Lähentymiskriteerit

Hintakehitys

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen säännökset

  • Artiklan 140 kohdan 1 ensimmäisessä luetelmakohdassa on seuraava vaatimus:
    "hintatason korkeatasoisen vakauden toteutuminen; tämä on ilmeistä, jos rahanarvon alenemisaste on lähellä korkeintaan kolmen hintatason vakaudessa parhaiten suoriutuneen jäsenvaltion vastaavaa astetta,"
  • Artiklan 140 kohdassa 1 tarkoitetun lähentymisperusteita koskevan pöytäkirjan (N:o 13) artiklassa 1 määrätään:
    ”Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 140 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitetulla hintatason vakauden arviointiperusteella tarkoitetaan, että jäsenvaltio on saavuttanut kestävän hintatason vakauden ja tarkasteluajankohtaa edeltävän vuoden aikana todetun keskimääräisen rahanarvon alenemisasteen, joka ylittää enintään 1,5 prosentilla enintään kolmen hintatason vakaudessa parhaiten suoriutuneen jäsenvaltion vastaavaan asteen. Rahanarvon aleneminen lasketaan kuluttajahintaindeksin avulla yhtäläisin perustein ottaen huomioon kansallisten määritelmien erot.”

Sopimuksen säännösten soveltaminen

  • ”Tarkasteluajankohtaa edeltävän vuoden aikana todettu keskimääräinen rahanarvon alenemisaste” eli inflaatiovauhti lasketaan yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin (YKHI) viimeisen saatavissa olevan 12 kuukauden keskiarvon muutoksena edellisten 12 kuukauden keskiarvoon nähden.
  • Sovellettava viitearvo määritetään käyttämällä kolmen hitaimman inflaation maan (”enintään kolme hintatason vakaudessa parhaiten suoriutunutta jäsenvaltiota”) inflaatiovauhtien painottamatonta aritmeettista keskiarvoa edellyttäen, että äärihavaintoja ei ole. Maan hintakehitystä voidaan pitää äärihavaintona, jos inflaatiokehitys on merkittävästi hitaampaa kuin muissa jäsenvaltioissa maakohtaisten syiden vuoksi (lisätietoja on EKP:n vuoden 2010 lähentymisraportissa).

Julkisen talouden kehitys

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen säännökset

  • Sopimuksen artiklan 140 kohdan 1 toisessa luetelmakohdassa on seuraava vaatimus:
    ”kestävä julkistalouden tilanne; tämä on ilmeistä, jos valtion julkisyhteisöjen talousarvioiden osalta on tilanne, jossa ei ole 126 artiklan 6 kohdassa tarkoitettua liiallista alijäämää,”
  • Sopimuksen artiklan 140 kohdassa 1 tarkoitetun lähentymisperusteita koskevan pöytäkirjan (N:o 13) artiklan 2 mukaan tämä arviointiperuste
    ”merkitsee, ettei jäsenvaltiota tarkasteluajankohtana koske mainitun sopimuksen 126 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu neuvoston päätös liiallisen alijäämän olemassaolosta kyseisessä jäsenvaltiossa”.

Liiallisia alijäämiä koskeva menettely

Sopimuksen artiklassa 126 määrätään liiallisia alijäämiä koskevasta menettelystä. Euroopan komission tulee artiklan 126 kohtien 2 ja 3 mukaan laatia kertomus, jos jäsenvaltio ei täytä julkisen talouden kurinalaisuutta koskevia vaatimuksia, erityisesti jos
  1. julkisen talouden ennakoidun tai toteutuneen alijäämän suhde bruttokansantuotteeseen ylittää viitearvon (joka liiallisia alijäämiä koskevasta menettelystä laaditun pöytäkirjan mukaan on 3 % suhteessa BKT:hen), paitsi
    • jos tämä suhde on pienentynyt olennaisesti tai jatkuvasti tasolle, joka on lähellä viitearvoa, taikka
    • jos viitearvon ylittyminen on vain poikkeuksellista ja väliaikaista ja suhde pysyy lähellä viitearvoa;
  2. julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen ylittää viitearvon (joka liiallisia alijäämiä koskevasta menettelystä laaditun pöytäkirjan mukaan on 60 % BKT:stä), ottamatta lukuun tapauksia, joissa tämä suhde pienenee riittävästi ja lähestyy riittävän nopeasti viitearvoa.

Muut säännökset

  • Euroopan komission kertomuksessa tulee ottaa huomioon se, onko julkisen talouden alijäämä suurempi kuin julkiset investointimenot, sekä kaikki muut tärkeät tekijät kuten jäsenvaltion keskipitkän aikavälin taloudellinen tilanne ja julkisen talouden rahoitusasema.
  • Komissio voi laatia kertomuksen silloinkin, kun arviointiperusteiden mukaiset vaatimukset täyttyvät, jos se katsoo, että jäsenvaltiossa on liiallisen alijäämän vaara. Talous- ja rahoituskomitea antaa lausunnon komission kertomuksesta.
  • EU:n neuvosto päättää artiklan 126 kohdan 6 mukaisesti komission suosituksesta, kokonaistilanteen arvioituaan ja kyseisen jäsenvaltion mahdollisesti esittämät huomautukset huomioon ottaen määräenemmistöllä (ilman kyseistä jäsenvaltiota), onko jäsenvaltiolla liiallinen alijäämä.

Menettelytavat ja sopimuksen säännösten soveltaminen

Lähentymistä arvioidessaan EKP esittää näkemyksensä julkisen talouden kehityksestä. Julkisen talouden kestävyyden arvioimiseksi EKP tutkii tärkeimpiä julkisen talouden indikaattoreita tarkasteluajanjaksolla, pohtii julkisen talouden näkymiä ja haasteita sekä tarkastelee yhteyksiä julkistalouden alijäämän ja julkisen velan kehityksen välillä.

Valuuttakurssikehitys

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen säännökset

  • Sopimuksen artiklan 140 kohdan 1 kolmannessa luetelmakohdassa on seuraava vaatimus:
    ”Euroopan valuuttajärjestelmän valuuttakurssimekanismissa määrättyjen tavanomaisten vaihteluvälien noudattaminen ainakin kahden vuoden ajan siten, ettei valuutan ulkoista arvoa ole alennettu suhteessa euroon”,
  • Sopimuksen artiklan 140 kohdassa 1 tarkoitetun lähentymisperusteita koskevan pöytäkirjan (N:o 13) artiklassa 3 määrätään:
    ”Mainitun sopimuksen 140 artiklan 1 kohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettu Euroopan valuuttajärjestelmän valuuttakurssijärjestelmään osallistumista koskeva arviointiperuste merkitsee, että jäsenvaltio on noudattanut Euroopan valuuttajärjestelmän valuuttakurssijärjestelmässä määrättyjä tavanomaisia vaihteluvälejä ilman, että sillä on ollut merkittäviä paineita, ainakin kahtena viimeisenä tarkasteluajankohtaa edeltävänä vuotena. Erityisesti jäsenvaltio ei ole omasta aloitteestaan alentanut valuutan kahdenvälistä keskusarvoa suhteessa euroon samana aikana.”

Sopimuksen säännösten soveltaminen

Sopimuksessa viitataan arviointiperusteeseen, joka koskee ERM II ‑valuuttakurssimekanismiin osallistumista (ERM II korvasi ERM:n tammikuussa 1999).
  • EKP arvioi, onko maa osallistunut ERM II:een ”ainakin kahtena viimeisenä tarkasteluajankohtaa edeltävänä vuotena”, kuten pöytäkirjassa (N:o 13) edellytetään.
  • Arvioitaessa valuuttakurssien vakautta suhteessa euroon seurataan erityisesti, ovatko ne olleet lähellä ERM II:n keskuskurssia. Kuten ennenkin, arvioinnissa pyritään ottamaan huomioon mahdollisesti valuuttakurssin vahvistumiseen johtaneita tekijöitä. Valuuttakurssin vaihteluvälin leveys ERM II:ssa ei siis vaikuta valuuttakurssin vakautta koskevan kriteerin noudattamisen arviointiin.
  • Sitä, milloin jäsenvaltiolla on ”merkittäviä paineita”, on yleensä arvioitu sen perusteella, kuinka paljon valuuttakurssit ovat poikenneet ERM II ‑eurokeskuskurssistaan. Arvioinnissa on käytetty indikaattoreina muun muassa valuuttakurssien heilahteluita suhteessa euroon sekä lyhyiden korkojen eroja verrattuna euroalueen korkoihin. Lisäksi on tarkasteltu erojen kehitystä ja pohdittu valuuttainterventioiden vaikutusta ja kansainvälisten rahoitustukiohjelmien merkitystä valuutan vakauttamisessa.

Pitkien korkojen kehitys

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen säännökset

  • Sopimuksen artiklan 140 kohdan 1 neljännessä luetelmakohdassa on seuraava vaatimus: ”jäsenvaltion, jota koskee poikkeus, saavuttaman lähentymisen ja jäsenvaltion valuuttakurssimekanismiin osallistumisen pysyvyys, sellaisena kuin se ilmenee pitkän aikavälin korkokantojen tasossa”.
  • Sopimuksen artiklan 140 kohdassa 1 tarkoitetun lähentymisperusteita koskevan pöytäkirjan (N:o 13) artiklassa 4 määrätään:
    ”Mainitun sopimuksen 140 artiklan 1 kohdan neljännessä luetelmakohdassa tarkoitettu korkokantojen lähentymisperuste tarkasteluajankohtaa edeltävänä vuotena merkitsee, että jäsenvaltion pitkän aikavälin korkokantojen keskimääräinen nimellistaso on enintään kaksi prosenttia verrattuna enintään kolmen hintatason vakaudessa parhaiten suoriutuneen jäsenvaltion vastaavaan tasoon. Korkokantojen taso lasketaan jäsenvaltioiden pitkän aikavälin obligaatioiden ja vastaavien arvopapereiden perusteella ottaen huomioon kansallisten määrittelyjen erot.”

Sopimuksen säännösten soveltaminen

  • Pitkä korko eli ”pitkän aikavälin korkokantojen keskimääräinen nimellistaso” ”tarkasteluajankohtaa edeltävänä vuotena” lasketaan niiden viimeisten kahdentoista kuukauden aritmeettisena keskiarvona, joista on ollut saatavissa YKHI-tilastot.
  • Sovellettava viitearvo määritetään laskemalla pitkien korkojen painottamaton aritmeettinen keskiarvo käyttäen niiden kolmen jäsenvaltion tietoja, joiden perusteella laskettiin hintavakauden viitearvo (”enintään kolme hintatason vakaudessa parhaiten suoriutunutta jäsenvaltiota”). Korot lasketaan käyttäen yhdenmukaistettuja pitkiä korkoja, jotka on kehitetty lähentymisen arvioimista varten.