Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset
LEHDISTÖTIEDOTE

EKP:n neuvoston nykyisen äänestysjärjestelmän voimassaoloa jatketaan

18.12.2008

Euroopan keskuspankin (EKP) neuvosto päätti tänään jatkaa nykyisen äänestysjärjestelmänsä voimassaoloa ja ottaa vuorottelujärjestelmän käyttöön vasta sitten, kun euroalueen maiden kansallisten keskuspankkien pääjohtajien lukumäärä ylittää 18. Päätös perustuu Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön artiklaan 10.2 (sellaisena kuin se on muutettuna 21.3.2003 tehdyllä EU:n neuvoston päätöksellä), jossa määrätään EKP:n neuvoston uuden, vuorotteluun perustuvan äänestysjärjestelmän periaatteista.

Artiklan 10.2 mukaan äänioikeutettujen kansallisten keskuspankkien pääjohtajien lukumäärä EKP:n neuvostossa on enintään 15. Artiklassa myös määrätään äänioikeuksien kierrosta. Tällä ei ole vaikutusta EKP:n johtokunnan jäsenten äänioikeuteen. [1] Lisäksi artiklassa 10.2 määrätään, että EKP:n neuvosto toteuttaa kaikki tarvittavat toimenpiteet vuorottelujärjestelmän periaatteiden panemiseksi täytäntöön. Vuorottelujärjestelmän toimeenpanoa on mahdollista lykätä siihen saakka, kun kansallisten keskuspankkien pääjohtajien lukumäärä EKP:n neuvostossa nousee 19:ään. Näiden päätösten tekemiseksi tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö kaikista EKP:n neuvoston jäsenistä. [2]

EKP:n neuvosto on tehnyt päätöksen EKP/2008/29 Euroopan keskuspankin neuvoston vuorottelujärjestelmän aloittamisen lykkäämisestä. Päätös julkaistaan pian EU:n virallisessa lehdessä ja EKP:n verkkosivuilla.

Samalla EKP:n neuvosto päätti vuorottelujärjestelmän toteutusta koskevista keskeisistä periaatteista. Niitä sovelletaan, kun kansallisten keskuspankkien pääjohtajien lukumäärä ylittää 18. Analysoituaan useita mahdollisia malleja EKP:n neuvosto valitsi seuraavan vuorottelumallin:

Kansallisten keskuspankkien pääjohtajien äänioikeudet kiertävät yhden kuukauden välein. Kulloinkin kiertovuorossa olevien kansallisten keskuspankkien pääjohtajien lukumäärä määritetään laskemalla kussakin ryhmässä kansallisten keskuspankkien pääjohtajien lukumäärän ja ryhmälle osoitettujen äänioikeuksien lukumäärän erotus vähennettynä kahdella. Jos tuloksena on negatiivinen luku, käytetään sen itseisarvoa. Valitussa vuorottelumallissa yksittäiset kansallisten keskuspankkien pääjohtajat ovat ilman äänioikeutta lyhyen aikaa ja äänioikeutettujen kansallisten keskuspankkien pääjohtajien kokoonpano pysyy samalla suhteellisen vakaana.

EKP päättää vuorottelujärjestelmän toteutuksen yksityiskohdista myöhempänä ajankohtana. Päätös julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä ja EKP:n verkkosivuilla. Kun vuorottelujärjestelmä otetaan käyttöön, EKP:n verkkosivuilla julkaistaan luettelo kulloinkin äänioikeutetuista kansallisten keskuspankkien pääjohtajista. Luettelo päivitetään säännöllisesti.

  1. [1] EKP:n neuvoston vuorottelujärjestelmää on kuvattu 20.12.2002 julkaistussa EKP:n lehdistötiedotteessa ”EKP:n neuvosto valmistautuu EU:n laajenemiseen”, http://www.ecb.europa.eu/press/pr/date/2002/html/index.fi.html.

  2. [2] Lisätietoa on toukokuun 2003 Kuukausikatsauksen artikkelissa ”Äänestysmenettelyn mukauttaminen EKP:n neuvostossa”, erityisesti sen kohdassa ”Säännöt pääjohtajien ja äänioikeuksien osoittamisesta eri ryhmiin”.

YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle