Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset

Euroalue kansainvälisessä vertailussa

Päivitetty 1.1.2023 (aiempi versio 25.8.2017)

Euroalueena tunnettuun rahaliittoon kuuluu jo 20 maata. Niiden yhteinen raha euro on tuonut monenlaista vaurautta alueen noin 350 miljoonalle asukkaalle. EKP huolehtii euroalueen vakaudesta.

Miten euroalue vertautuu maailman muihin suuriin talouksiin? Mitä euroalueella tuotetaan?

Väkiluku

Euroalueella asuu noin 350 miljoonaa ihmistä eli noin viisi prosenttia maailman väestöstä. Asukkaita on siis enemmän kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Euroalueen asukasluku


Euroalue on yksi maailman suurimmista talouksista. Se on myös kasvanut perustamisensa jälkeen. Mukaan on tullut kahdeksan uutta maata, ja laajenemisen odotetaan jatkuvan.

Euroalueen talous

Euroalueella on paljon erilaista tuotantoa. Talous on pitkälle kehittynyt, joten suuri osa bruttokansantuotteesta syntyy palvelualoilla. Myös teollisuutta on paljon. Maatalouden merkitys elinkeinona on verrattain pieni.

BKT asukasta kohden maailman suurimmissa talouksissa

Lähteet: Eurostat, Maailmanpankki ja EKP:n laskelmat. Huom. Tilanne vuodelta 2016, Yhdysvaltain, Japanin ja Kiinan tiedot on muunnettu vertailukelpoisiksi OECD:n ostovoimapariteettia käyttäen.

Euroalue on yksi maailman vauraimmista talouksista. Sen bruttokansantuote (BKT) asukasta kohden on toiseksi suurin maailmassa. Euroalueella on korkea elintaso.

Ulkomaankauppa

Merkittävä osa euroalueella tuotettavista tavaroista ja palveluista on tarkoitettu maailmanmarkkinoille, eli vientiä on runsaasti. Euroalue tunnetaan esimerkiksi korkealaatuisista koneista, lääkkeistä, autoista ja lentokoneista.

Tavara- ja palveluvienti suhteessa BKT:hen (%)

Lähteet: EKP:n tilastot, OECD, IMF. Kuvio ei sisällä euroalueen sisäistä kauppaa.

Euroalueen merkitys maailmankaupassa on vain kasvanut sitten sen perustamisen vuonna 1999. Tärkeimpiä kauppakumppaneita ovat Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Kiina, mutta kauppaa käydään yhä enemmän myös nousevien markkinatalous­maiden kanssa.

Euroalueella on varsin avoin talous. Ulkomaankaupan merkitys on kasvanut tuntuvasti vuodesta 2004, kun EU:hun on liittynyt uusia maita ja yhteydet Kiinaan ovat tiivistyneet. Euroalueen yrityksillä on tärkeä rooli monissa kansainvälisissä tuotantoketjuissa.

Viennillä on suuri merkitys työllisyyden ja talouskasvun kannalta. Se tuo euroalueelle investointeja ja luo vaurautta.

Euron kansainvälinen asema

Euroa on perinteisesti pidetty luotettavana valuuttana niin euroalueella kuin sen ulkopuolellakin. Euron kannatus on noussut Euroopan komission Eurobarometri-kyselytutkimuksessa, ja nyttemmin kolme neljästä euroalueen asukkaasta suhtautuu myönteisesti yhteiseen rahaan.

Euro on maailman toiseksi vaihdetuin valuutta ja toiseksi tärkein varantovaluutta, mikä kertoo sijoittajien luottamuksesta euroalueen talouden vakauteen ja vahvuuteen.

Euroalue on paitsi suuri myös vaikutusvaltainen talous.

Euro helpottaa matkustamista euroalueella, sillä rahaa ei tarvitse vaihtaa siirryttäessä maasta toiseen ja eri maiden hintoja on helppo vertailla.


Lisätietoa aiheesta