Vastauksia yleisimpiin kysymyksiin
EU:n laajentumisesta ja talous- ja rahaliitosta (EMU)

1. Mitkä maat ovat liittyneet Euroopan unioniin sen jälkeen, kun EKP perustettiin vuonna 1998?

Tšekki, Viro, Kypros, Latvia, Liettua, Unkari, Malta, Puola, Slovenia ja Slovakia liittyivät EU:hun 1.5.2004. Bulgariasta ja Romaniasta tuli EU:n jäsenvaltioita 1.1.2007. Kroatia, entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia sekä Turkki ovat EU:n virallisia ehdokasmaita.
Sivun alkuun

2. Ottavatko uudet jäsenvaltiot euron käyttöön automaattisesti?

Eivät ota. Niiden edellytetään kuitenkin ottavan euro käyttöön, kun ne täyttävät lähentymiskriteerit (ks. kysymys 4 jäljempänä). Toisin kuin Tanska ja Iso-Britannia, EU:n uudet jäsenvaltiot eivät voi päättää olla ottamatta yhteistä rahaa käyttöön. Sivun alkuun

3. Milloin uusien jäsenvaltioiden odotetaan ottavan euro käyttöön?

Slovenia otti euron käyttöön 1.1.2007 ensimmäisenä EU:n uusista jäsenvaltioista. Kypros ja Malta ottivat euron käyttöön 1.1.2008. Näille jäsenvaltioille ei ole annettu aikataulua euron käyttöönottamiseksi, kuten todettiin 18. joulukuuta 2003 julkistetussa ”EKP:n neuvoston kannassa EU:hun liittyvien maiden valuuttakurssipolitiikkaan liittyvissä asioissa”. Jotta uudet jäsenvaltiot voivat ottaa euron käyttöön, niiden täytyy saavuttaa korkea kestävän taloudellisen lähentymisen aste. EU:n neuvosto arvioi komission ja EKP:n laatimien raporttien perusteella, kuinka hyvin uudet jäsenvaltiot täyttävät lähentymiskriteerit. Raportteja laaditaan vähintään kerran kahdessa vuodessa tai sellaisen jäsenvaltion pyynnöstä, joka haluaa ottaa euron käyttöön.
Sivun alkuun

4. Millaiset lähentymiskriteerit EU:lla on?

Voidakseen ottaa euron käyttöön uusien jäsenvaltioiden täytyy saavuttaa korkea kestävän taloudellisen lähentymisen aste. Arvioinnin mittapuuna olevat lähentymiskriteerit on kirjattu Euroopan yhteisön perustamissopimuksen artiklaan 121 ja niitä selvennetään perustamissopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa. Kriteerit ovat

• ”Hintatason korkeatasoisen vakauden toteutuminen”, mikä tarkoittaa, että ”jäsenvaltio on saavuttanut kestävän hintatason vakauden ja tarkasteluajankohtaa edeltävän vuoden aikana todetun keskimääräisen rahanarvon alenemisasteen, joka ylittää enintään 1,5 prosentilla enintään kolmen hintatason vakaudessa parhaiten suoriutuneen jäsenvaltion vastaavaan asteen”.
  
  
• ”Kestävä julkistalouden tilanne”, mikä tarkoittaa, että tarkasteluajankohtana jäsenvaltiossa ei EU:n neuvoston arvion mukaan ole liiallista alijäämää. Liiallista alijäämää arvioidaan seuraavilla perusteilla:
  1. Ennakoitu tai toteutunut julkisen talouden alijäämä ei saa olla yli 3 % suhteessa markkinahintaiseen BKT:hen.
  2. Julkisen talouden kokonaisvelka ei saa olla yli 60 % suhteessa markkinahintaiseen BKT:hen.
  Finanssipolitiikan kurinalaisuutta arvioitaessa otetaan kuitenkin huomioon myös muita tekijöitä, kuten aikaisempi edistyminen julkisen talouden tasapainottomuuksien korjaamisessa ja/tai sellaisten poikkeuksellisten ja väliaikaisten tekijöiden olemassaolo, jotka voivat aiheuttaa tasapainottomuuksia. Samalla sellaisten jäsenvaltioiden, joiden BKT:hen suhteutettu julkinen velka ylittää 60 %, odotetaan pienentävän velkaansa viitearvojen tasolle riittävän nopeasti.
  
  
• ”Euroopan valuuttajärjestelmän valuuttakurssijärjestelmässä määrättyjen tavanomaisten vaihteluvälien noudattaminen ainakin kahden vuoden ajan siten, ettei valuutan ulkoista arvoa ole alennettu suhteessa toisen jäsenvaltion valuuttaan.” Tämän kriteerin täyttymistä arvioitaessa painotetaan sitä, että valuutan arvon tulee olla lähellä eurokeskuskurssiaan. Samalla otetaan huomioon tekijät, jotka ovat saattaneet vahvistaa valuuttakurssia. Tämä heijastaa sitä, että elokuussa 1993 valuuttakurssimekanismin (ERM) vaihteluvälejä laajennettiin ±2,25 prosentista ±15 prosenttiin, jolloin ”ERM:in tavanomaisen vaihteluvälin” merkitys hämärtyi. Lisäksi Euroopan valuuttajärjestelmän valuuttakurssijärjestelmä korvattiin 1. tammikuuta 1999 EMUn kolmanteen vaiheeseen siirryttäessä uudella valuuttakurssimekanismilla, jossa rahaliittoon osallistuvien maiden valuuttojen tavanomainen vaihteluväli eurokeskuskurssiin nähden on ±15 %. Myös kysymykseen ”merkittävistä paineista” kiinnitetään huomiota.
  
  
• ”Lähentymisen pysyvyys ... sellaisena kuin se ilmenee pitkän aikavälin korkokantojen tasossa.” Tämä tarkoittaa, että ”tarkasteluajankohtaa edeltävänä vuotena ... jäsenvaltion pitkän aikavälin korkokantojen keskimääräinen nimellistaso on enintään kaksi prosenttia [korkeampi] verrattuna enintään kolmen hintatason vakaudessa parhaiten suoriutuneen jäsenvaltion vastaavaan tasoon. Korkokantojen taso lasketaan jäsenvaltioiden pitkän aikavälin obligaatioiden ja vastaavien arvopapereiden perusteella ottaen huomioon kansallisten määrittelyjen erot.”
  
  
• Arvioinnissa otetaan huomioon myös useita muita tekijöitä, kuten ”markkinoiden yhdentymisen tulokset, vaihtotaseiden tasapainon tilanne ja kehitys sekä yksikkötyökustannusten ja muiden hintaosoittimien kehityksen tarkastelu”.

Sivun alkuun

5. Milloin ja millaisilla ehdoilla EU:n uudet jäsenvaltiot liittyvät valuuttakurssimekanismiin (ERM II)?

ERM II ‑päätöslauselman mukaan ”osallistuminen valuuttakurssimekanismiin on euroalueen ulkopuolisille jäsenvaltioille vapaaehtoista. Kuitenkin niiden jäsenvaltioiden, joita koskee poikkeus, voidaan olettaa liittyvän mekanismiin. Jäsenvaltio, joka ei osallistu valuuttakurssimekanismiin alusta alkaen, voi liittyä siihen myöhemmässä vaiheessa.” Erityisiä liittymisehtoja ei ole, mutta keskuskurssista ja vaihteluvälistä on päästävä sopimukseen (ks. kysymys 14). Osallistuminen ERM II:een ainakin kahden vuoden ajan ennen lähentymisen asteen arviointia on yksi euron käyttöönoton edellytyksistä, kuten jo mainittiin kysymyksessä 4 (katso myös 18. joulukuuta 2003 julkaistu ”EKP:n neuvoston kanta EU:hun liittyvien maiden valuuttakurssipolitiikkaa koskevissa asioissa”). Sivun alkuun

6. Millainen rooli EKP:llä on, kun päätetään uusien jäsenvaltioiden valuuttojen eurokeskuskursseista ERM II ‑valuuttakurssimekanismissa?

Eurooppa-neuvoston Amsterdamissa 16.6.1997 antaman päätöslauselman mukaisesti ERM II ‑keskuskurssia koskevat päätökset tehdään yhteisellä sopimuksella euroalueen maiden valtiovarainministereiden, EKP:n ja uuteen mekanismiin osallistuvien euroalueen ulkopuolisten maiden valtiovarainministereiden ja keskuspankkien pääjohtajien kanssa, noudattaen yhteistä menettelyä, johon Euroopan komissio osallistuu, sen jälkeen kun talous- ja rahoituskomiteaa on kuultu. Niiden jäsenvaltioiden valtiovarainministerit ja keskuspankkien pääjohtajat, jotka eivät osallistu valuuttakurssimekanismiin, ovat mukana, mutta eivät saa äänestää menettelyssä. Kaikilla yhteisen sopimuksen osapuolilla mukaan lukien EKP on oikeus aloittaa luottamuksellinen menettely keskuskurssien uudelleenarvioimiseksi (katso myös 18. joulukuuta 2003 julkaistu ”EKP:n neuvoston kanta EU:hun liittyvien maiden valuuttakurssipolitiikkaa koskevissa asioissa”). Sivun alkuun

7. Kuinka suuri EU:n 12 uusimman jäsenvaltion talous on suhteessa euroalueen talouteen?

Vuonna 2005 uusimpien jäsenvaltioiden (mukaan lukien Bulgaria ja Romania) nimellinen BKT oli 654 miljardia euroa eli noin 8 % euroalueen BKT:stä, joka oli 7 974 miljardia euroa. Uusissa jäsenvaltioissa oli 104 miljoonaa asukasta eli noin kolmasosa euroalueen väkiluvusta, joka oli 313 miljoonaa.
Sivun alkuun

8. Mitä hyötyä euroalueen laajenemisesta on taloudelle?

Euro on julkishyödyke, josta on paljon etua rahaliiton jäsenvaltioille. Valuuttakurssiriskit euron käyttöönottaneiden maiden välillä poistuvat, mikä laskee korkotasoa, ja maat voivat hyötyä vakaasta hintatasosta, jonka säilyttäminen on EKP:n ensisijainen tavoite. Euro myös edistää syvien, likvidien ja yhtenäisten pääomamarkkinoiden syntymistä euroalueelle. Euroalueen laajentuminen merkitsee, että yhä useampi EU:n jäsenvaltio pääsee nauttimaan näistä eduista. Lisäksi tietyt rahaliittoon liittyvät taloudelliset edut, esimerkiksi valuuttakurssiriskien poistuminen, kasvavat euroalueen laajentuessa. Euroalueella matkustettaessa ei enää tarvitse vaihtaa rahaa ja maksaa rahanvaihtokuluja. Voidakseen hyötyä eduista mahdollisimman paljon euroalueeseen liittyvän maan täytyy kuitenkin olla valmis euron käyttöönottoon. Tätä valmiutta arvioidaan lähentymiskriteerien perusteella (ks. kysymys 4). Sivun alkuun

9. Onko EKP:llä sananvaltaa EMUn laajentumisen suhteen?

Sekä EKP että Euroopan komissio antavat lähentymisraportteja joko kahden vuoden välein tai sellaisten jäsenvaltioiden pyynnöstä, joita koskee poikkeus. EU:n neuvosto käyttää näitä raportteja päättäessään siitä, onko jäsenvaltio riittävän valmis ottamaan euron käyttöön. EKP:n lähentymisraportit löytyvät EKP:n verkkosivujen osiosta Publications.

Sen lisäksi, että EKP laatii lähentymisraportteja, se myös toimii yhteistyössä uusien jäsenvaltioiden keskuspankkien kanssa helpottaakseen niiden liittymistä eurojärjestelmään. Sivun alkuun

10. Mihin EKP:n elimiin uudet jäsenvaltiot saavat edustajia, kun ne liittyvät EU:hun? Entä myöhemmin, kun ne ottavat euron käyttöön?

Uusien EU:n jäsenvaltioiden keskuspankit ovat Euroopan keskuspankkijärjestelmän (EKPJ) täysjäseniä ja niiden pääjohtajat EKP:n yleisneuvoston täysjäseniä. Keskuspankkien asiantuntijoilla on täysjäsenen asema EKPJ:n komiteoissa, kun kokouksissa ovat mukana EKPJ:n edustajat eli muidenkin kuin euroalueeseen osallistuvien EU-maiden keskuspankkien edustajat.

Euron käyttöönoton jälkeen uusien jäsenvaltioiden keskuspankkien pääjohtajista tulee EKP:n neuvoston jäseniä ja asiantuntijoista EKPJ:n komiteoiden jäseniä, silloin kun komiteat kokoontuvat eurojärjestelmän kokoonpanossa (kaikkien euroalueen keskuspankkien ollessa edustettuina). Sivun alkuun

11. Voidaanko uusissa jäsenvaltioissa käyttää euroa oman rahan rinnalla ennen euroalueeseen liittymistä?

”Euroistuminen” ei vastaa EMUn taustalla olevaa taloudellista ajattelua, jonka mukaan euro otetaan käyttöön vasta yhteisesti sovitun lähentymisprosessin päätteeksi. Maat eivät voi kiertää perustamissopimukseen kirjattuja euron käyttöönoton vaiheita euroistumalla yksipuolisesti. Sivun alkuun

12. Saavatko EU:n jäsenvaltiot pitää omat valuuttakatejärjestelmänsä myös liittyessään ERM II:een?

ERM II on monenvälinen järjestely, jossa euroalueen ulkopuolisten EU:n jäsenvaltioiden kansalliset valuutat on kiinnitetty euroon ja jossa päätökset tehdään osapuolten yhteisellä päätöksellä. Jäsenvaltio voi säilyttää euroon perustuvan valuuttakatejärjestelmän yksipuolisena sitoumuksena ERM II ‑valuuttakurssimekanismissa, jos molemmat osapuolet ovat hyväksyneet valuuttakatejärjestelmässä sovellettavan kiinteän valuuttakurssin, jota käytetään valuutan ERM II ‑keskuskurssina. Euroon perustumattomat valuuttakatejärjestelmät eivät ole yhteensopivia ERM II ‑jäsenyyden kanssa. Yleisesti ottaen EKP:n neuvosto ei suosittele eikä vastusta valuuttakatejärjestelmien käyttöönottamista. Ne eivät kuitenkaan missään tapauksessa korvaa kaksivuotista osallistumista ERM II:een (ks. kysymys 4 ja aikaisemmin tekstissä mainittu ”EKP:n neuvoston kanta EU:hun liittyvien maiden valuuttakurssipolitiikkaan liittyvissä asioissa”, joka julkaistiin 18.12.2003). Sivun alkuun

13. Miten laajentuminen näkyy EKP:n päätöksentekoelinten rakenteessa?

Kaikkien EU:n jäsenvaltioiden kansallisten keskuspankkien pääjohtajat ovat EKP:n yleisneuvoston täysjäseniä. Heidän lisäkseen yleisneuvostoon kuuluvat EKP:n pääjohtaja ja varapääjohtaja.

Sitä mukaa, kun euro otetaan käyttöön uusissa jäsenvaltioissa, niiden keskuspankkien pääjohtajista tulee EKP:n neuvoston jäseniä. EKP:n neuvostossa voi kuitenkin olla kerralla enintään 21 äänioikeutettua jäsentä: johtokunnan kuudella jäsenellä on pysyvä äänioikeus, ja kansallisten keskuspankkien pääjohtajilla on yhteensä enintään 15 ääntä. Kun EKP:n neuvostossa on yli 15 jäsenvaltion keskuspankkien pääjohtajat, he käyttävät äänioikeutta kiertävän äänestysvuoron mukaan. Kullakin äänestysvuorossa olevalla jäsenellä on yksi ääni, eli äänestyksissä noudatetaan periaatetta yksi henkilö, yksi ääni. Kaikilla jäsenillä on oikeus osallistua kokouksiin ja käyttää puheenvuoroja. Sivun alkuun

14. Kuuluuko uusille EKPJ:hin osallistuville EU:n jäsenvaltioille osuus EKP:n pääomasta?

Kyllä kuuluu. EKPJ:n perussäännön mukaan kaikki EKPJ:hin osallistuvat kansalliset keskuspankit merkitsevät osuuden EKP:n pääomasta. Jakoperusteena on jäsenvaltion osuus yhteisön BKT:stä ja väkiluvusta. Euroalueen ulkopuolisten EU:n jäsenvaltioiden keskuspankkien täytyy kuitenkin maksaa vain 7 % koko osuudestaan EKP:n pääomasta. Sivun alkuun

15. Ottaako EKP palvelukseensa henkilöstöä uusista jäsenvaltioista?

Kyllä ottaa. EKP on ottanut palvelukseensa Tšekin, Viron, Kyproksen, Latvian, Liettuan, Unkarin, Maltan, Puolan, Slovenian ja Slovakian kansalaisia siitä asti, kun liittymissopimus huhtikuussa 2003 allekirjoitettiin, sekä Bulgarian ja Romanian kansalaisia siitä asti, kun näiden maiden liittymissopimukset allekirjoitettiin huhtikuussa 2005. Sivun alkuun

16. Mitkä ovat EU:n viralliset kielet?

Bulgaria, tšekki, tanska, hollanti, englanti, viro (eesti), suomi, ranska, saksa, kreikka, unkari, iiri, italia, latvia (lätti), liettua, malta, puola, portugali, romania, slovakki, sloveeni, espanja ja ruotsi.
Sivun alkuun

17. Siirrytäänkö uusissa EU-maissa käyttämään euroseteleitä ja ‑kolikoita heti euron käyttöönoton yhteydessä?

Se päätetään kansallisella tasolla. Jokaisessa maassa on mahdollisuus joko ryhtyä heti käyttämään euroja myös käteisrahana tai asettaa siirtymäkausi. EKP ja Euroopan komissio ovat mukana koordinoimassa varsinkin setelien ja kolikoiden tuotantoa.
Sivun alkuun

18. Vaikuttaako eurosetelien ja ‑kolikoiden käyttöönotto hintatasoon uusissa EU:n jäsenvaltioissa?

Eurosetelien ja ‑kolikoiden käyttöönoton ei odoteta nostavan hintatasoa. Vaikka euroalueella heräsikin vilkas keskustelu hinnankorotuksista eurosetelien ja ‑kolikoiden käyttöönoton yhteydessä, empiirisen aineiston nojalla vaikutus hintatasoon jäi keskimäärin vähäiseksi. Suhteellisten hintojen muutokset ovat tavanomaisia kaikissa markkinatalouksissa. Maat voivat ehkäistä hintoihin kohdistuvaa vaikutusta valistamalla kuluttajia ja tuottajia etukäteen, kannustamalla vähittäiskauppiaita sopimaan hinnanmuutoksen toteuttamisesta ja käyttämällä kaksoishinnoittelua ensimmäisten kuukausien ajan. Euroalueen uudet jäsenet hyötyvät varmasti eurosetelien ja ‑kolikoiden käyttöönoton yhteydessä vuonna 2002 saaduista kokemuksista. Pitemmällä aikavälillä kilpailu tulee pitämään huolen siitä, ettei uusien eurohintojen vierautta voida hyväksikäyttää nostamalla hintoja vaivihkaa.
Sivun alkuun