Vastauksia yleisimpiin kysymyksiin EU:n laajentumisesta ja talous- ja rahaliitosta (EMU)

Tšekki, Viro, Kypros, Latvia, Liettua, Unkari, Malta, Puola, Slovenia ja Slovakia liittyivät EU:n jäsenvaltioiksi 1.5.2004, Bulgaria ja Romania 1.1.2007 ja Kroatia 1.7.2013. EU:n ehdokasmaita on viisi: Albania, Montenegro, Pohjois-Makedonia, Serbia ja Turkki. Ehdokasmaiden on ennen EU:hun liittymistä täytettävä Kööpenhaminan Eurooppa-neuvostossa vuonna 1993 määritetyt jäsenyysedellytykset.

Eivät ota. Niiden kuitenkin edellytetään ottavan euro käyttöön, kun ne täyttävät lähentymiskriteerit. EU:n jäsenvaltioista vain Tanskalla on erivapaus olla ottamatta euroa käyttöön.

Euron käyttöönotolle ei ole asetettu aikataulua, kuten todettiin 18.12.2003 julkistetussa ”EKP:n neuvoston kannassa EU:hun liittyvien maiden valuuttakurssipolitiikkaan liittyvissä asioissa”. Euron käyttöönoton edellytyksenä on kestävä taloudellinen lähentyminen. EU:n neuvosto arvioi komission ja EKP:n laatimien raporttien perusteella, kuinka hyvin jäsenvaltiot täyttävät lähentymiskriteerit. Lähentymisraportteja laaditaan vähintään kerran kahdessa vuodessa tai sellaisen jäsenvaltion pyynnöstä, joka haluaa ottaa euron käyttöön.

Euron käyttöönoton edellytyksenä on pitkälle viety kestävä taloudellinen lähentyminen. Sen saavuttamisen arvioinnissa käytetään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklaan 140 kirjattuja ja perussopimusten liitteenä olevassa pöytäkirjassa täsmennettyjä lähentymiskriteerejä. Kriteerit ovat seuraavat:

• "Hintatason korkeatasoisen vakauden toteutuminen", mikä tarkoittaa, että "jäsenvaltio on saavuttanut kestävän hintatason vakauden ja tarkasteluajankohtaa edeltävän vuoden aikana todetun keskimääräisen rahanarvon alenemisasteen, joka ylittää enintään 1,5 prosentilla enintään kolmen hintatason vakaudessa parhaiten suoriutuneen jäsenvaltion vastaavan asteen".
• "Kestävä julkistalouden tilanne", mikä tarkoittaa, että tarkasteluajankohtana jäsenvaltiolla ei EU:n neuvoston arvion mukaan ole liiallista alijäämää. Neuvosto tekee päätöksensä seuraavilla perusteilla:
  1. Ennakoitu tai toteutunut julkisen talouden alijäämä ei saa olla yli 3 % suhteessa markkinahintaiseen BKT:hen.
  2. Julkisen talouden kokonaisvelka ei saa olla yli 60 % suhteessa markkinahintaiseen BKT:hen.
  Finanssipolitiikan kurinalaisuutta arvioitaessa otetaan kuitenkin huomioon myös muita tekijöitä, kuten aikaisempi edistyminen julkisen talouden tasapainottamisessa ja/tai sellaisten poikkeuksellisten ja väliaikaisten tekijöiden olemassaolo, jotka voivat aiheuttaa tasapainottomuuksia. Vakaus- ja kasvusopimukseen tehtyjen muutosten tultua voimaan vuoden 2011 lopussa arvioinnissa punnitaan myös, missä määrin jäsenvaltiot ovat noudattaneet tehostetun julkisen talouden ohjausjärjestelmän sääntöjä. Esimerkiksi velan vähentämiselle on asetettu kynnysarvo, jota vasten arvioidaan, pienentävätkö velkakriteeriä rikkovat jäsenvaltiot velkasuhdettaan riittävän nopeasti kohti 60 prosentin viitearvoa.
• ”Euroopan valuuttajärjestelmän valuuttakurssimekanismissa määrättyjen tavanomaisten vaihteluvälien noudattaminen ainakin kahden vuoden ajan siten, ettei valuutan ulkoista arvoa ole alennettu suhteessa euroon”. Tämän kriteerin täyttymistä arvioitaessa painotetaan sitä, että valuutan arvon tulee pysyä lähellä eurokeskuskurssiaan vähintään kahden vuoden ajan ilman merkittäviä paineita. Samalla kuitenkin otetaan huomioon tekijät, jotka ovat saattaneet vahvistaa valuuttakurssia.
• "Lähentymisen ... pysyvyys, sellaisena kuin se ilmenee pitkän aikavälin korkokantojen tasossa". Tämä tarkoittaa, että ”tarkasteluajankohtaa edeltävänä vuotena ... jäsenvaltion pitkän aikavälin korkokantojen keskimääräinen nimellistaso on enintään kaksi prosenttia [korkeampi] verrattuna enintään kolmen hintatason vakaudessa parhaiten suoriutuneen jäsenvaltion vastaavaan tasoon. Korkokantojen taso lasketaan jäsenvaltioiden pitkän aikavälin obligaatioiden ja vastaavien arvopapereiden perusteella ottaen huomioon kansallisten määrittelyjen erot.”
• Arvioinnissa otetaan huomioon myös useita muita tekijöitä, kuten ”markkinoiden yhdentymisen tulokset, vaihtotaseiden tasapainon tilanne ja kehitys sekä yksikkötyökustannusten ja muiden hintaosoittimien kehityksen tarkastelu”.

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklan 140 mukaan lähentymistä arvioidaan myös sen pohjalta, onko kunkin jäsenvaltion kansallinen lainsäädäntö – kuten kansallisen keskuspankin perussääntö – sopusoinnussa perussopimuksen artiklojen 130 ja 131 sekä EKPJ:n ja EKP:n perussäännön kanssa.

ERM II ‑päätöslauselman mukaan ”osallistuminen valuuttakurssimekanismiin on euroalueen ulkopuolisille jäsenvaltioille vapaaehtoista. Kuitenkin niiden jäsenvaltioiden, joita koskee poikkeus, voidaan olettaa liittyvän mekanismiin. Jäsenvaltio, joka ei osallistu valuuttakurssimekanismiin alusta alkaen, voi liittyä siihen myöhemmässä vaiheessa.” Erityisiä liittymisehtoja ei ole, mutta keskuskurssista ja vaihteluvälistä on päästävä sopimukseen. Kuten edellä todettiin, osallistuminen ERM II:een ainakin kahden vuoden ajan ennen lähentymisen arviointia on yksi euron käyttöönoton edellytyksistä (katso myös 18.12.2003 julkaistu ”EKP:n neuvoston kanta EU:hun liittyvien maiden valuuttakurssipolitiikkaa koskevissa asioissa”).

Eurooppa-neuvoston Amsterdamissa 16.6.1997 antaman päätöslauselman mukaisesti ERM II ‑keskuskurssia koskevat päätökset tehdään euroalueen maiden valtiovarainministereiden, EKP:n ja mekanismiin osallistuvien euroalueen ulkopuolisten maiden valtiovarainministereiden ja keskuspankkien pääjohtajien yhteisellä sopimuksella. Päätös tehdään sen jälkeen, kun talous- ja rahoituskomiteaa on kuultu, noudattaen yhteistä menettelyä, johon Euroopan komissio osallistuu. Valuuttakurssimekanismiin osallistumattomien jäsenvaltioiden valtiovarainministerit ja keskuspankkien pääjohtajat ovat mukana menettelyssä, mutta he eivät saa äänestää. EKP:llä ja kaikilla muilla yhteisen sopimuksen osapuolilla on oikeus aloittaa luottamuksellinen menettely keskuskurssien uudelleenarvioimiseksi (katso myös 18.12.2003 julkaistu ”EKP:n neuvoston kanta EU:hun liittyvien maiden valuuttakurssipolitiikkaa koskevissa asioissa”).

Euron käyttöön ottaneiden maiden välillä ei ole valuuttakurssiriskejä, mikä laskee korkotasoa, ja maat voivat hyötyä vakaasta hintatasosta, jonka säilyttäminen on EKP:n ensisijainen tavoite. Euro myös edistää syvien, likvidien ja yhtenäisten pääomamarkkinoiden syntymistä euroalueelle. Euroalueella matkustettaessa ei enää tarvitse vaihtaa rahaa ja maksaa rahanvaihtokuluja. Voidakseen hyötyä eduista täysimääräisesti euroalueeseen liittyvän maan täytyy kuitenkin olla valmis euron käyttöönottoon. Tätä valmiutta arvioidaan lähentymiskriteerien perusteella.

Sekä EKP että Euroopan komissio laativat lähentymisraportteja joko kahden vuoden välein tai sellaisten jäsenvaltioiden pyynnöstä, joita koskee poikkeus. EU:n neuvosto käyttää näitä raportteja päättäessään, täyttääkö jäsenvaltio kaikki edellytykset voidakseen ottaa euron käyttöön. EKP:n lähentymisraportit ovat luettavissa EKP:n verkkosivujen osiossa Publications. Sen lisäksi, että EKP laatii lähentymisraportteja, se myös toimii yhteistyössä uusien EU:n jäsenvaltioiden keskuspankkien kanssa helpottaakseen niiden liittymistä eurojärjestelmään ja sen toimintaan.

Uusien EU:n jäsenvaltioiden keskuspankit ovat Euroopan keskuspankkijärjestelmän (EKPJ) täysjäseniä ja niiden pääjohtajat EKP:n yleisneuvoston täysjäseniä. Keskuspankkien asiantuntijoilla on täysjäsenen asema EKPJ:n komiteoissa, kun kokouksissa ovat mukana koko EKPJ:n edustajat eli muidenkin kuin euroalueeseen kuuluvien EU-maiden keskuspankkien edustajat. Euron käyttöönoton jälkeen jäsenvaltioiden keskuspankkien pääjohtajista tulee EKP:n neuvoston jäseniä ja niiden asiantuntijoista EKPJ:n komiteoiden jäseniä silloinkin, kun komiteat kokoontuvat eurojärjestelmän kokoonpanossa (kaikkien euroalueen keskuspankkien ollessa edustettuina).

Tällainen euron käyttöönotto eli ”euroistuminen” ei vastaa EMUn taustalla olevaa taloudellista ajattelua, jonka mukaan euro otetaan käyttöön vasta yhteisesti sovitun lähentymisprosessin päätteeksi. Maat eivät voi kiertää perussopimuksiin kirjattuja euron käyttöönoton vaiheita euroistumalla yksipuolisesti.

ERM II on monenvälinen järjestely, jossa euroalueen ulkopuolisten EU:n jäsenvaltioiden kansalliset valuutat on kiinnitetty euroon ja jossa päätökset tehdään osapuolten yhteisellä päätöksellä. Jäsenvaltio voi säilyttää euroon perustuvan valuuttakatejärjestelmän yksipuolisena sitoumuksena ERM II ‑valuuttakurssimekanismissa, jos molemmat osapuolet ovat hyväksyneet valuuttakatejärjestelmässä sovellettavan kiinteän valuuttakurssin, jota käytetään valuutan ERM II ‑keskuskurssina. Euroon perustumattomat valuuttakatejärjestelmät eivät ole yhteensopivia ERM II ‑jäsenyyden kanssa. Yleisesti ottaen EKP:n neuvosto ei suosittele eikä vastusta valuuttakatejärjestelmien käyttöönottamista. Ne eivät kuitenkaan missään tapauksessa korvaa kaksivuotista osallistumista ERM II:een (ks. aikaisemmin mainittu ”EKP:n neuvoston kanta EU:hun liittyvien maiden valuuttakurssipolitiikkaan liittyvissä asioissa”, joka julkaistiin 18.12.2003).

Kaikkien EU:n jäsenvaltioiden kansallisten keskuspankkien pääjohtajat ovat EKP:n yleisneuvoston täysjäseniä. Heidän lisäkseen yleisneuvostoon kuuluvat EKP:n pääjohtaja ja varapääjohtaja. Sitä mukaa, kun euro otetaan käyttöön uusissa jäsenvaltioissa, niiden keskuspankkien pääjohtajista tulee EKP:n neuvoston jäseniä. Äänioikeuksien määrää EKP:n neuvostossa tullaan kuitenkin rajaamaan siten, että äänioikeutettuja jäseniä voi kerralla olla enintään 21: johtokunnan kuudella jäsenellä on pysyvä äänioikeus, ja kansallisten keskuspankkien pääjohtajilla on yhteensä 15 ääntä, joita he käyttävät kiertävän äänestysvuoron mukaan. Kullakin äänestysvuorossa olevalla jäsenellä on yksi ääni, eli äänestyksissä noudatetaan periaatetta "yksi henkilö, yksi ääni". Kaikilla EKP:n neuvoston jäsenillä on oikeus osallistua kokouksiin ja käyttää puheenvuoroja.

Kyllä kuuluu. EKPJ:n perussäännön mukaisesti kaikki EKPJ:hin osallistuvat kansalliset keskuspankit merkitsevät osuuden EKP:n pääomasta. Jakoperusteena on kunkin jäsenvaltion osuus EU:n BKT:stä ja väkiluvusta. Euroalueen ulkopuolisten EU:n jäsenvaltioiden keskuspankkien täytyy kuitenkin maksaa vain 3,75 % koko osuudestaan EKP:n pääomasta.