Makrovakauspolitiikan strategia

Makrovakauspolitiikan tärkein tehtävä on rahoitusvakauden ylläpitäminen. Pyrkimyksenä on muun muassa parantaa rahoitusjärjestelmän häiriönsietokykyä ja ehkäistä heikkouksia. Näin minimoidaan järjestelmäriskejä ja varmistetaan, että rahoituspalvelujen tarjonta reaalitaloudelle ei häiriinny.

Järjestelmäriskien minimointi

Järjestelmäriskejä voi aiheutua esimerkiksi vakavista makrotalouden häiriöistä, rahoitusalan tasapainottomuustekijöistä (kuten liiallisesta luotonannon kasvusta, velkaantumisesta ja maturiteettiepäsuhdasta) tai ongelmien leviämisen vaikutuksesta.

Järjestelmäriskien minimoimiseksi makrovakauspolitiikalla

  • ehkäistään liiallisten riskikeskittymien muodostumista joko ulkoisten tekijöiden tai markkinoiden toimintahäiriöiden vaikutuksesta sekä tasoitetaan rahoitussuhdanteita
  • parannetaan finanssialan sektorien häiriönsietokykyä ja rajoitetaan häiriöiden leviämistä rahoitusjärjestelmän lohkosta toiseen
  • pyritään sääntelyssä ottamaan huomioon rahoitusjärjestelmä kokonaisuutena, jotta markkinaosapuolille voidaan luoda oikeanlaiset kannustimet.

Välineet

YVM-asetuksella (artikla 5) annetaan makrovakauspolitiikkaan liittyviä valtuuksia sekä kansallisille viranomaisille että EKP:lle. Vastuu makrovakauspolitiikasta on siis jaettu niiden kesken. Makrovakausvälineitä on kolmenlaisia:

  • pääomaan liittyvät toimet
  • luotonantoon liittyvät toimet
  • maksuvalmiuteen liittyvät toimet.

Välineillä voidaan kasvattaa pääoma- ja likviditeettipuskureita ja parantaa siten rahoitusjärjestelmän häiriönsietokykyä. Kansainvälisen tai kansallisen järjestelmäriskin kannalta merkittäville laitoksille voidaan esimerkiksi asettaa erityisiä puskurivaatimuksia ja kaikille luottolaitoksille maksuvalmiusvaatimuksia ja pysyvän varainhankinnan vaatimuksia. EKP ja kansalliset valvontaviranomaiset voivat lisäksi asettaa vastasyklisiä puskurivaatimuksia suhdannekiertoon liittyvien järjestelmäriskien ehkäisemiseksi. Kansalliset valvontaviranomaiset voivat maansa lainsäädännön rajoissa myös asettaa luotonantoa koskevia vaatimuksia, joilla rajoitetaan sitä, miten suuria asuntolainoja yksittäisille laina-asiakkaille voidaan myöntää.

Yhteys muuhun politiikkaan

Makrovakauspolitiikkaa ei voi tarkastella erillään pankkivalvonnasta ja rahapolitiikasta, sillä niiden välillä on tiivis yhteys.

Yhteys rahapolitiikkaan

Rahapolitiikan ja makrovakauspolitiikan välinen yhteys perustuu pitkälti siihen, että molempien vaikutus välittyy rahoitusjärjestelmän – ja etenkin pankkijärjestelmän – kautta. Lisäksi ne täydentävät toisiaan: makrovakauspolitiikalla varmistetaan rahoitusvakaus ja rahapolitiikalla hintavakaus.

Makrovakausvälineitä voidaan käyttää rahoitusvakauteen kohdistuvien riskien minimoimiseen valikoiden ja kohdennetusti, myös hitaan inflaation aikoina. Euroalueen institutionaalisten järjestelyjen ansiosta EKP voi hyödyntää kummallakin politiikan alalla yhteisiä tietoja ja yhtenäisiä analyyseja.

Yhteys pankkivalvontaan

Vakavaraisuusvalvonta ja makrovakauspolitiikka täydentävät toisiaan: vakavaraisuusvalvonnalla kohennetaan yksittäisten rahoituslaitosten riskinkantokykyä, kun taas makrovakauspolitiikalla parannetaan koko rahoitusjärjestelmän kykyä selviytyä rahoitusvakautta uhkaavista riskeistä.

EKP:n neuvoston ja valvontaelimen jäsenet tapaavat toisiaan säännöllisesti makrovakausfoorumin kokouksissa. Näin varmistetaan, että rahoitusalan tilanteesta vallitsee yhtenäinen näkemys.