Rahapoliittinen katsaus pähkinänkuoressa – joulukuu 2021
Pääkohdat
Euroalueen talouden elpyminen hidastuu hetkeksi
Joissakin maissa rajoituksia on taas kiristetty pandemian vuoksi. Energian hinnannousu hidastaa talouden elpymistä vielä jonkin aikaa.
Joidenkin sektorien tuotannossa on esteitä
Tuotanto kärsii pullonkauloista ja viiveistä vielä jonkin aikaa, mutta ne väistynevät vuoden 2022 kuluessa. Työmarkkinoiden vahvistuessa monet pääsevät töihin, ja se piristää kasvua vahvasti ensi vuonna.
Inflaatio on yhä nopeaa, mutta se hidastuu vuoden 2022 kuluessa
Inflaatiovauhti on yli 2 % suurimman osan ensi vuotta. Hintojen nousua voimistavat tekijät kuitenkin vähenevät.
Mitä päätettiin?
Arvopaperiostojen tahtia voidaan pikkuhiljaa harventaa
Rahapolitiikan välineisiin tehtiin muutoksia. Netto-ostot pandemiaan liittyvässä osto-ohjelmassa päättyvät maaliskuun 2022 lopussa. Jotta inflaatio vakaantuu 2 prosentin tavoitteemme mukaiseksi keskipitkällä aikavälillä, rahapolitiikan on tuettava taloutta joustavasti ja siinä on oltava liikkumavaraa.
Miten arvioimme talouden kehittyvän jatkossa?
Talouskasvun odotetaan olevan tulevina vuosina vahvaa
Euroalueen talouskasvua koskevat arviot lähivuosille
(asiantuntija-arviot joulukuulta 2021)
Inflaatio on todennäköisesti nopeaa vielä ensi vuonna mutta jää sen jälkeen 2 prosentin tavoitettamme hitaammaksi
Euroalueen inflaatiota koskevat arviot lähivuosille
(asiantuntija-arviot joulukuulta 2021)
Yksityiskohtaisempaa tietoa
RAHAPOLIITTISET PÄÄTÖKSET
Tutustu EKP:n neuvoston viimeisimmässä kokouksessaan tekemiin päätöksiin ohjauskoroista ja muista rahapolitiikan välineistä.
LehdistötiedoteRAHAPOLIITTINEN KATSAUS
Tutustu viimeisimpien rahapoliittisten päätösten perusteluihin.
Rahapoliittinen katsaus