Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset

Talousnäkymiä koskevat asiantuntija-arviot

Eurojärjestelmän ja EKP:n asiantuntijoiden laatimissa arvioissa pyritään ennakoimaan ja hahmottamaan euroalueen ja koko maailman talouden näkymiä. Arvioissa tarkastellaan muun muassa talouden, inflaation, palkkojen, työttömyyden ja kaupan kehitystä.

EKP:n neuvosto laatii asiantuntija-arvioiden pohjalta oman arvionsa talouden kehityksestä ja hintavakautta uhkaavista riskeistä.

Asiantuntija-arviot julkaistaan neljä kertaa vuodessa (maalis-, kesä-, syys- ja joulukuussa).

Kesäkuu 2024
lyhyesti

Inflaationäkymät

Inflaation arvioidaan pysyvän suurin piirtein ennallaan lyhyellä aikavälillä ja palautuvan sitten tavoitteen mukaiseksi, kun kustannuspaineet vähenevät ja aiempien rahapoliittisten päätösten vaikutus välittyy kuluttajahintoihin.

Lue lisää
Talousnäkymät

Kotitalouksien tulojen kasvu, vahvat työmarkkinat, lisääntyvä luottamus ja ulkoisen kysynnän vahvistuminen tukevat talouskasvua. Rahoitusolot rajoittavat kasvua aiempaa vähemmän.

Lue lisää

Tuoreimmat asiantuntija-arviot

Raportissa esitetään yksityiskohtainen arvio euroalueen talouden näkymistä.

Lue raportti

Aiemmat asiantuntija-arviot

Asiantuntija-arvioita euroalueen ja sen maiden inflaatiosta ja talouskasvusta on laadittu jo pitkään. Kaikki aiemmat arviot ja niiden pohjana olevat tilastotiedot ovat edelleen saatavilla. Vertailun helpottamiseksi tiedot on koottu yhdelle sivulle.

Kaikki asiantuntija-arviot

Kaikki tähän osioon kuuluvat sivut