.4.2025 lausunnon kansallisen poikkeuslausekkeen koordinoidusta aktivoinnista.^[12] Tämän raportin aineiston koontipäivään mennessä EKP:n neuvosto oli aktivoinut poikkeuslausekkeen 17 jäsenvaltiolle, joista kolme on tässä raportissa tarkasteltuja maita (Tšekki, Unkari ja Puola). Jousto koskee neljän vuoden jaksoa ja on suuruudeltaan enintään 1,5 % suhteessa BKT:hen.

Tulevaa kehitystä arvioidaan Euroopan komission vuosia 2026–2027 koskevien tuoreiden ennusteiden pohjalta, ja huomioon otetaan myös arvio velkakestävyyden pitkän aikavälin haasteista. Arvioinnin kohteena ovat erityisesti rahoitusaseman ja velkasuhteen kehitysnäkymät nykyisen finanssipolitiikan valossa. Lisäksi korostetaan pitkän aikavälin haasteita julkisen talouden rahoitusaseman kestävyydelle sekä aloja, joilla vakauttaminen on tarpeen. Erityistä huomiota kiinnitetään rahastoimattomiin julkisiin eläkejärjestelmiin ja väestörakenteen muutoksen vaikutukseen sekä valtioiden vastuusitoumuksiin. Uusien sääntöjen mukaisesti maiden keskipitkän aikavälin talousarviosuunnitelmat laaditaan osana kansallisia finanssi- ja rakennepoliittisia suunnitelmia, joita maat ovat julkaisseet syksystä 2024 alkaen. Näissä suunnitelmissa esitetään vähintään neljä vuotta kattava nettomenoura ja kuvataan valtioiden finanssipolitiikan strategiat vuodesta 2025 lähtien.

Kehikossa 3 esitetään valuuttakurssikehitystä koskevat oikeudelliset määräykset ja EKP:n tapa soveltaa niitä.

Sen lisäksi, että raportissa tarkastellaan ERM II:een osallistumista ja nimellisen valuuttakurssin kehitystä suhteessa euroon, siinä arvioidaan lyhyesti tämänhetkisen valuuttakurssin kestävyyttä. Kestävyyttä arvioitaessa tutkitaan reaalisen efektiivisen valuuttakurssin kehitystä sekä vaihtotaseen, pääomataseen ja rahoitustaseen kehitystä maksutaseessa. Niin ikään analysoidaan ulkomaisen bruttovelan sekä ulkomaisen nettovarallisuuden kehitystä pitkällä aikavälillä. Valuuttakurssikehitystä koskevassa raportin osassa tarkastellaan lisäksi indikaattoreita, joilla voidaan mitata maan integroitumista euroalueen yhteyteen. Tätä arvioitaessa tarkastellaan sekä ulkomaankaupan (viennin ja tuonnin) että rahoitusmarkkinoiden yhdentymistä. Lisäksi mainitaan tarvittaessa, onko maa saanut kahden vuoden tarkastelujakson aikana likviditeettitukea keskuspankilta tai maksutasetukea, riippumatta siitä, onko tukea todella käytetty vai onko sitä pyydetty varmuuden vuoksi.

Kehikossa 4 esitetään pitkien korkojen kehitystä koskevat oikeudelliset määräykset ja EKP tapa soveltaa niitä.

Kuten edellä mainittiin, perussopimuksen mukaan lähentymisen ”pysyvyys [...] ilmenee pitkän aikavälin korkokantojen tasossa”. Kun korkokehitystä arvioidaan kesäkuusta 2024 toukokuuhun 2026 ulottuvalla tarkastelujaksolla, otetaan siis huomioon pitkien korkojen kehitys kymmenen edellisen vuoden aikana (tai aikana, jolta tiedot ovat saatavilla) sekä tärkeimmät tekijät, jotka vaikuttivat eroihin suhteessa euroalueen keskimääräisiin pitkiin korkoihin. Useiden euroalueen maiden suuret riskipreemiot ovat teoriassa voineet vaikuttaa osittain euroalueen keskimääräisiin pitkiin korkoihin tarkastelujakson aikana. Sen vuoksi korkoja verrataan myös AAA-luokituksen saaneiden euroalueen maiden pitkien valtion joukkolainojen tuottoihin. Analyysin taustaksi raportissa on myös tietoa rahoitusmarkkinoiden koosta ja kehityksestä. Tiedot perustuvat kolmeen indikaattoriin (yritysten liikkeeseen laskemien velkapaperien kanta, noteerattujen osakkeiden kokonaismarkkina-arvo ja rahalaitosten luotot rahoitussektorin ulkopuolisille kotimaisille yksityisyrityksille), joilla yhdessä mitataan rahoitusmarkkinoiden kokoa.

Perussopimuksen artiklan 140 kohdassa 1 edellytetään, että raportissa otetaan vielä huomioon useita muita merkityksellisiä tekijöitä (ks. kehikko 5). Perussopimuksen artiklan 121 kohdan 6 mukaisesti on otettu käyttöön tehostettu talouspolitiikan ohjausjärjestelmä, joka tuli voimaan joulukuussa 2011 ja jolla on tarkoitus turvata EU:n jäsenvaltioiden talouspolitiikan tiiviimpi koordinointi ja niiden taloudellisen suorituskyvyn jatkuva lähentyminen. Kehikossa 5 käydään lyhyesti läpi nämä säännöt ja selostetaan, miten EKP ottaa edellä mainitut tekijät huomioon lähentymisprosessin arvioinnissa.

2.2 Kansallinen lainsäädäntö sopusoinnussa perussopimusten kanssa

2.2.1 Johdanto

Perussopimuksen artiklan 140 kohdassa 1 edellytetään EKP:n (ja Euroopan komission) antavan Euroopan unionin neuvostolle kertomuksia jäsenvaltioiden, joita koskee poikkeus, edistymisestä talous- ja rahaliiton toteuttamiseen liittyvien velvollisuuksiensa täyttämisessä vähintään joka toinen vuosi tai sellaisen jäsenvaltion pyynnöstä, jota koskee poikkeus. Kertomuksissa on tarkasteltava, onko näiden jäsenvaltioiden kansallinen lainsäädäntö, kansallisen keskuspankin perussääntö mukaan luettuna, sopusoinnussa perussopimuksen artiklojen 130 ja 131 kanssa sekä asiaa koskevien EKPJ:n perussäännön artiklojen kanssa. Tästä velvoitteesta, joka perussopimuksessa asetetaan poikkeuksen piiriin kuuluville jäsenvaltioille, käytetään myös nimitystä ”oikeudellinen lähentyminen”.

EKP:n oikeudellista lähentymistä koskeva arviointi ei rajoitu kansallisen lainsäädännön sanamuodon muodolliseen arviointiin, vaan EKP voi myös arvioida, sovelletaanko asianomaisia säännöksiä perussopimusten ja EKPJ:n perussäännön tarkoituksen mukaisesti. EKP seuraa erityisen tarkasti merkkejä jäsenvaltioiden kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelimiin kohdistuvasta paineesta, joka olisi keskuspankin riippumattomuuden osalta ristiriidassa perussopimuksen tarkoituksen kanssa.

EKP pitää myös tarpeellisena, että kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten toiminta on sujuvaa ja jatkuvaa. Tällöin jäsenvaltioiden asianomaisilla viranomaisilla on erityinen velvollisuus toteuttaa tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kansallisen keskuspankin päätöksentekoelimen jäsenen paikan vapautuessa uusi jäsen nimitetään riittävän ajoissa.^[15]

EKP seuraa tilannetta tarkasti ennen kuin se antaa lopullisen myönteisen yleisarvion, jonka mukaan tietyn jäsenvaltion lainsäädäntö on perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa sopusoinnussa.

2.2.1.1 Jäsenvaltiot, joita koskee poikkeus, ja oikeudellinen lähentyminen

Tässä raportissa tarkastellaan Tšekin, Unkarin, Puolan, Romanian ja Ruotsin kansallista lainsäädäntöä. Ne ovat jäsenvaltioita, joita koskee poikkeus, eli ne eivät ole vielä ottaneet euroa käyttöön. Ruotsi sai toukokuussa 1998 Euroopan unionin neuvoston päätöksellä sellaisen jäsenvaltion aseman, jota koskee poikkeus.^[16] Tšekin, Unkarin, Puolan ja Romanian osalta liittymisehdoista tehtyjen asiakirjojen artikloissa 4^[17] ja 5^[18] määrätään, että kukin näistä jäsenvaltioista osallistuu talous- ja rahaliittoon liittymispäivästä alkaen perussopimuksen artiklassa 139 tarkoitettuna jäsenvaltiona, jota koskee poikkeus.

Tämä raportti ei koske Tanskaa, sillä se on erityisasemassa oleva jäsenvaltio, joka ei ole vielä ottanut euroa käyttöön. Eräistä Tanskaa koskevista määräyksistä tehdyssä perussopimusten liitteenä olevassa pöytäkirjassa (N:o 16) todetaan, että ottaen huomioon ilmoituksen, jonka Tanskan hallitus on tehnyt Euroopan unionin neuvostolle 3.11.1993, Tanskaa koskee poikkeus ja että menettely poikkeuksen kumoamiseksi voidaan käynnistää ainoastaan Tanskan aloitteesta. Koska perussopimuksen artiklaa 130 sovelletaan Tanskaan, Tanskan keskuspankin on täytettävä keskuspankin riippumattomuutta koskevat vaatimukset. EMI:n vuoden 1998 lähentymisraportissa tämä vaatimus todettiin täytetyksi. Tanskan lähentymistä ei ole arvioitu vuoden 1998 jälkeen sen erityisaseman vuoksi. Siihen saakka, kunnes Tanska ilmoittaa Euroopan unionin neuvostolle aikovansa ottaa euron käyttöön, Tanskan keskuspankin ei tarvitse oikeudellisesti integroitua eurojärjestelmään eikä Tanskan lainsäädäntöä tarvitse mukauttaa.

Oikeudellisen lähentymisen arvioinnin tarkoituksena on helpottaa Euroopan unionin neuvoston päätöstä siitä, mitkä jäsenvaltiot täyttävät talous- ja rahaliiton toteuttamiseen liittyvät velvollisuudet (perussopimuksen artiklan 140 kohta 1). Näillä edellytyksillä tarkoitetaan oikeudellisessa mielessä erityisesti keskuspankin riippumattomuutta ja kansallisten keskuspankkien oikeudellista integroitumista eurojärjestelmään.

2.2.1.2 Oikeudellisen arvioinnin rakenne

Oikeudellisen lähentymisen arvioinnissa noudatetaan yleisesti ottaen EKP:n ja EMIn aiempien oikeudellista lähentymistä koskevien raporttien rakennetta.^[19]

Ennen 25.3.2026 voimaantullut lainsäädäntö otetaan huomioon arvioitaessa sitä, onko kansallinen lainsäädäntö sopusoinnussa perussopimusten kanssa.

2.2.2 Mukautusten soveltamisala

2.2.2.1 Mukautettavat alueet

Seuraavat seikat tutkitaan niiden alojen määrittämiseksi, joilla kansallista lainsäädäntöä on mukautettava:

• kansallisten keskuspankkien sekä niiden päätöksentekoelinten jäsenten ja pääjohtajien riippumattomuutta koskevien perussopimuksen (artikla 130) ja EKPJ:n perussäännön (artiklat 7 ja 14.2) määräysten noudattaminen,
• salassapitomääräysten noudattaminen (EKPJ:n perussäännön artikla 37),
• keskuspankkirahoitusta (perussopimuksen artikla 123) ja erityisoikeuksia (perussopimuksen artikla 124) koskevien kieltojen noudattaminen,
• unionin oikeudessa edellytetyn euron yhtenäisen kirjoitustavan noudattaminen sekä
• kansallisten keskuspankkien oikeudellinen integroituminen eurojärjestelmään (erityisesti EKPJ:n perussäännön artiklojen 12.1 ja 14.3 osalta).

2.2.2.2 ”Sopusointu” vai ”yhdenmukaistaminen”

Perussopimuksen artiklassa 131 määrätään, että kansallisen lainsäädännön on oltava sopusoinnussa perussopimusten ja EKPJ:n perussäännön kanssa. Mahdolliset ristiriitaisuudet on siksi korjattava. Tämän velvoitteen noudattaminen on tarpeen riippumatta ristiriitaisuuden luonteesta sekä perussopimusten ja EKPJ:n perussäännön ensisijaisuudesta suhteessa kansalliseen lainsäädäntöön.

Vaatimus siitä, että kansallisen lainsäädännön on oltava sopusoinnussa, ei tarkoita, että perussopimuksessa edellytettäisiin kansallisten keskuspankkien perussääntöjen yhdenmukaistamista toisiinsa tai EKPJ:n perussääntöön nähden. Kansallisia erityispiirteitä saa edelleen olla, kunhan ne eivät loukkaa unionille peruuttamattomasti annettua yksinomaista toimivaltaa rahapolitiikan alalla. EKPJ:n perussäännön artiklassa 14.4 kansallisille keskuspankeille sallitaankin myös muita kuin EKPJ:n perussäännössä määrättyjä tehtäviä edellyttäen, etteivät ne ole ristiriidassa EKPJ:n tavoitteiden ja tehtävien kanssa.^[20] Tällaisia muita tehtäviä mahdollistavat säännökset ovat selkeä esimerkki tapauksista, joissa kansallisten keskuspankkien perussääntöjen sallitaan edelleen poiketa toisistaan. Ilmaisu ”sopusoinnussa” merkitseekin, että kansallista lainsäädäntöä ja kansallisen keskuspankin perussääntöä täytyy muuttaa siten, etteivät ne ole ristiriidassa perussopimusten ja EKPJ:n perussäännön kanssa ja että kansalliset keskuspankit integroituvat EKPJ:hin tarvittavalla tavalla. Erityisesti on muutettava kaikkia säännöksiä, jotka loukkaavat kansallisen keskuspankin riippumattomuutta koskevia perussopimuksen määräyksiä ja sen asemaa EKPJ:n erottamattomana osana. Tämän saavuttamiseksi ei siten ole riittävää nojautua yksinomaan unionin lainsäädännön ensisijaisuuteen suhteessa kansalliseen lainsäädäntöön.

Perussopimuksen artiklan 131 mukainen velvoite koskee ainoastaan yhteensopimattomuutta perussopimusten ja EKPJ:n perussäännön kanssa. Myös unionin johdetun oikeuden kanssa ristiriidassa olevaa kansallista lainsäädäntöä olisi kuitenkin mukautettava, jos kyseessä oleva johdettu oikeus on merkityksellistä tässä lähentymisraportissa tarkasteltavien mukautettavien alueiden kannalta. Unionin lainsäädännön ensisijaisuus ei poista velvollisuutta mukauttaa kansallista lainsäädäntöä. Tämä yleinen vaatimus perustuu perussopimuksen artiklan 131 lisäksi myös Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön.^[21]

Perussopimuksissa ja EKPJ:n perussäännössä ei kummassakaan määrätä, millä keinoin kansallista lainsäädäntöä on mukautettava. Sopusointuisuus voidaan näin ollen saavuttaa poistamalla kaikki unionin oikeuden kanssa ristiriidassa oleva kansallinen lainsäädäntö tai viittaamalla perussopimuksiin ja EKPJ:n perussääntöön taikka poikkeuksellisesti sisällyttämällä niiden määräyksiä kansalliseen lainsäädäntöön, niiden alkuperään viitaten, seuraavin edellytyksin:

Pääsääntöisesti on vältettävä suoraan sovellettavien unionin oikeuden säännösten toisintamista samaa muotoilua käyttäen jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä.^[22] Toisintaminen voi aiheuttaa epävarmuutta sovellettavien säännösten oikeudellisen luonteen ja alkuperän sekä niiden voimaantulopäivän suhteen. Tämä ei olisi linjassa sen periaatteen kanssa, että unionin oikeutta sovelletaan ja tulkitaan yhdenmukaisesti koko unionissa.^[23] Lisäksi kansallinen säännös muodostaa oman sääntelysisältönsä, jos siinä käytetty sanamuoto poikkeaa asiaa koskevassa unionin säännöksessä käytetystä sanamuodosta. Perussopimuksen artiklan 2 kohdan 1 mukaan unionin yksinomainen toimivalta rahapolitiikan alalla estää jäsenvaltioita antamasta säännöksiä, joilla niiden tavoite ja sisältö huomioon ottaen saatetaan voimaan euron käyttöä yhteisenä rahana koskevia oikeudellisia sääntöjä, ellei jäsenvaltioille ole erikseen osoitettu siihen toimivaltaa.^[24] Perussopimuksen artiklan 127 kohdan 2 ensimmäisen luetelmakohdan mukaan eurojärjestelmän perustehtäviin kuuluvan rahapolitiikan käsite ei tässä yhteydessä rajoitu pelkästään sen käytännön toteutukseen. Sillä on myös sääntelyulottuvuus, jonka tarkoituksena on taata euron asema yhteisenä rahana.^[25]

Poikkeuksellisissa olosuhteissa unionin oikeuden suoraan sovellettavat säännökset voidaan toisintaa samaa muotoilua käyttäen jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä, jos se on tarpeen johdonmukaisuuden vuoksi ja ymmärrettävyyden parantamiseksi niiden henkilöiden kannalta, joihin säännöksiä sovelletaan. Jos unionin oikeuden suoraan sovellettavien säännösten toisintaminen on poikkeuksellisissa olosuhteissa perusteltua, säännökset tulisi toisintaa tarkasti, eikä niiden sanamuotoa tulisi muokata.^[26] Lisäksi säännökset tulisi toisintaa vain siltä osin, kuin se on poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi perusteltua. Kyse ei kuitenkaan ole poikkeuksellisista olosuhteista, jos suoraan sovellettavat unionin oikeuden säännökset ovat riittävän johdonmukaisia ja kattavia, jolloin niiden toistaminen tai tarkastelu kansallisessa lainsäädännössä on tarpeetonta.^[27] Jos unionin oikeuden suoraan sovellettavilla säännöksillä on merkitystä pelkästään kansallisen lainsäädännön kattamien alueiden taustalla, kansallisessa lainsäädännössä ei ole tarpeen viitata näihin säännöksiin. Siltä osin kuin kansallisessa lainsäädännössä edellä mainituista syistä toisinnetaan unionin oikeuden suoraan sovellettavia säännöksiä, toisintaminen olisi tehtävä nimenomaisesti ja selventäen, että säännökset on toisinnettu unionin oikeuden asiaa koskevien säännösten ”mukaisesti” tai niitä ”noudattaen” silloin, kun säännösten toisintamisen tarkoituksena on ainoastaan kansallisen lainsäädännön sijoittaminen laajempaan asiayhteyteen, tai unionin oikeuden asiaa koskevien säännösten ”soveltamista rajoittamatta” silloin, kun kansallinen viranomainen käyttää sille jääviä toimivaltuuksia, jotka eivät kuulu EKPJ:n ja eurojärjestelmän käyttämien toimivaltuuksien piiriin.^[28]

Jotta kansallisen lainsäädännön sopusointuisuus suhteessa perussopimuksiin ja EKPJ:n perussääntöön voidaan saavuttaa ja sitä voidaan ylläpitää, Euroopan unionin toimielinten ja jäsenvaltioiden on kuultava EKP:tä lakiehdotuksista EKP:n toimivaltaan kuuluvilla aloilla perussopimuksen artiklan 127 kohdan 4 ja artiklan 282 kohdan 5 sekä EKPJ:n perussäännön artiklan 4 mukaisesti. Neuvoston päätöksessä 98/415/EY^[29] nimenomaan kehotetaan jäsenvaltioita toteuttamaan tarpeelliset toimenpiteet tämän vaatimuksen noudattamisen varmistamiseksi.

2.2.3 Kansallisten keskuspankkien riippumattomuus

Keskuspankkien riippumattomuudesta on todettava, että EU:hun vuosina 2004, 2007 ja 2013 liittyneiden jäsenvaltioiden oli mukautettava kansallista lainsäädäntöään siten, että se oli perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön määräysten mukainen ja voimassa liittymisvuodesta riippuen 1.5.2004, 1.1.2007 tai 1.7.2013.^[30] Ruotsi oli sen sijaan velvollinen saattamaan tarvittavat mukautukset voimaan EKPJ:n perustamiseen mennessä eli 1.6.1998.

2.2.3.1 Keskuspankin riippumattomuus

EMI määritteli marraskuussa 1995 keskuspankin riippumattomuuden tunnusmerkit (joita kuvattiin sittemmin yksityiskohtaisesti vuoden 1998 lähentymisraportissa), jotka olivat tuolloin jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön, erityisesti kansallisten keskuspankkien perussääntöjen, arvioinnin perustana. Keskuspankin riippumattomuuden käsitteeseen sisältyy riippumattomuuden eri osatekijöitä, joita on arvioitava erikseen ja jotka koskevat toiminnallista, institutionaalista, henkilökohtaista ja taloudellista riippumattomuutta. Viime vuosina näitä keskuspankin riippumattomuuden osatekijöitä on tarkennettu edelleen EKP:n lausunnoissa. Näiden osatekijöiden perusteella arvioidaan sellaisten jäsenvaltioiden, joita koskee poikkeus, lainsäädännön lähentymistä perussopimuksiin ja EKPJ:n perussääntöön nähden.

2.2.3.2 Toiminnallinen riippumattomuus

Keskuspankin riippumattomuus ei ole päämäärä sinänsä, vaan keino saavuttaa kaikkia muita tavoitteita tärkeämpi, selkeästi määritelty tavoite. Toiminnallinen riippumattomuus edellyttää, että jokaisen kansallisen keskuspankin ensisijainen tavoite on määritelty selkeästi ja oikeusvarmuuden periaatteen mukaisesti ja on perussopimuksessa määritetyn hintatason vakauden ensisijaisen tavoitteen kanssa täysin sopusoinnussa. Tämän tavoitteen toteuttaminen edellyttää, että kansallisilla keskuspankeilla on käytettävissään tarvitsemansa keinot ja välineet tämän tavoitteen saavuttamiseksi muista viranomaisista riippumatta. Perussopimuksen vaatimus keskuspankin riippumattomuudesta kuvastaa yleistä näkemystä, jonka mukaan ensisijaisesta hintavakauden tavoitteesta pystyy parhaiten huolehtimaan täysin riippumaton laitos, jonka toimivalta on tarkasti määritelty. Keskuspankin riippumattomuus on täysin sopusoinnussa kansallisen keskuspankin tekemiä päätöksiä koskevan tilivelvollisuuden kanssa, millä on tärkeä merkitys pyrittäessä lisäämään luottamusta niiden riippumattomaan asemaan. Se edellyttää avoimuutta ja vuoropuhelua kolmansien osapuolten kanssa.

Ajoituksesta on todettava, että perussopimuksen sanamuodossa ei täsmennetä selkeästi, mistä lukien niiden jäsenvaltioiden kansallisten keskuspankkien, joita koskee poikkeus, on noudatettava perussopimuksen artiklan 127 kohdassa 1 ja artiklan 282 kohdassa 2 sekä EKPJ:n perussäännön artiklassa 2 määriteltyä hintavakauden ensisijaista tavoitetta. Unioniin euron käyttöönottopäivämäärän jälkeen liittyneiden jäsenvaltioiden osalta on tulkinnanvaraista, onko tämä velvoite voimassa liittymispäivästä vai euron käyttöönottopäivästä lukien. Vaikka perussopimuksen artiklan 127 kohtaa 1 ei sovelleta jäsenvaltioihin, joita koskee poikkeus (ks. artiklan 139 kohdan 2 alakohta c, EKPJ:n perussäännön artiklaa 2 sovelletaan näihin jäsenvaltioihin (ks. EKPJ:n perussäännön artikla 42.1). EKP katsoo, että hintavakauden on tullut olla kansallisen keskuspankin ensisijaisena tavoitteena Ruotsin osalta 1.6.1998 lukien sekä unioniin 1.5.2004, 1.1.2007 ja 1.7.2013 liittyneiden jäsenvaltioiden osalta niiden liittymispäivästä lukien. Tämä perustuu siihen, että yhtä unionin johtavista periaatteista eli hintavakautta (perussopimuksen artikla 119) sovelletaan myös jäsenvaltioihin, joita koskee poikkeus. Se perustuu myös perussopimuksen tavoitteeseen, jonka mukaan kaikkien jäsenvaltioiden on pyrittävä makrotalouden reaaliseen lähentymiseen ja myös hintavakauteen, mikä on EKP:n ja Euroopan komission säännöllisten raporttien taustalla oleva tavoite. Lisäksi tämä näkemys pohjautuu taustalla olevaan vaatimukseen keskuspankin riippumattomuudesta, joka on perusteltavissa vain, jos yleinen hintavakauden tavoite on ensisijainen.

Tämän raportin maakohtaiset arviot perustuvat näihin päätelmiin ajankohdasta, jolloin hintavakauden on oltava poikkeuksen piiriin kuuluvien jäsenvaltioiden kansallisten keskuspankkien ensisijaisena tavoitteena.

2.2.3.3 Institutionaalinen riippumattomuus

Institutionaaliseen riippumattomuuteen viitataan nimenomaisesti perussopimuksen artiklassa 130 ja EKPJ:n perussäännön artiklassa 7. Näissä kahdessa artiklassa kansallisia keskuspankkeja ja niiden päätöksentekoelinten jäseniä kielletään pyytämästä tai ottamasta ohjeita unionin toimielimiltä tai laitoksilta, jäsenvaltioiden hallituksilta ja muilta tahoilta. Lisäksi niissä kielletään unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia sekä jäsenvaltioiden hallituksia yrittämästä vaikuttaa kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten sellaisiin jäseniin, joiden päätökset voivat vaikuttaa keskuspankkien toimintaan näiden suorittaessa EKPJ:hin liittyviä tehtäviään. Jotta kansallinen lainsäädäntö vastaisi perussopimuksen artiklaa 130 ja EKPJ:n perussäännön artiklaa 7, lainsäädännön tulisi sisältää molemmat kiellot eikä sen tulisi kaventaa niiden soveltamisalaa.^[31] Keskuspankkien riippumattomuuden tunnustamisesta ei seuraa, että keskuspankit jäisivät säädösten tai lainsäätäjän normatiivisten toimien soveltamisalan ulkopuolelle.^[32]

Riippumatta siitä, onko kansallinen keskuspankki muodostettu valtion omistamaksi laitokseksi, erityiseksi julkisoikeudelliseksi laitokseksi vai tavalliseksi osakeyhtiöksi, vaarana on, että omistaja saattaa omistajuutensa perusteella pyrkiä vaikuttamaan sen päätöksentekoon EKPJ:hin liittyvissä tehtävissä.^[33] Tällainen vaikutusvalta, jota käytetään osakkeenomistajan oikeuksien kautta tai muulla tavoin, saattaa heikentää kansallisen keskuspankin riippumattomuutta, ja sitä tulee sen vuoksi rajoittaa lailla.

Keskuspankkitoimintaa koskevan lainsäädännön on tarjottava vakaa ja pitkäaikainen perusta keskuspankin toiminnalle. Kansallisen keskuspankin institutionaalisen rakenteen usein tapahtuvat muutokset, jotka vaikuttavat sen organisaation ja hallinnon vakauteen, voivat vaikuttaa kielteisesti kansallisen keskuspankin institutionaaliseen riippumattomuuteen.^[34]

Ohjeidenantokielto

Kolmansien osapuolten oikeudet antaa EKPJ:hin liittyviä tehtäviä koskevia ohjeita kansallisille keskuspankeille, niiden päätöksentekoelimille tai jäsenille ovat ristiriidassa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa.

Rahoitusvakauden vahvistamiseen tähtääviä toimenpiteitä toteutettaessa kansallisen keskuspankin osallistumisen on oltava sopusoinnussa perussopimuksen kanssa, eli kansallisten keskuspankkien on suoritettava nämä tehtävät tavalla, joka on täysin sopusoinnussa niiden toiminnallisen, institutionaalisen ja taloudellisen riippumattomuuden periaatteiden kanssa, jotta turvattaisiin niille kuuluvien tehtävien asianmukainen hoitaminen perussopimuksessa ja EKPJ:n perussäännössä tarkoitetulla tavalla.^[35] Siltä osin kuin kansallisessa lainsäädännössä annetaan kansalliselle keskuspankille muita kuin neuvoa-antavia tehtäviä tai edellytetään sen ottavan muita tehtäviä, on varmistettava, että nämä tehtävät eivät toiminnalliselta ja taloudelliselta kannalta vaikuta kansallisen keskuspankin kykyyn suorittaa EKPJ:hin liittyviä tehtäviään.^[36] Lisäksi kansallisen keskuspankin edustajien ottaminen kollegiaalisia päätöksiä tekevien valvontaelinten tai muiden viranomaisten piiriin edellyttää tarkkaa harkintaa kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten jäsenten henkilökohtaisen riippumattomuuden suojaamiseksi.^[37]

Päätösten hyväksymistä, kumoamista, lykkäämistä tai täytäntöönpanon keskeyttämistä koskeva kielto

Kolmansien osapuolten oikeudet kansallisten keskuspankkien päätösten hyväksymiseen, kumoamiseen, lykkäämiseen tai täytäntöönpanon keskeyttämiseen ovat ristiriidassa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa siltä osin kuin kyse on EKPJ:hin liittyvistä tehtävistä.^[38]

Päätösten laillisuusvalvontaa koskeva kielto

Muiden laitosten kuin riippumattomien tuomioistuinten oikeus harjoittaa EKPJ:hin liittyvien tehtävien suorittamista koskevien päätösten laillisuusvalvontaa on ristiriidassa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa, koska näiden tehtävien suorittamista ei saa arvioida uudelleen poliittisella tasolla. Kansallisen keskuspankin pääjohtajan oikeus keskeyttää EKPJ:n tai kansallisen keskuspankin päätöksentekoelimen päätöksen täytäntöönpano oikeudellisin perustein ja jättää se poliittisen elimen lopullisesti päätettäväksi vastaisi ohjeiden pyytämistä kolmansilta osapuolilta.

Kielto osallistua kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten toimintaan äänioikeutta käyttäen

Kolmansien osapuolten edustajien osallistuminen kansallisen keskuspankin päätöksentekoelimen toimintaan äänioikeutta käyttäen asioissa, jotka koskevat EKPJ:hin liittyvien tehtävien suorittamista kansallisissa keskuspankeissa, ovat ristiriidassa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa, vaikkei kyseessä olisikaan ratkaiseva ääni.^[39] Osallistuminen ilman äänioikeuttakin on ristiriidassa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa, jos osallistuminen vaikuttaa EKPJ:hin liittyvien tehtävien hoitoon tai vaarantaa EKPJ:n salassapitomääräysten noudattamisen.^[40]

Kansallisen keskuspankin päätöksiä edeltävää kuulemista koskeva kielto

Lainsäädännöstä johtuva kansallisen keskuspankin nimenomainen velvollisuus kuulla ennakolta kolmansia osapuolia kansallisen keskuspankin päätöksestä antaa näille kolmansille osapuolille virallisen väylän vaikuttaa lopulliseen päätökseen ja on sen vuoksi ristiriidassa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa.

Kansallisen keskuspankin ja kolmansien osapuolten välinen vuoropuhelu on kuitenkin sopusoinnussa keskuspankin riippumattomuuden kanssa, vaikka se perustuisikin lainsäädännöstä johtuviin velvollisuuksiin antaa tietoja ja vaihtaa näkemyksiä, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

• sillä ei vaaranneta kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäsenten riippumattomuutta,
• pääjohtajien erityisasemaa EKP:n päätöksentekoelinten jäseninä kunnioitetaan kaikilta osin ja
• EKPJ:n perussäännön määräyksistä johtuvia salassapitovaatimuksia noudatetaan.^[41]

Vastuuvapauden myöntäminen kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten jäsenille

Kolmansien osapuolten (esimerkiksi hallitusten) kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten jäsenille (esimerkiksi tilinpidon osalta) myöntämää vastuuvapautta koskevissa säännöksissä on oltava riittävät suojatoimet, joilla varmistetaan, etteivät tällaiset toimivaltuudet vaikuta kansallisen keskuspankin päätöksentekoelimen yksittäisen jäsenen mahdollisuuteen tehdä itsenäisesti EKPJ:hin liittyviä tehtäviä koskevia päätöksiä (tai panna täytäntöön EKPJ:n tasolla hyväksyttyjä päätöksiä). Tätä koskeva nimenomainen määräys suositellaan otettavaksi kansallisten keskuspankkien perussääntöihin.

Kansallisen lainsäädännön ja EKP:n vahvistamien eettisten sääntöjen välinen suhde

Kansallinen lainsäädäntö, mukaan lukien lait, joilla EU:n lainsäädäntö saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, ei vaikuta EKP:n laatimaan eettiseen säännöstöön, jonka tarkoituksena on varmistaa EKP:n ja kansallisten keskuspankkien riippumattomuus, kun ne käyttävät perussopimuksissa ja EKPJ:n perussäännössä niille annettuja valtuuksia ja toteuttavat niille annettuja tehtäviä ja velvollisuuksia, koska tällä säännöstöllä on oma soveltamisalansa ja oikeusperustansa.^[42] Epäselvyyksien välttämiseksi kansallisella lainsäätäjällä on mahdollisuus selventää asiaa kansallisessa lainsäädännössä.

2.2.3.4 Henkilökohtainen riippumattomuus

Perussopimuksen artiklassa 130 ja EKPJ:n perussäännön artikloissa 7 ja 14.2 suojataan edelleen pääjohtajiin ja kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelimiin liittyvää keskuspankin riippumattomuutta. Pääjohtajat ovat EKP:n yleisneuvoston jäseniä, ja heistä tulee EKP:n neuvoston jäseniä sen jälkeen, kun heidän jäsenvaltionsa on ottanut euron käyttöön. Pääjohtajia ei tule pitää jäsenvaltionsa edustajina, kun he hoitavat tehtäviään EKP:n neuvoston tai yleisneuvoston jäseninä.^[43] EKPJ:n perussäännön artiklan 14.2 mukaan kansallisten keskuspankkien perussäännöissä on erityisesti määrättävä keskuspankin pääjohtajan toimikaudeksi vähintään viisi vuotta. Lisäksi kyseinen artikla suojaa keskuspankkien pääjohtajia mielivaltaiselta erottamiselta, sillä sen mukaan pääjohtaja voidaan erottaa tehtävästään ainoastaan, jos hän ei enää täytä niitä vaatimuksia, joita hänen tehtävänsä edellyttävät, tai jos hänen on todettu syyllistyneen vakavaan rikkomukseen. Tällaisissa tapauksissa pääjohtaja voi EKPJ:n perussäännön artiklan 14.2 mukaan hakea muutosta erottamispäätökseen Euroopan unionin tuomioistuimelta, jolla on toimivalta kumota kansallinen päätös, jolla pääjohtaja on erotettu toimestaan.^[44] Pääjohtajalle osoitettu tilapäinen kielto harjoittaa tehtäväänsä voi tosiasiallisesti merkitä EKP:n perussäännön artiklassa 14.2 tarkoitettua erottamista.^[45] Tätä määräystä on noudatettava kansallisten keskuspankkien perussäännöissä siten kuin jäljempänä esitetään.

Perussopimuksen artiklan 130 mukaan kansalliset hallitukset tai muut elimet eivät saa pyrkiä vaikuttamaan kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten jäsenien tehtävien hoitamiseen. Jäsenvaltioiden ei varsinkaan tule pyrkiä vaikuttamaan kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten jäsenten toimintaan muuttamalla näiden palkkausta koskevaa kansallista lainsäädäntöä, ja lähtökohtaisesti tällaisten muutosten tulisi vaikuttaa vain tuleviin nimityksiin.^[46] Kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäsenten palkkojen muuttaminen ei kuitenkaan sinänsä riko perussopimuksen artiklassa 130 määrättyjä riippumattomuusvaatimuksia, jos muuttamisesta päättävät kansallisen keskuspankin omat päätöksentekoelimet objektiivisten kriteerien perusteella, esimerkiksi vertailemalla palkkoja siten, että pyritään varmistamaan suhteellisuuden noudattaminen kansallisen keskuspankin eri hierarkkisten positioiden välillä.^[47]

Pääjohtajien vähimmäistoimikausi

Kansallisten keskuspankkien perussäännöissä on EKPJ:n perussäännön artiklan 14.2 mukaisesti määrättävä pääjohtajalle vähintään viiden vuoden toimikausi. Tämä ei estä määräämästä pidempää toimikautta, ja jos toimikausi on voimassa toistaiseksi, kansallisen keskuspankin perussääntöä ei tarvitse muuttaa, kunhan pääjohtajan erottamisperusteet ovat EKPJ:n perussäännön artiklan 14.2 mukaisia. Lyhyempi toimikausi ei ole perusteltavissa edes silloin, kun sitä sovelletaan vain siirtymäkauden ajan.^[48] Jos kansallisessa lainsäädännössä on vahvistettu pakollinen eläkeikä, on varmistettava, että tämä ei keskeytä EKPJ:n perussäännön artiklassa 14.2 määrättyä vähimmäistoimikautta, jolla on etusija pääjohtajaan mahdollisesti sovellettavaan pakolliseen eläkeikään nähden.^[49] Kun kansallisen keskuspankin perussääntöä muutetaan, muutetun lain tulee taata pääjohtajan ja niiden päätöksentekoelinten muiden jäsenten toimikausiturva, jotka hoitavat EKPJ:hin liittyviä tehtäviä.^[50]

Pääjohtajien erottamisperusteet

Kansallisten keskuspankkien perussäännöissä on varmistettava, että pääjohtajaa ei saa erottaa tehtävästään muista kuin EKPJ:n perussäännön artiklassa 14.2 mainituista syistä. Kyseisen artiklan mukaisen vaatimuksen tarkoituksena on estää pääjohtajien nimitykseen osallistuvia tahoja, erityisesti asianomaista hallitusta tai parlamenttia, erottamasta pääjohtajaa mielivaltaisesti. Kansallisten keskuspankkien perussäännöistä olisi poistettava EKPJ:n perussäännön artiklan 14.2 kanssa ristiriidassa olevat erottamisperusteet, tai niissä ei pitäisi mainita erottamisperusteita lainkaan (koska artiklaa 14.2 sovelletaan suoraan).^[51] Kun pääjohtaja on valittu tai nimitetty, häntä ei saa erottaa tehtävästään kuin EKPJ:n perussäännön artiklassa 14.2 mainituilla perusteilla siinäkään tapauksessa, että pääjohtaja ei ole vielä aloittanut tehtäviensä hoitamista. Koska pääjohtajan tehtävästä erottamisen perusteet ovat unionin oikeuden itsenäisiä käsitteitä, niiden soveltaminen ja tulkinta eivät riipu asian kansallisesta kontekstista.^[52] Viime kädessä on Euroopan unionin tuomioistuimen tehtävänä tulkita näitä kysymyksiä niiden toimivaltuuksien mukaisesti, jotka sille on annettu EKPJ:n perussäännön artiklan 14.2 toisessa alakohdassa.^[53]

EKPJ:hin liittyviä tehtäviä hoitaville kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten muille jäsenille kuin pääjohtajille taattava toimikausiturva sekä erottamisperusteet

EKPJ:hin liittyviä tehtäviä hoitavien kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten muiden jäsenten henkilökohtaista riippumattomuutta suojataan soveltamalla myös heihin pääjohtajan toimikausiturvaa ja erottamisperusteita vastaavia sääntöjä.^[54] Perussopimuksen artiklassa 130 ja EKPJ:n perussäännön artiklassa 7 viitataan kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäseniin, eikä yksinomaan pääjohtajiin. Tämä koskee erityisesti tilannetta, jossa pääjohtaja on valittu vertaistensa joukosta ja kollegoilla on yhtäläinen äänioikeus, tai jossa muut jäsenet hoitavat EKPJ:hin liittyviä tehtäviä.

Oikeus tuomioistuinkäsittelyyn

Pääjohtajilla sekä kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten muilla jäsenillä tulee olla oikeus saattaa heitä koskeva erottamispäätös riippumattoman tuomioistuimen käsiteltäväksi, jotta rajoitetaan poliittisen harkintavallan käyttämisen mahdollisuutta tällaisten päätösten perusteiden arvioinnissa.

EKPJ:n perussäännön artiklassa 14.2 määrätään, että toimestaan erotettu pääjohtaja voi saattaa erottamispäätöksen Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi. Euroopan unionin tuomioistuimella on toimivalta kumota kansallinen erottamispäätös, jos se todetaan unionin oikeuden vastaiseksi.

Perussopimuksen artiklan 130 ja EKPJ:n perussäännön artiklan 7 perusteella kansallisessa lainsäädännössä olisi säädettävä kansallisten tuomioistuinten oikeudesta käsitellä erottamispäätöksiä, jotka koskevat (pääjohtajien lisäksi muitakin) kansallisen keskuspankin EKPJ:hin liittyviä tehtäviä hoitavia päätöksentekoelinten jäseniä.^[55] Tämä oikeus voi perustua joko yleisesti sovellettavaan lainsäädäntöön, tai siitä voidaan määrätä erikseen. Vaikka tällainen oikeus voikin olla olemassa yleisesti sovellettavan lainsäädännön perusteella, saattaa oikeusvarmuussyistä olla suositeltavaa säätää tällaisesta oikeudesta erikseen.

Eturistiriitojen estäminen

Henkilökohtaisen riippumattomuuden takaamiseksi on myös varmistettava, ettei synny eturistiriitaa niiden velvollisuuksien, joita kansallisten keskuspankkien EKPJ:hin liittyviä tehtäviä hoitavilla päätöksentekoelinten jäsenillä on kansallisia keskuspankkeja kohtaan (ja pääjohtajilla myös EKP:tä kohtaan), ja muiden sellaisten tehtävien välille, joita näiden päätöksentekoelinten jäsenet saattavat hoitaa ja jotka voivat vaarantaa jäsenten henkilökohtaisen riippumattomuuden.^[56] Jäsenyys EKPJ:hin liittyviä tehtäviä hoitavassa päätöksentekoelimessä on lähtökohtaisesti ristiriidassa muiden, mahdollisesti eturistiriitaan johtavien tehtävien hoitamisen kanssa. Päätöksentekoelinten jäsenillä ei etenkään saa olla tehtävien hoitoon mahdollisesti vaikuttavia toimia tai intressejä sen paremmin valtion kuin alueellisten tai paikallisten hallintoelinten toimeenpano- tai lainsäädäntöelimissä olevien tointen tai yritystoiminnankaan kautta. Erityistä varovaisuutta mahdollisten eturistiriitojen estämiseksi tulee noudattaa silloin, kun kyseessä ovat päätöksentekoelinten riippumattomat jäsenet.

2.2.3.5 Taloudellinen riippumattomuus

Kansallisen keskuspankin yleinen riippumattomuus vaarantuu, jos se ei voi itsenäisesti käyttää riittäviä taloudellisia resursseja tehtävänsä täyttämiseksi eli perussopimuksessa ja EKPJ:n perussäännössä edellytettyjen EKPJ:hin liittyvien tehtävien suorittamiseksi.^[57]

Jäsenvaltiot eivät saa asettaa kansallisia keskuspankkejaan sellaiseen asemaan, että niillä on riittämättömät taloudelliset resurssit tai riittämätön oma pääoma^[58] EKPJ:hin tai eurojärjestelmään liittyvien tehtäviensä suorittamiseksi. Näin on esimerkiksi siinä tapauksessa, että kansallista keskuspankkia estetään kerryttämästä riittäviä taloudellisia resursseja varausten tai tappioiden kattamiseen tarkoitettujen puskurirahastojen muodossa, etenkin kun kyse on rahapoliittisista operaatioista johtuvista tappioista, eikä asianomainen jäsenvaltio ole varmistanut etukäteen, että kansallisen keskuspankin varat ovat riittävät EKPJ:hin kuulumattoman tehtävän hoitamisesta johtuvan taloudellisen taakan kattamiseksi (esim. kyseiseen tehtävään liittyvästä vastuusta aiheutuvan korvauksen maksamiseksi tarvittavat varat) siten, että se samalla säilyttää kykynsä toteuttaa EKPJ:hin liittyvät tehtävänsä tehokkaasti ja riippumattomasti.^[59] EKPJ:n perussäännön artikloissa 28.1 ja 30.4 määrätään EKP:n mahdollisuudesta vaatia kansallisia keskuspankkeja siirtämään EKP:lle lisää pääomaa ja valuuttavarantoja.^[60] Lisäksi EKPJ:n perussäännön artiklassa 33.2 määrätään^[61], että jos EKP:n tulos on tappiollinen eikä tappiota voida täysin kattaa yleisrahastosta, EKP:n neuvosto voi päättää tappion kattamisesta kyseisen tilikauden rahoitustulolla kansallisille keskuspankeille kohdennettuun suhteelliseen määrään asti. Taloudellisen riippumattomuuden periaate merkitsee, että noudattaakseen näitä määräyksiä kansallisen keskuspankin on voitava suorittaa tehtävänsä esteettä.

Kaikista edellä mainituista syistä taloudellinen riippumattomuus edellyttää lisäksi, että kansallisen keskuspankin pääoman tulee aina olla riittävä. Erityisesti olisi vältettävä sellaisen tilanteen pitkittymistä, jossa kansallisen keskuspankin oma pääoma alittaa sen lakisääteisen pääoman tai on jopa negatiivinen, mukaan lukien tilanteet, joissa pääoman ja rahastojen määrän ylittäviä tappioita siirretään seuraaville vuosille.^[62] Tällainen tilanne voi vaikuttaa kielteisesti kansallisen keskuspankin kykyyn suorittaa EKPJ:hin liittyvät tehtävänsä. Lisäksi se voi vaikuttaa eurojärjestelmän rahapolitiikan uskottavuuteen. Sen vuoksi tilanne, jossa kansallisen keskuspankin oma pääoma alittaa lakisääteisen pääoman määrän tai on jopa negatiivinen, edellyttäisi asianomaisen jäsenvaltion osoittavan kansalliselle keskuspankille tarpeellisen määrän pääomaa vähintään laissa säädettyyn pääoman määrään saakka kohtuullisen ajan kuluessa, niin että taloudellisen riippumattomuuden periaatetta kunnioitetaan. Euroopan unionin neuvosto on jo tunnustanut tämän seikan merkityksen EKP:n osalta neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1009/2000.^[63] Asetuksen mukaan EKP:n neuvosto voi päättää EKP:n pääoman korottamisesta EKP:n toiminnan tukemiseksi tarvittavan pääomapohjan riittävyyden varmistamiseksi;^[64] kansallisilla keskuspankeilla tulisi olla taloudelliset valmiudet toimia EKP:n päätöksen mukaisesti.

Taloudellisen riippumattomuuden käsitettä tulee arvioida siitä näkökulmasta, voiko jokin kolmas osapuoli vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti paitsi kansallisen keskuspankin EKPJ:hin liittyviin tehtäviin, myös sen kykyyn täyttää tehtävänsä asianmukaisten taloudellisten resurssien kannalta tarkasteltuna. Jäljempänä esitettävät taloudellisen riippumattomuuden osatekijät ovat tässä yhteydessä erityisen tärkeitä.^[65] Nämä ovat niitä taloudellisen riippumattomuuden alueita, joilla kansalliset keskuspankit ovat herkimpiä ulkopuolisille vaikutteille.

Budjetista määrääminen

Kolmannen osapuolen oikeus määrätä kansallisen keskuspankin budjetista tai vaikuttaa siihen on ristiriidassa taloudellisen riippumattomuuden kanssa, ellei laissa ole suojalauseketta, jonka mukaan tällainen oikeus ei rajoita keskuspankin taloudellisia resursseja, joita se tarvitsee suorittaakseen EKPJ:hin liittyvät tehtävänsä.^[66]

Tilinpitosäännöt

Tilinpidossa tulee noudattaa joko yleisiä tilinpitosääntöjä tai kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten määrittelemiä sääntöjä. Jos sen sijaan kolmannet osapuolet laativat tällaiset säännöt, ne on ainakin laadittava kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten esityksen perusteella.

Kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten tulee vahvistaa tilinpäätös käyttäen apunaan riippumattomia tilintarkastajia. Tilinpäätös saattaa edellyttää kolmansien osapuolten (kuten hallitus tai kansallinen parlamentti) jälkikäteistä hyväksyntää. Kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten tulee voida päättää itsenäisesti ja ammattimaisesti voittojen laskennasta.

Jos julkisten varojen käyttöä valvova valtion tilintarkastusvirasto tai vastaava elin valvoo kansallisen keskuspankin toimintaa, valvonnan laajuus tulee määritellä selvästi lainsäädännössä,^[67] valvonta tulee toteuttaa siten, ettei se rajoita kansallisen keskuspankin riippumattomien ulkopuolisten tilintarkastajien toimintaa,^[68] ja lisäksi valvonnassa tulisi institutionaalisen riippumattomuuden periaatteen mukaisesti noudattaa kieltoa antaa ohjeita kansalliselle keskuspankille ja sen päätöksentekoelimille, eikä siinä tulisi puuttua kansallisen keskuspankin EKPJ:hin liittyviin tehtäviin.^[69] Valtion tilintarkastus tulee suorittaa epäpoliittisesti, riippumattomasti ja täysin ammattimaisesti.^[70]

Voitonjakoa, kansallisten keskuspankkien pääomaa ja taloutta koskevat määräykset

Kansallisen keskuspankin perussäännössä voidaan määrätä, miten sen voitot tulee jakaa. Jos tällaista määräystä ei ole, kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten tulee päättää voitonjaosta ammatillisin perustein eikä sitä tule jättää kolmansien osapuolten harkintaan, ellei ole nimenomaista suojalauseketta, jonka mukaan näin voidaan menetellä sen rajoittamatta kansallisen keskuspankin EKPJ:hin liittyvien tehtävien suorittamiseen tarvittavia taloudellisia resursseja.^[71]

Voittoa voidaan jakaa valtion talousarvioon vasta sen jälkeen, kun edellisiltä vuosilta kertyneet tappiot on katettu ja tarpeellisiksi katsotut varaukset on tehty kansallisen keskuspankin pääoman ja varallisuuden reaaliarvon turvaamiseksi.^[72] Tilapäiset tai yksittäistapaukseen sovellettavat lainsäädäntötoimet, joilla annetaan kansallisille keskuspankeille niiden voitonjakoon liittyviä määräyksiä, eivät ole hyväksyttäviä.^[73]

Kansalliselle keskuspankille virallisten valuuttavarantojen hoidosta kertyvät tulot voidaan jakaa valtiolle ainoastaan asiaa koskevissa laeissa ja lakiin perustuvissa säännöksissä säädetyn voitonjakomenettelyn mukaisesti.^[74] Taloudellisen riippumattomuuden periaatteen kunnioittamisen vaarantaisi myös kansallisen keskuspankin realisoitumattomiin pääomatuottoihin kohdistuva vero.^[75]

Jäsenvaltio ei saa pienentää kansallisen keskuspankin pääomaa ilman keskuspankin päätöksentekoelinten etukäteissuostumusta, jolla on varmistettava, että keskuspankilla on edelleen käytössään riittävät taloudelliset resurssit perussopimuksen artiklan 127 kohdan 2 ja EKPJ:n perussäännön mukaisten tehtäviensä täyttämiseksi EKPJ:n jäsenenä. Samasta syystä kansallisen keskuspankin voitonjakoa koskevien sääntöjen muuttaminen olisi voitava panna vireille ja siitä tulisi voida päättää ainoastaan tiiviissä yhteistyössä keskuspankin kanssa, jolla on parhaat edellytykset arvioida vararahastojensa tarpeellinen määrä.^[76] Varausten tai puskurirahastojen osalta kansallisilla keskuspankeilla tulee olla mahdollisuus tehdä itsenäisesti varauksia pääomansa ja varojensa todellisen arvon turvaamiseksi. Jäsenvaltio ei myöskään saa estää kansallista keskuspankkia kasvattamasta vararahastoaan sellaiselle tasolle, joka on tarpeen sille EKPJ:n jäsenenä kuuluvien tehtävien suorittamiseksi.^[77]

Valvontaviranomaisia koskeva taloudellinen vastuu

Useimmissa jäsenvaltioissa finanssialan valvontaviranomaiset on sijoitettu kansallisiin keskuspankkeihin. Jos tällainen viranomainen toimii kansallisen keskuspankin riippumattomien päätöksentekoelinten alaisuudessa, ongelmaa ei ole. Jos laissa kuitenkin säädetään, että valvontaviranomaiset tekevät päätöksensä keskuspankista erillään, on tärkeää varmistaa, että valvontaviranomaisten tekemät päätökset eivät vaaranna kansallisen keskuspankin taloutta kokonaisuutena. Tällaisissa tapauksissa kansalliselle keskuspankille pitäisi antaa kansallisessa lainsäädännössä mahdollisuus tutkia viimeisenä elimenä sellainen valvontaviranomaisen päätös, joka saattaisi vaikuttaa keskuspankin riippumattomuuteen ja erityisesti sen taloudelliseen riippumattomuuteen.^[78]

Riippumattomuus henkilöstöasioissa

Jäsenvaltiot eivät saa heikentää kansallisen keskuspankin mahdollisuuksia ottaa palvelukseensa ja pitää palveluksessaan sellaista pätevää henkilöstöä, joka on tarpeen, jotta kansallinen keskuspankki voi suorittaa sille perussopimuksessa ja EKPJ:n perussäännössä osoitetut tehtävät riippumattomasti.^[79] Kansallista keskuspankkia ei myöskään tule saattaa tilanteeseen, jossa sillä olisi rajoitettu päätäntävalta tai ei lainkaan päätäntävaltaa henkilöstöään koskevissa asioissa tai jossa jäsenvaltion hallitus voi vaikuttaa kansallisen keskuspankin henkilöstöpolitiikkaan.^[80] Mikä tahansa muutos kansallisen keskuspankin työntekijöiden ja päätöksentekoelinten jäsenten palkkausta koskevaan lainsäädäntöön tulisi sopia tiiviissä ja tosiasiallisessa yhteistyössä kansallisen keskuspankin kanssa^[81] sen näkemykset huomioon ottaen, jotta varmistetaan kansallisen keskuspankin jatkuva kyky suoriutua tehtävistään riippumattomasti.^[82] Riippumattomuus henkilöstöasioissa koskee myös henkilöstön eläkkeisiin liittyviä kysymyksiä. Kansallisen keskuspankin henkilöstön palkan alenemiseen johtavat muutokset eivät saa vaikuttaa kyseisen kansallisen keskuspankin oikeuteen hallita taloudellisia resurssejaan, joihin lasketaan myös sellaiset varat, jotka kansallinen keskuspankki saa maksamiensa palkkojen alentumisen johdosta.^[83]

Omistusoikeudet ja omaisuutta koskeva määräysvalta

Kolmansien osapuolten oikeus vaikuttaa kansallisen keskuspankin omaisuutta koskeviin kysymyksiin tai antaa keskuspankille sen omaisuutta koskevia määräyksiä ei ole sopusoinnussa taloudellisen riippumattomuuden periaatteen kanssa.

2.2.4 Salassapito

EKPJ:n perussäännön artiklan 37 mukainen EKP:n ja kansallisten keskuspankkien henkilöstön sekä EKP:n ja kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäsenten salassapitovelvollisuus saattaa edellyttää vastaavia määräyksiä kansallisten keskuspankkien perussääntöihin tai jäsenvaltioiden lainsäädäntöön. Unionin oikeuden ja sen nojalla annettujen sääntöjen ensisijaisuuden vuoksi lainsäädännön, joka koskee ulkopuolisten oikeuksia saada asiakirjoja, on oltava sopusoinnussa asianomaisen unionin oikeuden kanssa, EKPJ:n perussäännön artikla 37 mukaan luettuna, eikä kyseinen lainsäädäntö saa johtaa EKPJ:n salassapitomääräysten rikkomiseen.^[84] Valtion tilintarkastusviraston tai vastaavan laitoksen oikeutta saada kansallista keskuspankkia koskevia salaisia tietoja ja asiakirjoja on rajoitettava siten, että oikeus koskee vain tietoja, jotka ovat välttämättömiä kyseisen tietoja saavan laitoksen lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi. Tämä oikeus ei myöskään saa vaikuttaa EKPJ:n riippumattomuuteen eikä kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten jäseniin ja henkilöstöön sovellettaviin EKPJ:n salassapitomääräyksiin.^[85] Kansallisten keskuspankkien tulisi varmistaa, että tällaiset laitokset pitävät luovutetut tiedot ja asiakirjat salassa samassa määrin kuin kansallinen keskuspankki.

2.2.5 Keskuspankkirahoitusta ja erityisoikeuksia koskeva kielto

Keskuspankkirahoitusta ja erityisoikeuksia koskevan kiellon suhteen Euroopan unioniin vuonna 2004, 2007 tai 2013 liittyneiden jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä oli mukautettava siten, että se oli perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön määräysten mukainen liittymisajankohdasta riippuen joko 1.5.2004, 1.1.2007 tai 1.7.2013. Ruotsin oli saatettava tarvittavat mukautukset voimaan 1.1.1995.

2.2.5.1 Keskuspankkirahoitusta koskeva kielto

Perussopimuksen artiklan 123 kohdassa 1 kielletään tilinylitysoikeudet ja muut sellaiset luottojärjestelyt EKP:ssä tai jäsenvaltioiden kansallisissa keskuspankeissa unionin toimielinten, elinten tai laitosten, jäsenvaltioiden keskushallintojen, alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten, muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten hyväksi.

Siinä kielletään myös se, että EKP tai kansalliset keskuspankit hankkivat suoraan velkasitoumuksia näiltä julkisen sektorin elimiltä. Perussopimukseen sisältyy yksi poikkeus tästä keskuspankkirahoituksen kiellosta: sitä ei sovelleta julkisessa omistuksessa oleviin luottolaitoksiin, joita on kohdeltava samalla tavalla kuin yksityisiä luottolaitoksia keskuspankkirahoituksen suhteen (perussopimuksen artiklan 123 kohta 2). Keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon täsmällistä soveltamisalaa selvennetään lisäksi neuvoston asetuksella (EY) N:o 3603/93^[86], jonka mukaan kielto sisältää kaikenlaisen julkisen sektorin kolmansille antamien sitoumusten rahoituksen.

Keskuspankkirahoituksen kiellon tarkoituksena on kannustaa jäsenvaltioita noudattamaan tervettä finanssipolitiikkaa, joka ei salli julkisen talouden alijäämän keskuspankkirahoitusta (tai julkisten viranomaisten erityisoikeuksia rahoitusmarkkinoilla), mikä voisi johtaa liialliseen velkaantumiseen tai jäsenvaltion liialliseen alijäämään.^[87] Tästä syystä kieltoa on tulkittava laajasti, jotta varmistetaan sen tarkka noudattaminen ainoastaan tietyin, perussopimuksen artiklan 123 kohtaan 2 ja asetukseen (EY) N:o 3603/93 sisältyvin vähäisin poikkeuksin. Näin ollen kieltoa on sitäkin suuremmalla syyllä sovellettava myös sellaiseen rahoitukseen, joka ei sisällä takaisinmaksuvelvoitetta, vaikka perussopimuksen artiklan 123 kohdassa 1 viitataan nimenomaisesti ”luottojärjestelyihin” eli järjestelyihin, joihin liittyy velvollisuus varojen takaisinmaksuun.

EKP:n yleistä linjaa sen suhteen, onko kansallisessa lainsäädännössä noudatettu mainittua kieltoa, on kehitetty lähinnä silloin, kun jäsenvaltiot ovat pyytäneet EKP:ltä perussopimuksen artiklan 127 kohdan 4 ja artiklan 282 kohdan 5 nojalla lausuntoja kansallisista lakiehdotuksista.^[88]

Keskuspankkirahoituksen kiellon soveltamisalaa koskeva kansallinen lainsäädäntö

Kansallisessa lainsäädännössä ei ole sallittua kaventaa keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon soveltamisalaa eikä laajentaa EU:n oikeuden mukaisten poikkeusten soveltamisalaa. Esimerkiksi kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan kansallinen keskuspankki rahoittaa jäsenvaltion kansainvälisille rahoituslaitoksille tai kolmansille maille antamia taloudellisia sitoumuksia, on lähtökohtaisesti ristiriidassa keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon kanssa. Tästä poiketen asetuksessa (EY) N:o 3603/93 sallitaan, että kansalliset keskuspankit rahoittavat julkisen sektorin sitoumuksia suhteessa IMF:ään, sillä edellytyksellä, että sen seurauksena muodostuu valuuttamääräisiä saamisia, joilla on kaikki varantosaamisten piirteet.^[89] Merkitykselliset piirteet, joiden mukaan saamiset määritellään varantosaamisiksi, liittyvät siihen, ovatko saamiset tarvittaessa käytettävissä maksutaseen rahoittamistarpeisiin ja muihin liitännäisiin tarpeisiin, mikä edellyttää, että saamisten luottokelpoisuus ja likviditeetti on varmistettava.^[90]

Kansallinen lainsäädäntö, jossa osoitetaan tehtäviä kansallisille keskuspankeille

Kansallinen lainsäädäntö, jossa annetaan tehtäviä kansallisille keskuspankeille, ei saa johtaa julkisen sektorin velvoitteiden rahoittamiseen suhteessa kolmansiin osapuoliin. EKPJ:n perussäännön artiklan 14.4 mukaan kansalliset keskuspankit voivat hoitaa myös muita kuin EKPJ:n perussäännössä määrättyjä tehtäviä, ellei EKP:n neuvosto katso näiden tehtävien olevan ristiriidassa EKPJ:n tavoitteiden ja tehtävien kanssa. Jos jäsenvaltio antaa tällaisen tehtävän kansalliselle keskuspankilleen, kyseisellä keskuspankilla on velvollisuus tehtävän suorittamiseen ja siihen liittyvä vastuu. Kun jäsenvaltiot määrittelevät kansallisen keskuspankin tällaiseen tehtävään liittyvät vastuut ja velvollisuudet, niiden on kuitenkin noudatettava unionin oikeudesta ja erityisesti perussopimuksen artiklan 123 kohdasta 1 johtuvia velvoitteitaan.^[91]

Neuvoston asetuksen (EY) N:o 3603/93 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa b määritellään, että perussopimuksen artiklaa 123 sovellettaessa käsitteellä ”muut luottojärjestelyt” tarkoitetaan muun muassa kaikenlaista julkisen sektorin kolmansille antamien sitoumusten rahoitusta. Näin ollen asianomainen kansallinen keskuspankki ei saa suhteessa kolmansiin osapuoliin ottaa vastatakseen sitoumuksia, jotka voivat kuulua julkiselle sektorille. Asianomainen kansallinen keskuspankki ei siis saa rahoittaa muille viranomaisille tai elimille kuuluvia, kolmansille annettuja sitoumuksia eikä asianomaisen kansallisen keskuspankin antama, tosiasiallisesti kolmansille annettujen sitoumusten rahoitus saa johtua suoraan muiden viranomaisten tai elinten hyväksymistä toimenpiteistä tai poliittisista valinnoista.^[92]

Keskuspankin voittojen jakaminen ennakkoon

Kansallisessa lainsäädännössä ei pidä edellyttää keskuspankin voittojen jakamista, jos ne eivät ole vielä täysin toteutuneet tai niitä ei ole käsitelty tilinpidossa ja vahvistettu tilintarkastuksessa. Keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon noudattaminen edellyttää, että sovellettavien voitonjakosääntöjen nojalla valtion talousarvioon jaettavaa määrää ei voida maksaa edes osaksi kansallisen keskuspankin vararahastosta. Voitonjakosäännöillä ei siis tulisi voida puuttua kansallisten keskuspankkien vararahastoihin. Lisäksi kun kansallisten keskuspankkien omaisuutta siirretään valtiolle, siitä on maksettava markkina-arvon mukainen hinta ja maksun on tapahduttava samanaikaisesti omaisuuden siirron kanssa.^[93]

Niin ikään kiellettyä on puuttuminen muiden eurojärjestelmälle kuuluvien tehtävien suorittamiseen, kuten valuuttavarantojen hoitoon, ryhtymällä verottamaan teoreettisia ja realisoitumattomia pääomatuottoja, sillä tämä merkitsisi keskuspankkiluottoa julkiselle sektorille tulevan ja epävarman voiton ennenaikaisen jakamisen kautta.^[94] Vastaavasti valuuttavarantojen (kultavarannot mukaan luettuina) siirtämisellä kansallisen keskuspankin taseesta valtiolle kierrettäisiin keskuspankkirahoituksen kieltoa, joka kieltää julkisen sektorin keskuspankkirahoituksen.^[95] Kansalliselle keskuspankille tällaisten virallisten valuuttavarantojen hoidosta kertyvät tulot voidaan jakaa valtiolle ainoastaan asiaa koskevissa laeissa ja lakiin perustuvissa säännöksissä säädetyn voitonjakomenettelyn mukaisesti.^[96]

Julkisen sektorin veloista vastaaminen

Kansallinen lainsäädäntö, jossa edellytetään kansallisen keskuspankin ottavan vastattavakseen aikaisemmin riippumattoman julkisen laitoksen velat tiettyjen tehtävien ja velvoitteiden kansallisten uudelleenjärjestelyjen vuoksi (esimerkiksi tilanteessa, jossa kansalliselle keskuspankille siirretään tiettyjä valvontatehtäviä, jotka valtio taikka riippumattomat viranomaiset tai laitokset ovat aikaisemmin hoitaneet), ilman että kansallinen keskuspankki jätettäisiin täysimääräisesti tällaisten laitosten aikaisemmista toimenpiteistä johtuvien taloudellisten velvoitteiden ulkopuolelle, on ristiriidassa keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon kanssa.^[97]

Kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan kansallinen keskuspankki on vastuussa sille kansallisen lainsäädännön nojalla osoitetusta tehtävästä, sisältäisi oletuksen kolmansiin nähden voimassa olevasta sitoumuksesta ja olisi yhteensopimaton keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon kanssa, jos tappioita kärsineille kolmansille maksettava korvaus ei perustu kansallisen keskuspankin toimiin eli siihen, että kansallinen keskuspankki on rikkonut sitä asiassa sitovia sääntöjä.^[98] Lisäksi jos kyse on tehtävistä, jotka edellyttävät hyvin monitahoisia ja kiireellisiä täytäntöönpanotoimia esimerkiksi pankkien tai keskusvastapuolien tervehdyttämisen ja kriisinratkaisun yhteydessä, kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan kansallinen keskuspankki voidaan saattaa vastuuseen tällaisten tehtävien hoitamisesta, merkitsisi tosiasiallisesti kolmansille annettujen sitoumusten rahoitusta, jos kansallisen keskuspankin vastuu ei rajoitu asiaa koskevien sääntöjen vakavaan rikkomiseen.^[99]

Unionin tuomioistuin ei ole vielä käsitellyt kysymystä siitä, mikä on kansalliselle keskuspankille asetettujen sääntöjen vakavaan rikkomiseen liittyvien vastuunrajoitusten täsmällinen sisältö. Ottaen huomioon, että kansallisten keskuspankkien vastuuta koskevat käytännöt poikkeavat toisistaan jäsenvaltioiden kansallisissa oikeusjärjestyksissä, tällaiset rajoitukset voivat olla erilaisia edellyttäen, että niillä estetään julkisen sektorin velvoitteiden rahoittaminen suhteessa kolmansiin osapuoliin. Näin on siinä tapauksessa, että tuottamukseen perustuvan vastuun kriteereitä koskevassa kansallisessa lainsäädännössä rajataan asianomaisen kansallisen keskuspankin vastuu törkeään huolimattomuuteen, ottaen huomioon käsiteltävän tapauksen kiireellisyys ja monimutkaisuus.^[100] Julkisen sektorin velvoitteiden rahoittamisen suhteessa kolmansiin osapuoliin on poissuljettu myös silloin, kun kansallisen lainsäädännön vastuukriteerinä on tuottamuksen sijaan lainvastainen menettely ja kun tuomioistuinvalvontaa tai asianomaisia toimenpiteitä rajataan siten, että asianomaiselle kansalliselle keskuspankille jätetään laaja harkintavalta, ottaen huomioon käsiteltävän tapauksen kiireellisyyden ja monimutkaisuuden.^[101]

Luotto- ja/tai rahoituslaitoksille annettava taloudellinen tuki

Kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään kansallisen keskuspankin maksukyvyttömille luottolaitoksille ja/tai muille rahoituslaitoksille antamasta rahoituksesta, olisi keskuspankkirahoituksen kiellon kanssa yhteensopimaton siinäkin tapauksessa, että rahoitus myönnetään riippumattomasti ja kokonaan keskuspankin harkintavallassa.

Samasta syystä eurojärjestelmä ei voi rahoittaa luottolaitosta, jota on vakavaraisuuden palauttamiseksi pääomitettu siten, että sille on vaihtoehtoisen markkinalähtöisen rahoituksen puuttuessa tarjottu valtion liikkeeseen laskemia velkainstrumentteja (jäljempänä ’pääomitusjoukkovelkakirja’), joita on tarkoitus käyttää vakuutena. Jos valtio on pääomittanut luottolaitosta tarjoamalla suoraan pääomitusjoukkovelkakirjoja, niiden käyttö myöhemmin vakuutena keskuspankin likviditeettioperaatioissa on keskuspankkirahoituksen kiellon kannalta huolestuttavaa.^[102] Jos kansallinen keskuspankki antaa itsenäisesti ja täysin oman harkintansa mukaan vakavaraiselle luottolaitokselle maksuvalmiuden turvaamiseksi hätärahoitusta vakuuden muodostavan valtiontakauksen perusteella, tällaisen hätärahoituksen on täytettävä seuraavat edellytykset: a) varmistetaan, että kansallisen keskuspankin myöntämä luotto on mahdollisimman lyhytaikainen, b) rahoitusjärjestelmän vakaus on vaarantunut, c) ei ole epäilyksiä siitä, että valtiontakaus on sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaan juridisesti pätevä ja täytäntöönpanokelpoinen ja d) ei ole epäilyksiä siitä, että valtiontakaus on taloudellisessa mielessä riittävä siten, että se kattaa sekä lainan pääoman että korot.^[103]

Taloudellinen tuki kriisinratkaisurahastoille tai rahoitusjärjestelyille, talletusten vakuusjärjestelmille tai sijoittajien korvausjärjestelmille

Keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon kanssa yhteensopimattomia ovat järjestelyt, joissa kansallinen keskuspankki rahoittaa kriisinratkaisurahastoa tai talletussuojarahastoa, joka katsotaan perussopimuksen artiklan 123 kohdassa 1 tarkoitetuksi julkisoikeudelliseksi laitokseksi. Laitos on ”julkisoikeudellinen laitos”, jos sillä on kaikki seuraavat ominaisuudet: a) se on nimenomaisesti perustettu huolehtimaan yleisen edun mukaisista tarpeista, eikä sillä ole teollista tai kaupallista luonnetta, b) se on oikeushenkilö ja c) se on hyvin riippuvainen perussopimuksen artiklan 123 kohdassa 1 tarkoitetuista julkisen sektorin elimistä. Laitoksen katsotaan olevan hyvin riippuvainen julkisen sektorin elimistä, jos sitä rahoittavat pääosin tällaiset elimet, sen johto on tällaisten elimien valvonnan alainen tai jos tällaiset elimet nimittävät yli puolet sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenistä.^[104]

Vaikka rahoitusta ei antaisi julkisoikeudellinen laitos, kriisinratkaisurahaston rahoittaminen tai rahoitusjärjestely ei ole keskuspankkirahoituksen kiellon kanssa yhteensopiva.^[105] Jos kansallinen keskuspankki toimii kriisinratkaisuviranomaisena, se ei saa missään tapauksessa ottaa vastuulleen tai rahoittaa omaisuudenhoitoyhtiön tai erillisen varainhoitoyhtiön sitoumuksia.^[106] Näin ollen kansallisessa lainsäädännössä olisi selkeyden vuoksi vahvistettava, että kansallinen keskuspankki ei ota vastatakseen tai rahoita tällaisten yhteisöjen sitoumuksia.^[107]

Talletusten vakuusjärjestelmistä annetun direktiivin^[108] ja sijoittajien korvausjärjestelmistä annetun direktiivin^[109] mukaan talletusten vakuusjärjestelmien ja sijoittajien korvausjärjestelmien rahoituskulut kuuluvat luottolaitosten ja sijoitusyhtiöiden itsensä vastattaviksi. Lukuun ottamatta tilannetta, jossa rahoituksen saajana on julkisoikeudellinen laitos, kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan kansallinen keskuspankki rahoittaa kansallista talletusten vakuusjärjestelmää luottolaitosten puolesta tai kansallista sijoittajien korvausjärjestelmää sijoitusyhtiöiden puolesta, on sopusoinnussa keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon kanssa ainoastaan, jos rahoitus on lyhytaikaista ja kohdistuu hätätilanteisiin, jos kyse on järjestelmien vakauden vaarantumisesta ja jos päätösten tekeminen on kansallisen keskuspankin harkintavallassa.^[110] Erityisesti on pantava merkille, että keskuspankin tuki talletusten vakuusjärjestelmille ei saisi merkitä järjestelmällistä etukäteisrahoitusta.^[111]

Tehtävä verojen ja maksujen välittäjänä

EKPJ:n perussäännön artiklassa 21.2 vahvistetaan, että EKP ja kansalliset keskuspankit voivat toimia unionin toimielinten, elinten tai laitosten, jäsenvaltioiden keskushallintojen, alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten, muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten verojen ja maksujen välittäjinä. EKPJ:n perussäännön artiklan 21.2 säätämisen tarkoituksena oli selkiyttää, että kansalliset keskuspankit voivat keskuspankkirahoituksen kieltoa rikkomatta edelleen hoitaa perinteistä tehtäväänsä valtion ja muiden julkisyhteisöjen verojen ja maksujen välittäjänä myös sen jälkeen, kun rahapoliittiset toimivaltuudet on siirretty eurojärjestelmälle. Lisäksi asetuksessa (EY) N:o 3603/93 säädetään verojen ja maksujen välittämistä koskevan tehtävän osalta tietyistä tarkoin määritellyistä ja soveltamisalaltaan suppeista poikkeuksista keskuspankkirahoituksen kieltoon: a) julkiselle sektorille myönnetyt päivänsisäiset luotot ovat sallittuja, jos ne rajoittuvat yhteen päivään ja niiden jatkaminen ei ole mahdollista^[112], b) kolmannen osapuolen liikkeeseen laskemien sekkien hyvittäminen julkiselle sektorille ennen kuin maksajapankkia on laskutettu niistä, on sallittua, jos sekin vastaanottamisen jälkeen kulunut aika vastaa kyseisen jäsenvaltion tavanomaista sekkien perimisaikaa, ja sillä edellytyksellä, että mahdollinen kellunta on poikkeuksellista, koskee pientä määrää ja kumoutuu lyhyen ajan kuluessa^[113] ja c) julkisen sektorin liikkeeseen laskemien ja sille hyvitettävien kolikkojen hallussa pitäminen on sallittua, jos kolikkojen määrä on pienempi kuin 10 prosenttia liikkeessä olevista kolikoista.^[114]

Kansallisen lainsäädännön, joka koskee tehtävää verojen ja maksujen välittäjänä, tulisi yleisesti olla sopusoinnussa unionin oikeuden kanssa ja erityisesti keskuspankkirahoituksen kiellon kanssa.^[115] Kun otetaan huomioon EKPJ:n perussäännön artiklan 21.2 nimenomainen toteamus, että verojen ja maksujen välittäminen on kansallisten keskuspankkien perinteisesti hoitama sallittu tehtävä, näiden verojen ja maksujen välittäminen ei ole vastoin keskuspankkirahoituksen kieltoa, jos palvelu kattaa ainoastaan verojen ja maksujen välittämisen eikä merkitse sitä, että keskuspankki rahoittaisi julkisen sektorin velvoitteita kolmansia osapuolia kohtaan tai luotottaisi julkista sektoria muulla tavalla kuin asetuksessa (EY) N:o 3603/93 säädettyjen tiukasti määriteltyjen poikkeusten mukaisesti.^[116] Kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan kansallinen keskuspankki voi ottaa valtiolta talletuksia ja pitää valtion tilejä, ei herätä epäilyksiä keskuspankkirahoituksen kiellon rikkomisesta sikäli kuin säännöksissä ei sallita luoton myöntämistä, mukaan lukien yön yli -tilinylitysoikeudet. Kysymys keskuspankkirahoituksen kiellon rikkomisesta nousee esiin kuitenkin esimerkiksi silloin, kun kansallisen lainsäädännön mukaan talletuksille tai pankkitalletuksille voidaan maksaa markkinakoron ylittävää korkoa (markkinakorkoa vastaavan tai sen alittavan koron sijaan). Markkinahinnan ylittävä korko merkitsee käytännössä luottoa, joka on vastoin keskuspankkirahoituksen kiellon tavoitetta, ja se voi näin ollen vaarantaa tämän tavoitteen toteutumisen. On olennaisen tärkeää, että tileille maksettava korko määräytyy markkinaparametrien mukaan ja erityisesti että talletusten korko ja juoksuaika korreloivat keskenään.^[117] Kansallisen keskuspankin tarjoamat ilmaiset verojen ja maksujen välityspalvelut eivät ole ristiriidassa keskuspankkirahoituksen kiellon kanssa, kunhan ne ovat maksujen välittämisen ydinpalveluja.^[118]

2.2.5.2 Erityisoikeuksia koskeva kielto

Perussopimuksen artiklan 124 mukaan ”[k]aikki toimenpiteet, joilla unionin toimielimille tai laitoksille, jäsenvaltioiden keskushallinnoille, alueellisille, paikallisille tai muille viranomaisille, muille julkisoikeudellisille laitoksille tai julkisille yrityksille annetaan erityisoikeuksia rahoituslaitoksissa, ovat kiellettyjä, jos ne eivät perustu toiminnan vakauden valvontaan liittyviin seikkoihin.” Keskuspankkirahoituksen kieltoa vastaavasti erityisoikeuksia koskevan kiellon tarkoituksena on kannustaa jäsenvaltioita noudattamaan tervettä finanssipolitiikkaa, joka ei salli julkisen talouden alijäämän keskuspankkirahoitusta tai julkisten viranomaisten erityisoikeuksia rahoitusmarkkinoilla, mikä voisi johtaa liialliseen velkaantumiseen tai jäsenvaltion liialliseen alijäämään.^[119]

Neuvoston asetuksen (EY) N:o 3604/93^[120] artiklan 1 kohdan 1 mukaan erityisoikeudella tarkoitetaan mitä tahansa julkista valtaa käytettäessä annettua lakia, asetusta tai muuta sitovaa säädöstä, a) jonka mukaan rahoituslaitosten on hankittava tai omistettava unionin toimielinten tai laitosten tai jäsenvaltioiden keskushallinnon tai alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten tai muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten velkaa tai b) jolla säädetään verohelpotuksista ainoastaan rahoituslaitosten hyväksi tai markkinatalouden periaatteen kanssa yhteensopimattomista taloudellisista eduista, joiden tarkoituksena on edistää näiden laitosten halukkuutta hankkia tai omistaa tällaisia velkoja.

Kansalliset keskuspankit eivät saa viranomaisina ryhtyä toimenpiteisiin, joilla julkiselle sektorille annetaan erityisoikeuksia rahoituslaitoksissa, elleivät tällaiset toimenpiteet perustu vakauden valvontaan liittyviin seikkoihin. Kansallisten keskuspankkien suorittamia velkainstrumenttien siirtoja tai panttauksia koskevia sääntöjä ei saa myöskään käyttää keinona kiertää erityisoikeuksia koskevaa kieltoa.^[121] Jäsenvaltioiden tällä alalla antamalla lainsäädännöllä ei saa ottaa käyttöön tällaista erityisoikeutta.

Asetuksen (EY) N:o 3604/93 artiklan 2 mukaan ”toiminnan vakauden valvontaan liittyvät seikat” ovat unionin oikeuteen perustuvien tai niiden kanssa sopusoinnussa olevien sellaisten kansallisten lakien, asetusten tai hallinnollisten toimien taustalla, jotka on laadittu rahoituslaitosten vakavaraisuuden edistämiseksi ja joiden tarkoituksena on koko rahoitusjärjestelmän sekä kyseisten laitosten ja niiden asiakkaiden suojaaminen. Toiminnan vakauden valvonnan tarkoituksena on turvata pankkien vakavaraisuus tallettajien kannalta.^[122] Vakauden valvonnan alalla unionin johdetussa oikeudessa on vahvistettu vaatimuksia, joiden tarkoituksena on rahoituslaitosten vakauden varmistaminen.^[123] Luottolaitos on määritelty yritykseksi, joka liiketoimintanaan ottaa vastaan yleisöltä talletuksia tai muita takaisin maksettavia varoja ja myöntää luottoja omaan lukuunsa.^[124] Luottolaitoksia kutsutaan yleisesti ”pankeiksi” ja ne tarvitsevat palveluiden tarjoamiseksi toimiluvan toimivaltaiselta jäsenvaltiolta.^[125]

Vaikka vähimmäisvarannot voidaan nähdä vakavaraisuusvaatimuksina, ne kuuluvat kansallisen keskuspankin ohjausjärjestelmään ja useimmissa talouksissa, myös euroalueella, niitä käytetään rahapolitiikan välineenä.^[126] Tältä osin Euroopan keskuspankin suuntaviivojen (EU) 2015/510 (EKP/2014/60)^[127] liitteen I kohdassa 2 vahvistetaan, että eurojärjestelmän vähimmäisvarantojärjestelmän tavoite on ensisijaisesti tasata rahamarkkinakorkoja sekä luoda (tai lisätä) rakenteellisen keskuspankkirahoituksen tarvetta.^[128] EKP edellyttää, että euroalueelle sijoittautuneilla luottolaitoksilla on vaaditut vähimmäisvarannot (talletuksina) tilillä kansallisessa keskuspankissaan.^[129]

Tässä raportissa keskitytään siihen, että kansallisessa lainsäädännössä tai kansallisten keskuspankkien antamissa säännöissä ja kansallisten keskuspankkien perussäännöissä noudatetaan perussopimuksessa vahvistettua erityisoikeuksia koskevaa kieltoa. Tämä raportti ei kuitenkaan vaikuta arviointiin siitä, käytetäänkö lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä jäsenvaltioissa vakauden valvontaan liittyvinä verukkeina erityisoikeuksia koskevan kiellon kiertämiseksi. Tällainen arviointi ei kuulu tähän raporttiin.

2.2.6 Euron yhtenäinen kirjoitustapa

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen artiklan 3 kohdassa 4 määrätään, että ”unioni perustaa talous- ja rahaliiton, jonka rahayksikkö on euro”. Euron kirjoitusasu on yksikön nominatiivimuodossa yhdenmukaisesti ”euro” kaikissa perussopimusten latinalaisin aakkosin kirjoitetuissa todistusvoimaisissa kieliversioissa. Kreikkalaisin aakkosin kirjoitetussa tekstissä euron kirjoitusasu on ”ευρώ” ja kyrillisin aakkosin kirjoitetussa tekstissä ”евро”.^[130] Samoin neuvoston asetuksessa (EY) N:o 974/98 selvennetään, että yhteisen rahan nimen on oltava sama kaikilla EU:n virallisilla kielillä ottaen huomioon olemassa olevat erilaiset aakkoset. Perussopimuksissa edellytetään näin ollen, että sana "euro" kirjoitetaan yksikön nominatiivimuodossa samalla tavalla kaikissa unionin säännöksissä ja kansallisissa säännöksissä siten, että erilaiset aakkoset otetaan huomioon.

Koska EU:lla on yksinomainen toimivalta päättää yhteisen rahan nimestä, kaikki poikkeamiset tästä säännöstä ovat perussopimusten vastaisia, ja ne on poistettava.^[131] Vaikka tätä periaatetta sovelletaan kaikkeen kansalliseen lainsäädäntöön, maakohtaisissa arvioinneissa keskitytään arvioimaan kansallisten keskuspankkien perussääntöjä ja euron käyttöönottoa koskevia lakeja.

2.2.7 Kansallisten keskuspankkien oikeudellinen integroituminen eurojärjestelmään

Kansalliset (erityisesti kansallisten keskuspankkien perussääntöihin mutta myös muuhun lainsäädäntöön sisältyvät) säännökset, jotka estäisivät eurojärjestelmään liittyvien tehtävien suorittamista tai EKP:n päätösten noudattamista, ovat ristiriidassa eurojärjestelmän tehokkaan toiminnan kanssa sen jälkeen, kun kyseinen jäsenvaltio on ottanut euron käyttöön. Sen vuoksi kansallista lainsäädäntöä on mukautettava, jotta se olisi sopusoinnussa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa eurojärjestelmään liittyvien tehtävien osalta. Jotta kansallinen lainsäädäntö olisi sopusoinnussa perussopimuksen artiklan 131 kanssa, sitä oli mukautettava EKPJ:n perustamispäivään mennessä (Ruotsin osalta) sekä 1.5.2004, 1.1.2007 ja 1.7.2013 mennessä (kyseisinä päivinä EU:hun liittyneiden jäsenvaltioiden osalta). Kansallisten keskuspankkien täydellistä oikeudellista integroitumista eurojärjestelmään koskevien säännösten tarvitsee kuitenkin tulla voimaan vasta silloin, kun täydellinen integroituminen toteutuu eli kun jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, ottaa euron käyttöön.

Tässä raportissa tarkastelun kohteena ovatkin lähinnä ne alueet, joilla kansallisen keskuspankin perussäännön määräykset voivat estää kansallista keskuspankkia noudattamasta eurojärjestelmän vaatimuksia. Näillä tarkoitetaan säännöksiä, a) jotka voivat estää kansallisia keskuspankkeja osallistumasta EKP:n päätöksentekoelinten määrittämän yhteisen rahapolitiikan toteuttamiseen, b) jotka voivat estää pääjohtajaa täyttämästä tehtäviään EKP:n neuvoston jäsenenä, c) jotka eivät kunnioita EKP:n valtaoikeuksia, d) joissa ei tunnusteta sitä, että EKPJ:hin liittyviä tehtäviä koskeva yksinomainen toimivalta on peruuttamattomasti luovutettu unionille niissä jäsenvaltioissa, joiden rahayksikkö on euro,^[132] tai e) joiden nojalla kansalliset keskuspankit ovat EKPJ:hin liittyviä tehtäviä hoitaessa sidottuja EKP:n säädösten kanssa ristiriidassa oleviin kansallisten viranomaisten päätöksiin. Seuraavat alueet voidaan erottaa toisistaan: talouspolitiikan tavoitteet, tehtävät, taloutta koskevat määräykset, valuuttakurssipolitiikka ja kansainvälinen yhteistyö. Jäljempänä mainitaan myös muita alueita, joilla keskuspankkien perussääntöjä saatetaan joutua mukauttamaan.

2.2.7.1 Talouspolitiikan tavoitteet

Kansallisen keskuspankin täydellinen integroituminen eurojärjestelmään edellyttää, että sitä koskevat lakisääteiset tavoitteet ovat sopusoinnussa EKPJ:n tavoitteiden kanssa, sellaisina kuin ne on vahvistettu EKPJ:n perussäännön artiklassa 2. Tämä merkitsee muun muassa sitä, että ”kansallisesti painottuneita” lakisääteisiä tavoitteita, kuten lainsäädäntöön perustuvaa velvollisuutta harjoittaa rahapolitiikkaa osana asianomaisen jäsenvaltion yleistä talouspolitiikkaa, on mukautettava. Lisäksi kansallisen keskuspankin toissijaiset tavoitteet eivät saa olla vastoin tai haitata velvoitetta tukea yleistä talouspolitiikkaa EU:ssa ja siten edistää Euroopan unionista tehdyn sopimuksen artiklassa 3 määrättyjen EU:n tavoitteiden saavuttamista, mikä taas ei saa rajoittaa hintavakauden ylläpitämisen tavoitetta.^[133]

2.2.7.2 Tehtävät

Sellaisen jäsenvaltion, jonka rahayksikkö on euro, kansallisen keskuspankin tehtävät määräytyvät lähinnä perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön perusteella, ottaen huomioon kansallisen keskuspankin aseman eurojärjestelmän erottamattomana osana. Perussopimuksen artiklan 131 noudattamiseksi kansallisten keskuspankkien perussääntöjen määräyksiä niiden tehtävistä on verrattava perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön vastaaviin määräyksiin ja mahdolliset ristiriitaisuudet on poistettava.^[134] Tämä koskee kaikkia sellaisia määräyksiä, jotka euron käyttöönoton ja eurojärjestelmään integroitumisen jälkeen voisivat estää EKPJ:hin liittyvien tehtävien suorittamista, ja erityisesti määräyksiä, joissa ei oteta huomioon EKPJ:n perussäännön luvussa IV määriteltyä EKPJ:n toimivaltaa.

Rahapolitiikkaa koskevissa kansallisissa säännöksissä tulee ottaa lähtökohdaksi, että unionin rahapolitiikkaa toteutetaan eurojärjestelmän kautta.^[135] Kansallisen keskuspankin perussäännössä voi olla määräyksiä rahapolitiikan välineistä. Tällaisten määräysten on oltava yhteensopivia suhteessa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön määräyksiin, ja mahdolliset ristiriitaisuudet on poistettava perussopimuksen artiklan 131 noudattamiseksi.

Kansalliset keskuspankit seuraavat säännöllisesti julkisen talouden kehitystä, jotta ne voivat päättää asianmukaisesti rahapoliittisesta linjasta. Seurannan perusteella ne voivat myös esittää riippumattoman kantansa julkisen talouden kehityksestä edistääkseen unionin rahaliiton moitteetonta toimintaa. Kun kansallinen keskuspankki seuraa rahapoliittisia tarkoituksia varten julkisen talouden kehitystä, sillä tulisi olla täysimääräinen pääsy julkistaloutta koskeviin tietoihin. Näin ollen kansallisilla keskuspankeilla tulisi olla ehdoton ja automaattinen oikeus saada kaikki tarpeelliset julkista taloutta koskevat tilastotiedot oikea-aikaisesti. Kansallisten keskuspankkien roolin olisi rajoituttava sellaisten seikkojen seuraamiseen, jotka – välillisesti tai välittömästi – ovat niiden rahapoliittisen tehtävän hoidon seurauksia tai liittyvät siihen.^[136] Jos kansallisella keskuspankilla olisi muodollisesti mandaatti arvioida ja ennakoida julkisen talouden kehitystä, tämä merkitsisi valtuutta harjoittaa talouspolitiikkaa (ja vastaavasti myös vastuuta talouspolitiikasta), mikä saattaisi vaarantaa eurojärjestelmän rahapoliittisen tehtävän hoitamisen ja kansallisen keskuspankin riippumattomuuden.^[137]

EKP on korostanut rahoitusmarkkinoiden levottomaan tilanteeseen reagoimiseksi käynnistettyjen kansallisten lainsäädäntöaloitteiden yhteydessä, että olisi vältettävä vääristymiä euroalueen rahamarkkinoiden kansallisilla segmenteillä, sillä ne voivat vaarantaa yhteisen rahapolitiikan toteutuksen. Tämä koskee erityisesti valtiontakausten soveltamisalan laajentamista pankkien välisiin talletuksiin.^[138]

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että yritysten tai ammatinharjoittajien likviditeettiongelmien vuoksi (esimerkiksi rahoituslaitoksille olevien velkojen hoitamiseksi) annettu kansallinen lainsäädäntö ei vaikuta kielteisellä tavalla markkinoiden likviditeettiin. Nämä toimet eivät etenkään saa olla vastoin vapaan markkinatalouden periaatetta, jota Euroopan unionista tehdyn sopimuksen artikla 3 ilmentää, sillä tällaiset toimenpiteet saattaisivat haitata luottovirtaa, vaikuttaa merkittävästi rahoituslaitosten ja markkinoiden vakauteen ja siten vaikuttaa eurojärjestelmälle kuuluvien tehtävien suorittamiseen.^[139]

Sellaisissa kansallisissa säännöksissä, joissa säädetään kansallisen keskuspankin yksinoikeudesta laskea liikkeeseen seteleitä, on todettava, että sen jälkeen kun euro on otettu käyttöön, EKP:n neuvostolla on perussopimuksen artiklan 128 kohdan 1 ja EKPJ:n perussäännön artiklan 16 nojalla yksinoikeus antaa lupa eurosetelien liikkeeseen laskemiseen^[140], ja että oikeus eurosetelien liikkeeseen laskemiseen kuuluu puolestaan EKP:lle ja kansallisille keskuspankeille. Kun euro on otettu käyttöön, kansalliset säännökset, joiden nojalla hallitukset voivat vaikuttaa esimerkiksi setelien nimellisarvoihin, valmistukseen, liikkeeseen laskettaviin määriin ja liikkeestä poistamiseen, on siis joko kumottava tai niissä on tunnustettava perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön määräysten mukainen euroseteleihin liittyvä EKP:n toimivalta. Riippumatta kolikoita koskevasta tehtävänjaosta hallitusten ja kansallisten keskuspankkien kesken asianomaisissa säännöksissä on tunnustettava EKP:n toimivalta hyväksyä liikkeeseen laskettavien eurokolikoiden määrä sen jälkeen kun euro on otettu käyttöön. Jäsenvaltio ei voi katsoa liikkeessä olevaa rahaa kansallisen keskuspankin velaksi kyseiselle jäsenvaltiolle, sillä se tekisi tyhjäksi yhteisen rahan käsitteen ja olisi ristiriidassa niiden vaatimusten kanssa, jotka koskevat oikeudellista integroitumista eurojärjestelmään.^[141]

Valuuttavarantojen hoidosta^[142] on todettava, että euron käyttöön ottanut jäsenvaltio, joka ei siirrä virallisia varantojaan^[143] kansalliselle keskuspankilleen, toimii perussopimuksen vastaisesti. Valuuttavarantojen hallussapitoa ja hoitoa koskeva EKPJ:n tehtävä kattaa kaikki toimet, jotka ovat tarpeen eurojärjestelmän mandaatin tehokasta suorittamista varten. Jotta esimerkiksi valuuttavarantosaamiset toimisivat tarkoitetulla tavalla valuuttavarantojen hoitoon liittyvissä operaatioissa, on olennaisen tärkeää, että keskuspankki hallitsee niitä täysimääräisesti ja tosiasiallisesti. Tämä merkitsee sitä, että kansallisilla keskuspankeilla on oltava kyky tehdä täysin itsenäisesti päätöksiä valuuttavarantojen hallussapidosta, säilyttämisestä, luovuttamisesta, välittämisestä sekä päivittäisestä ja pitkäaikaisesta hoitamisesta, myös ostamalla ja myymällä kultaa suorilla kaupoilla, avista- ja termiinikaupoilla sekä takaisinostosopimuksilla.^[144] Myöskään kolmannen osapuolen, kuten hallituksen tai parlamentin, oikeus vaikuttaa kansallisen keskuspankin päätöksiin virallisten valuuttavarantojen hoitoa koskevissa asioissa ei ole perussopimuksen artiklan 127 kohdan 2 kolmannen luetelmakohdan mukainen. Kunkin kansallisen keskuspankin on myös siirrettävä EKP:lle valuuttavarantosaamisiaan määrä, joka vastaa niiden osuutta EKP:n merkitystä pääomasta. Tämä merkitsee sitä, ettei kansallisilla keskuspankeilla saa olla oikeudellisia esteitä siirtää valuuttavarantosaamisia EKP:lle.

Tilastotietojen osalta on todettava, että vaikka EKPJ:n perussäännön artiklan 34.1 nojalla annetuissa tilastoja koskevissa asetuksissa ei myönnetä oikeuksia eikä aseteta velvollisuuksia jäsenvaltioille, joiden rahayksikkö ei ole euro, perussäännön artikla 5 koskee kaikkia jäsenvaltioita siihen katsomatta, ovatko ne ottaneet euron käyttöön. Näin ollen niiden jäsenvaltioiden, joiden rahayksikkö ei ole euro, on laadittava ja toteutettava kansallisella tasolla kaikki toimenpiteet, joita ne pitävät tarkoituksenmukaisina tilastoihin liittyvien EKP:n tietojenantovaatimusten edellyttämän tiedonkeruun järjestämiseksi^[145] ja saatava tilastoihin liittyvät valmistelunsa ajoissa valmiiksi, jotta niistä voi tulla jäsenvaltioita, joiden rahayksikkö on euro.^[146] Kansallisten keskuspankkien ja kansallisten tilastoviranomaisten välisiä yhteistyöjärjestelyjä koskevassa lainsäädännössä on varmistettava, että kansalliset keskuspankit voivat hoitaa EKPJ:n tilastojärjestelmään liittyviä tehtäviään riippumattomasti.^[147]

2.2.7.3 Taloutta koskevat määräykset

Taloutta koskevat EKPJ:n perussäännön määräykset ovat määräyksiä tilinpidosta^[148], tilintarkastuksesta^[149], pääoman merkitsemisestä^[150], valuuttavarantosaamisten siirroista^[151] ja rahoitustulon jakamisesta^[152]. Kansallisten keskuspankkien on pystyttävä noudattamaan näihin määräyksiin perustuvia velvollisuuksiaan, ja sen vuoksi EKPJ:n perussäännön kanssa ristiriidassa olevat kansalliset säännökset on kumottava.^[153]

2.2.7.4 Valuuttakurssipolitiikka

Jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, voi pitää voimassa kansallisen lainsäädännön, jossa säädetään, että hallitus vastaa kyseisen jäsenvaltion valuuttakurssipolitiikasta ja että kansallinen keskuspankki toimii neuvonantajana ja/tai toteuttajana. Siihen mennessä, kun kyseinen jäsenvaltio ottaa euron käyttöön, näistä säännöksistä on kuitenkin käytävä ilmi, että vastuu euroalueen valuuttakurssipolitiikasta on siirretty unionin tasolle perussopimuksen artiklojen 138 ja 219 mukaisesti.

2.2.7.5 Kansainvälinen yhteistyö

Jotta euro voidaan ottaa käyttöön, kansallisen lainsäädännön tulee olla sopusoinnussa EKPJ:n perussäännön artiklan 6.1 kanssa, jonka mukaan silloin, kun kansainväliseen yhteistyöhön liittyy eurojärjestelmälle uskottuja tehtäviä, EKP päättää, miten EKPJ on edustettuna. Kansallisessa lainsäädännössä, jossa annetaan kansalliselle keskuspankille mahdollisuus osallistua kansainvälisten rahalaitosten toimintaan, on osallistumisen edellytykseksi asetettava EKP:n suostumus (EKPJ:n perussäännön artikla 6.2).

2.2.7.6 Muuta huomioon otettavaa

Edellä mainittujen lisäksi tietyillä jäsenvaltioilla saattaa olla myös muita aloja, joilla kansallisia määräyksiä on mukautettava (kuten selvitys- ja maksujärjestelmät ja tietojenvaihto).

3 Taloudellisen lähentymisen tila

Tässä luvussa taloudellista lähentymistä tarkastellaan kokonaistasolla. Joitakin kokonaisarvioon vaikuttavia tekijöitä käsitellään tämän luvun asemesta luvuissa 4 ja 5.

Ulkoiset sokit ovat hidastaneet lähentymiskriteerien täyttymistä EKP:n vuoden 2024 lähentymisraportista lähtien. Tarkastelun kohteena olleesta viidestä maasta kolmessa YKHI-inflaatio ylittää edelleen viitearvon, ja yhdessä viitearvo ylittyy huomattavasti (ks. taulukko 3.1). Julkinen talous on heikentynyt useimmissa maissa vuoden 2024 lähentymisraportin jälkeen, ja joissakin niistä julkisen talouden velkasuhde on kasvanut merkittävästi. Liiallisen alijäämän menettelyssä olevien maiden määrä on kasvanut vuoden 2024 lähentymisraportin jälkeen yhdestä kolmeen. Arvioiden mukaan julkisen talouden alijäämä ei pienene yhdessäkään niistä BKT:hen suhteutetun 3 prosentin viitearvon alle vuoden 2027 loppuun mennessä. Kaikki raportissa tarkastellut maat ovat pitäneet valuuttansa edelleen valuuttakurssimekanismin (ERM II) ulkopuolella, ja joidenkin valuuttojen eurokurssit ovat heilahdelleet tuntuvasti viime vuosien aikana. Kesäkuusta 2024 lähtien pitkien korkojen ero euroalueen vastaaviin korkoihin on hieman suurentunut kahdessa ja pienentynyt kolmessa maassa. Toukokuussa 2026 pitkien korkojen 12 kuukauden keskiarvo oli kolmessa massa viitearvon yläpuolella ja kahdessa sen alapuolella. Venäjän Ukrainassa käymän sodan, maailmankaupan jännitteiden, Lähi-idässä alkaneen sodan ja muiden ulkoisten sokkien vaikutus talouteen on tärkein lähentymistä jarruttava tekijä.

Geopoliittisten jännitteiden kiristyminen sekä maailmankaupan epävarmuuden ja pirstoutumisen lisääntyminen ovat koetelleet edelleen tarkasteltavien maiden talouksia kahden viime vuoden aikana. Taloudellista toimeliaisuutta ovat jarruttaneet Ukrainan ja Lähi-idän sodat sekä geopoliittisten jännitteiden yleinen voimistuminen. Ne ovat lisänneet epävarmuutta sekä kaupan ja toimitusketjujen häiriöitä ja heikentäneet yritysten ja kuluttajien luottamusta. Kaupan uudet jännitteet ja maailmanlaajuiset tariffitoimenpiteet ovat lisäksi pahentaneet maiden ulkoisia haasteita. Vaikka tarkasteltavien maiden ulkomaankaupan suorat riskit Yhdysvaltoihin nähden ovat verrattain pienet, maailmanlaajuisten arvoketjujen kautta välittyy epäsuoria vaikutuksia, jotka voivat lisätä ulkomaankaupan häiriöitä ja heijastua tuotantoketjun alkupäähän eli valmistusteollisuuden aloihin ja niihin liittyviin palveluihin. Lähi-idän sota on hiljattain vaikuttanut etenkin inflaation lähentymiseen, sillä eräät tarkasteltavista maista ovat euroaluetta alttiimpia energian hintasokeille. Sota on lisännyt maailmanlaajuista epävarmuutta ja johtanut energian hintojen jyrkkään nousuun, myös öljyn ja kaasun hintapiikkeihin. Se on lisäksi suurentanut keskeisten kansainvälisten laivareittien riskejä. Inflaation tasainen hidastuminen onkin keskeytynyt useimmissa tarkasteltavissa maissa. Herkkyys ja suora alttius energiasokeille ovat ajan mittaan vähentyneet ja ovat tällä hetkellä vuoden 2022 tason alapuolella. Sodan keskipitkän aikavälin vaikutukset riippuvat kuitenkin niin konfliktin voimakkuudesta ja kestosta kuin siitä, miten energiahintojen nousu välittyy yksittäisten maiden kuluttajahintoihin ja talouteen.

Ulkoisista haasteista huolimatta taloudellinen toimeliaisuus on toistaiseksi pitänyt pintansa tarkasteltavissa maissa. Inflaatiopaineet laantuivat useimmissa tarkasteltavista maissa vuosina 2024 ja 2025 rahapolitiikan kiristymisen ja energiahintojen nopean normalisoitumisen tukemana. Näin kotitalouksien käytettävissä olevien reaalitulojen kehitys vähitellen elpyi ja vahvisti kotimaista kysyntää. Kasvuvauhti on kuitenkin vaihdellut eri maissa. Unkarissa ja Romaniassa taloudellinen toimeliaisuus oli heikkoa vuosina 2024 ja 2025. Unkarissa kasvua hidasti nettoviennin ja investointien vaimeus, sillä ulkoinen kysyntä oli heikkoa maan tärkeimmillä vientialoilla ja EU-rahoituksen käyttöön ja liiketoimintaympäristöön liittyi epävarmuutta. Nettovienti ja investoinnit vaikuttivat negatiivisesti kasvuun myös Romaniassa vuonna 2024. Vuonna 2025 julkisen talouden vakauttamistoimet vaimensivat maan yksityistä kulutusta, mutta investoinnit kasvoivat ja nettoviennin negatiivinen vaikutus pieneni. Molemmissa maissa inflaatiopaineet ovat voimistuneet, mikä on heikentänyt reaalitulojen kasvua ja tiukentanut osaltaan rahoitusoloja. Sen sijaan Puolassa tuotanto on kasvanut nopeammin kuin useimmissa muissa EU-maissa vahvan kotimaisen kysynnän ja vilkkaan investointitoiminnan tukemana. Samaan aikaan maan julkisen talouden alijäämä tosin kasvoi.

Voimakkaat geopoliittiset jännitteet varjostavat tarkasteltavien maiden talousnäkymiä. Kotimaisen kysynnän odotetaan olevan edelleen tärkein kasvua vauhdittava tekijä vuosina 2026 ja 2027 ja saavan tukea vahvoina pysyneistä työmarkkinoista. Lähi-idän sota on kuitenkin osaltaan lisännyt maailman energiamarkkinoiden heilahteluja ja nostanut energiakustannuksia. Tämä vaikuttaa jo selvästi inflaatioon ja talouden ilmapiiriin, mikä voi heikentää taloudellista toimeliaisuutta. Kasvunäkymiin liittyy tällä hetkellä edelleen huomattavaa epävarmuutta, ja kasvu saattaakin jäädä ennakoitua hitaammaksi. Geo- ja kauppapoliittisten jännitteiden lisääntyminen voisi pahentaa pirstoutumiskehitystä varsinkin siksi, että tarkasteltavien maiden taloudet ovat hyvin avoimia ja tiiviisti integroituneita globaaleihin arvoketjuihin. Tämä saattaisi johtaa kauppa- ja investointivirtojen häiriöihin ja suurentaa riskipreemioita. Näkymiä varjostavat myös hintakilpailukyvyn aiempi menetys useissa maissa ja joidenkin maiden julkisen talouden vakauttamistoimien nopeuteen ja rakenteeseen liittyvä epävarmuus.

Tarkasteltavien Keski- ja Itä-Euroopan maiden reaalinen lähentyminen kohti euroalueen keskiarvoa on edennyt selvästi viime vuosikymmenten ajan, mutta rakenteelliset ongelmat ovat viime vuosina lisääntyneet. Vuodesta 1999 lähtien tarkasteltavat maat ovat kaventaneet huomattavasti asukasta kohden lasketun BKT:nsä eroa euroalueen keskiarvoon (ks. kuvio 3.1). Vuodesta 2019 lähtien reaalinen lähentyminen on kuitenkin hidastunut useimmissa maissa, sillä peräkkäiset sokit ja rakenteellisten ongelmien vaikutukset ovat tuntuneet pitkään tuottavuudessa ja työvoiman tarjonnassa. Lisäksi tarkasteltavien maiden talouksissa ja rahoitusjärjestelmissä on edelleen haavoittuvuustekijöitä, jotka tosin ovat eri maissa eriasteisia. Jos haavoittuvuustekijöihin ei puututa riittävin toimin, ne saattavat voimistaa ulkoisten sokkien vaikutusta sekä heikentää pitkällä aikavälillä maiden kasvupotentiaalia ja lähentymisen kestävyyttä. Kestävän reaalisen lähentymisen keskeisiä haasteita ovat tällä hetkellä ensinnäkin geopoliittiset jännitteet, kaupan lisääntyvä hajautuminen, globaalien arvoketjujen muutokset ja muut maailmanlaajuista epävarmuutta lisäävät tekijät, jotka saattavat muuttaa kaupan ja sijoitustoiminnan rakenteita, voimistaa EU:n teollisuudenalojen kilpailupaineita ja lisätä haavoittuvuustekijöitä, jotka liittyvät maiden riippuvuuteen kriittisistä tuotantopanoksista. Toisena haasteena on teollisuudessa meneillään oleva rakennemuutos ja etenkin vihreä siirtymä ja digitaalinen siirtymä. Ne ovat erityisen ongelmallisia maille, jotka ovat siirtymässä keskitulotason maasta korkean tulotason maaksi varsinkin, jos ne ovat melko suuresti riippuvaisia hiili-intensiivisistä energialähteistä. Kolmantena haasteena ovat pitkäkestoinen työvoimapula, osaamisen kohtaanto-ongelmat ja epäsuotuisa väestökehitys, jotka rajoittavat potentiaalista kasvua. Neljäs haaste on heikko edistyminen hallintoa, institutionaalisia valmiuksia ja yritysten toimintaympäristöä parantavissa toimissa, joita tarvitaan pitkäaikaisen tuottavuuskasvun ja tulevien häiriöiden kestokyvyn vahvistamiseksi. Viidentenä haasteena ovat julkisen talouden haavoittuvuustekijät, kuten menopaineet, joita voimistavat muun muassa geopoliittisten jännitteiden seurausten hoitaminen, väestön ikääntyminen, ilmastoriskit ja vihreä siirtymä sekä julkisen velan kasvu.

Kuvio 3.1

Bruttokansantuote asukasta kohden

a) Euroalueen keskiarvoon nähden	b) Muutos suhteessa euroalueen keskiarvoon vuodesta 1999 lähtien
(indeksi: euroalue = 100)	(indeksi: euroalue = 100; x-akseli: vuoden 1999 taso; y-akseli: BKT:n määrän muutos prosenttiyksikköinä, 1999–2025)

Lähentymiskriteerien täyttämisen arvioinnissa tarkastellaan ennen kaikkea lähentymisen kestävyyttä. Lähentymisen on oltava pitkäkestoista ja perustuttava talouden hyviin perustekijöihin pikemmin kuin kriteerien täyttämiseen tiettynä ajankohtana. Talous- ja rahaliitto EMUn perustamisesta saadut kokemukset ovat osoittaneet, että maan talouden heikot perustekijät, liian löysä talouspolitiikka, riittämättömät institutionaaliset valmiudet ja tilastointivalmiudet sekä reaalitulotason lähentymistä koskevat yltiöoptimistiset odotukset voivat luoda haavoittuvuustekijöitä paitsi tarkasteltaville maille itselleen myös koko euroalueen toiminnalle. Valtionvelkakriisi ja muut aiemmat kriisit, COVID-19 pandemia sekä vuosien 2022–2023 energiasokki ovat vahvistaneet käsitystä, että suuret makrotalouden epätasapainot, vähäiset uudistusvalmiudet ja heikko kyky selviytyä epäsuotuisista sokeista voivat pitkittää lähentymisprosessia ja lisätä sen kustannuksia. Kriisinkestävyyden ja politiikan uskottavuuden merkitys on kasvanut entisestään nykytilanteessa, jota leimaavat geopoliittiset jännitteet ja talouden kasvava pirstaloituminen. Määrällisten lähentymiskriteerien täyttäminen tiettynä ajankohtana ei siis yksin vielä takaa, että maa voisi liittyä euroalueeseen ongelmitta. Euron käyttöönottoa tavoittelevien maiden tulisikin osoittaa, että lähentyminen on kestävää, että niiden talouspolitiikka on sopusoinnussa vakauteen tähtäävän rahaliiton kanssa ja että niiden instituutiot ovat riittävän vankat selviytyäkseen tulevista häiriöistä. Tämä on ennen kaikkea kunkin maan oman edun mukaista, mutta se on myös välttämätöntä rahapolitiikan tehokkaan välittymisen ja koko euroalueen vakauden kannalta: rahaliitolla ei ole keskitettyä yhteistä rahoituskapasiteettia, eikä siinä ole kattavia pysyviä riskinjakomekanismeja.

Kestävä lähentyminen edellyttää pysyviä muutoksia talouspolitiikkaan ja talouden rakenteiden lähentymistä. Kestävä lähentyminen edellyttää ennen kaikkea makrotalouden vakautta, EU:n talouden ohjausjärjestelmän mukaista harkitsevaista ja uskottavaa finanssipolitiikkaa sekä suotuisaa liiketoimintaympäristöä, joita tuetaan talouden tehokkailla rakenteilla ja vahvoilla julkisilla instituutioilla. Hyvin joustavat työ- ja hyödykemarkkinat ovat rakennemuutosten ja makrotalouden häiriöistä selviytymisen kannalta erittäin tarpeelliset. Talouden vakauttamispolitiikka ja vankasti ankkuroituneet inflaatio-odotukset ovat hintavakauden ylläpitämisen ja kestävän nimellisen lähentymisen tukemisen kannalta ensiarvioisen tärkeitä. Vapaaseen kilpailuun perustuvan avoimen markkinatalouden tehokas toiminta edistää pääoman ja työvoiman tehokasta kohdentamista ja parantaa siten tuottavuutta ja pitkän aikavälin kasvua. Maiden talouksien tiivis integroituminen euroalueen talouteen tukee suhdannekehityksen samanaikaisuutta ja sujuvaa osallistumista rahaliittoon. Myös talouden rakenteiden yhdenmukaistaminen on tärkeää. Näin voidaan varmistaa, että taloudet reagoivat pitkälti samalla tavalla yhteisiin häiriöihin, jotka voivat johtua myös energiariippuvuuden ja tuotantorakenteiden eroista. Tämä tukee rahaliiton moitteetonta toimintaa. Lisäksi tarvitaan tarkoituksenmukaista makrovakauspolitiikkaa ja valvontaa, jotta makrotalous ja rahoitusmarkkinat pysyvät tasapainossa eivätkä esimerkiksi varallisuushinnat nouse liiallisesti tai luotonantoon liittyvä raju suhdannevaihtelu aiheuta ongelmia yhteiskunnassa. Jos Euroopan komissio toteaa makrotasapainottomuuksien menettelyssä makrotalouden olevan epätasapainossa, sen korjaamiseksi on ryhdyttävä määrätietoisiin toimiin. Next Generation EU -ohjelman jäljellä olevien varojen ja muiden EU-varojen tuloksellinen hyödyntäminen ja käyttö voi tukea lähentymistä edellyttäen, että investointi- ja uudistussitoumukset toteutetaan oikea-aikaisesti ja tehokkaasti. Instituutiojärjestelmän vahvuus ja kyky toteuttaa tarkoituksenmukaista politiikkaa ovat kestävän taloudellisen yhdentymisen kannalta edelleen keskeisessä asemassa.

3.1 Hintavakaus

Useat suuret ja osittain päällekkäiset sokit ovat vaikuttaneet tarkasteltavien maiden inflaatiokehitykseen kymmenen viime vuoden aikana. Inflaatio oli aiempina vuosina ollut hidasta, mutta pandemian puhkeaminen vuonna 2020 johti taloudellisen toimeliaisuuden jyrkkään supistumiseen. Vaikka inflaatio aluksi hidastui toisissa maissa, se pysyi toisissa suhteellisen nopeana osittain elintarvikkeiden ja palvelujen hintojen nousun ja työmarkkinoiden jatkuvan kireyden vuoksi. Vuodesta 2021 lähtien inflaatio nopeutui selvästi kaikissa tarkasteltavissa maissa energian hintojen jyrkän nousun sekä kysynnän ja tarjonnan epätasapainon vuoksi (ks. kuvio 3.2). Alkuvuodesta 2022 lähtien Venäjän sota Ukrainassa lisäsi näitä paineita entisestään. Inflaatio nopeutui Keski- ja Itä-Euroopan maissa euroaluetta voimakkaammin, sillä tuotanto on niissä energiaintensiivisempää ja energian ja elintarvikkeiden paino kulutuskoreista oli suurempi, ja maat olivat aluksi riippuvaisia Venäjän energiatoimituksista sekä tiiviimmin integroituneet globaaleihin arvoketjuihin, mikä vahvisti ulkoisten sokkien välittymistä talouteen. Myös työmarkkinoiden jatkuva kireys ja vankka palkkakasvu lisäsivät kotimaisia hintapaineita (ks. kuvion 3.3 kohta a) (ks. myös osa 3.5). Nopean inflaation hillitsemiseksi useimpien maiden keskuspankit alkoivat nostaa ohjauskorkoja vuonna 2021 ja hallitukset ottivat lähinnä vuosina 2022 ja 2023 käyttöön tilapäisiä finanssipoliittisia toimenpiteitä, jotka koostuivat pääasiassa energiatuista ja jossain määrin myös välillisten verojen alennuksista. Inflaatio oli nopeimmillaan loppuvuoden 2022 ja alkuvuoden 2023 vaiheilla. Sen jälkeen se hidastui voimakkaasti rahapolitiikan kiristymisen, energian maailmanmarkkinahintojen laskun, tarjontakapeikkojen vähittäisen vähenemisen ja vertailuajankohdan vaikutusten vuoksi. Kymmenen viime vuoden aikana inflaatio on kuitenkin ollut useimmissa tarkasteltavissa maissa keskimäärin nopeampaa ja vaihtelevampaa kuin euroalueella.

Kuvio 3.2

Pitkän aikavälin inflaatiokehitys ja ennuste

(vuotuinen prosenttimuutos)

Kuvio 3.3

YKHI-inflaation, nimellisten yksikkötyökustannusten ja harmonisoitujen kilpailukykyindikaattorien kumulatiivinen kasvu vuosina 2016–2025

a) YKHI-inflaatio ja nimelliset yksikkötyökustannukset	b) Yksikkötyökustannuksiin ja BKT-deflaattoriin perustuvat kilpailukykyindikaattorit
(prosenttiyksikköä; x-akseli: YKHI-inflaation kumulatiivinen kasvu; y-akseli: yksikkötyökustannusten kumulatiivinen kasvu)	(prosenttiyksikköä; x-akseli: BKT-deflaattoriin perustuva kilpailukykyindikaattorien kumulatiivinen kasvu; y-akseli: yksikkötyökustannuksiin perustuva kilpailukykyindikaattorien kumulatiivinen kasvu)

Tämän vuoden toukokuussa 12 kuukauden keskimääräinen inflaatiovauhti ylitti hintavakauskriteerin 2,7 prosentin viitearvon kolmessa tässä raportissa tarkastelluista viidestä maasta. Vuonna 2022 inflaatio nopeutui voimakkaasti, mutta vuonna 2023 se alkoi hidastua selvästi kaikissa tarkasteltavissa maissa ja maltillistui entisestään vuoden 2024 aikana. Inflaatio hidastui kuitenkin eri maissa eri tahtiin. Romaniassa inflaatio on ollut muita maita nopeampaa, ja vuoden 2025 puolivälin jälkeen se on nopeutunut merkittävästi. Syynä ovat julkisen talouden vakauttamisen yhteydessä käyttöön otetut välillisten verojen muutokset, joiden vuoksi inflaatio on kiihtynyt selvästi keskuspankin tavoitteen yläpuolelle. Unkarissa inflaatio palasi keskuspankin hyväksymän vaihteluvälin sisälle vuoden 2025 loppupuolella. Puolassa inflaatio hidastui lähemmäksi tavoitettaan vuoden 2024 alkupuoliskolla. Sen jälkeen se on nopeutunut tilapäisesti mutta pysynyt tavoitteen mukaisena vuoden 2025 puolivälistä lähtien. Elintarvikkeiden hintojen nousu piti yllä inflaatiopaineita kaikissa maissa vuonna 2025. Elintarvikkeiden hinnat nousivat Keski- ja Itä-Euroopassa keskimäärin voimakkaammin kuin euroalueella sääoloihin liittyvien tarjontahäiriöiden ja tuotantopanoskustannusten – kuten palkkojen sekä energian ja lannoitteiden hintojen – nopeamman nousun vuoksi sekä siksi, että elintarvikkeilla on suurempi paino Keski- ja Itä-Euroopan maiden kulutuskoreissa. Työmarkkinoiden jatkuva, joskin vähenevä kireys aiheutti myös palkkoihin kasvupainetta useimmissa tarkasteltavissa maissa. Vuoden 2026 ensimmäisinä kuukausina energiakustannusten nousu, joka johtui Lähi-idän geopoliittisten jännitteiden kiristymisestä, lisäsi inflaatiopaineita tarkasteltavissa maissa. Kaikkien tarkasteltavien maiden viranomaiset ottivatkin käyttöön toimenpiteitä lieventääkseen energiahintojen nousun vaikutuksia. Toimenpiteitä olivat muun muassa polttoaineiden hintakatot, valmisteverojen alennukset, voittomarginaalien ylärajat sekä kotitalouksille ja yrityksille maksettavat tuet. Niiden odotetaan vaimentavan inflaatiopaineita. Toukokuussa 2026 inflaatio oli Romaniassa tuntuvasti viitearvoa nopeampaa. Myös Unkarissa ja Puolassa se oli kynnysarvoa nopeampaa, joskin vähäisemmässä määrin (ks. kuvio 3.4). Tšekissä ja Ruotsissa inflaatio pysyi sen sijaan viitearvon alapuolella. Vuoden 2024 lähentymisraportissa inflaatiovauhti ylitti tuolloin voimassa olleen viitearvon (3,3 %) kaikissa tarkasteltavissa maissa. Tämä viittaa siihen, että inflaation lähentymisessä on edistytty jonkin verran, vaikka maiden välillä on edelleen eroja.

Kuvio 3.4

YKHI-inflaatio

(keskimääräinen vuotuinen prosenttimuutos)

Vuosien 2022–2023 inflaatiosokin jälkeen rahapolitiikan kevennykset vaihtelivat maittain, sillä inflaatio hidastui niissä eri tahtiin. Aiempi kiristymisjakso oli alkanut tarkasteltavissa maissa euroaluetta varhemmin. Sen jälkeen rahapolitiikkaa kevennettiin asteittain inflaation maltillistuessa (ks. kuvion 3.5 kohta a). Tšekin ja Puolan keskuspankit aloittivat rahapolitiikan keventämisen vuonna 2023, ja Ruotsi alkoi laskea ohjauskorkoja vuonna 2024. Puola omaksui varovaisemman lähestymistavan ja aloitti keventämisen uudelleen vasta vuonna 2025. Unkarissa ja Romaniassa ohjauskorot pysyivät verrattain korkeina muita maita sitkeämpien inflaatiopaineiden ja suuren kotimaisen ja maailmanlaajuisen epävarmuuden vuoksi. Vaikka inflaatio on viime vuosina nopeutunut voimakkaasti, pitkän aikavälin inflaatio-odotukset ovat pysyneet tarkasteltavissa maissa yleisesti ottaen vakaina ja lähellä maiden tavoitetasoja (ks. kuvion 3.5 kohta b). Pitkän aikavälin odotusten ankkuroiminen suuren epävarmuuden ja nopean inflaation leimaamassa tilanteessa viittaa siihen, että maiden rahapolitiikan ohjausjärjestelmät ovat pysyneet uskottavina.

Kuvio 3.5

Rahapolitiikan ohjauskorot ja pitkän aikavälin inflaatio-odotukset

a) Rahapolitiikan ohjauskorot	b) Pitkän aikavälin inflaatio-odotukset
(vuotuisina prosentteina)	(vuotuinen prosenttimuutos)

Osassa tarkasteltavista maista inflaation lähentymisen kestävyyteen kohdistuu edelleen huomattavia riskejä. Euroopan komission kevään 2026 talousennusteessa inflaation odotetaan nopeutuvan vuonna 2026 useimmissa tarkasteltavissa maissa (ks. kuvio 3.2) lähinnä siksi, että uudet geopoliittiset jännitteet nostavat energian hintoja, mikä lisää inflaatiopaineita. Taloudellisen toimeliaisuuden heikkeneminen voi kuitenkin auttaa hidastamaan inflaatiota tarkasteltavissa maissa. Arvioihin liittyy huomattavaa epävarmuutta, sillä inflaatio reagoi tarkasteltavissa maissa herkästi ulkoisiin sokkeihin, kuten maailman energiamarkkinoiden heilahtelujen uuteen voimistumiseen nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa. Myös epätietoisuus voimakkaamman ja pitkäkestoisemman energiasokin aiheuttamien välillisten vaikutusten ja kerrannaisvaikutusten suuruudesta lisää epävarmuutta. Työmarkkinoiden jatkuva kireys erityisesti joissakin Keski- ja Itä-Euroopan maissa voi myös lisätä palkankorotuspaineita. Keskipitkällä aikavälillä inflaatiopaineita voivat lisätä rakenteelliset tekijät, kuten väestökehitys ja ilmastonmuutoksen taloudelliset seuraukset, vihreään siirtymään liittyvät kustannukset mukaan lukien. Koska asukaskohtainen BKT ja yleinen hintataso ovat Keski- ja Itä-Euroopan maissa edelleen alemmat kuin euroalueella keskimäärin (ks. kuvio 3.6), meneillään oleva talouden lähentymisprosessi voi johtaa euroalueen keskiarvoa nopeampaan inflaatioon, ellei maiden nimellisten valuuttakurssien vahvistuminen tasoita tätä kehitystä.

Kuvio 3.6

Hintataso ja palkansaajakorvaus verrattuna euroalueeseen

a) Hintatason vertailu	b) Palkansaajakorvaus työntekijää kohden
(indeksi: euroalue = 100)	(indeksi: euroalue = 100)

Jotta hintavakaus voidaan saavuttaa kestävästi tässä raportissa tarkasteltavissa maissa, niiden on harjoitettava makrotaloutta vakauttavaa politiikkaa, jatkettava rakenneuudistuksia ja turvattava rahoitusvakaus tehokkaasti. Politiikan uskottavuuden ja talouden kestokyvyn säilyttäminen on aivan erityisen tärkeää nykyisessä suuren geo- ja kauppapoliittisen epävarmuuden leimaamassa tilanteessa, jossa useissa maissa on meneillään julkisen talouden sopeutustoimia. Työmarkkinoiden toiminta on edelleen keskeistä hintavakauden ylläpitämisessä. Tulevan kehityksen kannalta on keskeistä, missä määrin työn tuottavuuden kasvu, työmarkkinaolot sekä hinta- ja kustannuskilpailukyvyn kehitys heijastuvat palkkakehitykseen kauppakumppanimaihin verrattuna (ks. kuvio 3.3). Työmarkkinoiden pitkäkestoinen kireys ja väestörakenteesta johtuvat rajoitteet korostavat työvoiman tarjontaa ja työn tuottavuutta lisäävän politiikan merkitystä. Potentiaalisen kasvun tukeminen ja inflaatiopaineiden hillitseminen keskipitkällä aikavälillä edellyttävät ennen kaikkea jatkuvia toimia, joilla lisätään kilpailua hyödykemarkkinoilla, parannetaan instituutioiden laatua ja vahvistetaan hallintojärjestelmiä. Koska rahapolitiikan liikkumavara saattaa olla vähäistä ja ulkoiset sokit toistuvia, muiden politiikan alojen on tuettava makrotalouden vakautta ja estettävä makrotaloutta ja rahoitusmarkkinoita joutumasta epätasapainoon.

3.2 Julkinen talous

Tämän raportin julkaisuajankohtana Unkarilla, Puolalla ja Romanialla on EU:n neuvoston päätösten mukaan liiallinen alijäämä. Romanian julkisen talouden alijäämä ylitti 3 prosentin viitearvon vuonna 2019, ja liiallisen alijäämän menettely käynnistettiin huhtikuussa 2020. Liiallisen alijäämän korjaamiselle asetettua määräaikaa on sittemmin pidennetty vuoteen 2030. Heinäkuussa 2024 liiallisen alijäämän menettelyt aloitettiin Unkarin ja Puolan osalta, koska niiden alijäämät ylittivät 3 prosentin viitearvon suhteessa BKT:hen vuonna 2023. Liiallinen alijäämä oli määräajan mukaan korjattava Unkarissa vuonna 2026 ja Puolassa vuonna 2028. Julkisen talouden alijäämä suhteessa BKT:hen ylitti viitearvon näissä kolmessa maassa edelleen vuonna 2025. Kahdessa muussa tarkasteltavassa maassa alijäämät alittivat viitearvon (ks. kuvio 3.7). Julkisen talouden alijäämä suhteessa BKT:hen oli selvästi viitearvon yläpuolella Unkarissa (4,7 %) ja huomattavasti sen yläpuolella Puolassa (7,3 %) ja Romaniassa (7,9 %). Tšekissä alijäämä suhteessa BKT:hen pysyi viitearvon alapuolella (2,1 %) ja Ruotsissa se oli selvästi sen alapuolella (1,3 %).

Kuvio 3.7

Julkisen talouden ylijäämä (+) tai alijäämä (–)

(% suhteessa BKT:hen)

Vuonna 2025 julkisen talouden alijäämä ylitti vuoden 2023 tason kolmessa tässä raportissa käsitellyistä maista. Vuonna 2023 julkisen talouden alijäämä oli kasvanut useimmissa tarkasteltavista maista. Alijäämä oli Ruotsia lukuun ottamatta kaikissa niistä yli 3 % suhteessa BKT:hen. Syynä olivat Venäjän Ukrainaa vastaan käymän sodan taloudellinen vaikutus ja siitä johtuvaa energian kallistumista kompensoivat finanssipoliittiset toimet sekä taloudellisen toimeliaisuuden heikkeneminen. Julkisen talouden rahoitusasemat ovat sittemmin kehittyneet eri tavoin, sillä Venäjän Ukrainaan kohdistamasta hyökkäyksestä johtuva puolustusmenojen kasvu sekä korkomenojen kasvu ovat heikentäneet vaihtelevasti energian tukitoimenpiteiden lakkauttamisen ja taloudellisen toimeliaisuuden vahvistumisen myönteisiä vaikutuksia. Vuosina 2023–2025 julkisen talouden rahoitusasema heikkeni Puolassa, Romaniassa ja Ruotsissa (joskin Ruotsissa se pysyi selvästi viitearvoa alempana), mutta kahdessa muussa tarkasteltavassa maassa se koheni. Tšekissä alijäämäsuhde laski 3 prosentin viitearvon alapuolelle vuonna 2024 ja myös pysyi sen alapuolella vuonna 2025.

Euroopan komission talousennusteen mukaan julkisen talouden alijäämä suhteessa BKT:hen pysyy vuonna 2026 huomattavasti 3 prosentin viitearvon yläpuolella Unkarissa, Puolassa ja Romaniassa. Vuonna 2026 julkisen talouden rahoitusaseman arvioidaan heikkenevän kolmessa tarkasteltavista maista. Sen arvioidaan pysyvän huomattavasti yli viitearvon Unkarissa, Puolassa ja Romaniassa. Kahdessa muussa tarkasteltavassa maassa sen odotetaan kuitenkin pysyvän 3 prosentin viitearvon alapuolella. Vaikka kaikissa tarkasteltavissa maissa on toteutettu finanssipoliittisia energiatukitoimenpiteitä Lähi-idän sodan syttymisen aiheuttaman energian hintasokin vuoksi, niiden vaikutus julkiseen talouteen jäänee vähäiseksi. Vuonna 2027 julkisen talouden rahoitusaseman odotetaan kohenevan neljässä maassa, mutta sen odotetaan ylittävän yhä viitearvon Unkarissa, Puolassa ja Romaniassa.

Vuonna 2025 julkisen velan suhde BKT:hen ylitti 60 prosentin viitearvon Unkarissa. Muiden tarkasteltavien maiden velkasuhteet olivat alle tai selvästi alle viitearvon (ks. taulukko 3.1 ja kuvio 3.8). Vuonna 2025 julkisen talouden velkasuhde oli vuoden 2023 tasonsa yläpuolella kaikissa tarkasteltavissa maissa pääasiassa niiden julkisen talouden jatkuvien alijäämien vuoksi. Velkasuhde nousi voimakkaasti Puolassa, jossa se oli 10,2 prosenttiyksikköä, ja huomattavasti Romaniassa, jossa se oli 10,0 prosenttiyksikköä. Velkasuhde nousi tuntuvasti Ruotsissa (2,9 prosenttiyksikköä) ja Tšekissä (2,1 prosenttiyksikköä) sekä vähemmän Unkarissa (1,3 prosenttiyksikköä). Pidemmän aikavälin tarkastelussa eli vuosina 2016–2025 julkinen velka suhteessa BKT:hen kasvoi voimakkaasti Romaniassa (21,5 prosenttiyksikköä) ja huomattavasti Tšekissä (8,1 prosenttiyksikköä) ja Puolassa (5,6 prosenttiyksikköä). Kahdessa muussa tarkasteltavassa maassa se pysyi entisellään tai pieneni.

Kuvio 3.8

Julkisen talouden bruttovelka

(% suhteessa BKT:hen)

Euroopan komission arvion mukaan julkisen talouden velka suhteessa BKT:hen kasvaa kaikissa tarkasteltavissa maissa vuonna 2026. Velkasuhteen odotetaan kasvavan selvästi Puolassa ja Romaniassa ja maltillisesti muissa kolmessa maassa. Komission arvioiden mukaan velkasuhde pysyy 60 prosentin viitearvon yläpuolella Unkarissa ja nousee sen yläpuolelle Puolassa ja Romaniassa vuonna 2026.

Euroopan komissio päätti kesäkuussa 2026 keskeyttää Unkarin, Puolan ja Romanian liiallisen alijäämän menettelyt. Komissio julkaisi 3.6.2026 kevään 2026 talousennusteensa perusteella arvion liiallisen alijäämän menettelyissä annettujen suositusten noudattamisesta. Arvion mukaan kaikki kolme maata olivat ryhtyneet tehokkaisiin toimiin, joten niitä koskevat liiallisen alijäämän menettelyt keskeytettiin. Vaikka Puolan ja Romaniankin katsottiin toimineen suositusten mukaisesti vuonna 2026, komissio piti selkeänä riskinä sitä, että Unkari ei korjaa liiallista alijäämäänsä viimeistään vuonna 2026, joka on sen niin sanotun korjaavan polun päättymisvuosi.

Tässä raportissa tarkasteltavien maiden on jatkossa välttämätöntä saavuttaa terve ja kestävä julkisen talouden rahoitusasema ja/tai säilyttää se. Liiallisen alijäämän menettelyssä olevien Unkarin, Puolan ja Romanian tulisi huolehtia vakaus- ja kasvusopimuksen sääntöjen noudattamisesta ja liiallisten alijäämiensä korjaamisesta EU:n neuvoston suositusten mukaisesti. Tämänhetkisten arvioiden mukaan näiden maiden julkinen velka suhteessa BKT:hen ylittää viitearvon vuosina 2026 ja 2027. Siksi niiden tulisi lisäksi varmistaa velkasuhteidensa riittävä pieneneminen, jotta mahdollisia tulevia laskusuhdanteita varten olisi käytettävissä finanssipoliittisia puskureita. Kaikissa tarkasteltavissa maissa vuoden 2025 alijäämät olivat selvästi suuremmat kuin ennen pandemiaa. Näiden jäsenmaiden tulisikin mahdollisimman pian pienentää julkisen talouden alijäämänsä 3 prosentin viitearvon alapuolelle tai pitää se viitearvon alapuolella kasvua edistävällä tavalla. Lisäksi niiden tulisi kerryttää automaattisten vakauttajien toiminnan edellyttämät puskurit ja vahvistaa julkisen taloutensa kykyä selviytyä epäsuotuisista sokeista. Kaikkien tarkasteltavien maiden on varmistettava noudattavansa tarkistetun vakaus- ja kasvusopimuksen suosituksia. Puolustusmenojen suurentamistarpeeseen, vihreään siirtymään ja epäsuotuisaan väestökehitykseen liittyviin julkisen talouden haasteisiin vastaaminen edellyttää maltillista finanssipolitiikkaa. EU:n sääntöjen mukaiset vahvat kansalliset finanssipolitiikan ohjausjärjestelmät tulisi toteuttaa tehokkaasti, jotta voidaan tukea julkisen talouden vakauttamista, välttää ylimääräisiä julkisia menoja ja pienentää samalla uuden makrotaloudellisen epätasapainon syntymisen riskiä. Kestävä julkinen talous, strategiset investoinnit ja kasvua lisäävät rakenneuudistukset tulisikin asettaa julkisen talouden strategioissa etusijalle.

3.3 Valuuttakurssit

Tämän raportin julkaisemisen aikaan yhdenkään tarkasteltavan maan valuutta ei osallistunut ERM II -järjestelmään. Neljällä maalla oli joustavat valuuttakurssijärjestelmät, ja Romanian leun kurssia ohjattiin kelluvan valuuttakurssin järjestelmässä. Useimpien valuuttojen kurssit heilahtelivat suhteellisen paljon. Syynä olivat lähinnä geopolitiikan nopeista käänteistä johtuvat mielialan muutokset valuuttamarkkinoilla ja maakohtaiset tekijät, jotka osittain voimistivat ulkoisia tekijöitä. Romanian leu heilahteli verraten vähän, koska sen kurssia ohjattiin kelluvan valuuttakurssin järjestelmässä ja siitäkin huolimatta, että sen kurssi heikkeni merkittävästi sekä toukokuussa 2025 että toukokuussa 2026. Unkarin forintti vahvistui voimakkaasti huhtikuun 2026 puolivälissä pidettyjen parlamenttivaalien jälkeen. Näin ollen vain Romanian leun kurssi oli tämän raportin julkaisuajankohtana alle kesäkuun 2024 tason, jota käytetään vertailukohtana ERM II ‑keskuskurssin puuttuessa. Kaikki muut valuutat olivat sen sijaan vahvistuneet euroon nähden kesäkuun 2024 jälkeen (ks. kuvio 3.9).^[154]

Kuvio 3.9

Kahdenvälinen eurokurssi

(indeksi: kesäkuun 2024 keskikurssi = 100; päivähavaintoja ajalta 1.6.2024–17.6.2026)

3.4 Pitkät korot

Tarkastelujaksolla kesäkuusta 2025 toukokuuhun 2026 kaikista viidestä tarkasteltavasta maasta kolmessa keskimääräiset pitkät korot olivat 5,1 prosentin viitearvoa korkeammat (ks. kuvio 3.10). Keskimääräiset pitkät korot olivat 12 kuukauden aikana alimmillaan Ruotsissa (2,6 %). Myös Tšekin keskimääräiset pitkät korot olivat viitearvoa matalammat (4,5 %), mutta Puolassa ne olivat sitä korkeammat (5,4 %). Korkeimmillaan keskimääräiset pitkät korot olivat Unkarissa ja Romaniassa (molemmissa 6,7 %). Pitkien korkojen 12 kuukauden keskiarvot vaihtelivat kaikissa viidessä maassa hyvin vähän tarkastelujaksolla, joka alkoi vuoden 2024 lähentymisraportin julkaisemisesta. Kuukausittaiset pitkät korot ovat kuitenkin nousseet viidestä tarkasteltavasta maasta kolmessa. Korkojen nousuun ovat vaikuttaneet maailmanlaajuinen kehitys sekä kotimaiset tekijät, kuten nopeampi inflaatio ja joissakin tapauksissa myös vahva kasvu ja löyhempi finanssipolitiikka. Puolassa pitkät korot pysyivät vakaina, kun inflaatio oli vaimeaa, talouskasvu jatkui vahvana ja finanssipolitiikka keveni. Unkarissa pitkät korot sen sijaan laskivat jyrkästi 1,2 prosenttiyksikköä lähes heti huhtikuun 2026 parlamenttivaalien jälkeen.

Kuvio 3.10

Pitkät korot

(vuotuinen keskikorko prosentteina)

Vuoden 2024 lähentymisraportin jälkeen pitkien korkojen erot euroalueen keskiarvoon nähden ovat vaihdelleet melko paljon maasta toiseen. Pitkien korkojen erojen epäyhtenäisen kehityksen taustalla ovat eroavaisuudet sekä maiden suhdannetilanteissa että rahoitusmarkkinoiden arvioissa kunkin maan sisäisistä ja ulkoisista haavoittuvuustekijöistä, kuten julkisen talouden tilanteen kehityksestä ja kestävän lähentymisen näkymistä. Unkarissa pitkät korot laskivat huhtikuun puolivälissä 2026 pidettyjen vaalien jälkeen 0,5 prosenttiyksikköä kahdessa päivässä, ja ne ovat laskeneet sen jälkeenkin edelleen, joskin vähittäisemmin. Toukokuussa 2026 maan pitkien korkojen ero euroalueen keskimääräiseen korkotasoon oli kutistunut tarkastelujakson aikana yhteensä 1,2 prosenttiyksikköä. Korkoero pieneni arviointijakson aikana myös Puolassa (0,3 prosenttiyksikköä) ja Romaniassa (0,2 prosenttiyksikköä). Korkoero kasvoi Tšekissä (0,3 prosenttiyksikköä) ja myös aavistuksen Ruotsissa (0,1 prosenttiyksikköä). Sen jälkeen kun Lähi-idän sota syttyi helmikuun 2026 lopussa, pitkien korkojen ero on kasvanut ainoastaan Puolassa (0,4 prosenttiyksikköä) ja Tšekissä (0,2 prosenttiyksikköä) Unkarissa korkoero on pienentynyt 1,2 prosenttiyksikköä. Se on pienentynyt paljon vähemmän Romaniassa (-0,1 prosenttiyksikköä) ja Ruotsissa (-0,2 prosenttiyksikköä).

3.5 Muut merkitykselliset tekijät

Euroopan komission mukaan kustannuskilpailukykyyn kohdistuvat paineet aiheuttavat edelleen ongelmia. Varoitusmekanismia koskevassa vuoden 2026 kertomuksessaan komissio nosti esiin tarkasteltavien Keski- ja Itä-Euroopan maiden jatkuvat kilpailukykypaineet, jotka johtuvat yhä nopeasta nimellisten yksikkötyökustannusten kasvusta, melkoisen suurista kumulatiivisista inflaatioeroista ja kireistä työmarkkinoista. Komissio katsoi kertomuksessaan, että Unkarin, Romanian ja Ruotsin tilanteet edellyttävät perusteellista maakohtaista tarkastelua. Unkarin osalta komissio viittasi yksikkötyökustannusten voimakkaaseen kasvuun, nopeaan pohjainflaatioon, julkisen talouden huomattaviin haavoittuvuustekijöihin, kuten suuriin julkisen talouden alijäämiin ja velkaan liittyviin riskeihin, sekä uusiin hinnannousupaineisiin asuntomarkkinoilla. Romanian osalta komissio nosti esiin ulkoiseen kestävyyteen liittyvät huomattavat riskit ja jatkuvat kilpailukykyongelmat, joiden taustalla ovat yksikkötyökustannusten erittäin voimakas kasvu, vaihtotaseen suuret alijäämät ja julkisen talouden huomattava epätasapaino. Ruotsin tapauksessa komissio on havainnut edelleen haavoittuvuustekijöitä, jotka liittyvät asuntojen korkeisiin hintoihin sekä kotitalouksien ja yritysten suureen velkaantuneisuuteen. Kahdella muulla tässä raportissa tarkasteltavalla maalla ei todettu olevan makrotalouden epätasapainoa, mutta niilläkin on vastassaan taloudellisia haasteita, joita käsitellään maakohtaisissa osioissa. Komissio vahvisti vuoden 2026 talouspolitiikan eurooppalaisen ohjausjakson kevätpaketissaan, että Unkarin talous on edelleen epätasapainossa. Komission mukaan myös Romanian talous kärsii liiallisesta epätasapainosta, sillä maalla on edelleen merkittäviä julkisen talouden alijäämään ja vaihtotaseeseen liittyviä haavoittuvuustekijöitä, vaikka tilanne on viime aikoina jonkin verran parantunut. Lisäksi kustannuskilpailukyky on heikentynyt edelleen.

Useimpien tarkasteltavien maiden ulkoinen rahoitusasema on viime vuosina parantunut, joskin energian viimeaikainen hintasokki ja siihen liittyvä volatiliteetti voivat johtaa tilanteen uuteen heikkenemiseen. Makrotalouden epätasapainoa koskevaa menettelyä seuraavan tulostaulun mukaan kolmen vuoden keskiarvoilla mitatut vaihtotaseet vahvistuivat useimmissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa vuonna 2025 (ks. taulukko 3.2). Taustalla ovat maiden ulkomaankaupan vaihtosuhteiden koheneminen ja kotimaisen kysynnän maltillistuminen. Vuonna 2025 kolmen vuoden keskimääräinen vaihtotaseen alijäämä ylitti kuitenkin edelleen BKT:hen suhteutetun ohjeellisen -4,0 prosentin kynnysarvon Romaniassa, missä suuret julkisen talouden alijäämät ovat osaltaan suurentaneet viime vuosina todettua huomattavaa ulkoista epätasapainoa. Kaikki tarkasteltavat maat ovat energian nettotuojia, joskin vaihtelevassa määrin, ja myös maiden energiantuonnin maantieteellinen jakauma vaihtelee. Sen vuoksi niiden ulkomaiset rahoitusasemat ovat erityisen alttiita energian viimeaikaiselle hintasokille ja siihen liittyvälle volatiliteetille.

Useimmissa tarkasteltavissa maissa BKT:hen suhteutettu ulkomainen nettovarallisuusasema on viime vuosina kohentunut mutta on edelleen huomattavan negatiivinen. Vuonna 2026 ulkomainen nettovarallisuusasema suhteessa BKT:hen oli yhä ohjeellista -35 prosentin kynnysarvoa heikompi Romaniassa. Ulkomainen nettovelka suhteessa BKT:hen oli pienentynyt Unkarissa (32,4 %), Puolassa (29,5 %) ja Tšekissä (9,8 %). Ruotsin nettovarallisuusasema oli puolestaan edelleen positiivinen (54,7 %). Neljässä Keski- ja Itä-Euroopan maassa ulkomainen nettovelka koostuu pääasiassa suorista ulkomaisista sijoituksista, joita pidetään yleensä vakaampana rahoituksen muotona kuin portfoliosijoitusten virtoja tai velkavirtoja. Monissa tarkasteltavista maista suorien ulkomaisten sijoitusten virrat ovat kuitenkin viime vuosina maltillistuneet siitä, mitä ne olivat ennen kuin Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan. Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa ja globaalien rahoitusmarkkinoiden epävarmuuden lisääntyessä huomattava ulkomainen velka on edelleen haavoittuvuustekijä, jos sijoittajien luottamukseen tai ulkoisiin rahoitusoloihin kohdistuu epäsuotuisia sokkeja.

Useimmissa tarkasteltavissa maissa esiintyy edelleen hinta- ja kustannuskilpailukykyyn liittyviä ongelmia. Useimpien tarkasteltavien maiden YKHI-deflatoidut reaaliset efektiiviset valuuttakurssit ovat kolmen viime vuoden aikana vahvistuneet vaihtelevasti ja ylittäneet 10 prosentin ohjeellisen kynnysarvon Unkarissa, Puolassa ja Romaniassa. Nimellisten yksikkötyökustannusten kolmen vuoden kasvuvauhti kiihtyi samalla jaksolla kaikissa maissa paitsi Ruotsissa ja ylitti ohjeellisen 12 prosentin kynnysarvon vuonna 2025. Yksikkötyökustannusten kasvu oli yhä erityisen nopeaa Unkarissa, Puolassa ja Romaniassa, joissa kumulatiivinen kasvu oli yli kaksi kertaa kynnysarvon suuruinen. Tämä kehitys johtuu lähinnä nimellispalkkojen voimakkaasta noususta viime vuosien aikana ja tuottavuuden aiempaa maltillisemmasta kasvusta. Vaikka kustannuskilpailukykyä kuvaavat indikaattorit heikkenivät, vienti pysyi vuonna 2025 kehittyneisiin talouksiin verrattuna jokseenkin vahvana kolmen vuoden aikajänteellä. Osasyynä tähän olivat vientituotannon kapasiteetin kasvu ja kaupan rakenteelliset muutokset. Energian hintojen uusi nousu ja laajemmat kustannuspaineet nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa saattavat heikentää kilpailukykyä entisestään, jos ne johtavat pitkäaikaisiin inflaatioeroihin kauppakumppaneihin nähden.

Tarkasteltavien maiden taloudet ovat edelleen tiiviisti integroituneet euroalueeseen kaupan ja talouden kautta. Euroalue on edelleen kaikkien tarkasteltavien maiden tärkein kauppa- ja rahoituskumppani (ks. kuvio 3.11). Vuonna 2025 euroalueelle suuntautuvan tavaraviennin osuus kokonaisviennistä vaihteli Ruotsin noin 41 prosentista Tšekin 63,4 prosenttiin. Tuonti euroalueelta vaihteli siten, että sen osuus kokonaistuonnista oli 50,6 % Romaniassa ja 56,5 % Tšekissä. Myös taloudelliset siteet euroalueeseen ovat merkittävät. Euroalueen osuus maihin tehtyjen suorien sijoitusten kannasta oli yli 70 % Tšekissä, Romaniassa ja Puolassa, ja euroalueen osuus portfoliovelkojen kannasta oli yli 60 % Tšekissä. Sekä suorissa sijoituksissa että portfoliosijoituksissa ulkomailta euroalueelle tehtyjen sijoitusten osuus oli suurin Romaniassa ja seuraavaksi suurin Tšekissä. Kaupan ja sijoitusten osuuksien lisäksi näiden maiden taloudet ovat myös kiinteästi sidoksissa euroalueen arvoketjuihin, ja ne ovat vahvasti mukana varsinkin rajat ylittävissä teollisuuden tuotantoverkostoissa. Näin ollen myös kysyntä- ja tarjontasokit välittyvät voimakkaammin euroalueen ja kyseisten maiden välillä. Lisäksi euroalueen rahoituslaitosten omistamilla pankeilla on edelleen merkittävä asema useiden Keski- ja Itä-Euroopan maiden pankkijärjestelmissä etenkin Tšekissä ja Romaniassa. Ruotsalaisilla pankeilla on keskeinen rooli joissakin euroalueen maissa. Näiden tiiviiden taloudellisten siteiden vuoksi tarkasteltavien maiden suhdannekierrot mukailevat vahvasti euroalueen suhdannekiertoa.

Kuvio 3.11

Tarkasteltavien maiden kauppa- ja rahoitussuhteet euroalueeseen

a) Euroalueelle suuntautuvan tavarakaupan osuus	b) Ulkomainen varallisuusasema – euroalueelle kohdistuvat varat
(prosenttia kokonaismäärästä)	(prosenttia kokonaismäärästä)

Kiinteistöihin liittyvät riskit ovat kasvaneet useissa maissa asuntohintojen nousun ja luotonannon kasvun elpyessä. Vuosina 2022–2023 havaitun korjausliikkeen jälkeen asuntomarkkinat ovat vahvistuneet jälleen useimmissa tarkasteltavista maista. Vuodesta 2024 asuntojen hinnat ovat nousseet tuntuvasti Unkarissa ja Tšekissä. Vuotuiset kasvuvauhdit ovat nousseet kaksinumeroisiksi (ks. kuvion 3.12 kohta a), ja tavanomaiset arvostusmittarit viittaavat yliarvostukseen perustekijöihin nähden. Asuntohintojen nousu on nopeutunut myös Romaniassa, joskin vähäisemmässä määrin. Tavanomaisten arvostusmittarien mukaan hinnat ovat pysyneet estimoidun tasapainotason alapuolella. Kotitalouksille suunnatun luotonannon kasvu on piristynyt kaikissa tarkasteltavissa maissa viime vuosien aikana. Tästä huolimatta kotitalouksien velkaantuneisuus on Keski- ja Itä-Euroopan maissa edelleen suhteellisen vähäistä euroalueen keskiarvoon verrattuna (ks. kuvion 3.12 kohta b), mikä lieventää järjestelmätason riskejä. Haavoittuvuustekijät ovat sitä vastoin muita voimakkaampia Ruotsissa, missä pankkisektorilla on huomattavia kiinteistösektorin riskejä ja yksityistä velkaa on edelleen paljon, vaikka sen määrä on jonkin verran pienentynyt viime vuosina. Hintojen ja luotonannon nopean kasvun jatkuminen joissakin tarkasteltavista maista vaatii tarkkaa seurantaa varsinkin, jos rahoitusolot kiristyvät tai työmarkkinoiden näkymät heikkenevät.

Kuvio 3.12

Asuntomarkkinoiden kehitys ja yksityisen sektorin velkaantuminen

a) Asuntokiinteistöjen hinnat ja kotitalouksille myönnetyt luotot	b) Yksityisen sektorin velkaantuneisuus
(vuotuinen prosenttimuutos)	(% suhteessa BKT:hen)

Valtiovastuut tarkasteltavien maiden pankkisektoreilla ovat viime vuosina kasvaneet, vaikka niiden pääomapuskurit ovat edelleen vahvat. Valtiovastuut ovat viime vuosina kasvaneet kaikissa tarkasteltavissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa, ja ne ovat edelleen merkittävästi suuremmat kuin euroalueella (ks. kuvion 3.13 kohta a). Tämä voi voimistaa haavoittuvuustekijöitä, mikäli julkisen talouden tasapaino järkkyy tai valtionlainoihin liittyvät riskit hinnoitellaan uudelleen – heikentäen mahdollisesti pankkien taseita, varainhankinnan ehtoja ja luotontarjontaa. Vaikka valuuttavastuut ovat joissakin maissa edelleen suuret, niihin liittyvät riskit vaikuttavat olevan hallinnassa, sillä yritykset ottavat valuuttamääräisiä lainoja pääosin vientipainotteisilla toimialoilla, joilla euromääräiset tulot toimivat luonnollisina suojauksina riskeiltä, ja kotitalouksilla on edelleen vain vähän euromääräistä velkaa. Kiinteistömarkkinoiden kehitykseen liittyvistä haavoittuvuustekijöistä ja valtiovastuiden kasvusta huolimatta tarkasteltavien maiden pankkisektorit ovat edelleen vakavaraiset ja riittävän kannattavat, ja niillä on hyvät likviditeettipuskurit ja vankat varainhankinnan lähteet. Järjestämättömien lainojen osuudet ovat supistuneet entisestään tai pysytelleet lähellä pitkän aikavälin alimpia tasojaan (ks. kuvion 3.13 kohta b), vaikka ne ovatkin useimmissa tapauksissa edelleen euroalueen keskiarvoa suurempia.

Kuvio 3.13

Valtiovastuut ja järjestämättömät lainat pankkisektorilla

a) Pankkien hallussa olevat valtion joukkolainat	b) Järjestämättömät lainat
(prosenttia kokonaisvaroista)	(prosenttia lainakannasta)

Rahoitusjärjestelmän vakaus tulisi turvata rahoitussektorin sääntelyllä, mikä edistäisi talouden kestävää kasvua ja hintavakauden säilymistä. Tarkoituksenmukaisen pankkivalvonnan ja makrovakauspolitiikan harjoittaminen on edelleen olennaisen tärkeää kotitalouksien ja yritysten suureen velkaantuneisuuteen, valtiovastuisiin ja kiinteistömarkkinoiden kehitykseen liittyvien haavoittuvuustekijöiden vähentämiseksi. Jotta luottamusta rahoitusjärjestelmään voidaan lujittaa entisestään, kansallisten toimivaltaisten viranomaisten tulisi jatkaa valvontakäytäntöjensä tehostustoimia muun muassa noudattamalla kansainvälisten ja eurooppalaisten organisaatioiden suosituksia ja tekemällä valvontakollegioissa tiivistä yhteistyötä muiden EU-maiden kansallisten valvontaviranomaisten kanssa.

Työmarkkinat ovat edelleen kireät useimmissa tarkasteltavissa maissa. Kaikissa maissa työttömyysaste on noussut jonkin verran viime vuosien aikana. Se on kuitenkin pysynyt lähellä pitkän aikavälin alimpia lukemia ja myös euroalueen keskitasoa alempana muissa maissa paitsi Ruotsissa (ks. kuvion 3.14 kohta a). Useilla työmarkkinoiden osa-alueilla on edelleen pulaa työvoimasta, mikä suurentaa palkankorotuspaineita edelleen. Muun muassa EU:n ulkopuolelta saapuvista työntekijöistä ja Ukrainan pakolaisista johtuva nettomaahanmuuton kasvu kuitenkin lieventää työvoiman tarjontaongelmia osittain. Epäsuotuisa väestökehitys on edelleen rakenteellinen haaste, sillä työikäinen väestö vähenee useissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa väestön ikääntymisen ja aiemman maastamuuton vuoksi (ks. kuvion 3.14 kohta b). Joidenkin maiden muita rakenteellisia haasteita ovat verraten vähäinen työvoimaosuus ja jatkuvat osaamisen kohtaanto-ongelmat. Keskipitkällä aikavälillä reaalisen lähentymisen keskeisenä haasteena ovat epäsuotuisa väestökehitys ja työmarkkinoiden rakenteelliset ongelmat.

Kuvio 3.14

Työmarkkinatilanteen indikaattoreita

a) Työttömyysaste	b) Työikäisen väestön osuus
(prosenttia työvoimasta)	(vuotuinen prosenttimuutos)

Myös institutionaalisen toimintaympäristön tehokkuus on tärkeä tekijä arvioitaessa taloudellisen yhdentymisen ja lähentymisen kestävyyttä. Kun hallinnon ja instituutioiden laatu paranee, myös liiketoimintaympäristö kohenee, julkishallinto tehostuu, avoimuus ja vastuullisuus lisääntyvät, oikeusvaltio vahvistuu ja digitaali- ja hallintovalmiudet karttuvat. Useimmissa tarkasteltavissa maissa lisätoimet instituutioiden laadun parantamiseksi auttaisivat poistamaan jäykkyyksiä ja esteitä, jotka haittaavat tuotannontekijöiden tehokasta kohdentamista. Tämä vahvistaisi potentiaalista kasvua. Tuottavuuden ja potentiaalisen tuotannon parantaminen vahvistaisi instituutioita, mikä auttaisi pitämään yllä velanhoitokykyä ja helpottaisi viranomaistoimien tehokasta toimeenpanoa.

Etenkin Romanian ja Unkarin taloudet hyötyisivät merkittävästi instituutioiden ja hallinnon laadun parantamisesta. Laatua parantavilla toimilla voidaan vahvistaa talouden häiriönsietokykyä ja tukea lähentymisen kestävyyttä. Esimerkiksi oikeusvaltioperiaatteeseen, sääntelyn laatuun ja korruption valvontaan liittyy vielä haasteita, mutta jotkin maat ovat poistaneet niitä tasaiseen tahtiin ajan kuluessa (ks. kuvio 3.15).^[155] Romania ja Unkari voivat poistaa institutionaalisia haasteitaan toteuttamalla elpymis- ja palautumissuunnitelmiinsa sisältyvät uudistukset ja saavuttamalla välitavoitteet tehokkaasti. Tällaisia toimia tarvitaan hallinnon ja oikeusvaltion tukemiseksi.

Kuvio 3.15

EU-maiden instituutioiden laatu

a) Worldwide Governance Indicators	b) Corruption Perceptions Index
(indeksi: x-akseli: vuoden 2000 taso; y-akseli: vuoden 2024 taso)	(indeksi: x-akseli: vuoden 1999 taso; y-akseli: vuoden 2025 taso)

Laaja-alaiset rakenneuudistukset tukisivat lähentymisprosessia vahvistamalla potentiaalista kasvua ja kilpailukykyä. Tuottavuuden kasvua voitaisiin edistää parantamalla instituutioiden laatua ja hallintoa, vahvistamalla liiketoimintaympäristöä sekä tehostamalla EU:n rahoittamien investointi- ja uudistusohjelmien toteutusta. Valtionyritysten hallinnon ja toiminnan tehostaminen sekä kilpailun lisääminen säännellyillä toimialoilla ja verkostotoimialoilla – kuten energia- ja liikennealoilla – auttaisivat vähentämään markkinoille pääsyn esteitä, parantamaan resurssien kohdentamista ja edistämään yksityisiä investointeja, mikä tukisi kestävää lähentymistä.

4 Maittaiset yhteenvedot

4.1 Tšekki

Toukokuussa 2026 Tšekin YKHI-inflaatiovauhdin 12 kuukauden keskiarvo oli 1,9 % eli selvästi alle hintavakauskriteerin 2,7 prosentin viitearvon. Lähikuukausina inflaation odotetaan vähitellen nopeutuvan pääasiassa korkeampien raaka-ainehintojen ja Lähi-idän sotaan liittyvien inflaatiopaineiden laajenemisen vuoksi. Samanaikaisesti työmarkkinat pysyvät kireinä, vaikka merkkejä niiden tasaantumisesta on näkyvissä, ja palkkojen vankka kasvu lisää inflaatiopaineita. Asukasta kohden laskettu BKT ja hintataso ovat edelleen alemmat kuin euroalueella keskimäärin mutta melko korkeat verrattuna muihin tarkasteltaviin Keski- ja Itä-Euroopan maihin. Talouden lähentymisprosessiin liittyvät asukasta kohden lasketun BKT:n ja hintatason erot voivat johtaa euroalueen keskiarvoa nopeampaan inflaatioon, ellei nimellisen valuuttakurssin vahvistuminen hidasta inflaatiota ja etenkin jos samaan aikaan esiintyy kestämätöntä luotto- ja varallisuushintojen kehitystä.

Tšekillä ei tällä hetkellä ole EU:n neuvoston päätöksellä todettua liiallista alijäämää. Vuonna 2025 Tšekin julkisen talouden alijäämä oli 2,1 % suhteessa BKT:hen eli alle 3 prosentin viitearvon ja velkasuhde oli 44,3 % eli alle 60 prosentin viitearvon.

Kaksivuotisella tarkastelujaksolla (18.6.2024–17.6.2026) Tšekin koruna ei osallistunut ERM II ‑järjestelmään, vaan maalla oli joustava valuuttakurssijärjestelmä. Tšekin korunan eurokurssi vaihteli tarkastelujakson aikana keskimäärin melko voimakkaasti. Tarkastelujakson lopussa 17.6.2026 korunan eurokurssi oli 24,147 CZK eli 2,5 % vahvempi kuin vuoden 2024 kesäkuussa keskimäärin.

Tšekin pitkät korot olivat kesäkuusta 2025 toukokuuhun 2026 ulottuvalla tarkastelujaksolla keskimäärin 4,5 % eli korkokriteerin 5,1 prosentin viitearvon alapuolella. Tšekin pitkien korkojen ja euroalueen (BKT-painotettujen) korkojen ero kasvoi hieman ja oli tarkastelujakson lopussa 1,4 prosenttiyksikköä. Tšekin pääomamarkkinat ovat pienemmät ja huomattavasti vähemmän kehittyneet kuin euroalueella.

Tšekin lainsäädäntö ei ole sopusoinnussa keskuspankkirahoituksen kiellon eikä kaikkien niiden vaatimusten kanssa, joiden on täytyttävä, ennen kuin keskuspankki on riippumaton ja voi integroitua oikeudellisesti eurojärjestelmään. Tšekki on EU:n jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, eli sen on perussopimuksen artiklan 131 nojalla täytettävä kaikki mukauttamisvaatimukset.

4.2 Unkari

Toukokuussa 2026 Unkarin YKHI-inflaatiovauhdin 12 kuukauden keskiarvo oli 3,3 % eli selvästi yli hintavakauskriteerin 2,7 prosentin viitearvon. Lähikuukausina inflaation odotetaan vähitellen nopeutuvan pääasiassa korkeampien raaka-ainehintojen ja Lähi-idän sotaan liittyvien inflaatiopaineiden laajenemisen vuoksi. Samanaikaisesti työmarkkinat pysyvät kireinä, vaikka merkkejä niiden tasaantumisesta on näkyvissä, ja palkat kasvavat vankasti osin julkisen sektorin palkkojen ja minimipalkkojen nousun vuoksi. Unkarin inflaatiovauhdin lähentyminen ei vaikuta täysin kestävältä pitkällä aikavälillä. Talouden lähentymisprosessiin liittyvät asukasta kohden lasketun BKT:n ja hintatason erot voivat johtaa euroalueen keskiarvoa nopeampaan inflaatioon, ellei nimellisen valuuttakurssin vahvistuminen hidasta inflaatiota ja etenkin jos samaan aikaan esiintyy kestämätöntä luotto- ja varallisuushintojen kehitystä.

Unkari on ollut liiallisen alijäämän menettelyssä vuodesta 2024. Vuonna 2025 Unkarin julkisen talouden alijäämä oli 4,7 % suhteessa BKT:hen eli selvästi yli 3 prosentin viitearvon, ja velkasuhde oli 74,6 % eli se ylitti 60 prosentin viitearvon. Unkarin tulisi korjata liiallinen alijäämänsä vuoteen 2026 mennessä. Kesäkuussa 2026 Euroopan komissio keskeytti Unkarin liiallisen alijäämän menettelyn.

Kaksivuotisella tarkastelujaksolla (18.6.2024–17.6.2026) Unkarin forintti ei osallistunut ERM II ‑järjestelmään, vaan maalla oli joustava valuuttakurssijärjestelmä. Forintin eurokurssi vaihteli tarkastelujakson aikana keskimäärin suhteellisen runsaasti. Tarkastelujakson lopussa 17.6.2026 forintin eurokurssi oli 349,68 HUF eli 11,4 % vahvempi kuin vuoden 2024 kesäkuussa keskimäärin. Unkarin keskuspankki teki kesäkuussa 2020 EKP:n kanssa valuutanvaihtosopimuksen (repojärjestelyn), jonka nojalla se voi saada 4 miljardia euroa lainaa hyvälaatuisia euromääräisiä vakuuksia vastaan voidakseen tarjota maan rahoituslaitoksille euromääräistä likviditeettiä. Sopimus oli voimassa koko tarkastelujakson ajan, sillä sitä jatkettiin jälleen tammikuussa 2025 kahdella vuodella.

Unkarin pitkät korot olivat kesäkuusta 2025 toukokuuhun 2026 ulottuvalla tarkastelujaksolla keskimäärin 6,7 %, eli ne ylittivät korkokriteerin 5,1 prosentin viitearvon. Unkarin pitkien korkojen ja euroalueen (BKT-painotettujen) korkojen ero supistui huomattavasti ja oli tarkastelujakson lopussa 2,2 prosenttiyksikköä. Unkarin pääomamarkkinat ovat pienemmät ja huomattavasti vähemmän kehittyneet kuin euroalueella.

Unkarin lainsäädäntö ei ole sopusoinnussa keskuspankkirahoituksen kiellon, euron yhtenäistä kirjoitustapaa koskevan vaatimuksen eikä kaikkien niiden vaatimusten kanssa, joiden on täytyttävä, ennen kuin keskuspankki on riippumaton ja voi integroitua oikeudellisesti eurojärjestelmään. Unkari on EU:n jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, eli sen on perussopimuksen artiklan 131 nojalla täytettävä kaikki mukauttamisvaatimukset.

4.3 Puola

Toukokuussa 2026 Puolan YKHI-inflaatiovauhdin 12 kuukauden keskiarvo oli 2,9 % eli yli hintavakauskriteerin 2,7 prosentin viitearvon. Lähikuukausina inflaation odotetaan vähitellen nopeutuvan pääasiassa korkeampien raaka-ainehintojen ja Lähi-idän sotaan liittyvien inflaatiopaineiden laajenemisen vuoksi. Samaan aikaan inflaatioon kohdistuu jatkuvaa nopeutumispainetta kireistä työmarkkinoista, jotka ovat tosin tasaantumassa. Talouden lähentymisprosessiin liittyvät asukasta kohden lasketun BKT:n ja hintatason erot voivat johtaa euroalueen keskiarvoa nopeampaan inflaatioon, ellei nimellisen valuuttakurssin vahvistuminen hidasta inflaatiota ja etenkin jos samaan aikaan esiintyy kestämätöntä luotto- ja varallisuushintojen kehitystä.

Puola on ollut liiallisen alijäämän menettelyssä vuodesta 2024. Vuonna 2025 Puolan julkisen talouden alijäämä oli 7,3 % suhteessa BKT:hen eli selvästi yli 3 prosentin viitearvon. Velkasuhde taas oli 59,7 prosenttia eli alitti 60 prosentin viitearvon. Puolan tulisi korjata liiallinen alijäämänsä vuoteen 2028 mennessä. Kesäkuussa 2026 Euroopan komissio keskeytti Puolan liiallisen alijäämän menettelyn.

Kaksivuotisella tarkastelujaksolla (18.6.2024–17.6.2026) Puolan zloty ei osallistunut ERM II ‑järjestelmään, vaan maalla oli joustava valuuttakurssijärjestelmä. Zlotyn eurokurssi vaihteli tarkastelujakson aikana keskimäärin melko voimakkaasti. Tarkastelujakson lopussa 17.6.2026 zlotyn eurokurssi oli 4,241 PLN eli 1,9 % vahvempi kuin vuoden 2024 kesäkuussa keskimäärin.

Puolan pitkät korot olivat kesäkuusta 2025 toukokuuhun 2026 ulottuvalla tarkastelujaksolla keskimäärin 5,4 % eli korkokriteerin 5,1 prosentin viitearvon yläpuolella. Puolan pitkien korkojen ja euroalueen (BKT-painotettujen) korkojen ero supistui ja oli tarkastelujakson lopussa 2,3 prosenttiyksikköä. Puolan pääomamarkkinat ovat pienemmät ja huomattavasti vähemmän kehittyneet kuin euroalueella.

Puolan lainsäädäntö ei ole sopusoinnussa keskuspankkirahoituksen kiellon, salassapitovaatimuksen eikä kaikkien niiden vaatimusten kanssa, joiden on täytyttävä, ennen kuin keskuspankki on riippumaton ja voi integroitua oikeudellisesti eurojärjestelmään. Puola on EU:n jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, eli sen on perussopimuksen artiklan 131 nojalla täytettävä kaikki mukauttamisvaatimukset.

4.4 Romania

Toukokuussa 2026 Romanian vuotuisen YKHI-inflaatiovauhdin 12 kuukauden keskiarvo oli 8,4 % eli huomattavasti hintavakauskriteerin 2,7 prosentin viitearvon yläpuolella. Inflaation odotetaan lähikuukausina pysyvän nopeana. Osasyynä tähän ovat korkeammat raaka-ainehinnat ja Lähi-idän sotaan liittyvien inflaatiopaineiden laajeneminen. Vuoden 2025 välillisten verojen ja sähkön kotimaisten hintojen noususta johtuvat vertailuajankohdan suotuisat vaikutukset ja heikko yksityinen kulutus todennäköisesti kuitenkin hidastavat inflaatiota lyhyellä aikavälillä. Romanian inflaatiovauhdin lähentyminen ei vaikuta täysin kestävältä pitkällä aikavälillä. Talouden lähentymisprosessiin liittyvät asukasta kohden lasketun BKT:n ja hintatason erot voivat johtaa euroalueen keskiarvoa nopeampaan inflaatioon, ellei nimellisen valuuttakurssin vahvistuminen hidasta inflaatiota ja etenkin jos samaan aikaan esiintyy kestämätöntä luotto- ja varallisuushintojen kehitystä.

Romania on ollut liiallisen alijäämän menettelyssä vuodesta 2020. Vuonna 2025 Romanian julkisen talouden alijäämä oli 7,9 % suhteessa BKT:hen eli selvästi yli 3 prosentin viitearvon, ja velkasuhde oli 59,3 % eli 60 prosentin viitearvon alapuolella. Romanian tulisi korjata liiallinen alijäämänsä vuoteen 2030 mennessä. Kesäkuussa 2026 Euroopan komissio keskeytti Romanian liiallisen alijäämän menettelyn.

Kaksivuotisella tarkastelujaksolla (18.6.2024–17.6.2026) Romanian leu ei osallistunut ERM II ‑järjestelmään, vaan maalla oli joustava valuuttakurssijärjestelmä, jossa valuutan kelluntaa ohjattiin. Leun eurokurssi vaihteli tarkastelujakson aikana keskimäärin vain vähän. Tarkastelujakson lopussa 17.6.2026 leun eurokurssi oli 5,232 RON eli 5,1 % heikompi kuin vuoden 2024 kesäkuussa keskimäärin. Romanian keskuspankki teki kesäkuussa 2020 EKP:n kanssa valuutanvaihtosopimuksen (repojärjestelyn), jonka nojalla se voi saada 4,5 miljardia euroa lainaa hyvälaatuisia euromääräisiä vakuuksia vastaan voidakseen tarjota maan rahoituslaitoksille euromääräistä likviditeettiä. Sopimus oli voimassa koko tarkastelujakson ajan, sillä sitä jatkettiin jälleen tammikuussa 2025 kahdella vuodella.

Romanian pitkät korot olivat tarkastelujaksolla kesäkuusta 2025 toukokuuhun 2026 keskimäärin 6,7 %, eli korkokriteerin 5,1 prosentin viitearvon yläpuolella. Romanian pitkien korkojen ja euroalueen (BKT-painotettujen) korkojen ero supistui aavistuksen ja oli tarkastelujakson lopussa 2,7 prosenttiyksikköä. Romanian pääomamarkkinat ovat huomattavasti pienemmät kuin euroalueella, ja ne ovat vielä kehittymättömät.

Romanian lainsäädäntö ei ole sopusoinnussa keskuspankkirahoituksen kiellon eikä kaikkien niiden vaatimusten kanssa, joiden on täytyttävä, ennen kuin keskuspankki on riippumaton ja voi integroitua oikeudellisesti eurojärjestelmään. Romania on EU:n jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, eli sen on perussopimuksen artiklan 131 nojalla täytettävä kaikki mukauttamisvaatimukset.

4.5 Ruotsi

Toukokuussa 2026 Ruotsin YKHI-inflaatiovauhdin 12 kuukauden keskiarvo oli 2,2 % eli hintavakauskriteerin 2,7 prosentin viitearvon alapuolella. Inflaation ennakoidaan lähikuukausina hidastuvan vähitellen, mikä johtuu pääasiassa elintarvikkeiden pienemmästä arvonlisäverosta ja aiemmin vuonna 2025 vahvistuneen valuuttakurssin vaikutuksesta. Hidastumista kompensoivat osittain raaka-ainehintojen nousu ja Lähi-idän sotaan liittyvien inflaatiopaineiden laajeneminen. Inflaation ennakoidaan pysyvän Ruotsin keskuspankin tavoitetta hitaampana vuosina 2026 ja 2027. Rahapolitiikan sekä vakautta edistävän institutionaalisen rakenteen odotetaan jatkossakin tukevan hintavakaustavoitteen saavuttamista Ruotsissa.

Ruotsilla ei tällä hetkellä ole EU:n neuvoston päätöksellä todettua liiallista alijäämää. Vuonna 2025 Ruotsin julkisen talouden alijäämä oli 1,3 % suhteessa BKT:hen eli selvästi alle 3 prosentin viitearvon, ja velkasuhde oli 35,1 % eli selvästi 60 prosentin viitearvon alapuolella.

Kaksivuotisella tarkastelujaksolla (18.6.2024–17.6.2026) Ruotsin kruunu ei osallistunut ERM II ‑järjestelmään, vaan maalla oli joustava valuuttakurssijärjestelmä. Kruunun eurokurssi vaihteli näinä vuosina keskimäärin hyvin voimakkaasti. Tarkastelujakson lopussa 17.6.2026 kruunun eurokurssi oli 10,891 SEK eli 3,5 % vahvempi kuin vuoden 2024 kesäkuussa keskimäärin. Ruotsin keskuspankilla on ollut tarkastelujakson aikana EKP:n kanssa 20.12.2007 tehty valuutanvaihtosopimus, jonka nojalla se voi saada 10 miljardia euroa lainaa kruunuja vastaan.

Ruotsin pitkät korot olivat kesäkuusta 2025 toukokuuhun 2026 ulottuvalla tarkastelujaksolla keskimäärin 2,6 % eli selvästi korkokriteerin 5,1 prosentin viitearvon alapuolella. Ruotsin pitkien korkojen ja euroalueen (BKT-painotettujen) korkojen ero kasvoi hyvin vähän ja oli tarkastelujakson lopussa -0,7 prosenttiyksikköä. Ruotsin pääomamarkkinat ovat euroalueeseen nähden hyvin kehittyneet.

Ruotsin lainsäädäntö ei ole sopusoinnussa keskuspankkirahoituksen kiellon eikä kaikkien niiden vaatimusten kanssa, joiden on täytyttävä, ennen kuin keskuspankki on riippumaton ja voi integroitua oikeudellisesti eurojärjestelmään. Ruotsi on EU:n jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, eli sen on perussopimuksen artiklan 131 nojalla täytettävä kaikki mukauttamisvaatimukset. Perussopimuksen nojalla Ruotsilla on 1.6.1998 lähtien ollut velvollisuus säätää kansallisia lakeja, jotka mahdollistaisivat integroitumisen eurojärjestelmään.

Kiitokset
Lähentymisraportin laadinnasta ja koordinoinnista vastasi EKP:n kansantalouden pääosasto. Se sai aineistoa, kommentteja ja ehdotuksia EKP:n muilta yksiköiltä ja etenkin oikeudelliselta pääosastolta, rahapolitiikan pääosastolta ja tilastoinnin pääosastolta. EU:n kansallisilta keskuspankeilta ja etenkin lähentymisraportin 2026 toimitusryhmän jäseniltä saaduista kommenteista oli suurta apua raportin laadinnassa.EKP:n yleisneuvosto hyväksyi lähentymisraportin 19.6.2026.Talousosuuksien laatijoina olivat Ursel Baumann, Martin Bijsterbosch, Alexandra Olivia Coldea, Matteo Falagiarda, Michael Fidora, Christine Gartner, Nadine Leiner-Killinger, Christiane Nickel, Steffen Osterloh, Philipp Rother, Gábor Vincze, Giovanni Vitale ja Caroline Willeke.Lisäaineistoa toimittivat Ginevra Aguiari, Miguel Ampudia, Ana Bairrao, Klára Bakk Simon, Nicolai Benalal, Othman Bouabdallah, Francesco Chiacchio, Livia Chitu, Roberta De Stefani, Virginia Di Nino, Martin Eiglsperger, Patrick Grussenmeyer, Stephan Haroutunian, Jürgen Herr, Stanimira Kosekova, Dimitrios Laskos, Elena Lourenço, Christophe Madaschi, Silvia Márquez Thibaut, Antonio Moreno, Ralica Müller, Carolin Nerlich, Jerzy Niemczyk, Hans Olsson, Elvira Rosati ja Martina Viggiano.Oikeudellisten osuuksien laatijoina olivat Axel-Johannes Korb, Christian Kroppenstedt ja Chiara Zilioli.Lisäaineistoa toimittivat David Baez Seara, Alina Grosu, Karen Kaiser, Justyna Kurzela, Simona Lambrinoc, Sarah Levy, Fabian von Lindeiner, Margot Littlefair ja Marta Szablewska.